UUSIA AJANKOHTAISIA SISÄLTÖJÄ SUOMI24 KESKUSTELUUN

Kiitos aktiivisesta keskustelusta ja hyvistä kommenteista viime viikon blogissa omasta profiilista! Kun profiilin kehitys etenee, otamme toiveet huomioon. Eniten keskustelua herättää pakollinen rekisteröityminen, jonka moni ymmärtää liittyvän siihen, että palstojen häiriköinti saadaan vähenemään. Samalla tarve anonyyminä pysymiseen on vahva, ja siitä kirjoitimmekin pari viikkoa sitten, https://keskustelu.suomi24.fi/t/15424187/anonyymi-keskustelu-on-suomi24n-tarkeimpia-arvoja.

Myös vastedes Suomi24 on kaikille avoin foorumi – keskustelujen lukemista varten. Osallistuminen edellyttää tulevaisuudessa rekisteröitymistä. Myös nykyään valtaosa Suomi24-käyttäjistä käy lähinnä lukemassa keskusteluja, mikä on selvästi yleisin tapa käyttää sosiaalista mediaa. Suomi24 Keskusteluihin on kertynyt miljoonien ketjujen historia, josta moni yhä vielä löytää vastauksia itseään askarruttaviin kysymyksiin.

Suomi24 Keskusteluissa on paljon ajankohtaisia ketjuja uutisaiheista: viimeisen viikon aikana ovat puhuttaneet esimerkiksi tuore ilmastoraportti, Kalajoen tuhoisa auto-onnettomuus ja ay-liikkeen reaktiot irtisanomisehtojen helpottamiseen. Usein kysymyksiä herättää myös jokin oman elämän ajankohtainen tilanne, kuten avioero, särkynyt sydän tai vaikkapa uuden auton hankinta.

Suomi24 pyrkii syksyn aikana tarjoamaan yhä enemmän sisältöjä, jotka tukevat keskustelua ajankohtaisista aiheista: tuomme sivustolle kumppaniemme uutissisältöjä ja kokeilemme uutta Kysy mitä vaan -palstaa. Tällä uudella palstalla tarjoamme ensimmäistä kertaa marraskuussa mahdollisuuden kysyä asiantuntijoilta tiettyyn teemaan liittyviä, omassa elämässä haasteita aiheuttavia kysymyksiä. Ensimmäinen Kysy mitä vaan keskittyy alle 3-vuotiaiden lasten temperamenttiin ja käyttäytymiseen liittyviin haasteisiin. Palstalla alan asiantuntijat ja tutkijat vastaavat aiheesta esitettyihin kysymyksiin yhden päivän aikana. Kysymysten esittäminen edellyttää kirjautumista Suomi24 Keskusteluihin. Pysy kuulolla!

Kysy mitä vaan voidaan tulevaisuudessa järjestää mistä tahansa aiheesta. Millaisia aiheita juuri sinä toivoisit? Keneltä asiantuntijalta tai mistä aiheesta haluaisit kysyä neuvoa? Mitä muita sisältöjä haluaisit Suomi24-palvelussa lukea?

Jatketaan keskustelua – kiitos, että olette mukana kehitystyössä!
1
Ilmoita

[quote]Kysy mitä vaan voidaan tulevaisuudessa järjestää mistä tahansa aiheesta. Millaisia aiheita juuri sinä toivoisit? Keneltä asiantuntijalta tai mistä aiheesta haluaisit kysyä neuvoa? [/quote]

Luontopalstat ovat yleensä olleet täällä ikävän epäaktiivisia. Niihin ei ole kannattanut laittaa juuri mitään kysymystä, koska ei siellä juuri ketään vaikuta olevan.

Eli, jotain luontoasiantuntijoita voisi olla joskus.
Ilmoita
Siis luetun sanan vapaus säilyy.
1 VASTAUS:
Paitsi tietysti niiden poistettujen kirjoitusten osalta.
+Lisää kommentti
Työeläketietäjä takaisin ja sassiin!
10
Ilmoita
Elintarviketurvallisuus.
Ilmoita
Entisetkin otsikot pois ja
täydellinen kirjautuminen

kaksi palstaa

veronmaksajat eli tavikset
veroamaksamattomat eli suvakit

ja sitten porukka keksii niiden alle omia otsikoita kirjautessaan ja valvoo ja poistaa häiriköt
ja suomi24 valvojat voidaan vapauttaa raskaasa työstään näytellä valvontaa

VALVOJILLA EI OLE MITÄÄN PÄTEVYYTTÄ KEKSIÄ UUSIA TAI VANHOJA AIHEITA

EIKÄ POISTAA VIESTEJÄ KOSKA YLEISTIETO PUUTTUU eikä tiedä mikä kirjoitus liittyy aiheeseen ja mikä ei - aivan hörhöselviä tapauksia lukuunottamatta

Valvojat poistavat asiaviestit joten kuka viitsii kirjoittaa mitään huolellista oli otsikoita tai ei
0 VASTAUS:

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

+Lisää kommentti
Kaikkien hetu pitää näkyä kirjoituksissa, että osataan ottaa asiat vakavasti.
2 VASTAUSTA:
entä kotiosoitteet ?
Valokuva olisi kiva ylläri!
+Lisää kommentti
Fysioterapeutti.

Kuinka monen suomalaisen uskot kärsivän huonosta ryhdistä, prosenteissa ikäluokittain?
Kuinka paljon uskot lihavuuden vaikuttavan ryhtiin?
Entäs venyttelyn? Pitäsikö venytellä kahdesti päivässä, selkää, hartioita, lantiota?
Onko huono ryhti korjattavissa, selkäranka, hartiat, lantio? Miten pitäisi toimia?
Onko päivittäinen +5h laiskasti istuminen (selkä painuu kasaan) huonoksi selkärangalle?
Onko makaaminen istumista parempi selälle ja ryhdille?
Tiedätkö laihdutuksesta mitään? Yli puolet laihdutuksesta on kalorien saanti määrä?
Mistä tietää että on huono ryhtinen? Lihakset eivät aktivoidu jaloissa, esim. mitkä?
Huomaako kaulasta huonon ryhdin? Perseestä? Jaloista?
Onko minulla huono ryhti jos jalkoihin sattuu pitkäaikainen seisominen? Myös selkäkipu?
Vaikeuttaako huono ryhti liikkumiskykyäni huomattavasti?
Ilmoita
Tämä viikko on tärkeä
Mennäänkö leipäjonoon vai Karibialle ottamaan Pina Coladat?

maanantaina May kertoo että brexit on paketissa, kuka uskoo
tiistainen Turkin pres. kertoo "kaiken" Khashoggin murhasta,
mutta Turkin lehdistö ei ole vapaa ja on jo tiputellut tiedot, joten presdentti on
sen sallinut ja TURKKI ON PAHIN TOIMITTAJIEN TAPPOMAA JA VANGITSEMISMAA mutta pres halaa etuja USA:lta ja siksi tietoja tiputellaan sopivassa tahdissa, oletus on että Turkilla on (vakoilun ansiosta) ääninauha jossa Khashoggia kidutetaan ennen tappoa

keskiviikkona tulee Nordean tulos Hjallis Harkimon oligarkki on hyökännyt Nordeaa vastaan
ja on kaksoiskansalainen eikä lökäpöksy-Sipilän hallitus saa venäläisiä kaksoiskansalaisia ulos täältä SIPILÄ EI OLE SAANUT OLIGARKKEJA EU:SSA SANKTIOIHIN vaikka ovat USA:ssa mikään pankki ei voi toimia tällaisten kanssa koska dollari on niin tärkeä ja Trump vie tämän oikeuden jos kaksoiskansalaisen bisneksiä ei jäädytetä
https://euobserver.com/tickers/143174
A confidante of Russian president Vladimir Putin, billionaire Boris Rotenberg, has taken four Nordic banks - Nordea

torstaina tulee Nokian tulos

Nordea ja Nokia ovat kansanosakkeita joten ensivuoden tulotasoa lyödään jo nyt kiinni
1 VASTAUS:
paitsi että Nordea ei ole kansanosake, ainakaan suomalaisten
+Lisää kommentti
"Palstalla alan asiantuntijat ja tutkijat vastaavat aiheesta esitettyihin kysymyksiin yhden päivän aikana."

"Kysy mitä vaan voidaan tulevaisuudessa järjestää mistä tahansa aiheesta. Millaisia aiheita juuri sinä toivoisit?"

Millä PERUSTEELLA joku on asiantuntija?
- Onko Jussi Halla-aho asiantuntija, esim haittamaahanmuuttossa?
- Onko Juha Ahvio asiantuntija, "hengellisissä" asioissa, esim Esivallan asemasta yhteiskunnassa?
- Onko Tatu Vanhanen, joka valitettavasti on kuollut, niin asiantuntija, esim perimä (geenien) ja älykkyyden osalta?
Nyt en tiedä kuka on "seuraaja" vai uskaltaako kukaan asiasta puhua.
- Onko, Jessika Aro, tietoyhteiskunnan ja tieto-hyökkäyken ja puolustuksen asiantuntija, ja millä perusteella?

Onko todella mahdollista että voi kysyä mistä tahansa aiheesta vai onko kielettyjä aiheita?

itse erittäin mielelläni, keskustelisin ja toivoin aihetta. suomessa ja maailmalla olevista kansojen perimä ja siiihen liittyen, kansojen älykkyyteen ja sitten miten se vaikuttaa yksilössä eskä yhteiskunnassa :)

Toivoin, pääministerin, vastaavan, ei poliitikon vaan tavallisen kansan kielellä, esim onko suomi JO poliisi valtio ja onko suomessa, poliittinen poliisi ja esivalta.

Mutta katsotaan miten te ja teidän herranne on asiat jo päättäneet.
jo näistä teidän aloituksistanne, havaitsen mielipide muokkausta, joten, olisi hyvä saada keskustelua, esim teidän herroistanne niistä jotka päättävät linjan ja mikä on oikea ja mikä väärä mielipide.

Hyvä olisi saada, ylläpitäjein tiedot, niin että voi tarkistaa, mitä kantaa ylläpitäjät kannataa.
Ilmoita
Ihan selvä tilaus olis jollain mielenterveysongelmiin perehtyneelle asiantuntijalle tai terapeutille. Joku joka auttaa vihan käsittelyssä ja suuntaamisessa rakentaviin asioihin.
Ilmoita
Joku voisi alustaa hyvistä tavoista ja keskustelukulttuurista. Yleisestä ja jakamattomasta ihmisarvosta sekä vihanhallinnasta myös pari sanaa ehkä paikallaan.
1 VASTAUS:
Aihe on hyvä, joskin ihmettelee ohjaajan tarvetta aikuiskoulutukseen käyttäytymisen alalla joka pitäisi olla itsestään selvä.
+Lisää kommentti
Keskustelufoorumeiden moderoinnin kehittäjä
Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Kiinnostaisi kuulla AY-liikkeen edustajilta miksi demokratia ei maistu, mutta tuskin ne myöntävät että kyseessä on heidän oma vallanhimonsa...parempi ettei niitä pyydetä valehtelemaan sivustolle.
1 VASTAUS:
Jotain neuvontaa yrittäjillekin. Vaikka ihan vaan yrittämisen perusasioista kuten luovasta kirjanpidosta ja rahojen siirtämisestä veroparatiisiin. Hyvät neuvot ovat tarpeen nyt kun Nordea ja Danske Bank ovat luopuneet yrittäjien palvelemisen näissä asioissa.
+Lisää kommentti
Osallistuminen edellyttää tulevaisuudessa rekisteröitymistä.
Siis mitä se tarkoittaa? Mitä tietoja pitää antaa ja tarkistetaanko niitä mitenkään?
2 VASTAUSTA:
Jos se vaaditaan, pitää perustaa jonkun suuren joukon kanssa uusi sana on vapaa nettisivusto. Vastuuhenkilöt siitä piiloon, jonne nykyisen Suomen sensuuri ei yllä. Serverit jonnekin Naurusaarille tai muuhun erikoiseen paikkaan.
Pitäisi ehkä kerätä rahaa tätä varten, jotta ei tarvitsisi olla riippuvainen mainostuloista. Muutenkin mainokset pitäisi saada ihan minimiin.
Onhan rekisteröitymistä sekin että palstanpitäjillä on oltava nykysäännöilläkin tiedossa kirjoittajan sähköpostiosoite. Kyllä sillä tiedollakin politrukit ja sensorit pystyvät halutessaan hankaloittamaan yleisten pakkokeinojen paljastajan elämää.

Ceterum puto : OAJ on täysin vasemmistolainen opettajajärjestö joka harjoittaa opettajienhuoneissa työrauhan häirintää !
+Lisää kommentti
Suomi24 -palstan älykääpiövalvojien käsitys asiantuntijoista
on alla jollaisia kirjoituksia he roikottavat palstoillaan

Eli Suomi24-valvojat ovat paskapuolella kyselemässä TÄÄLLÄ NÄENNÄISKYSYMYKSIÄ

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15439361/persut-on-paska-puolue-
2 VASTAUSTA:
Joku mainitsi ketjussa Persujen olevan vasemmistopuolue. Se kai kuitenkin on totta?
ei kun palstan valvoja on paska tekopyhä
muka valvoo
eli poistaa jos on viite tai ulkomainen viite
mutta ei poista paskaa joka ei ole keskustelua

vai mitä voi vastata keskusteluun

stubb on ivttu mitä paskaa ja kokoomus myös
+Lisää kommentti
Haluan kysyä kaikilta kansanedustajiltamme mitä mieltä ovat kemikaalivanoista.
Lyön vetoa ettei kukaan ole niitä nähnyt eikä tiedä niistä yhtään mitään.....D
Ilmoita
"JUURI NYT: Ketä asiantuntijaa haluaisit jututtaa Suomi24 Keskusteluissa?"

Ketä ei ole kunnon suomea.
2 VASTAUSTA:
Kyllä se vaan tuossa asianyhteydessä on, ketä sanaa käytetään kun kysytään joistain henkilöistä tai että kuka olisi sellainen asiantuntija jolta haluaisit kysyä jotain.

Kun taas on väärin kysyä: "ketä sulle sen sanoi" tai "ketä sulle puhui siitä".

Esimerkkinä ketkä, keitä, kuka eli monikkomuodot ja yksittäismuoto. Keitä tiellä oli vieraina eilen, ketkä siellä pihalla vieläkin on, kuka teille eilen soitti/oli kylässä.

Snajuuks=(alkuperältään venäjänkielestä) jäbä?
Lawetorder kirjoitti:

Korjaus *teillä. ei siis tiellä.
+Lisää kommentti
Koiran kouluttajalta
Ilmoita
Ideologista tytötöntä Ossi Nyymannia.
1 VASTAUS:
Minämyös tytötön
+Lisää kommentti
Haluaisin keskustella, suomi24 keskustelu foorumin mahdollisesta teko-äly ohjelmasta.
Asiantuntijoina voisivat olla paikalla itse linux ekä Hyppönen ja muuta, yllätys asiantuntija.

eli miten ja millä tämä. mukamas tekoäly ohjelma poistaa ja esnsuroi viestejä.
Vielä, oletus on että ei ole ohjelmaa joka kykenee itse ajattelemaan vaan sen ajatuksen tekee joku ihminen jossain.

Voi koko keskustelua jos aller median omat asiantuntijat.

voiko nyt, ylläpito antaa edes tiedon mitä ohjelmaa ja siinä olevaa listaa nyt tänäpäivänä, 22.10.2018 käytetään?

Joten, toki avoimuus on teidän uusi linja?

Suomi24 omasta blogista lainaus:

"Tavoite on lisätä avoimuutta, herättää keskustelua ja kerätä ideoita palvelua parantavista ominaisuuksista. Uskomme, että vain avoimesti keskustellen pystymme rakentamaan teille mahdollisimman hyvän palvelun."

Nyt voitte harjoitella avoimuutta :)

Kiitos
1 VASTAUS:
Tekoäly voi olla liian vahva termi. Lasketaan vain kiellettyjä sanoja, ja jos niitä on esim. yli 2 kpl, poistuu keskustelu. Näin se voisi nykyisellään mennä, kun Suomessa on tietyssä asioissa kova sensuuri, mutta toisissa todella lepsu. Nykyaika on niin vääristyneen moraalin kannattajien aikaa.
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Pekka Sartolan kommentteja olis kiva lukea
1 VASTAUS:
Sartola olisi hyvä kuultava
+Lisää kommentti
Olisipa mukavaa kuulla UFO-tietäjää Juhan af Grann.
Ilmoita
Tapio Puolimatkaa.
1 VASTAUS:
Puolimatka olisi mieluinen jututettava.
+Lisää kommentti
Kelan asiantuntijat.
1 VASTAUS:
Sote asiantuntijat
+Lisää kommentti
Suomi24 valvojat kirjoittavat itse hävyttömiä juttuja ja pitävät yllä rasistisia ja juutalaisvastaisia kirjoituksiaan ja sitten täällä kysylevät muka-avuttomina mitä pitäisi tehdä

Pitää tehdä järjestelmä, jossa valvojat painotetaan 1 - 10 ja kusipäisyysasteen mukaan
1 poistamat kirjoitukset saa aina palautettua ja
10 vain kun on tehnyt valituksen Suomi24 -palstan keskuskomitealle, joka tutkii asian
ja tekee päätöksen

Kusipäisyysasteen valvojalle äänestävät käyttäjät

Nykyisiä valvojien itse kirjoittamia ja roikottamia juutalaisvastaisia jne. rasistisia kirjoituksia

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15439361/persut-on-paska-puolue-

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15440411/tunteeko-joku-rehellisen-persun
1 VASTAUS:
Kriitillisyys kaikista uskonnoista pitää olla lainmukaan sallittua, mutta euroopassa lakia on kiristetty takoituksena suojella juutalaiset kaikelta
arvostelulta. Usassa on vain muutamia harvinaisuuksia jotka uskaltavat
edes mainita sanaa HEBREW. Juutalaisista on lupa mainita ainostaan
korostaen heitä jollakin tavalla, negatiivisyys lasketaan aina herjauksesksi.
Muutama mustaihoinen on siihen erikoistunut.Lois Farragut on rohkea
juutalaisten vastustaja, poliittisista syistä.
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Minä en tunne tarvetta jututtaa ketään erityisesti.
Minä osaan kaiken.
Mutta ilahtuisin, jos kirjoittajat kiinnostuisivat minun mielipiteistäni.
Asian-tuntemusta ne kaikki ovat.

H.
Ilmoita
Kyllä esim Saana Parviainen olisi mukava keskustelukumppani. Tietäis asennot ja kaikki
Ilmoita

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Yksikään sellainen asiantuntija ei taatusti tällaiselle palstalle tule, jonka asiantuntemus alalta olisi kiinnostusta.
Ilmoita
MV-lehden perustaja Ilja Janitski olisi hyvä asiantuntija sananvapauden saralla.
Ilmoita
Muistutan että käyttäjätkin voivat roskata.

Esimerkiksi yuggis_ käyttäjä on pedofiili ja kaikki vihaavat häntä mutta hän aina vaan jatkaa lapsile runkkaamista eikä kuuntele minua

Minä olen ollut täällä vuodesta 2012 ja aina minun langat poistetaan kun yuggis_ tulee puhumaan lapsista ja niiden panemisesta
1
Ilmoita
Miksi poistitte Marco de Witille osoitetun pyynnön aloittaa rekisteröitymättömien keskustelupalsta uudessa lehdessä kun itse lopetatte?
Ilmoita
Ikävä kuulla, että Suomi24 aikoo edetä pakollisen rekisteröitymiseen. Vaihdan kanavaa ja suositan sitä myös muille. Kuitenkin lähtöni aattona toivoisin saada tietää minkä takia näin toimitaan? Minkä takia Suomi24 haluaa pitää kirjaa keskustelijoiden kommenteista ja näkemyksistä? Millä tavalla "mykkäsläinen" valvonta edistää avointa keskustelua ja eriävien mielipiteiden vaihtoa? Harmittaa, että nettikiusaajat saavat vietyä meidän kaikkien anonymiteetin ja sitä kautta sananvapauden. Suomi24 tuhoaa sen mitä sanoaa kannattavansa. Samaa orwellilaiseen tyyliin kuin Suomen hallituskin tiedustelulakien kohdalla.

Suomen hallitus yhdessä muiden "länsimaiden" hallitusten kanssa sanoivat "ettei terroristien saa antaa voittaa viemällä meiltä meidän vapauttamme tai muitakaan 'länsimaisia' arvoja", mutta juuri kyseiset hallitukset ovat terrorismin vastaisentaistelun nimissä viemässä meiltä sen mitä huijasit suojelevansa: vapautemme ja demokratiamme pohjan, yksityisyydensuojan kumoamalla. Antoivatko länsimaiden hallitukset terroristien sittenkin voittaa vai mistä on kyse? Suomen poliitikkojen välinpitämättömästä asenteesta vapauksiamme ja demokratiaamme kohtaan alleviivaa perustuslain muuttamisen hyväksyminen kiiremenettelyllä. Minkä takia Erdogania tai Unkarin hallitusta kritisoitte, kun olet selvästi ihan samanlaisia alistajia siellä Arkadianmäellä?

Yksi palsta näivettyy, toinen syntyy ja kasvaa.
23 VASTAUSTA:
Miten anonyyminen nimimerkin taakse piiloutuminen edistää 'länsimaisia' arvoja? Vapaus on myös vastuuta, länsimaissa. Ehkä sinulla on erilainen näkemys "länsimaisista arvoista"...
kuha.kysyn kirjoitti:

Meillä on eri käsitys. Anonymiteetti on välttämättömyys avoimelle keskustelukulttuurille maasta riippumatta. Missä keskustelijoille pitää antaa kasvot, tai muu tunnistettava tekijä, kuten rekisteröity nimimerkki, keskustelu supistuu ja äänessä ovat vain he, jotka ovat samaa mieltä valtavirran kanssa. Näin on juuri Kiinassa ja muualla missä yksilövapaudesta ei olla kiinnostuneita vaan pyritään yksipuolistamaan keskustelu valtiovallan näkemysten vahvistamiseksi ja hiljentämään erimieliset. Rekisteröityminen johtaa itsesensuuriin, mikä johtaa käytännössä sananvapauden kaventumiseen ja siten keskustelukulttuurin yksipuolistumiseen. Asiaa voi verrata lehdistön lähdesuojaan. Jos lähteeltä vaadittaisiin kasvoja, emme saisi tietää rötöksistä tai mistään muustakaan erimielisyyksistä yhteiskunnassa mitään. Korruptio ja vallan väärinkäyttö rehottaisivat monin kerroin pahemmin kuin nyt. Tämän on todettavissa kaikissa maissa, missä yksilönsuoja on poistettu.

Onneksi Suomi24 on vain yksi foorumi, eikä valtio, joten foorumia voi vaihtaa, mutta rekisteröitymispakko tulee supistamaan Suomi24:lla käytävää keskustelua voimakkaasti ja muuttamaan keskustelun luonnetta toisten peesailemisen suuntaan. En halua harjoittaa itsesensuuria, joten keskustelen jatkossa muualla, missä voin olla asiallisesti eri mieltä anonyyminä ja siten ilman pelkoa noitajahdista tai erimielisyyteni "peukuttamisesta" piiloon, oli jahtaajana sitten muut palstan käyttäjät, Suomi24, tai Suomen valtio. Valtiothan perustelevat alistamistoimia ja rikoksiaan kansalaisia kohtaan aina kansallisen turvallisuuden nimissä. Hyvä esimerkki tästä on pian voimaan tulevat tiedustelulait, jotka johtavat yhteiskunnallisessa keskustelussa itsesensuuriin, eriävien mielipiteiden häviämiseen toistamieltä olevien pysyessä hiljaa turvallisuutensa takaamiseksi, ja siten käytännön tasolla sananvapauden kaventumiseen ja demokratiarakenteiden katoamiseen. Valtion harjoittamaa vakoilua kohtaan pitää keksiä ja kehittää muita ratkaisuja Kiinan malliin.

Tulee mieleen, että et ehkä ole osannut ajatella asiaa laajemmin. Suurin osa rekisteröinnin tukijoista keskittyy ajattelemaan häiriköiden suitsemista ja unohtaa tärkeimmän. Tuntuu, että Suomi24 on tehnyt saman virheen, tai sitten he tarkoituksella haluavat supistaa mielipiteitä. Vaikea sanoa. Mitä vaanhan voidaan tehdä, kun sanotaan, että halutaan suitsea kiusaamista, mikä on kaunis ajatus, ja minkä tärkeydestä on vaikea olla eri mieltä, mutta tapa, jolla se tehdään saa miettimään onko tarkoituksena kaventaa keskustelua kiusaamisen suitsemisen nimissä. Suomi24 kirjoitti, että tarkoitus on parantaa keskustelijoiden turvallisuutta, mutta todellisuudessa rekisteröinti heikentää juuri niiden "heikoimmassa" asemassa olevien, eli vähemmistömielipidettä edustavien, keskustelijoiden turvallisuutta yksityisyydensuojan kaventumisella.
Loppusanoja kirjoitti:

Koskahan keksitään että vaaleissa äänestyskopeissa äänestävien lippuun täytyy saada rekisteröitymismerkintä kiusaamisen estämiseksi.Äänestäjäthän voivat kiusata oikeassa olevia vaaliehdokkaita "puskista huutelemalla".Ehdotan kiireellistä perustuslain muuttamista vielä ennen vaaleja tämän epäkohdan poistamiseksi.
Loppusanoja kirjoitti:
Meillä on eri käsitys. Anonymiteetti on välttämättömyys avoimelle keskustelukulttuurille maasta riippumatta. Missä keskustelijoille pitää antaa kasvot, tai muu tunnistettava tekijä, kuten rekisteröity nimimerkki, keskustelu supistuu ja äänessä ovat vain he, jotka ovat samaa mieltä valtavirran kanssa. Näin on juuri Kiinassa ja muualla missä yksilövapaudesta ei olla kiinnostuneita vaan pyritään yksipuolistamaan keskustelu valtiovallan näkemysten vahvistamiseksi ja hiljentämään erimieliset. Rekisteröityminen johtaa itsesensuuriin, mikä johtaa käytännössä sananvapauden kaventumiseen ja siten keskustelukulttuurin yksipuolistumiseen. Asiaa voi verrata lehdistön lähdesuojaan. Jos lähteeltä vaadittaisiin kasvoja, emme saisi tietää rötöksistä tai mistään muustakaan erimielisyyksistä yhteiskunnassa mitään. Korruptio ja vallan väärinkäyttö rehottaisivat monin kerroin pahemmin kuin nyt. Tämän on todettavissa kaikissa maissa, missä yksilönsuoja on poistettu.

Onneksi Suomi24 on vain yksi foorumi, eikä valtio, joten foorumia voi vaihtaa, mutta rekisteröitymispakko tulee supistamaan Suomi24:lla käytävää keskustelua voimakkaasti ja muuttamaan keskustelun luonnetta toisten peesailemisen suuntaan. En halua harjoittaa itsesensuuria, joten keskustelen jatkossa muualla, missä voin olla asiallisesti eri mieltä anonyyminä ja siten ilman pelkoa noitajahdista tai erimielisyyteni "peukuttamisesta" piiloon, oli jahtaajana sitten muut palstan käyttäjät, Suomi24, tai Suomen valtio. Valtiothan perustelevat alistamistoimia ja rikoksiaan kansalaisia kohtaan aina kansallisen turvallisuuden nimissä. Hyvä esimerkki tästä on pian voimaan tulevat tiedustelulait, jotka johtavat yhteiskunnallisessa keskustelussa itsesensuuriin, eriävien mielipiteiden häviämiseen toistamieltä olevien pysyessä hiljaa turvallisuutensa takaamiseksi, ja siten käytännön tasolla sananvapauden kaventumiseen ja demokratiarakenteiden katoamiseen. Valtion harjoittamaa vakoilua kohtaan pitää keksiä ja kehittää muita ratkaisuja Kiinan malliin.

Tulee mieleen, että et ehkä ole osannut ajatella asiaa laajemmin. Suurin osa rekisteröinnin tukijoista keskittyy ajattelemaan häiriköiden suitsemista ja unohtaa tärkeimmän. Tuntuu, että Suomi24 on tehnyt saman virheen, tai sitten he tarkoituksella haluavat supistaa mielipiteitä. Vaikea sanoa. Mitä vaanhan voidaan tehdä, kun sanotaan, että halutaan suitsea kiusaamista, mikä on kaunis ajatus, ja minkä tärkeydestä on vaikea olla eri mieltä, mutta tapa, jolla se tehdään saa miettimään onko tarkoituksena kaventaa keskustelua kiusaamisen suitsemisen nimissä. Suomi24 kirjoitti, että tarkoitus on parantaa keskustelijoiden turvallisuutta, mutta todellisuudessa rekisteröinti heikentää juuri niiden "heikoimmassa" asemassa olevien, eli vähemmistömielipidettä edustavien, keskustelijoiden turvallisuutta yksityisyydensuojan kaventumisella.
Kirjoitin pidempäänkin, mutta se katosi bittiavaruuteen, kiitos osittain "palvelun". Pari lausetta kuitenkin:

Lehdistön lähdesuojalla ja tänne rekisteröitymisellä ei ole mielestäni mitään tekemistä toistensa kanssa, jos ei epäile "salaliittoa" tietojen vuotamiseen myös lehdistöltä. Ei kukaan ole vaatimassa kasvoja lähteeltä, eikä rekisteröity nimimerkki anna "kasvojaan" julkisuuteen. Toki tumpeloiva kaupallinen palvelu Suomi24 voi näin "vahingossa" tehdä, enkä tänne tod näk tästäkään syystä aio koskaan rekisteröityäkään...

Jos rekisteröityminen johtaa rölötystä, herjausta ja valehtelua estävään itsesensuuriin, hyvä niin. Miten se estäsi todellisen sanottavan välittymistä läntisen yhteiskunnan normeilla, ei mahdu päähäni. Epäilemättä jossain Kiinassa kirjoittaja voi "luottaa", että palvelun ylläpitäjä välittää rangaistuksen uhalla tiedot valtiolle, mutta nyt ei olla Kinassa. Mielestäni länsimaista demokratiaa ei ylläpidetä siirtymällä kontrolloimattomaan vapauteen vailla vastuuta.
Loppusanoja kirjoitti:
Meillä on eri käsitys. Anonymiteetti on välttämättömyys avoimelle keskustelukulttuurille maasta riippumatta. Missä keskustelijoille pitää antaa kasvot, tai muu tunnistettava tekijä, kuten rekisteröity nimimerkki, keskustelu supistuu ja äänessä ovat vain he, jotka ovat samaa mieltä valtavirran kanssa. Näin on juuri Kiinassa ja muualla missä yksilövapaudesta ei olla kiinnostuneita vaan pyritään yksipuolistamaan keskustelu valtiovallan näkemysten vahvistamiseksi ja hiljentämään erimieliset. Rekisteröityminen johtaa itsesensuuriin, mikä johtaa käytännössä sananvapauden kaventumiseen ja siten keskustelukulttuurin yksipuolistumiseen. Asiaa voi verrata lehdistön lähdesuojaan. Jos lähteeltä vaadittaisiin kasvoja, emme saisi tietää rötöksistä tai mistään muustakaan erimielisyyksistä yhteiskunnassa mitään. Korruptio ja vallan väärinkäyttö rehottaisivat monin kerroin pahemmin kuin nyt. Tämän on todettavissa kaikissa maissa, missä yksilönsuoja on poistettu.

Onneksi Suomi24 on vain yksi foorumi, eikä valtio, joten foorumia voi vaihtaa, mutta rekisteröitymispakko tulee supistamaan Suomi24:lla käytävää keskustelua voimakkaasti ja muuttamaan keskustelun luonnetta toisten peesailemisen suuntaan. En halua harjoittaa itsesensuuria, joten keskustelen jatkossa muualla, missä voin olla asiallisesti eri mieltä anonyyminä ja siten ilman pelkoa noitajahdista tai erimielisyyteni "peukuttamisesta" piiloon, oli jahtaajana sitten muut palstan käyttäjät, Suomi24, tai Suomen valtio. Valtiothan perustelevat alistamistoimia ja rikoksiaan kansalaisia kohtaan aina kansallisen turvallisuuden nimissä. Hyvä esimerkki tästä on pian voimaan tulevat tiedustelulait, jotka johtavat yhteiskunnallisessa keskustelussa itsesensuuriin, eriävien mielipiteiden häviämiseen toistamieltä olevien pysyessä hiljaa turvallisuutensa takaamiseksi, ja siten käytännön tasolla sananvapauden kaventumiseen ja demokratiarakenteiden katoamiseen. Valtion harjoittamaa vakoilua kohtaan pitää keksiä ja kehittää muita ratkaisuja Kiinan malliin.

Tulee mieleen, että et ehkä ole osannut ajatella asiaa laajemmin. Suurin osa rekisteröinnin tukijoista keskittyy ajattelemaan häiriköiden suitsemista ja unohtaa tärkeimmän. Tuntuu, että Suomi24 on tehnyt saman virheen, tai sitten he tarkoituksella haluavat supistaa mielipiteitä. Vaikea sanoa. Mitä vaanhan voidaan tehdä, kun sanotaan, että halutaan suitsea kiusaamista, mikä on kaunis ajatus, ja minkä tärkeydestä on vaikea olla eri mieltä, mutta tapa, jolla se tehdään saa miettimään onko tarkoituksena kaventaa keskustelua kiusaamisen suitsemisen nimissä. Suomi24 kirjoitti, että tarkoitus on parantaa keskustelijoiden turvallisuutta, mutta todellisuudessa rekisteröinti heikentää juuri niiden "heikoimmassa" asemassa olevien, eli vähemmistömielipidettä edustavien, keskustelijoiden turvallisuutta yksityisyydensuojan kaventumisella.
"Rekisteröityminen johtaa itsesensuuriin, mikä johtaa käytännössä sananvapauden kaventumiseen ja siten keskustelukulttuurin yksipuolistumiseen. "

Ihmisen käyttäytymiseen vaikuttaa ratkaisevasti tunnistettavuus. Jos ihminen on tietoinen , miten ympäristö tiedostaa hänen käyttäytymistään, niin ihminen pyrkii rehellisempään ja muita kunnioittavampaan käyttäytymiseen. Ihminenhän juuri pyrkii salassa tekemään kielteiset teot aina terrorismista nettikirjoitteluun. Tekojensa vastuuun kiertämisestä on kysymys.
Todella itsesensuurista on kysymys,- joka on juuri positiivinen piirre kasvun / kehityksen kannalta ajateltuna.

Eihän sananvapaus missään nimessä tarkoita, että ihmisen tulee saada julkituoda mitä sylki suuhun tuo. Sanan vapauteen liittyy juuri vastuu ajatellen positiivista ihmisen kehitysympäristöä. Jokainen ymmärtänee, miten tämän päivän puskassa kirjoittamisen nettimailma tuo ongelmia ihmiselle.

Niin,koko netti eri foorumeineen saisi täysin uuden ilmeen, jos nettikirjoitteluun pääsisi vain kirjautuneena, ja tarvittaessa tunnistaen kirjoittajan. Ihmisen tulisi kehittyä / kasvaa tälle tasolle, joka tietenkin on positiivinen asia.

On erityisesti huomioitava, miten avoin ja keskusteleva ihmisen elinympäristö on paras mahdollinen ympäristö ajatellen ihmisen kehitystä kuin myös koko yhteiskuntaa.

Väitämpä, miten ihmisen keskittymiskyky myös kehittyisi paremmalle tasolle foorumeille osallistujilla, jos kirjoitettaisiin tunnistettavasti. Ei olisi keskittymistä häiritseviä tekijöitä ja näin ihminen mahdollistuisi keskittymään / kehittymään siinä yhä syvemmälle asiaan. Mahdollistuen hahmottamaan yhä laajemmin. Aivan samansuuntainen mielikuva kuin sukeltaminen vedessä. Mitä syvemmälle sukellat, niin sitä laajemmin saat tietoa asiasta, mitä etsitkin.
On muistettava, miten tämän päivän ihminen käyttää erittäin paljon aikaa netissä olemiseen ja siksi netin taso on merkittävä jo kehitystäkin ajatellen. Nettimaailman vaikutuksesta ihmiseen on siis kysymys.
markkulievonen kirjoitti:

Annetaan siis vaaleissa äänestäjienkin kehittyä ja kasvaa oikealle yleisen mielipiteen ja ajatuslinjan vaatimalle tasolle poistamalla äänestyskopit ja vaalisalaisuus niin ei tule kiusausta ruvetakin kannattamaan jotain uutta nykyistä menoa vastustavaa puoluetta.
markkulievonen kirjoitti:
"Rekisteröityminen johtaa itsesensuuriin, mikä johtaa käytännössä sananvapauden kaventumiseen ja siten keskustelukulttuurin yksipuolistumiseen. "

Ihmisen käyttäytymiseen vaikuttaa ratkaisevasti tunnistettavuus. Jos ihminen on tietoinen , miten ympäristö tiedostaa hänen käyttäytymistään, niin ihminen pyrkii rehellisempään ja muita kunnioittavampaan käyttäytymiseen. Ihminenhän juuri pyrkii salassa tekemään kielteiset teot aina terrorismista nettikirjoitteluun. Tekojensa vastuuun kiertämisestä on kysymys.
Todella itsesensuurista on kysymys,- joka on juuri positiivinen piirre kasvun / kehityksen kannalta ajateltuna.

Eihän sananvapaus missään nimessä tarkoita, että ihmisen tulee saada julkituoda mitä sylki suuhun tuo. Sanan vapauteen liittyy juuri vastuu ajatellen positiivista ihmisen kehitysympäristöä. Jokainen ymmärtänee, miten tämän päivän puskassa kirjoittamisen nettimailma tuo ongelmia ihmiselle.

Niin,koko netti eri foorumeineen saisi täysin uuden ilmeen, jos nettikirjoitteluun pääsisi vain kirjautuneena, ja tarvittaessa tunnistaen kirjoittajan. Ihmisen tulisi kehittyä / kasvaa tälle tasolle, joka tietenkin on positiivinen asia.

On erityisesti huomioitava, miten avoin ja keskusteleva ihmisen elinympäristö on paras mahdollinen ympäristö ajatellen ihmisen kehitystä kuin myös koko yhteiskuntaa.

Väitämpä, miten ihmisen keskittymiskyky myös kehittyisi paremmalle tasolle foorumeille osallistujilla, jos kirjoitettaisiin tunnistettavasti. Ei olisi keskittymistä häiritseviä tekijöitä ja näin ihminen mahdollistuisi keskittymään / kehittymään siinä yhä syvemmälle asiaan. Mahdollistuen hahmottamaan yhä laajemmin. Aivan samansuuntainen mielikuva kuin sukeltaminen vedessä. Mitä syvemmälle sukellat, niin sitä laajemmin saat tietoa asiasta, mitä etsitkin.
On muistettava, miten tämän päivän ihminen käyttää erittäin paljon aikaa netissä olemiseen ja siksi netin taso on merkittävä jo kehitystäkin ajatellen. Nettimaailman vaikutuksesta ihmiseen on siis kysymys.
Teet virheellisiä oletuksia heistä, jotka eivät kannata tunnistautumista. Oletat, että he herjaavat tai häiriköivät palstalla. Näkemyksesi kanssakeskustelijoistasi on hyvin suppea. Teet juuri sen virheen mihin viittasin aikaisemmalla kommentillaani: "Suurin osa rekisteröinnin tukijoista keskittyy ajattelemaan häiriköiden suitsemista ja unohtaa tärkeimmän." Tärkeintä on käytännön sananvapaus, jolla tarkoitan sitä, että erimielisyydestä ei joudu paloiteltavaksi tai vankilaan. Vastuu sanomisista on ollut lakien kautta jo aikoja eikä vastuutaan kukaan rehellinen, suoraselkäinen kansalainen kiistä.

Tiedustelakivertauksesta: Menet tässä kohtaa vähän samalla radalla kuin tiedustelulakien kanssa jotkut kansalaiset, ja poliitikot, menevät, että kuvitellaan tai "unohdetaan", että viranomaisilla on ollut mahdollisuus seurata rikosepäiltyjen televiestintää rikosten selvittämiseksi ilman tiedustelulakiakin. Nyt, unohtamalla tämä seikka ollaan valmiita tukemaan pian säädettävää massavalvontalakia ja -järjestelmää "terroristien jahtaamiseksi". Jokainen yhteiskunnallisesti fiksu kansalainen tietää, ettei Suomessa eikä Kiinassakaan näillä laeilla terroristeja oikeasti jahdata vaan tarkoitus on pystyä valvomaan jokaisen kansalaisen liikkeitä ja ajatuksia. Tarvittaessa kerättyä tietoa voidaan käyttää kohteita vastaan esimerkiksi kiristämistarkoituksessa. Ajatus siitä, että "länsimaissa" Kiinan tyylistä valvontayhteiskuntajärjestelmää ja "sosiaalipistejärjestelmää", jossa pisteitä saa valtionjohtoa nuolemalla, ei toteutettaisi on tietyllä tavalla ymmärrettävä, mutta naiivi.
Nyt mentiin jo aika kauas Suomi24:n rekisteröitymispolitiikasta, mutta ehkä hyvä peilata asiaa laajemmin. Siten ymmärtää kokonaiskuvan anonymiteettiä koskevassa keskustelussa paremmin.

Suomi24:n politiikan muutos ei sinänsä niin iso juttu ole, koska ajatuksiaan voi mennä vaihtamaan jollekin muulle vapaalle palstalle. Mielestäni vain sääli, että Suomi24 on lähtenyt eri linjalle. Toisaalta, muutos mahdollistaa uusien foorumien perustamisen, jotka pitäytyvät Suomi24:n aikaisemmin edustamalla linjalla, jossa rekisteröityminen nimimerkillä on vapaaehtoista. Se oli hyvä linja. Joku ehdotti jossain kommentissa aikaisemmin, että rekisteröityneillä voisi olla joitain omia palstoja tai osuuksia, jonne ei pääse, ainakaan kirjoittamaan, ilman rekisteröitymistä. Se oli hyvä idea. Siten heitä, joita meuhkaaminen ja typeryydet häiritsevät, saavat rauhaa. Suomi24:n ylläpidon olisi mielestäni syytä harkita sellaista vaihtoehtoa. Vaikka itsekin törmään jatkuvasti törkeisiin, kunniattomiin kirjoittelijoihin ja toisaalta myös pahaa tarkoittaviin trollauksiin, en ole niistä sen enempää välittänyt. Sellainen törky osa osa vapaata internettiä ja vapaudesta en olisi koskaan valmis luopumaan. Lakiarikkovat sanomiset, esimerkiksi kunnianloukkaukset, ovat poliisiasia ja ovat olleet sitä jo aikaisemmin.
Loppusanoja kirjoitti:
Teet virheellisiä oletuksia heistä, jotka eivät kannata tunnistautumista. Oletat, että he herjaavat tai häiriköivät palstalla. Näkemyksesi kanssakeskustelijoistasi on hyvin suppea. Teet juuri sen virheen mihin viittasin aikaisemmalla kommentillaani: "Suurin osa rekisteröinnin tukijoista keskittyy ajattelemaan häiriköiden suitsemista ja unohtaa tärkeimmän." Tärkeintä on käytännön sananvapaus, jolla tarkoitan sitä, että erimielisyydestä ei joudu paloiteltavaksi tai vankilaan. Vastuu sanomisista on ollut lakien kautta jo aikoja eikä vastuutaan kukaan rehellinen, suoraselkäinen kansalainen kiistä.

Tiedustelakivertauksesta: Menet tässä kohtaa vähän samalla radalla kuin tiedustelulakien kanssa jotkut kansalaiset, ja poliitikot, menevät, että kuvitellaan tai "unohdetaan", että viranomaisilla on ollut mahdollisuus seurata rikosepäiltyjen televiestintää rikosten selvittämiseksi ilman tiedustelulakiakin. Nyt, unohtamalla tämä seikka ollaan valmiita tukemaan pian säädettävää massavalvontalakia ja -järjestelmää "terroristien jahtaamiseksi". Jokainen yhteiskunnallisesti fiksu kansalainen tietää, ettei Suomessa eikä Kiinassakaan näillä laeilla terroristeja oikeasti jahdata vaan tarkoitus on pystyä valvomaan jokaisen kansalaisen liikkeitä ja ajatuksia. Tarvittaessa kerättyä tietoa voidaan käyttää kohteita vastaan esimerkiksi kiristämistarkoituksessa. Ajatus siitä, että "länsimaissa" Kiinan tyylistä valvontayhteiskuntajärjestelmää ja "sosiaalipistejärjestelmää", jossa pisteitä saa valtionjohtoa nuolemalla, ei toteutettaisi on tietyllä tavalla ymmärrettävä, mutta naiivi.
Hyvä, että suoraan myönnät "pelkääväsi" Kiinan tyylistä meininkiä, etkä usko viranomaisiin tai poliitikkoihin. Vapailla foorumeilla on varmasti paljon kaltaisiasi, salaliitot vaanivat teitä kaikkialla. Mutta voidaanhan "anonyymikin" jäljittää, varo sitä...

Joo, kyllä täytyy olla ihan paranoidinen, jos ajattelee, että poliitikot ja viranomaiset valehtelevat, tai, että valtiot alistaisivat kansalaisiaan. Ne on kyllä hurjimpia salaliittoväitteistä. Voi hyvänen aika.
kuha.kysyn kirjoitti:
Hyvä, että suoraan myönnät "pelkääväsi" Kiinan tyylistä meininkiä, etkä usko viranomaisiin tai poliitikkoihin. Vapailla foorumeilla on varmasti paljon kaltaisiasi, salaliitot vaanivat teitä kaikkialla. Mutta voidaanhan "anonyymikin" jäljittää, varo sitä...
Eihän Kiina ole yhtään sen peloittavampi kuin mikään muu maa. Enemmän itse olen huolissani USAn tulevaisuudesta, maan kansalaisena. Suomen johto löyhkää tänne asti. Onnellisuus on se että ei tarvitse asua eikä elää suomessa.
Mieluimmin asuisin vaikka PUTINin naapurina, koska mies on helvetin kova
valtiomies kaiken länsimaisen kritiikin keskellä. Miehellä on hermot rosterista.
"Rekisteröityminen johtaa itsesensuuriin, mikä johtaa käytännössä sananvapauden kaventumiseen ja siten keskustelukulttuurin yksipuolistumiseen."

Joku sanoi tuolla edellä noin. Aika harhaista ajattelua! Jos ajattelua ollenkaan!

Sananvapauden kaventuminen ja keskustelukulttuurin yksipuolistuminen on nimenomaan jo pitkään ollut täällä "suoli24:ssä" mitä tyypillisintä. Mistä se on johtunut? Aivan varmasti se on johtunut siitä vapauden illuusiosta, joka täällä on vallinnut. Sananvapauden irvikuvasta! Keskustelukyvyttömyydestä! Aivan liikaa trollaamista eli tahallista keskustelujen häiritsemistä. Rasismia, julkisia herjaamisia, valheita, loanheittoa, tahallista käsittämistä väärin, sairasta ylimielisyyttä jne.

On selvää, että uudistava linja täällä tulee voittamaan, koska tämä on ollut vuosikausia kaikkein huonomaineisin keskustelupalsta, "suoli24", "avoviemäri"!
En ymmärrä, jos joku fiksu ja keskustelukykyinen ihminen on viihtynyt täällä ja haluaa tämän jatkuvan tällaisena. Tai ymmärränhän minä. Sellainen ihminen vain LUULEE olevansa fiksu ja keskustelukykyinen. Sellainen ihminen viihtyy, kun saa rypeä ja virua oman avoviemärinsä vankilassa ja kuvitella olevansa vapaa.

Vastuu on täältä puuttunut. Ja sen myötä todellinen vapaus.

Ihmisten ei ole millään lailla tarvinnut vastata omista kirjoituksistaan täällä, siksi tänne on tullut päivittäin niin paljon sellaista tekstiainesta, joka konttaa ja kahlaa harhaisessa pohjasakassa ja tragikoomisesti kokee ja hokee olevansa todellisen sananvapauden asialla.

Rekisteröinti ja kirjautuminen on ihmiseksi tulemista. Kun ei ollut rekisteröintiä eikä kirjautumista täällä, ihmisistä tuli paljon alhaisempia olentoja kuin siat, haaskalinnut ja humalaiset apinat. Ne jotka vastustavat rekisteröintiä täällä, haluavat, että tulevaisuudessakin tämä suomi24 tekee tänne tulevan ihmisen räikeästi tyhmemmäksi kuin hän todellisuudessa on.
Huomioliivimies kirjoitti:

Olet osittain asian ytimessä, mutta iso MUTTA?
Rekkaaminen on ehdottomasti tärkein uudistus, vaan kuinka se tulee toimimaan?
Näyttää ylläpidollakin olevan "tenkkapåedessä", koska kirjoittajien henkilökohtaisuuksiin ei voida mennä rekkautumisvaiheessa.
On riitettävä sähköpostiin nojaten tehty nimimerkki, jos halutaan edes jonkinlainen määrä käyttäjiä jatkossakin. Nykytilanne on mitä järkyin.
Ongelmaksi tulee olemaan moniniccisyys; vanha poistoon ja uusi nicci uudella sähköpostilla tiskiin.

Uskon nykyrekkautuneiden jatkavan omissa ketjuissaan jonkin aikaa, vaikka moni nimimerkki on tajunnut että on valittava jatkossa yksi monista nimimerkeistä.
Huomioliivimies kirjoitti:
"Rekisteröityminen johtaa itsesensuuriin, mikä johtaa käytännössä sananvapauden kaventumiseen ja siten keskustelukulttuurin yksipuolistumiseen."

Joku sanoi tuolla edellä noin. Aika harhaista ajattelua! Jos ajattelua ollenkaan!

Sananvapauden kaventuminen ja keskustelukulttuurin yksipuolistuminen on nimenomaan jo pitkään ollut täällä "suoli24:ssä" mitä tyypillisintä. Mistä se on johtunut? Aivan varmasti se on johtunut siitä vapauden illuusiosta, joka täällä on vallinnut. Sananvapauden irvikuvasta! Keskustelukyvyttömyydestä! Aivan liikaa trollaamista eli tahallista keskustelujen häiritsemistä. Rasismia, julkisia herjaamisia, valheita, loanheittoa, tahallista käsittämistä väärin, sairasta ylimielisyyttä jne.

On selvää, että uudistava linja täällä tulee voittamaan, koska tämä on ollut vuosikausia kaikkein huonomaineisin keskustelupalsta, "suoli24", "avoviemäri"!
En ymmärrä, jos joku fiksu ja keskustelukykyinen ihminen on viihtynyt täällä ja haluaa tämän jatkuvan tällaisena. Tai ymmärränhän minä. Sellainen ihminen vain LUULEE olevansa fiksu ja keskustelukykyinen. Sellainen ihminen viihtyy, kun saa rypeä ja virua oman avoviemärinsä vankilassa ja kuvitella olevansa vapaa.

Vastuu on täältä puuttunut. Ja sen myötä todellinen vapaus.

Ihmisten ei ole millään lailla tarvinnut vastata omista kirjoituksistaan täällä, siksi tänne on tullut päivittäin niin paljon sellaista tekstiainesta, joka konttaa ja kahlaa harhaisessa pohjasakassa ja tragikoomisesti kokee ja hokee olevansa todellisen sananvapauden asialla.

