Vihreillä nousee esille sama asia, voiko puheenjohtajan erottaa laillisesti. Kun puheenjohtaja ei tee työtään. Jos oikea sairaus, ettei esim viinasta tai huumeista aiheutuva, silloin tietenkin asia on toinen. Ja tietenkin tuollaisessa sanoisko; julkkisvirassa Toukon lailla, ei sovi olla kovin pitkiä aikoja poissa. Kun jobinsa kuitenkin määräaikainen, ei siitä voi suurta osaa olla poissa
(" uupumuksesta", kuten sanoneet) Me emme sairauksillemme mahda mitään jos ne ei niin omia aiheuttamia. Vaikka sekin nyt siinä "kintaalla" kuten aikanaan TVH mies sanonut. Nimittäin itsekkin aiheutin itselleni aikanani urheilussa 3 ½ kk:n sairasloman kun nilkkaa operoitiin. Että oliko itse aiheutettu ? Mutta näitä pidetään ns hyväksyttävinä. Muuta en ole sairaalassa ollut koskaan, ja edelleen näyttää kaikki arvot olevan kohdillaan ( 1 v välein kokeet). Kansakoulukin tuli käytyä ennen sitä, kun täällä ollut siitä vahvoja epäilyjä, useammankin taholta. hra Kapi tietenkin senkin aloitti, ja yhä jatkanut, epäillen.
Hallitus asetti tällä vaalikaudella tavoitteekseen Suomen työllisyysasteen nostamisen 72 prosenttiin. Se on perustellut työllisyysvaikutuksilla myös lakiaan irtisanomisen helpottamisesta.
Pienelle yritykselle jokaisen uuden työntekijän palkkaaminen on usein suuri panostus, johon liittyy myös huomattavHallitus asetti tällä vaalikaudella tavoitteekseen Suomen työllisyysasteen nostamisen 72 prosenttiin. Se on perustellut työllisyysvaikutuksilla myös lakiaan irtisanomisen helpottamisesta.
Puolet pk-yrityksistä palkkaisi enemmän väkeä, jos henkilöperusteinen irtisanominen olisi helpompaa.ia riskejä.
Ei Touko Aallon kaltaisia työhön
Toukotöihin.selviääkö
1
<50
Vastaukset
- hyvä.esimerkki
Tuollaisia alle 10 hengen firmaan pari kappaletta, niin konkurssi olisi varma
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit327191Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e784274Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne552582- 552136
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281679Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71657Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3401391Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us131222Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.561067- 761030