Brexit-sopu Sipilän ehdotuksen pohjalta?

vaalikevätKeikkuenTulevi

Lähteet kertovat että sopu perustuisi Sipilän ehdotukseen, jonka hän esitti tänään Brysselissä.

Tämä tietää hyvää myös Suomen kannalta. Onkin perusteltua äänestää kepua keväällä 2019, niin saamme neuvoteltua Sipilän johdolla paremman diilin EU:n kanssa.

6

157

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • S24uomlaineN

      Lähteet kertoivat, että Hihhuli Sipilä ajettiin kokouksesta ulos.

    • LisätietojaTuleeKokoAjan

      Juttujen mukaan Sipilä olisi esittänyt kuvallisesti kaaviolla miten problemaattinen Rubiikin kuutio aukaistaan.

      Kuva kun kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
      Hyvä ja näin myös siksi että briteissä eivät välttämättä ymmärrä mitä muut eurooppalaiset puhuvat.

    • EU;han on pilalla jo joka tapauksessa.

    • Ruorimies-Lady

      Exellent, oli May kommentoinut

    • voisikoollaettä

      Irlanti- Pohjois-Irlanti
      Suomi - norja

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe