muka vakoilua, on siinä Medioilla mielikuvitusta !?
KRP:n esitys oli tähän teatteriesitykseen käsikirjoitettu, jota ei käytetty 1990 luvun rahanpesuihin, joita jopa katsottiin läpisormien, kepuhallinnon avulla !?
(Näin tutkiajanakin mukanaolleena )
Venäjäkin voisi olla tutkinnan yhteistyössä, mutta tuskin annetaan !?
KRP:n esitys oli tähän teatteriesitykseen käsikirjoitettu, jota ei käytetty 1990 luvun rahanpesuihin, joita jopa katsottiin läpisormien, kepuhallinnon avulla !?
(Näin tutkiajanakin mukanaolleena )
Venäjäkin voisi olla tutkinnan yhteistyössä, mutta tuskin annetaan !?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomessa rahanpesu oli yleistä vielä 2000 luvulla ja siihen oikeutetut luotti ihmisten omaan suojeluvaistoonsa ja oikeuden puolueellisuuteen !?
Elämme vieläkin jonkinlaista säätyläisaikaa ja kansalaissodan seuraamuksia !?
Suomalaiset uitti varansa Yhdysvaltoihin ennätystahtiin 1990 luvullakin ja oltiin silti muka isänmaallisia !?
Mediaan töihin pääsee näköjään jutuista päätellen jos on kouluttamaton mielenvikainen häirikkö kiusaaja ja harhaisten aatteiden kannattaja. Omasta kansasta törkyä kaiveleva ja primitiivi väkivalta heimo yhteiskuntaa palvova typerys joka todellisuudessa on hölmö joka toteuttaa globaali miljardöörien tavoitteita eikä huomaa itse olevansa soroslaisten renki oman kansan petturi edistäessään valkoisten joukkotuhoa kaikkialla.
Airiston sijoitus Helmi uskoi tulevaisuuteen, kuin moni Suomalais yrittäjä, kun hätä varoistaan on suuri ei keinoja kaihdeta !? Jos voi ennustaa, niin taustalla on joukko Suomalaisia yllyttäjinäkin !?
Suomi alkaa vihassaan olla Yhdysvaltain luokkaa ja se niin sanottu vapaus onkin puhdasta valetta !?
Se minkä Suomalaisetkin tekee, ei Venäläisille ole sallittua on kristillinen totuus !?