Rekisteröinti ja kirjautuminen on ihmiseksi tulemista. Kun ei ollut rekisteröintiä eikä kirjautumista täällä, ihmisistä tuli paljon alhaisempia olentoja kuin siat, haaskalinnut ja humalaiset apinat. Ne jotka vastustavat rekisteröintiä täällä, haluavat, että tulevaisuudessakin tämä suomi24 tekee tänne tulevan ihmisen räikeästi tyhmemmäksi kuin hän todellisuudessa on.
Yksilön henkilöllisyyden tunnistaminen on maailmanlaajuinen, harkitusti tehty
suunnitelma. Sitä toimintaa on joka maassa, koska se on "ajan henki", jonka
syylliset on tiedossa, mutta sen ilmaiseminen johtaa välittömään porttikieltoon
monella taholla. Nykyään on turvauduttava pelkkiin vihjailuihin, koska totuuden
ilmoittaminen on suorin tie "kurjuuteen". Salaliittoja on aina ollut, ja tulee olemaan ylimistön taholta, koska alimmassa kerroksessa ei ole pelkoa "arvoasteikon menettämisestä". Tyhjäst on paha nyhjäst ?
Huomioliivimies kirjoitti:
"Rekisteröityminen johtaa itsesensuuriin, mikä johtaa käytännössä sananvapauden kaventumiseen ja siten keskustelukulttuurin yksipuolistumiseen."

Joku sanoi tuolla edellä noin. Aika harhaista ajattelua! Jos ajattelua ollenkaan!

Sananvapauden kaventuminen ja keskustelukulttuurin yksipuolistuminen on nimenomaan jo pitkään ollut täällä "suoli24:ssä" mitä tyypillisintä. Mistä se on johtunut? Aivan varmasti se on johtunut siitä vapauden illuusiosta, joka täällä on vallinnut. Sananvapauden irvikuvasta! Keskustelukyvyttömyydestä! Aivan liikaa trollaamista eli tahallista keskustelujen häiritsemistä. Rasismia, julkisia herjaamisia, valheita, loanheittoa, tahallista käsittämistä väärin, sairasta ylimielisyyttä jne.

On selvää, että uudistava linja täällä tulee voittamaan, koska tämä on ollut vuosikausia kaikkein huonomaineisin keskustelupalsta, "suoli24", "avoviemäri"!
En ymmärrä, jos joku fiksu ja keskustelukykyinen ihminen on viihtynyt täällä ja haluaa tämän jatkuvan tällaisena. Tai ymmärränhän minä. Sellainen ihminen vain LUULEE olevansa fiksu ja keskustelukykyinen. Sellainen ihminen viihtyy, kun saa rypeä ja virua oman avoviemärinsä vankilassa ja kuvitella olevansa vapaa.

Vastuu on täältä puuttunut. Ja sen myötä todellinen vapaus.

Ihmisten ei ole millään lailla tarvinnut vastata omista kirjoituksistaan täällä, siksi tänne on tullut päivittäin niin paljon sellaista tekstiainesta, joka konttaa ja kahlaa harhaisessa pohjasakassa ja tragikoomisesti kokee ja hokee olevansa todellisen sananvapauden asialla.

Rekisteröinti ja kirjautuminen on ihmiseksi tulemista. Kun ei ollut rekisteröintiä eikä kirjautumista täällä, ihmisistä tuli paljon alhaisempia olentoja kuin siat, haaskalinnut ja humalaiset apinat. Ne jotka vastustavat rekisteröintiä täällä, haluavat, että tulevaisuudessakin tämä suomi24 tekee tänne tulevan ihmisen räikeästi tyhmemmäksi kuin hän todellisuudessa on.
Fiksummat ovat ottaneet osaa, vain ohjatakseen harhaan joutuneita, kouluttamattomia, oppimaan edes jotakin turhan kuoutuksensa jälkeen.
Suomenkielen rappeutuminen ei ole ainoastaan Suomi-24 oikeus, sitä ilmenee
koko maassa.
Huomioliivimies kirjoitti:
"Rekisteröityminen johtaa itsesensuuriin, mikä johtaa käytännössä sananvapauden kaventumiseen ja siten keskustelukulttuurin yksipuolistumiseen."

Joku sanoi tuolla edellä noin. Aika harhaista ajattelua! Jos ajattelua ollenkaan!

Sananvapauden kaventuminen ja keskustelukulttuurin yksipuolistuminen on nimenomaan jo pitkään ollut täällä "suoli24:ssä" mitä tyypillisintä. Mistä se on johtunut? Aivan varmasti se on johtunut siitä vapauden illuusiosta, joka täällä on vallinnut. Sananvapauden irvikuvasta! Keskustelukyvyttömyydestä! Aivan liikaa trollaamista eli tahallista keskustelujen häiritsemistä. Rasismia, julkisia herjaamisia, valheita, loanheittoa, tahallista käsittämistä väärin, sairasta ylimielisyyttä jne.

On selvää, että uudistava linja täällä tulee voittamaan, koska tämä on ollut vuosikausia kaikkein huonomaineisin keskustelupalsta, "suoli24", "avoviemäri"!
En ymmärrä, jos joku fiksu ja keskustelukykyinen ihminen on viihtynyt täällä ja haluaa tämän jatkuvan tällaisena. Tai ymmärränhän minä. Sellainen ihminen vain LUULEE olevansa fiksu ja keskustelukykyinen. Sellainen ihminen viihtyy, kun saa rypeä ja virua oman avoviemärinsä vankilassa ja kuvitella olevansa vapaa.

Vastuu on täältä puuttunut. Ja sen myötä todellinen vapaus.

Ihmisten ei ole millään lailla tarvinnut vastata omista kirjoituksistaan täällä, siksi tänne on tullut päivittäin niin paljon sellaista tekstiainesta, joka konttaa ja kahlaa harhaisessa pohjasakassa ja tragikoomisesti kokee ja hokee olevansa todellisen sananvapauden asialla.

Rekisteröinti ja kirjautuminen on ihmiseksi tulemista. Kun ei ollut rekisteröintiä eikä kirjautumista täällä, ihmisistä tuli paljon alhaisempia olentoja kuin siat, haaskalinnut ja humalaiset apinat. Ne jotka vastustavat rekisteröintiä täällä, haluavat, että tulevaisuudessakin tämä suomi24 tekee tänne tulevan ihmisen räikeästi tyhmemmäksi kuin hän todellisuudessa on.
Niinkuin sanottu, meidän vaikeutemme ei ole ainoastaan paikallinen tapahtuma.
Samanlaista menoa harrastetaan joka maassa. Maiden välinen "varjohallitus" on
todellisuutta, mutta sen ymmärtäminen vaatii paljon kansainvälistä seuraamista ja tutkimuksia, varsinkin englannin kielen taidon. Maiden välisten diplomaattien
"koskemattomuus" on ensimmäisenä todisteena miten ylimiesten kerho toimii.
Huomioliivimies kirjoitti:
"Rekisteröityminen johtaa itsesensuuriin, mikä johtaa käytännössä sananvapauden kaventumiseen ja siten keskustelukulttuurin yksipuolistumiseen."

Joku sanoi tuolla edellä noin. Aika harhaista ajattelua! Jos ajattelua ollenkaan!

Sananvapauden kaventuminen ja keskustelukulttuurin yksipuolistuminen on nimenomaan jo pitkään ollut täällä "suoli24:ssä" mitä tyypillisintä. Mistä se on johtunut? Aivan varmasti se on johtunut siitä vapauden illuusiosta, joka täällä on vallinnut. Sananvapauden irvikuvasta! Keskustelukyvyttömyydestä! Aivan liikaa trollaamista eli tahallista keskustelujen häiritsemistä. Rasismia, julkisia herjaamisia, valheita, loanheittoa, tahallista käsittämistä väärin, sairasta ylimielisyyttä jne.

On selvää, että uudistava linja täällä tulee voittamaan, koska tämä on ollut vuosikausia kaikkein huonomaineisin keskustelupalsta, "suoli24", "avoviemäri"!
En ymmärrä, jos joku fiksu ja keskustelukykyinen ihminen on viihtynyt täällä ja haluaa tämän jatkuvan tällaisena. Tai ymmärränhän minä. Sellainen ihminen vain LUULEE olevansa fiksu ja keskustelukykyinen. Sellainen ihminen viihtyy, kun saa rypeä ja virua oman avoviemärinsä vankilassa ja kuvitella olevansa vapaa.

Vastuu on täältä puuttunut. Ja sen myötä todellinen vapaus.

Ihmisten ei ole millään lailla tarvinnut vastata omista kirjoituksistaan täällä, siksi tänne on tullut päivittäin niin paljon sellaista tekstiainesta, joka konttaa ja kahlaa harhaisessa pohjasakassa ja tragikoomisesti kokee ja hokee olevansa todellisen sananvapauden asialla.

Rekisteröinti ja kirjautuminen on ihmiseksi tulemista. Kun ei ollut rekisteröintiä eikä kirjautumista täällä, ihmisistä tuli paljon alhaisempia olentoja kuin siat, haaskalinnut ja humalaiset apinat. Ne jotka vastustavat rekisteröintiä täällä, haluavat, että tulevaisuudessakin tämä suomi24 tekee tänne tulevan ihmisen räikeästi tyhmemmäksi kuin hän todellisuudessa on.
"On selvää, että uudistava linja täällä tulee voittamaan, koska tämä on ollut vuosikausia kaikkein huonomaineisin keskustelupalsta, "suoli24", "avoviemäri"! "

Minä olen kirjoittanut täällä jo vuodesta 2003.

Sinä et ole. Minä tiedän pelkästään kommenttisi perusteella että et ole kirjoitellut täällä, etkä missään muussakaan foorumissa niin kauan.

Sinä ja moni muu rekkautumisen puolustaja unohtaa erään tärkeän kysymyksen. "Miten tähän ajauduttiin?"

Te kuvittelette sen miten tähän muka ajauduttiin, mutta minä tiedän sen. Olen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana nähnyt monen foorumin syntyvän ja kuolevan. Ja kaikki ovat seuranneet samaa kehityskaarta.

Ensin keskustellaan vapaasti ja ihmiset nauttivat uudesta paikasta.
Sitten syntyy tiettyjä kuppikuntia palstoille.
Joukkoon tulee uusia keskustelijoita jotka joko sisäistävät "sanattomat säännöt", tai sitten he poistuvat vähin äänin paikalta.
Vanhat keskustelijat alkavat hiljalleen poistua myös.
Jäljelle on jäänyt pelkästään "uusia keskustelijoita" jotka ovat nyt muodostaneet omat, erittäin tiukat säännöt, joita muut pakotetaan noudattamaan.
Tämä aiheuttaa riitoja.
Riitojen vuoksi aletaan lisäämään kieltoja ja rajoituksia ja nyt tulee ensimmäisen kerran idea rekisteröitymispakosta. Tässä kohdassa sivuston henki alkaa kuolla.
Rekisteröitymispakko otetaan käyttöön, sillä järkipuhetta ei "uusien keskustelijoiden joukko" kuuntele.
Rekkauspakko ei salli enää satunnaisten keskustelijoiden kommentteja, joten satunnaiset käyttäjät, jotka ennen olisivat mahdollisesti jääneet palstoille, poistuvat kokonaan kuvasta.
Jäljelle jää riitelijät sekä ne "uudet keskustelijat", jotka ovat jo vanhoja.
Keskustelu ei enää kehity, vaan pyörii samassa suossa, kunnes vanhemmat käyttäjät alkavat poistua palstoilta.
Keskustelijat vähenevät ja keskustelu vähenee. Ns. uutta verta ei ole, eikä tule.
Ylläpito yrittää kehittää sivustoa tuomalla sinne vaikkapa kilpailuja tai muuta kikkailua, kun ei ymmärrä syytä miksi foorumi hiljeni.
Lopulta kaikki keskustelijat hiljenevät.
Sivusto poistuu netistä.

Suomi24 ylläpito, kuten et sinäkään, ymmärrä sellaista perustavanlaatuista viisautta kuin "ehjää ei kannata korjata".

Mutta tämä ei edelleenkään vastaa siihen miksi tämä sivusto meni pilalle.

Kaikki alkoi viime vuosikymmenen lopulla kun netti yleistyi kaikkien käyttöön ja varsinkin persulaiset alkoivat löytää keskustelufoorumeita. Sen sijaan että heille oltaisiin pelkästään naureskeltu, ylläpitäjät ja media teki sen virheen että he yrittivät hiljentää heidät.

Bannit, viestien poistot tekivät heistä pelkästään vihaisia. Ja jos yhtään ymmärrät ihmistä, niin tiedät sen että kun ihminen suuttuu, silloin ei enää voida kommunikoida. Sen sijaan että heille oltaisiin naureskeltu, he ovat pystyneet ottamaan median aiheet haltuun. Mitään muuta mediassa ei ole viimeisen kymmenen vuoden aikana ollutkaan kuin "vihapuhe sitä ja vihapuhe tätä".

Te, myös Sinä, aiheutitte sen.

Muistakaa tämä sitten kuin Suomi24 ylläpito ilmoittaa että sivusto on joko myyty jollekin ääliölle joka yrittää saada sitä "kehitettyä" tai että sivusto lakkautetaan.

Muistakaa niitä sivustoja joiden keskustelut ovat kuolleet, tai jotka ovat kuolleet ja kuopattu.

Jippii.fi
MTV.fi
Iltalehti.fi
YLE.fi

jne jne.

Ellette usko, enkä usko siihen että teillä riittäisi järkeä tunnustaa sitä, niin kysyn vain yhden kysymyksen.

Mainitkaa YKSI sellainen keskustelufoorumi joka otti rekisteröintipakon käyttöönsä ja joka oli hengissä ja pirteänä vielä kolme vuotta pakon jälkeen?

Yksikin riittää.
Tuossa edellä joku aina eri nimimerkkiä käyttävä kirjoittaa:

"...miksi tämä sivusto meni pilalle.
Kaikki alkoi viime vuosikymmenen lopulla kun netti yleistyi kaikkien käyttöön ja varsinkin persulaiset alkoivat löytää keskustelufoorumeita. Sen sijaan että heille oltaisiin pelkästään naureskeltu, ylläpitäjät ja media teki sen virheen että he yrittivät hiljentää heidät.
Bannit, viestien poistot tekivät heistä pelkästään vihaisia. Ja jos yhtään ymmärrät ihmistä, niin tiedät sen että kun ihminen suuttuu, silloin ei enää voida kommunikoida..."

Mie huvitun kovasti aina kun joku uskoo, että tämä sivusto meni muka pilalle siksi, että "persulaiset" yritettiin hiljentää. Haluaako kirjoittaja nostaa "persulaiset" jotenkin merkittäväksi tekijäksi? Mie todella huvitun kovasti.
Ei tässä ole kyse mistään politiikasta koska henkilökohtaisesti olen nimenomaan sitä heidän kiroamaansa vihervasemmistoa, vaan pelkästään siitä että kaikki heidän viestinsä poistettiin ja he suuttuivat siitä. Ei heidän viestejään poistettu pelkästään täältä, vaan myös muiden medioiden, kuten maikkarin, HS:n jne. keskusteluosiosta.

Kerrotko kuinka tämä sivusto saattoi olla tasaisesti Suomen suosituin keskustelupaikka ennenkuin sen alamäki alkoi tuossa 2010 vaihteessa ja päättyy näköjään nyt tähän syöksykierteeseen? Tämä sivusto oli ollut hengissä siihen mennessä jo kymmenen vuotta. Kymmenen vuotta! Miksi alamäki alkoi vasta sen jälkeen kun persut alkoivat saada suosiota ja päätyivät valtaan?

Ei tämän sivuston toimintatapa ole muuttunut sen jälkeen paljoakaan, joten mikään tekninen muutos ei ole sille syynä, mutta nyt täällä ei puhuta muusta kuin vihapuheesta ja sitä käytetään syynä rekkauspakolle.

Kuka täällä vihapuhuu? Koksut, kommunistit, vai kioskin pitäjätkö?

Täällä ei ollut ennen persuja kuin yksi häirikkö, joka sai ihan sellituomionkin kun ei ymmärtänyt lopettaa toimittajien ja kansanedustajien häiriköintiä. Se tapahtui tuossa 2005 paikkeilla.

Kysyn sinulta ja myös muiltakin vielä:

Mainitkaa YKSI sellainen keskustelufoorumi joka otti rekisteröintipakon käyttöönsä ja joka oli hengissä ja pirteänä vielä kolme vuotta pakon jälkeen?
Mie olen kaivannut jo vuosia sitä, että tämä suomi24 olisi juuri hengissä ja pirteänä. Mutta sitä tämä ei ole ollut. Siksi uudistuspyrkimykset ovat mitä ilahduttavin uutinen.

Trollaaminen eli keskustelujen tahallinen häiritseminen on ollut ja koko ajan on yksi silmiinpistävä nimenomaan pirteyttä ja hengissäoloa estävä ilmiö täällä suomi24:ssä. Keskustelu ei ole juuri koskaan saanut pysyä hengissä täällä, puhumattakaan siitä, että se olisi saanut säilyä pirteänä mahdollista lupaavaa aloituskirjoitusta pidemmälle.

Mie näen, että moni sellainen, jolla on pääosin "keskustelukokemusta" vain suomi24:stä, ei ole koskaan kokenut todellista hengissä olevaa pirteää keskustelua. Keskustelemisen irvikuvaa, "avoviemäriä", ei kannata pitää todellisena keskusteluna, ei varsinkaan sellaisena todellisena keskusteluna, joka on muka "hengissä ja pirteää".

Huomioi tämä

"Olen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana nähnyt monen foorumin syntyvän ja kuolevan."

En ole keskustellut pelkästään täällä, vaan monissa niin kotimaisissa kuin ulkomaisissakin sivustoissa ja niiden kuolemaan on ollut aina vain yksi syy - rekkautumispakko.

Sinä et tätä usko, mutta jo tuossa 2000 luvun loppupuolella kirjoitin tänne, silloin kun täällä alettiin vaatimaan rekkautusmipakkoja, että tämäkin sivusto tulee ottamaan rekkautusmispakon käyttöön ja sen jälkeen tämän sivuston taru tulee loppumaan.

Minä en yritä sinua käännyttää uskomaan minua, sillä sinä saat nähdä sen ihan itse. Voit sitten sen jälkeen ajatella ihan mitä vaan sanoistani.

En tiedä millä foorumeilla suomi24:ssä olet keskustellut, mutta täällä on paljon muitakin sivustoja jotka ovat olleet täysin vailla jatkuvaa häiriköintiä, vihapuhetta tai mitään muutakaan sontaa.

Nyt tämä rekkauspakko tulee tappaamaan myös ne osiot tältä sivustolta. Ja miksi? Siksi että TE vaaditte tänne rekkautumispakon.

Sinä ja kukaan muukaan ette ole koskaan kysyneet sellaista kysymystä mikä olisi estänyt tämän katastrofin.

Kuinka ylläpito voisi estää häiriköt?

Rekkauspakko on helpoin ja sivustoa myös vahingoittavin vaihtoehto, koska kuten varmasti sinäkin jo tiedät, moderointia ei ole tällä sivustolla ollut koskaan.

Hyvä esimerkki moderoinnin puutteesta:

Ennen vuosikymmenen vaihdetta eräs häirikkö ilmoitti ja sai myös poistetuksi esimerkiksi seksiaiheen alla olleen erään alafoorumin kaikki vuoden sisään lähetetyt viestit. Siis kaikki viestit jotka oli kirjoitettu aikaisempana vuotena. Nyt en enää muista kyseisen palstan nimeä, mutta siis alleviivaan sen että kyse ei ollut keskustelusta, vaan tällaisesta kokonaisesta keskustelupalstasta.

Suomi24 väittää että täällä on muka toimiva moderointi ja että viestit tarkistetaan. Se on ihan täyttä roskaa. Vaikka täällä olisi palkattuina 20 tai 50 moderaattoria tekemässä työtä 24 tuntia joka ikinen päivä, heillä ei ole lainkaan aikaa tarkistaa, eli siis ladata, lukea ja päättää mitkä viestit poistuvat. Se on ihan matemaattinen mahdottomuus, sillä viestejä tulee valtavat määrät ja myös ilmoituksia tehdään järjettömät määrät!

Tästä on toinen todiste jota myös itse testasin muutamaan kertaan. Kun viestin ilmoitti poistettavaksi illalla, aamukuudelta se poistui automaattisesti, huolimatta siitä kuinka asiallinen sen viestin sisältö oli.

Tällä sivustolla ei ole ollut toimivaa moderointia koskaan. Jopa niillä osioilla joilla oli silloiset sheriffit poistamassa ikäviä viestejä nopeampaan tahtiin kuin automaatti, ilmoittivat että heillä ei ole valtaa pelastaa sellaista viestiä joka on ilmoitettu poistettavaksi, sillä ne poistetaan automaattisesti!

Sheriffit olivat valittaneet ylläpidolle moderointimahdollisuuksien puutteista, mutta suomi24 ei ollut tehnyt, eikä tee, mitään sen helpottamiseksi.

Kun nyt luet tässä valossa tuota Allerin linkkiä jossa muka puhutaan niin ylevästi sananvapaudesta, moderoinnista ja sen tärkeydestä, voit miettiä onko siinä oikeaa realistista sisältöä vai pelkkää hevonpaskaa.

Ilmoitin tuohon samaan aikaan erästä seksisivustoa häiritsevästä häiriköstä satoja kertoja suoraan ylläpidolle. Häirikölle ei tehty mitään. Sheriffit ilmestyivät parin vuoden jälkeen eräälle alasivustolle, mutta hekään eivät voineet tehdä häirikölle yhtään mitään. Ainoa mitä he saattoivat tehdä oli poistaa häirikön viesti saman tien, mutta siihen heidän valtansa loppuikin. Häirikkö ilmoitti tuhansia viestejä poistettavaksi, keräsi sähköpostiosoitteita ja julkaisi niitä pitkinä listoina, ja tappoi keskustelut. Tuotako voi sitten kutsua moderoinniksi?

Kerro nyt, huolimatta rekkauspakosta, tuleeko tuo kyseinen häirikkö jotenkin lopettamaan toimintansa? Ei tietenkään, sillä hän voi yhtä helposti luoda uuden käyttäjän.

Nyt tietysti sinä keksit että käyttäjiä voisi olla vain yksi ja sitten kun tänne saa bannit, niin häiriköinti loppuisi. Jos sellaista yrität ehdottaa, sinä vain alleviivaat minulle että sinä itse et ole nähnyt mitään muita keskustelusivustoja kuin tämän suomi24:n ja siitäkin vain muutaman vuoden.

Hyvä keskustelusivusto perustuu sille että uusi lukija voi nopeasti osallistua keskusteluun. NOPEASTI. Ei siten että hän joutuu ensin perustamaan sähköpostiosoitteen, sitten klikkailla ja kikkailla että saa rekisteröityä tänne, ja vasta sitten osallistua keskusteluun.

Minä sanon vielä kerran että jotta häiriköt saadaan oikeasti poistettua, siihen vaaditaan ylläpidolta TOIMINTAA häirikköä kohtaan. Rekisteröintipakko ei pakota ylläpitoa toimimaan mitenkään. Se on sellainen tie joka sallii vain mielenvikaisten häiriköiden jäädä tänne entistä harvempaan asiallisten keskustelijoiden joukkoon, kunnes loputkin asialliset keskustelijat savustetaan ulos. Sen jälkeen mainostajat huomaavat ettei täältä tule enää tuloja. Seuraavaksi Suomi24 myydään jälleen jollekin idiootille ja sillä idiootilla ei ole mitään käsitystä siitä kuinka hyvä paikka tämä oli viisitoista vuotta sitten ja idiootti yrittää "kehittää".
Huomioliivimies kirjoitti:
Mie olen kaivannut jo vuosia sitä, että tämä suomi24 olisi juuri hengissä ja pirteänä. Mutta sitä tämä ei ole ollut. Siksi uudistuspyrkimykset ovat mitä ilahduttavin uutinen.

Trollaaminen eli keskustelujen tahallinen häiritseminen on ollut ja koko ajan on yksi silmiinpistävä nimenomaan pirteyttä ja hengissäoloa estävä ilmiö täällä suomi24:ssä. Keskustelu ei ole juuri koskaan saanut pysyä hengissä täällä, puhumattakaan siitä, että se olisi saanut säilyä pirteänä mahdollista lupaavaa aloituskirjoitusta pidemmälle.

Mie näen, että moni sellainen, jolla on pääosin "keskustelukokemusta" vain suomi24:stä, ei ole koskaan kokenut todellista hengissä olevaa pirteää keskustelua. Keskustelemisen irvikuvaa, "avoviemäriä", ei kannata pitää todellisena keskusteluna, ei varsinkaan sellaisena todellisena keskusteluna, joka on muka "hengissä ja pirteää".
Jonkun haittaaminen, eli rekkauspakon laitto, ei ole kehitystä. Se on estämistä. Se ei missään tapauksessa ole kehittämistäkään.

Rekkauspakko on jo ikivanha ja toimimaton keino häiriköiden estämiseksi, ja on siitä huolimatta outoa että sitä yritetään esittää "kehityksenä" tai "uudistuksena".

Rekkauspakko on yhtä typerää kuin laittaa etuoveen lukko, mutta jättää ikkunat auki ja toivoa ettei murtomies nyt ymmärrä tulla sisään. Tosin, jos laitetaan myös ikkunoihin kalterit, niin ehkä se sitten pitää murtomiehet loitolla, mutta niin se pitää loitolla myös ne henkilöt jotka ennen pyrkivät kylään mukavissakin aikeissa.

Jäi vielä tuosta aikaisemmasta seksipalstaa häiriköivästä ääliöstä yksi juttu kertomatta. Hän rekisteröi nimimerkkinsä jo vajaa kymmenen vuotta sitten. Arvaa mistä syystä? Siitä syystä ettei kukaan muu käyttäisi hänen nimimerkkiään.

Eli auttaisiko rekkauspakko mitään häiriköiden pois pitämiseksi?

Vastaus on päivänselvä, mutta kun teille ei mene jakeluun se fakta että EI.

Suurin osa trolleista on keskenkasvuisia nuoria jotka täällä kävivät trollailemassa koulujen alkujen aikaan, mutta myös silloin kun koulujen lukuvuodet päättyivät. Se oli ihan selkeä trollien aalto.

Osa trolleista on heitä jotka voivat trollailla yhdessä keskustelussa, mutta heilläkin se kestää korkeintaan viikon tai kaksi ja sitten heillä elämä vie ja keskustelun aihe ei enää kiinnosta.

Tuollaisista trolleista osa jopa piristää keskustelua, sillä se vetää myös niitä satunnaisia höpöttäjiä mukaan.

Mutta pieni vähemmistö "trollaajista", on oikeasti selkeästi mielenvikaisia ja siitä syystä käytin lainausmerkkejä. Heillä on jokin mielisairaus joka ei parane. He hilluvat psykoosissaan vuodesta toiseen ja heitä ei järkipuhe tai rekkauspakot estä lainkaan. Esimerkiksi se seksipalstoja terrorisoiva sähköpostilistojen julkaisija ja viestien poistaja on häiriköinyt kyseisiä palstoja jo yli kymmenen vuotta. Mieti nyt hetki miten rekkauspakko estää häntä, kun hänellä on jo nyt rekisteröity nimimerkki?

Kun olet miettinyt, niin voitko kertoa sen kuinka satunnainen kommentoija joka on löytänyt kiinnostavan keskustelun saadaan mukaan anonyyminä, jos häntä ei kiinnosta rekata nimimerkkiää?

Ja kysyn vieläkin. Kerro yksikin keskustelusivusto joka on pysynyt henigssä rekkautumispakon jälkeen?

Kuten näet, vaikka me olemme vastakkain tämän asian kanssa (ja minä henkilökohtaisesti olen sellainen että asiat riitelevät eivät ihmiset), niin silti meillä on ollut asiallista keskustelua, ja meillä molemmilla on sama tavoite, eli pitää tämä sivusto hengissä. Sinä kuvittelet että rekkauspakko on vaihtoehto, minä taas tiedän kokemuksesta että näin ei ole. Valitettavasti Suomi24 jolla pitäisi olla kokemusta, ei sitä ole, koska suomi24 ylläpito ei ole keskustellut kuin tässä omassa pienessä piirissään.

"Kuplautuminen" on vaarallista, sillä se nimenomaan estää näkemästä asiaa ulkopuolelta ja kokemasta muuta maailmaa.
oiutiutui kirjoitti:
"On selvää, että uudistava linja täällä tulee voittamaan, koska tämä on ollut vuosikausia kaikkein huonomaineisin keskustelupalsta, "suoli24", "avoviemäri"! "

Minä olen kirjoittanut täällä jo vuodesta 2003.

Sinä et ole. Minä tiedän pelkästään kommenttisi perusteella että et ole kirjoitellut täällä, etkä missään muussakaan foorumissa niin kauan.

Sinä ja moni muu rekkautumisen puolustaja unohtaa erään tärkeän kysymyksen. "Miten tähän ajauduttiin?"

Te kuvittelette sen miten tähän muka ajauduttiin, mutta minä tiedän sen. Olen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana nähnyt monen foorumin syntyvän ja kuolevan. Ja kaikki ovat seuranneet samaa kehityskaarta.

Ensin keskustellaan vapaasti ja ihmiset nauttivat uudesta paikasta.
Sitten syntyy tiettyjä kuppikuntia palstoille.
Joukkoon tulee uusia keskustelijoita jotka joko sisäistävät "sanattomat säännöt", tai sitten he poistuvat vähin äänin paikalta.
Vanhat keskustelijat alkavat hiljalleen poistua myös.
Jäljelle on jäänyt pelkästään "uusia keskustelijoita" jotka ovat nyt muodostaneet omat, erittäin tiukat säännöt, joita muut pakotetaan noudattamaan.
Tämä aiheuttaa riitoja.
Riitojen vuoksi aletaan lisäämään kieltoja ja rajoituksia ja nyt tulee ensimmäisen kerran idea rekisteröitymispakosta. Tässä kohdassa sivuston henki alkaa kuolla.
Rekisteröitymispakko otetaan käyttöön, sillä järkipuhetta ei "uusien keskustelijoiden joukko" kuuntele.
Rekkauspakko ei salli enää satunnaisten keskustelijoiden kommentteja, joten satunnaiset käyttäjät, jotka ennen olisivat mahdollisesti jääneet palstoille, poistuvat kokonaan kuvasta.
Jäljelle jää riitelijät sekä ne "uudet keskustelijat", jotka ovat jo vanhoja.
Keskustelu ei enää kehity, vaan pyörii samassa suossa, kunnes vanhemmat käyttäjät alkavat poistua palstoilta.
Keskustelijat vähenevät ja keskustelu vähenee. Ns. uutta verta ei ole, eikä tule.
Ylläpito yrittää kehittää sivustoa tuomalla sinne vaikkapa kilpailuja tai muuta kikkailua, kun ei ymmärrä syytä miksi foorumi hiljeni.
Lopulta kaikki keskustelijat hiljenevät.
Sivusto poistuu netistä.

Suomi24 ylläpito, kuten et sinäkään, ymmärrä sellaista perustavanlaatuista viisautta kuin "ehjää ei kannata korjata".

Mutta tämä ei edelleenkään vastaa siihen miksi tämä sivusto meni pilalle.

Kaikki alkoi viime vuosikymmenen lopulla kun netti yleistyi kaikkien käyttöön ja varsinkin persulaiset alkoivat löytää keskustelufoorumeita. Sen sijaan että heille oltaisiin pelkästään naureskeltu, ylläpitäjät ja media teki sen virheen että he yrittivät hiljentää heidät.

Bannit, viestien poistot tekivät heistä pelkästään vihaisia. Ja jos yhtään ymmärrät ihmistä, niin tiedät sen että kun ihminen suuttuu, silloin ei enää voida kommunikoida. Sen sijaan että heille oltaisiin naureskeltu, he ovat pystyneet ottamaan median aiheet haltuun. Mitään muuta mediassa ei ole viimeisen kymmenen vuoden aikana ollutkaan kuin "vihapuhe sitä ja vihapuhe tätä".

Te, myös Sinä, aiheutitte sen.

Muistakaa tämä sitten kuin Suomi24 ylläpito ilmoittaa että sivusto on joko myyty jollekin ääliölle joka yrittää saada sitä "kehitettyä" tai että sivusto lakkautetaan.

Muistakaa niitä sivustoja joiden keskustelut ovat kuolleet, tai jotka ovat kuolleet ja kuopattu.

Jippii.fi
MTV.fi
Iltalehti.fi
YLE.fi

jne jne.

Ellette usko, enkä usko siihen että teillä riittäisi järkeä tunnustaa sitä, niin kysyn vain yhden kysymyksen.

Mainitkaa YKSI sellainen keskustelufoorumi joka otti rekisteröintipakon käyttöönsä ja joka oli hengissä ja pirteänä vielä kolme vuotta pakon jälkeen?

Yksikin riittää.
Eralle.net foorumi

"Tämä sivusto vaatii kuitenkin, että aktivoit käyttäjätunnuksesi tekstiviestillä"

Foorumi ollut olemassa varmaan jotain 15v ja 10 v siitä tuo tekstiviesti aktivointi ja hyvin menee.
+Lisää kommentti
ViidenTähdenUberia ja ViidenTähdenUberia
Ilmoita
pulun nukuttajaa kertomaan vaikutelmista
Ilmoita

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Ylläpidon päättäjien henkilötiedot esille, jokaisen nähtäviksi, sekä pärstän kuvat
tunnukseksi, olisi A-ja O, muuten he huutelevat "puskista niemettöminä". Se olisi
todellista " läpinäkyväisyyttä". Miksi meidän pitäisi alentua esittämään henkilökohtaiset tiedot heille, heidän pysyessään täysin suojattuina kritiikiltä ?
Koko idea alusta lähtien, löyhkää puhtaalta terrorismiltä käyttäjä kohtaan. PISTE.
2 VASTAUSTA:
Moktar, rauhoitu.
Modeissa on aina niitä uteliaita jotka tonkii käyttäjien tietoja omiin tarkoituksiinsa. Siitä ei pääse mihinkään.
+Lisää kommentti
Edellä mainitsemani ehdotus ei mene läpi "ikipäivinä", tiesin sen jo sen ilmaistessani
mutta heiten sen tänne pelkästään "hu.vitukseksi".
Ilmoita
Milloin SUOMi24 aikoo palkata henkilökuntaa joilla IQ on vähintään kaksinumeroinen???
1 VASTAUS:
Suomen kansalainen jonka esi-isät ovat esim, noin 100 vuoden päässä, todistettavissa, esim lähes kaikki suomalaiset, voidaan seurata 1500 luvulle :)
Nyt yleensä, sii keski verto suomalainen, omaa 115 IQ.

joissakin maissa, kuten Japani on tämä 120!
Huiput, kansoista ja perimästä riipuen on noin 160.
eri testit ja tutkimukset käyttävät eri ohjelmia ja tapoja tutkia asiaa.

Monet maat esim ranska on koko kansan osalta, keski vertoa eli 100
Monet, ellei kaikki esim "ihmisen alku kotien" ihmiset ovat JO pääseet 75-80 !
esim suomalainen perimän olessa esi-isämme, kolmas luokkalainen on 80-90, ja tulee ottaa huomioon että tässä on kasvu vasta alussa.

Joten, oi jos olisi edes 100 yllpidolle, siis ei yhteensä vaan kaikilla.
mutta vaikuttaa että edes yhteen lasku ei mene japanin ohi.
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Haluaisin jututtaa valtakunnanjohtaja mestari Pekka Siitointa.
Ilmoita
Haluaisin jututtaa sitä moderoijaa, joka poistaa asiallisia viestejä Ilmastonmuutos-palstalta.
1 VASTAUS:

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmaston muutoksesta jotakin uutta. NOOA säärädiosta kuuntelin aamulla miten kuumia päiviä oli 50-60 luvulla verrattuna nyt paikalliseen lämpötilaan.
1500 jalan korkeudella sataa 6 tuumaa uutta lunta, muualla vesisadetta ,
Säät vaihtelevat kansoista huolimatta, monista syistä, eikä niitä kaikkia syitä edes vielä tiedetä. Säätiloista keskustelu saa vain aikaan riitoja. Eletään kunnes me kuolemme, ja sillä siisti.
+Lisää kommentti
Loppuu minulta ainakin tämän palstan lukeminen ja kommentointi. Kaikki palstat ottavat käyttöön pakollisen kirjautumisen ja tietojen luovuttamisen sillä tekosyyllä että saadaan häiriköijät kuriin. Yhteiskunta kehittyy häiriköiden toimesta eli se kielletään. Vihervasemmiston valta on jollakin tavalla turvattava ja eriävät mielipiteet tulee saada kuriin keinolla millä hyvänsä. Pitäkää tunkkinne.
Ilmoita
Toivoisin Adolf Hitleriä vieraaksi.
Ilmoita
Majuria, keskustan palstalla näkyy eniten, myös ulkolaisissa julkaisuissa näkyy olevan nimellään mukana. Myös kotimaisiin lehtiin näkyy nimimerkillään olavan mukana, myös Facebook juttujaan on.
Ilmoita
Toimiiko tunnus@suomi24.fi tyyliset sähköpostiosoitteet vielä, SMTP virhettä Relay acess denied pukkaa?
Ilmoita
Pakolainen, joka voisi neuvoa Suomalaisia, miten saada täydentävää ja harkinnanvaraista toimeentulotukea, kiitos.
1
Ilmoita
Ketä asiantuntijaa haluaisit jututtaa Suomi24 Keskusteluissa?
Holger Weissiä Åbo Akademista. Vaikkei sitä saastaa asiantuntijaksi voikaan kutsua.
0 VASTAUS:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

+Lisää kommentti
tarvi jatkossakaan kysellä jos ns. on pakko kirjautua. anonyymi on 100% paras tapa täällä ja myös muualla. pakkokirjautuminen perustuu selkeästi vain kyttäykseen kansalaista kohtaan ja tuota tapaa inhoan yli kaiken.

asia on niin,että 98% ns. asiantuntijoista ei tiedä juuri mitään enemmän tai paremmin,kuin normikansalaiset. tämä on todettua faktaa lähes kaikessa. a-s halkoo pilkkuja kertoen epäolennaisia satuja ja siinä kaikki. kansa osaa ja näkee kaiken suvereenisti paremmin.

tuo a-t porukka on vain nykyajan typerä tapa hoitaa asioita ja siten siirtää mm. päättäjien ja johtajien vastuu itseltä muille. noille ketkuille kelpaa vain ökypalkat ja -eläkkeet ökyetuineen. tuo tapa "palkita" on 100% väärä ja osoittaa suoraan,kuinka maailma mätänee.
Ilmoita
Miksi suomi24 säännöissä on niin, että kopioit uutisen vaikka suomen uutisista ja liität sen perussuomalaisten palstalle? Laitat lähteen näkyviin mistä kopsattu niin moderointi poistaa sen sääntöjen vastaisena? Kopiot persujen lehdestä heidän sivuilleen niin ei saa?

Siellä saa kumminkin riehua se yks ja sama tyyppi jo vuosia?
Ilmoita
Olisi ihan kiva, jos tosiaan Suomi24:lla olisi joku palsta tärkeille vetoomuksille, koska esim. osa hallituksen päätöksistä tehdään kansan selän takana kansan tietämättä. Esim. Massamaahanmuuttosopimuksesta ei ole ollut lehdissä, mutta sitä voitte käydä siitä huolimatta tutustumassa siihen ja jos haluatte vastustamassa sitä täällä:

https://www.adressit.com/adressi_globaalin_massamaahanmuuttosopimuksen_hylkaamiseksi

Muutenkin tykkään täytellä kaiken maailman vetoomuksia ym. ihmisoikeuksien, luonnon ja eläinten oikeuksien puolesta yms.

(Olen pyrkinyt käyttämään samaa rekisteröimätöntä nimimerkkiä, mutta ne tupataan varastamaan sangen tiuhaan tahtiin, joten olen sitten lisännyt numeroita/numeroyhdistemiä nimimerkin perään. Rekisteröinnissä minua pelottaa tietojeni joutuminen vääriin käsiin.)
2 VASTAUSTA:
Tämä adressi pitäisi ehdottomasti allekirjoittaa.Minulle sähköpostittomalle harrastelijalle se on tätä kautta liian vaikeaa.Kehoitan kaikkia kynnelle kykeneviä allekirjoittamaan adressin.
Turhaa pelkoa. Meidän jokaisen koneen tunnus on länsivallan tiedossa. Jos haluat pysyä salassa niin roiskase koneesi meren syvimpään kohtaan, ja sieltäkin ne sen koneesi onkivat ylös. Se kaikki on pirullista nykytekniikkaa, jolla on omat
"tarkoitusperänsä tulevaisuutta varten, kun siemenet erotellaan "akanoista" ?
Itse ole vakavasti harkinnut koko paskan lopettamisen, koska omat kokemukseni sekä mielipiteeni saattavat johtaa itse aiheuttamaani kurjuuteen?
+Lisää kommentti
Ihan yleistä sosiaalineuvontaa miten välttää raha-ongelmat, asunnottomuus jne. Asiantuntijoita joiden puoleen kääntyä mitä tehdä ongelmien kohdatessa. Mielenterveyspalveluita, terveydenhoitaja, miten eroon ahdistavasta uskonnosta, talonmies, kodinkonekorjaaja, Martta jne.
Ilmoita
Joku politiikan asiantuntija voisi olla kiva saada.
Ilmoita
Nyt kun nämä uudet ajankohtaiset sisällöt ovat esillä niin tässäpä eräs havainto:

Jos laitan palstalle ABC viestiin linkin toisella palstalla DEF sijaitsevaan viestiin niin tuo Suomi24 - linkki itsessään on riittävä peruste viestin poistamiselle. Siis oikeesti! Uudesta sisällöstä ei ole paljoakaan iloa, jos siihen ei keskusteluissa saa viitata muuta kuin sen alkuperäisen keskusteluryhmän sisällä. Monet asiat liittyvät samanaikaisesti useamman keskusteluryhmän aihepiiriin.

Korjatkaa robomoderointianne siten, että viestin sisältämä Suomi24 - linkki ei Suomi24 - keskustelussa riitä poistamisen perusteeksi. Tällä hetkellä samasta aiheesta joutuu kirjoittamaan uuden viestin, jos sen haluaa esille kiusantekotarkoituksessa poistatusta harrastavan häirikön kohteekseen ottamassa ryhmässä.

Palstojen käyttösäännöissä ei missään kerrota, että linkkaaminen toiseen Suomi24 keskusteluun olisi kiellettyä. Jos se siis on kiellettyä niin laittakaa kielto näkyviin.
3 VASTAUSTA:
Uskon siellä johtopallilla olevien nauttivan asiakirjoitusten poistoista. Sadismia esiintyy monessa muodossa, koska se ruokkii heidän turhamaisuuttaan.Ilkivalta
kehittyy jo kouluiästä alkaen, se on hyvin muistissa kun ajatukset palaavat siihen aikaan takaisin. Retaleet eivät sivisty vaikka ikää kertyisi. He osoittavat samat
käytöksensä myöskin aikuisena. Siitä yhteiskunnan osasta tulee usein lisäystä
paikallisiin poliisivoimiin, sekä valtion politiikkaan eduskuntaan asti. Korkeimmin oppineilla on myöskin omat etunsa taloudellisiin kavalluksiin, tehden rikoksia täytekynillään. Raskaamman työn tekijöille ei jää aikaa eikä
enrgiaa edes suunnitella rikoksia, varatessaan perheelleen elatuksen.
Kokeilen että poistetaanko linkki automaattisesti

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15417249/miksi-ihmeessa-rekisteroityisin-suomi24aan
ja tässä random linkki toiselle palstalle

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15451070/ekaa-kertaa-risteilylle
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Jos "ylläpito olisi neutraali", niin mitään asiakirjoituksia ei pyyhittäisi pois, mutta näinhän ei asia ole. Puolueellisuus vaikuttaa politiikassa sekä uskonnossa.
Tasapuolista, rehellistä yhteisöä ei ole maapallolla olemassakaan. Sen kun ymmärtää, niin pysyy erakkona korvessa irti kaikesta turhasta hälinästä, josta
ei ole mitään muuta kuin harmia ihmisille. Väliaikaista kaikki on vaan.
0 VASTAUS:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Jälleen hyvä esimerkki miten, uskonnollisella alueella kirjoitukseni jäi julkaisematta, koska raamattuun perustuvat mielipiteeni ovat totuudellisia.
Siellä ylläpidossa on joku harhaoppinen taikka pelkästään vain kehitysoppien
vannoutunut kannattaja joka ei näitä asioita ymmärrä, ja siksi poistaa ne.
Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
HYVÄSTI Suomi 24
Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Kehityssuositus:

Ylläpitotoiminnan ja tekoälyn täytyy noudattaa tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Tällä hetkellä sekä ylläpito että tekoäly toimii PerusSuomalaisten kannattajien, eurokriittisten, maahanmuuttokriittisten, ei-russofoobisten jne. vastaisesti. Tästä todisteena on esimerkiksi persuista julkaistut SÄÄNTÖJEN VASTAISET viha- ja valheuutiset, törkeyksiä pursuavat kommentit, vittuilu, trollailu, tahallinen häiriköinti yms., johon ylläpito on puuttunut tarkoituksella heikosti/olemattomasti, ja ennen kaikkea laskelmoidusta toiminnasta todistaa tekoälyn toimimattomuus silloin, kun ilmiannetaan em. sääntöjen vastaisia kommentteja ja avauksia. Sen sijaan se poistaa myös asiallisia PS:sia koskevia kommentteja.

Rekisteröitymispakko ei ole ainoa, mikä tulee vähentämään kävijämäärää. Myös tällainen selkeä ja suunnitelmallinen epätasa-arvoisuus vaikuttaa samoin. Tiedämmehän jo toki, että eräät muutkin mediat ovat kärähtäneet "persuvapaiden" forumien ja keskusteluosioiden virittelystä. Ongelmia voi aiheuttaa monella tavalla, mutta niillä on taipumus tavalla tai toisella jossain vaiheessa kääntyä itseään ja harjoittajiaan vastaan. Mutta eiköhän siitäkin luistella nykytyyliin syyttämällä niistäkin persuja :D
1 VASTAUS:
saisko ylläpidolta vastauksia?
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Vanha sanonta, tai käsitys politiikan puolelta.
Jos olet näkyvissä. Se riittää.
Ihan sama. Olkoon näkyvyys mitä tahansa. Pääasia on että on näkyvissä.

Tuli vaan mieleen tästä. Perussuomalaisen kommentista.
1 VASTAUS:
Linkki.
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Perussuomalaiset on vaan paras puolue. Muut ei tee työtä Suomelle.
Ilmoita
Vihreät on paras ja ainoa oikea puolue, jota pitää äänestää.
Ilmoita
Käyttäjät haluavat osallistua keskusteluihin joista on heille jotain hyötyä ja keskustelu on enemmän sivistynyttä.

Ylläpitomode periaatteessa haluaa että kaikki jatkuu niin kuin ennenkin. Hänellä on täysi kontrolli foorumiin ja käyttää sitä omana monella tavalla yhteiskunnan vastaisena äänitorvena.

Allers haluaa mainostuloja.

Pauli Aalto-setälä hymyilee ja nauraa kevyttä kenttänaurua.
Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmoita
Suomi24 säännöt:

1. Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta
- tämä ei päde. Esim. persuja saat vihata, haukkua, sylkeä, valehdella, mustamaalata yms. mielin määrin, mutta jos teet samaa kohdistaen ko. käytöstä muihin puolueisiin, muslimeihin jne., niin viestit poistetaan nopeasti ja saatat saada bannit.
- en myöskään saa vapaasti kysyä ylläpidolta esim. mistä johtuu keskusteluiden epätasa-arvoinen kohtelu, sillä nämä viestit poistetaan jopa minuuteissa.

2. Rasistiset, herjaavat jne. viestit poistetaan ja kirjoittajille jaellaan banneja.
- Tämä ei päde, jos ala-arvoisen käytöksen kohteena on PerusSuomalaiset, tai "rasisteiksi" ja "natseiksi" sekä "vihapuhujiksi" mielivaltaisesti leimatut palstalaiset.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

UUSIA AJANKOHTAISIA SISÄLTÖJÄ SUOMI24 KESKUSTELUUN

Kiitos aktiivisesta keskustelusta ja hyvistä kommenteista viime viikon blogissa omasta profiilista! Kun profiilin kehitys etenee, otamme toiveet huomioon. Eniten keskustelua herättää pakollinen rekisteröityminen, jonka moni ymmärtää liittyvän siihen, että palstojen häiriköinti saadaan vähenemään. Samalla tarve anonyyminä pysymiseen on vahva, ja siitä kirjoitimmekin pari viikkoa sitten, https://keskustelu.suomi24.fi/t/15424187/anonyymi-keskustelu-on-suomi24n-tarkeimpia-arvoja.

Myös vastedes Suomi24 on kaikille avoin foorumi – keskustelujen lukemista varten. Osallistuminen edellyttää tulevaisuudessa rekisteröitymistä. Myös nykyään valtaosa Suomi24-käyttäjistä käy lähinnä lukemassa keskusteluja, mikä on selvästi yleisin tapa käyttää sosiaalista mediaa. Suomi24 Keskusteluihin on kertynyt miljoonien ketjujen historia, josta moni yhä vielä löytää vastauksia itseään askarruttaviin kysymyksiin.

Suomi24 Keskusteluissa on paljon ajankohtaisia ketjuja uutisaiheista: viimeisen viikon aikana ovat puhuttaneet esimerkiksi tuore ilmastoraportti, Kalajoen tuhoisa auto-onnettomuus ja ay-liikkeen reaktiot irtisanomisehtojen helpottamiseen. Usein kysymyksiä herättää myös jokin oman elämän ajankohtainen tilanne, kuten avioero, särkynyt sydän tai vaikkapa uuden auton hankinta.

Suomi24 pyrkii syksyn aikana tarjoamaan yhä enemmän sisältöjä, jotka tukevat keskustelua ajankohtaisista aiheista: tuomme sivustolle kumppaniemme uutissisältöjä ja kokeilemme uutta Kysy mitä vaan -palstaa. Tällä uudella palstalla tarjoamme ensimmäistä kertaa marraskuussa mahdollisuuden kysyä asiantuntijoilta tiettyyn teemaan liittyviä, omassa elämässä haasteita aiheuttavia kysymyksiä. Ensimmäinen Kysy mitä vaan keskittyy alle 3-vuotiaiden lasten temperamenttiin ja käyttäytymiseen liittyviin haasteisiin. Palstalla alan asiantuntijat ja tutkijat vastaavat aiheesta esitettyihin kysymyksiin yhden päivän aikana. Kysymysten esittäminen edellyttää kirjautumista Suomi24 Keskusteluihin. Pysy kuulolla!

Kysy mitä vaan voidaan tulevaisuudessa järjestää mistä tahansa aiheesta. Millaisia aiheita juuri sinä toivoisit? Keneltä asiantuntijalta tai mistä aiheesta haluaisit kysyä neuvoa? Mitä muita sisältöjä haluaisit Suomi24-palvelussa lukea?

Jatketaan keskustelua – kiitos, että olette mukana kehitystyössä!

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta