Tässä hetkessä eläminen vahvistaa onnellisuutta

Tutkimusten mukaan ihmisen onnellisuuden kokemukseen vaikuttavat monet eri tekijät, esimerkiksi elämäntilanne, teot ja ihmissuhteet. Terveys ja riittävä toimeentulo lisäävät ihmisten onnellisuutta.
Onnellisuutta vahvistaa sekin, että elää tässä hetkessä ja pyrkii näkemään hyviä asioita omassa elämäntilanteessaan.

Kukin meistä rakentaa omaa elämäänsä niistä lähtökohdista, jotka meille on annettu. Elämänpolkumme voi olla myötämäkeä, mutta välillä myös raskasta nousua. Esimerkiksi sairauden kohdatessa omat voimat käyvät heikoksi.

Elämän todellisuutta on myös se, että joskus maanviljelijä saa runsaan sadon, toisinaan halla, kuivuus tai tulva vie sen. Joskus suurikin omaisuus voi kadota suhdanteiden vaihtuessa. Jumala antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille Matt. 5:45. Jumala voi siunata menestystä ja rikkautta, mutta hän voi ottaa sen myös pois.

Jos elämän perusta ja onni ovat vain ajallisten asioiden ja aarteiden varassa, ne eivät ole kestävällä perustuksella. Jeesus kehottaa kokoamaan aarteita taivaaseen. Turvallisen perustan ihmiselle tuo se, että hän saa elää Jumalan yhteydessä. Tällöin voi kokea Jumalan lohdullista huolenpitoa myös elämän vaikeuksien keskellä.

Tämän koki myös kärsivä vanhurskas ihminen Asaf. Hän pohti sitä, miksi Jumalan tahdon mukaisesta elämästä ei seuraa välttämättä menestystä, kun taas jumalattomasti elävät saattavat menestyä. Lopulta hänelle kirkastuu kuitenkin elämän syvin onnen lähde ja hän toteaa: ”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani” (Ps. 73:28).

Jeesuksen vuorisaarnan opetuksen mukaan hänen seuraajansa ovat autuaita eli onnellisia, koska he omistavat aarteen, joka antaa iankaikkisen elämän. Sen vuoksi Jeesus rohkaisi omiaan: ”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri.” (Matt. 5:12.) Tämä palkka on tarjolla kaikille, jotka haluavat ottaa evankeliumin uskolla vastaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

A_Saf kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu