Sipilä ja Orpo oikealla asialla

perustuslainpuolesta

hmiset lähtevät saikulle, kun eivät halua osallistua liittojen järjestämään järjettömään toimintaan, lakkoiluun jne.

Poliittista lakko-oikeutta pitää rajoittaa esim. koskee vain liiton jäseniä. Eihän lakkoon saa pakottaa ketään!

Saikulla on hyvä miettiä, haluaako kannattaa lakkokenraali Rinteen eduskuntavaalikampanjaa.

Lakialoite on ollut kolmikannassa, ja myös SAK on saanut antaa vastineensa. Lakialoitetta on muutettu monelta osin palautteen perusteella.

Kilpailijamaa Saksassa ei pienissä yrityksissä ole irtisanomissuojaa ollenkaan. Myös Tanskassa ja Ruotsissa on alhaisempi suoja kuin Suomessa. YT-laki jo asettaa yritykset eriarvoiseen asemaan koon puolesta. Ja moni muu laki. Ei ole uusi ajatus sitoa lainsäädäntö yrityksen kokoon.

Miksi esim, työaikajoustoja ei saa toteuttaa kaikissa yrityksissä Suomessa? Se on vittumaista kaksinaamaisuutta Rinteeltä ja Elorannan SAK:lta. Rinne ei uskaltanut tänään Eduskunnassa tunnustaa, että on tasa-arvoa vastaan.

YTK:sta saa ansiosidonnaisturvan 100 eurolla vuodessa ja 18 eurolla vielä lakimiespalvelut, jos niitä tarvii, Teollisuusliitolle ja AKT:lle maksat vuodessa jotain 500 euroa. On siinä vissi ero. Eikä tarttee tukea SDP:n kampanjaa. Työt eivät ole koskaan lakossa!

6

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olet_outo

      Miten ihmessä nyt täysin työkykyinen ja täysin terve ihminen nyt mitään sairauslomaa työstään mitenkään saa?

      • saikkua

        Eduskunnassa on paljon porukkaa saikulla , ei tule kenkää .
        Saikulla voi tehdä muita töitä , koska on vapaa-aikaa.
        Risikko ei puutu näihin vedätyksiin koska kannattaa saikkua vain kavereilleen.


    • poisryhmäkuri

      Pitää saada laki, että aina tällänen Sipilän tollohallitus pitää voida erottaa heti!

      • eisemuuauta

        Panisivat yleislakon päälle loppuu se pelleily.


    • lopputuli

      Saikulle? Tulevaisuudessa alle 10 työntekijän firmassa saikulle lähtö tarkoittaa samaa kuin Usassa, lopputiliä.
      Saikku---> ei selviydy annetuista tehtävistä (uusi irtisanomislaki)---> lopputili.

      • kannattaalakkoilla

        Bonuksena karenssi..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe