minne voisin kertoa..kenelle puhua.. yritin netistä löytää asiantuntija-apua mutta ei minulla ole niihin maksullisiin varaa.
Olen 24 vuotias nainen ja ..no , tunnen olevani masentunut. Oireita on jatkunut jo kauan en vain niitä ole huomioinut aiemmin. En osaa lukea itseäni niinkuin näen muiden tuntevan oman mielensä ja kehonsa.
En saa öisin nukutuksi ja kun taas nukahdan, saatan kulkea unissani tai heräilen vähän väliä milloin mihinkin, viimeinen on ääripää jolloin en herää lainkaan kellonsoittoon, ovikelloon, mihinkään ääniin tai mieheni heräämiseen ja elämisen ääniin vaan nukkuisin mielelläni vaikka 24h putkeen.
Virkeyteni hereillä on onnettoman matalalla, minun pitää herätä kaksi tuntia aiemmin kun minun pitää jonnekin lähteä tai muutoin vain "psyykata! itseni siihen menemiseen sen pari tuntia..jonka istun itsekseni..en tee mitään.
Kaikki tekeminen on mahdottomalta tuntuvaa ponnistelua ja syö minua pikkuhiljaa..jaksan aina vain vähemmän.
Olen mestari selittämään muille miksi en pääse sovittuun tapaamiseen vain siksi kun en nyt jaksa..en pysty siihen, heille se on tosin jotain muuta..onnistun "huijaamaan" itseänikin. En juurikaan tahdo nähdä ketään, tehdä mitään, puhua kenellekään mutta pakotan itseni siihen melkein joka päivä.
Teen töitä alalla jossa minun täytyy olla kokoajan esillä ja minulta kysytään paljon vastauksia, olen vastuuasemassa. Olen jo oppinut sanomaan "minä en tiedä" mutta tiedän mitä he siitä vastauksesta ajattelevat.
Samoin muutenkin tunnun tietävän muiden ajatuksia ja motiiveja heidän tekemisiinsä/sanomisiinsa. Yleensä ne on negatiivisia..minua vastaan.
Ja tiedän nyt kuulostan siltä kuin olisin lukenut jonkin sairauden oireita ettekä siis usko minua..mutta samapa tuo kai on, saanpahan tämän kirjoitettua jonnekin ja jäsennettyä omia ajatuksiani.
Ja vielä lisäämään edellisestä syntynyttä ajatustanne kerron senkin että olen kuullut usein ääniä päässäni. Nyt ne ovat olleet puolisen vuotta poissa mutta sillointällöin niitä tulee. Lujia persoonattomia sanoja sieltä täältä pääni sisällä..ne pelottavat minua.
Kuinka tästä kehtaisi kenellekkään puhua...? Ja onko tässä mitään syytä..onko nämä oikeasti masennuksen oireita vai.. en tiedä mitä tulisi tehdä..
Alan olla jo aika voimaton kamppaillessani tämän asian kanssa.. eikä se helpota kun ystäväni soittaa minulle ja silloin kun vastaan hän kysyy mikä minulla on hätänä.
Olen 24 vuotias nainen ja ..no , tunnen olevani masentunut. Oireita on jatkunut jo kauan en vain niitä ole huomioinut aiemmin. En osaa lukea itseäni niinkuin näen muiden tuntevan oman mielensä ja kehonsa.
En saa öisin nukutuksi ja kun taas nukahdan, saatan kulkea unissani tai heräilen vähän väliä milloin mihinkin, viimeinen on ääripää jolloin en herää lainkaan kellonsoittoon, ovikelloon, mihinkään ääniin tai mieheni heräämiseen ja elämisen ääniin vaan nukkuisin mielelläni vaikka 24h putkeen.
Virkeyteni hereillä on onnettoman matalalla, minun pitää herätä kaksi tuntia aiemmin kun minun pitää jonnekin lähteä tai muutoin vain "psyykata! itseni siihen menemiseen sen pari tuntia..jonka istun itsekseni..en tee mitään.
Kaikki tekeminen on mahdottomalta tuntuvaa ponnistelua ja syö minua pikkuhiljaa..jaksan aina vain vähemmän.
Olen mestari selittämään muille miksi en pääse sovittuun tapaamiseen vain siksi kun en nyt jaksa..en pysty siihen, heille se on tosin jotain muuta..onnistun "huijaamaan" itseänikin. En juurikaan tahdo nähdä ketään, tehdä mitään, puhua kenellekään mutta pakotan itseni siihen melkein joka päivä.
Teen töitä alalla jossa minun täytyy olla kokoajan esillä ja minulta kysytään paljon vastauksia, olen vastuuasemassa. Olen jo oppinut sanomaan "minä en tiedä" mutta tiedän mitä he siitä vastauksesta ajattelevat.
Samoin muutenkin tunnun tietävän muiden ajatuksia ja motiiveja heidän tekemisiinsä/sanomisiinsa. Yleensä ne on negatiivisia..minua vastaan.
Ja tiedän nyt kuulostan siltä kuin olisin lukenut jonkin sairauden oireita ettekä siis usko minua..mutta samapa tuo kai on, saanpahan tämän kirjoitettua jonnekin ja jäsennettyä omia ajatuksiani.
Ja vielä lisäämään edellisestä syntynyttä ajatustanne kerron senkin että olen kuullut usein ääniä päässäni. Nyt ne ovat olleet puolisen vuotta poissa mutta sillointällöin niitä tulee. Lujia persoonattomia sanoja sieltä täältä pääni sisällä..ne pelottavat minua.
Kuinka tästä kehtaisi kenellekkään puhua...? Ja onko tässä mitään syytä..onko nämä oikeasti masennuksen oireita vai.. en tiedä mitä tulisi tehdä..
Alan olla jo aika voimaton kamppaillessani tämän asian kanssa.. eikä se helpota kun ystäväni soittaa minulle ja silloin kun vastaan hän kysyy mikä minulla on hätänä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi ihmeessä et hae ahdistukseesi asiantuntija-apua? Ei näillä palstoilla sellaista juuri löydä, ellei kyse ole esim. ruokavaliosta tms.
Ei ole mitenkään hävettävää tai noloa käydä tuon asian tiimoilta lääkärin kanssa keskustelua.
Usein keskustelukin jo auttaa, tunteiden purku vapauttaa.
Harrastatko liikuntaa? Reipas kävely ennen nukkumaan menoa on auttanut monia univaikeuksissa.
Se vanha hyvä "mens sana in corpore sano" pitää edelleenkin paikkansa, ainakin jossain suhteessa.
Sinä olet vielä noin nuori, elät elämäsi vireintä aikaa. Ota yhteys lääkäriin, älä haudo noita asioita.
jep..terve sielu terveessä ruumiissa..ilmeisesti sitä tarkoitit..(en tiedä)
No ei ole ruumiini terve,enkä myöskään jaksa tehdä mitään sen eteen että se paranisi(siltä saralta minkä voisi).. se luultavasti tuli jo selville edellisessä kirjoitelmassa.
Minulla on kroonisia sairauksia pari ja fysiikkassa muutama(en tiedä miten se sanotaan hienosti..ehkä liikuntaelin juttuja.aivan sama..)
Kitos muutoin viestistäsi ja huomiostasi..se teki vaikutuksen, että minä voin kiinostaa jotakuta..
Joo..kaipa se voi olla lähtöisin vääristä ruokailu ja liikunta tottumuksista.. Voisin kenties lisätä niitä, heti kun jaksaisin nousta töihini..jotka alkavat yleensä viiden aikaan iltapäivällä/illalla..miten se nyt on normalia siitä en ole enää tietoinen..eli 17.00
Ymmärtänet tuosta jo yskän.
Ja luin kaikkia aikaisempia masennuspalsta keskustelun viestejä ja joku sanoi sen olevan itsestä kiinni.. "ota itseäsi niskasta kiinni ja mene".. otan, heti kun pystyn..minusta vain ei ole siihen. Se on vittumaista myöntää, mutta olen niin huono etten osaa, pystyn sen kaiken kääntämään johokin yleisiin mielipiteisiin joita en kannata. Heti jos opin sivistyneempiä sanoantoja niin pystyn sen selittämään hienopmmin ja ehkä hyväksytymmin.. Nyt minä vain olen sitä nyky-yhteiskunnan pullamösöä joka ei osaa mitään.
Olen pahoillani siitä.
Ja niin asiantuntija-avusta, oletko varma että minun tulisi hakea sellaista?
ehkä siksi puhun tänne että saisin joltakin mielipiteitä ja jonkin näköistä omakohtaista kokemusta.. Koska voin hyvinkin olla väärässä ja vain laiska pärjäämään omassa elämässäni itse.
Minua vituttaa olla heikko omassa itsessäni!
vaan ei jaksa ja se on ihan ok, ei kenenkään tarvitse olla mikään superihminen.
Oletko ajattellut sairaslomaa töistä tai jotain jos tuntuu siltä että ei jaksa ja muutenkin tuntuu olevan mieli maassa? Kuulostaa siltä että työ vain vaikeuttaa asioita. Saattaisi olla hyväksi viettää aikaa rauhassa ilman töiden tuomia paineita ja rentoutua.
Joka tapauksessa kannattaa toimia niinkuin itsestä parhaalta tuntuu, ei sitä kukaan voi sinulta kieltää.
kuulostaa todella tutulta tuo sinun kuvauksesi. mitään ei huvita tehdä, ei jutella kenenkään kanssa, ei nähdä ketään ja olla omissa oloissaan. ja noikin ajatukset, että kääntää kaikkien kommentit itseään vastaan - olen aivan samanlainen. ole sentään iloinen että sinulle on töitä - minä jouduin juuri työttömäksi ja se vasta itsetunnon ja vireyden vie alas.
pari kuukautta olen kärvistellyt ja eilen kävin viimeksi psykiatrialla. hän on alusta asti (joulukuusta) diagnisoinut minut keskivaikeaan masennukseen, jota en ole uskonut enkä suostunut lääkkeitä syömään. viim. 2 viikkoa olen ollut todella vetämätön enkä tee muuta kuin makaan kotona ja tuli itsellenkin vihdoin sellainen olo, että ehkä tämä ei olekaan normaalia... kerroin tämän lääkärille eilen ja sanoi, että kyllä niitä lääkkeitä minun kannattaisi vakavasti harkita ja tällaisessä tilanteessa 95 % ihmisistä syö lääkkeitä. yritin vielä selittää, että olen itse tämän aiheuttanut ja pystyn asian myös korjaamaan. totesi vaan, että näissä tilanteissa on tyyppillistä sanoa juuri noin, ja että masennuksesta voi toki parantua "itsekseen", mutta se voi viedä aikaa 6-12 kk...
tämä oli minun tilanne. enkä ole lääkäri, mutta jos sinulla on samanlaisia oireita, niin kannattaa varmaan sinunkin mennä juttelemaan, aluksi vaikka työterveyslääkärille.
miten uskalsit mennä asioistasi ensikerran juttelemaan..? ja mitä silloin sanoit?
Minua pelottaa se kovin.. ja ..hmm..olen antanut äidilleni luvan, sairaalan henkilökuntana, katsoa ja lukea potilastietojani ja, niin säälittävää ja onnettoman kuuloista kuin se onkin, en haluaisi äitini saavan tietää tästä.. hän, rakkaani, kun laittaisi sen jotenkin hänestä riippuvaiseksi. Omaksi viakseen.
En halua siis jutella kenellekään terveyskeskuksen ihmiselle ja ystävistäni löytyy myös psykologi sek'ä psykiatri ja muutama liian innokas alan hoitaja.. en halua heidän kenenkään saavan tietoa ja kaikki toimivat samalla alueella joten he saavat tietää.. Minua pelottaa.. siksi en kerro, mutta kai tämä menee ohi..
Anteeksi olen humalassa kun kirjoitan..ainoitra hetkiä kun en honk koht jaksa ajatella tunteita, ne on jossain muualla.... parempi näin.. kenties..
kiitos silti vastauksestasi..työlääkäriä ei ole ,en ole sellaisessa ammatissa, mutta ..minulla on teidät jotka jaksavat lukea ja jopa vastata.. kiitos.
itse menin työpaikkalääkärille joka ohjasi psykiatrille. työpaikkalla oli ongelmia, jotka aiheuttivat tämän eli menin alunperin kertomaan niistä ongelmista tt-huoltoon. nyt tästä kaikesta on kehkeytynyt masennus ja käyn edelleen samalla psykiatrialla kuin silloin. yksityisellä, maksaahan se, mutta ajattelin, että omaan terveyteen kannattaa investoida.
kyllä sinun kannattaa jollekkin jutella, äidillesi, jollekkin ystävällesi, sellaiselle luontevalle taholle, ja lähteä sitä kautta purkamaan ongelmiasi. tuskin kukaan sinua sen takia tuomitsee, vaan ovat vaan iloisia siitä että uskallat puhua ja neuvovat varmasti eteenpäin. en minäkään pysty läheisilleni puhumaan "todellista tunteista", vaan sen takia käyn ulkopuolisella, jotta voin todella vuodattaa tunteitani...