Olen joskus kuullut tarinan miehestä joka kirjoitti johonkin lehteen joskus 60 luvulla. En muista mikä lehti oli tai millaiseen osioon hän oli sinne kirjoittanut... kuitenkaan hän ei ollut mikään toimittaja vaan ihan tavan tallaaja niin sanotusti jolla ei mennyt kovin hyvin. Se taisi kai olla joku deitti osio mitä on ennen vanhaan lehdissä ollut. Kuitenkin... hän törmäsi sinne kirjoitellessaan elämänsä naiseen joka ei vielä kaiken lisäksi asunut kovin kaukana hänestä ja he tapasivat nähdä toisiaan jossain paikassa missä molemmat kävivät. Jonkin syyn takia (kai ujouden?) heidän suhteen aloittamisessa kesti.. tai ehkä heillä vain tunteet syvenivät (mikä saattaa joskus vaikeuttaa asioita) kun tajusivat toisensa kirjoittelevan samaan paikkaan ja näkevänsä toisiaan ja myös pitävänsä toisistaan. He eivät siis muistaakseni kovinkaan paljoa jutelleet siellä missä tapasivat nähdä vaan enemmänkin vain silmäilivät toisiaan. Siinä taisi olla jotain pientä suuttumistakin puolin ja toisin ennen kuin mitään ehti alkaa. Muistaakseni kuitenkin tarina meni niin että kun he lopulta alkoivat olemaan yhdessä niin se ei kestänyt kovin pitkään kunnes he erosivat mutta myöhemmin he kuitenkin sitten palasivat yhteen ja tarina jatkui loppuun saakka. Siinä välissä kun he olivat erossa oli kaikenlaista tapahtunut mutta mikään tapahtuma ei pystynyt estämään heidän yhteen päätymistä.
Hetken aikaa ajattelin (ja toivoinkin) että tämä olisi samanlainen tarina. Ilman kuitenkaan tuota välissä eroamista. On se jännää mitä kaikkea sitä kuvittelee ja miten muisti toimii. Olen kuullut tämän tarinan yli kymmenen vuotta sitten enkä ole pahemmin miettinyt saati muistellut tätä ennen tätä vuotta.
Hetken aikaa ajattelin (ja toivoinkin) että tämä olisi samanlainen tarina. Ilman kuitenkaan tuota välissä eroamista. On se jännää mitä kaikkea sitä kuvittelee ja miten muisti toimii. Olen kuullut tämän tarinan yli kymmenen vuotta sitten enkä ole pahemmin miettinyt saati muistellut tätä ennen tätä vuotta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hyvä tarina ikävä-palstalle.
Ehkä sitä joskus toivoisi olevansa joku palanen jossain suuremmassa käsikirjoituksessa, ja ehkä jotkut ovatkin. Mutta enimmäkseen, asiat kai menevät niin kuin ne menevät, ja menneisyys on kuin öinen uni aamulla: sen voi yrittää selittää kaverille, mutta ei ne tapahtumat avaudu eikä tunnelma välity oikein, ja koko jutulla vain se merkitys, minkä sille itse antaa.
Lakkasin käymästä yhdessä pikkukaupassa sen jälkeen, kun kävi ilmi, että omistajapariskunnalla oli samat etunimet kuin minulla ja hänellä. Olivat olleet vuosikymmeniä yhdessä, ja jäivät sinä jouluna yhdessä eläkkeelle yrityksestään. Antoivat jokaiselle asiakkaalle pienen lahjan - joulukortin ja pienen likööripullon - jossa oli molempien nimet ja hyvän joulun toivotukset. Piilotin pullon kaapin perälle, kortteineen. Nimiä, satunnaisia kirjainyhdistelmiähän ne vain ovat, mutta se tuntui pahalta. Joskus mietin että olenko jotenkin kironnut itseni.
Todellakin hyvä jos tytöt menevät välillä nukkumaan höpöttelemästä hauskuuksia palstalla.
- Tietysti sitten näkevät hauskoja unia Andromedan galaksin avaruusolennoista ja Orionin tähtisumun vihreistä ihmiskauppiaista, ja muistakin mielikuvitusjutuista... noh mutta aika hauskoja "seikkailu-unia" sitten voivat olla :D
Alkaa olla aika mennä nukkumaan ja tietysti hyvä unia haluan nähdä. Näen hyvin harvoin ahdistavia unia, mutta äsken näin kahtena yönä peräkkäin sellaiset unet. Molemmat unet liittyivät tämänhetkiseen elämääni.
Voi kun mut joku tuudittaisi uneen, kun en saa nyt unta jostain syystä.
Lämmitä maitoa ja juo se kitusiisi.
Minä tuuditan sut uneen virtuaalisesti. Hiljaa keinutellen. Olen ajatellut että aikuisenkin voisi kääriä kapaloon, mutta ei niin tiukasti kuin vastasyntyneet kääritään. Tuntuisikohan silloin turvalliselta.
Tuota en vielä tiennytkään että Palstanmäki on särki ja hänen vaimonsa on sitten ilmeinen lahna, kun kalojen sukua...
Jooh tuollainen että kun muumit kuuluvat johonkin yksityiselle saarelle joka on rangaistussiirtola, mukeineen, ne olisi helppo tuhota sieltä jostain muumien laaksostakin sitten armeijan järjesjelmillä.... mukitkin samalla...
Kyse oli sinun kitusista. Vaimoni oli abborre (ahven), mutta olemme nyttemmin eronneet.
Kaunis tarina. Mutta surullinen kertojan kohdalla. Menetitkö hänet kokonaan?
Lyödään varmaankin sitten hynttyyt yhteen vasta vanhainkodissa. En saa koskaan nauttia hänen nuoresta kauneudesta. :( Mutta parempi sekin kai kun ei mitään...