Voisinpa kääntää aikaa takaisinpäin, kun olimme edes pienesti toistemme elämissä.
Hassua miten tärkeiltä ja arvokkailta tuntuvatkaan nyt nuo arkiset asiat, kun saatoin jättää sinulle viestejä yhteiselle työkoneelle ja keksin väännöksiä nimestäsi, kun kävin toisinaan uudella työpaikallasi ja joimme automaattikahvia, kerroit hankkimastasi Wall-E legosetistä ja ravistelit itseäsi kuin hahmo siinä elokuvassakin, kun istuimme ihmisten keskellä hämärässä katsomassa Metropolis-elokuvaa, kun istuit baarissa suuren pyöreän pöydän toisella puolen ja minä olin kuumeesta niin väsynyt, että jaksoin vain hymyillä tarinoillesi, mutta halusin nähdä sinut silloinkin... Niin pieniä paloja, jotka pelkään unohtavani ja kadottavani. En halua sitä. Minä leikkaan ja liimaan, kokoan niistä oman yksityisen filmikelani, jota voin katsoa yhä uudestaan, vaalia ja helliä, sillä osaanhan minä tämän kuten sinäkin, elokuvien ammattilainen.
Hassua miten tärkeiltä ja arvokkailta tuntuvatkaan nyt nuo arkiset asiat, kun saatoin jättää sinulle viestejä yhteiselle työkoneelle ja keksin väännöksiä nimestäsi, kun kävin toisinaan uudella työpaikallasi ja joimme automaattikahvia, kerroit hankkimastasi Wall-E legosetistä ja ravistelit itseäsi kuin hahmo siinä elokuvassakin, kun istuimme ihmisten keskellä hämärässä katsomassa Metropolis-elokuvaa, kun istuit baarissa suuren pyöreän pöydän toisella puolen ja minä olin kuumeesta niin väsynyt, että jaksoin vain hymyillä tarinoillesi, mutta halusin nähdä sinut silloinkin... Niin pieniä paloja, jotka pelkään unohtavani ja kadottavani. En halua sitä. Minä leikkaan ja liimaan, kokoan niistä oman yksityisen filmikelani, jota voin katsoa yhä uudestaan, vaalia ja helliä, sillä osaanhan minä tämän kuten sinäkin, elokuvien ammattilainen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olipa kaunis viesti jollekin. Tämmösiä sais olla enempi.
Kiitos. Takki on kuitenkin tätä nykyä jo hyvin tyhjä.
Tuntuu siltä, että tämä kaikki on lopulta väsyttänyt ja kuluttanut minut loppuun, ja toivon etten enää rakastu. Se ei kannata. Siitä ei seuraa mitään muuta kuin nippu kauniita tekstejä, jotka katoavat tänne tai pöytälaatikkoon, ja tuntuu siltä, että olen elänyt koko elämäni eteisessä koskaan tulematta kutsutuksi pidemmälle taloon. Sitä katselee ulko-ovea ja miettii voisiko sitä jollain tapaa vain joskus... kadota.