Ammattikoulusta ammattikorkeaan?

Eikö ammatillisesta perustutkinnosta saa enää pisteitä hakiessaan ammattikorkeakouluun? Joskus näin muistaakseni oli, että esim. yli 4,5 keskiarvolla sai täydet pisteet. Nyt puhutaan enemmän valintakokeista ja yo-arvosanoista, mutta en mitään täyttä faktaa löytänyt. Saa linkkejäkin heittää jos joku tietää :)
5403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kertoisitko mille alalle haet? Riippuu aika paljon siitä oman käsitykseni mukaan tällä hetkellä

Äänestä

Itse hain 6 vuotta sitten AMK:iin ja sain pisteitä AMK hakuun ylioppilaskirjoitusteni tuloksista, ammatillisesta tutkinnostani, työkokemuksestani, ja pääsykokeesta. Sain haluamalleni tekniselle linjalle pääsemiseen tarkalleen tuplamäärän pisteitä. Olen myös työllistynyt sen jälkeen ja ei voi kun kehua että kannatti, vaikka opintolainaa kertyikin. Pitää kohta alkaa sitä takaisin makselemaankin.

Äänestä

Eipä tunnu saavan. Jotenkin aika epäreilua mutta onneksi lukiolaiset ei saa siinä suhteessa "enemmän" pisteitä. Pääsykoe ratkaisee.

Äänestä
  • Juuri näin. Se pääsykoe ratkaisee. Olette samalla viivalla siellä lukiolaisten kanssa.

    Äänestä

Ainakin Lapin AMK, tradenomin monimuoto-oointoihin on pelkkä todistusvalinta käytössä, siis ilman pääsykokeita. Eli kiitettävällä ammatillisen perustutkinnon todistuksella pääsee opiskelemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


amk-opiskelijaksi kirjoitti:

Eikö ammatillisesta perustutkinnosta saa enää pisteitä hakiessaan ammattikorkeakouluun? Joskus näin muistaakseni oli, että esim. yli 4,5 keskiarvolla sai täydet pisteet. Nyt puhutaan enemmän valintakokeista ja yo-arvosanoista, mutta en mitään täyttä faktaa löytänyt. Saa linkkejäkin heittää jos joku tietää :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu