Katsokaa, mitä STS-pankin kaataja, mummojen rahojen viejä, Arja Alhon ja Paavo Lipposen tuella (=veronmaksajien rahoilla) leveätä elämää viettävä Uffe sanoo. Kyllä pitäisi sdp kieltää lailla, se tulee kalliiksi Suomelle!
www.demari.fi:
SDP:n entinen puheenjohtaja, puoluesihteeri, kolminkertainen ministeri, pitkäaikainen kansanedustaja ja STS-pankin pääjohtaja Ulf Sundqvist sanoo, ettei hänen verensä enää vedä politiikan tantereille.
- Ne tantereet on tallattu, hän tekee selväksi.
Seepra ei kuitenkaan pääse raidoistaan.
- Tottakai seuraan yhteiskunnallista elämää, Sundqvist muotoilee.
- Toimin konsulttina, neuvonantajana Navinor Oy:ssä sekä ruotsalaisessa strategiakonsulttifirmassa. Toimialueenani on tällä hetkellä Pohjoismaat. Minun ei onneksi tarvitse laajemmin matkustella.
- Olen ollut vuodesta 1973 lähtien sellaisten firmojen neuvonantajana, joilla on ollut kiinnostusta pohjoismaisiin asioihin, Sundqvist kuvailee nykypäiväänsä.
Täyttä
elämää
Ulf Sundqvist sanoo, ettei hän koe juuttuneensa vanhoihin taisteluhautoihin, vaan elää täyttä elämää yritysmaailmassa.
- Elinkeinoelämä ei tunne politiikkaa kovin hyvin. Politiikka on vaikea laji ja elinkeinoelämä on siitä riippuvainen, Sundqvist sanoo.
Sundqvistin mukaan elinkeinoelämässä valitettavan vähän vaivaudutaan ottamaan selvää poliittisista kuvioista.
- Välinpitämättömyydestä seuraa herkästi se, että tullaan tilanteeseen, jossa valitellaan jälkikäteen sitä, että olisi pitänyt toimia toisin.
Hyvin menee,
mutta menköön
Ulf Sundqvistin mukaan Paavo Lipposen mahdollisessa vaihtumisessa johonkin toiseen puheenjohtajaan SDP:n puoluekokouksessa kesäkuussa on kyse varsin luonnollisesta kierrosta.
- Kaiken kaikkiaan SDP:n asiat ovat oikein hyvällä tolalla. SDP on ylivertainen, kun katsoo tätä päivää tai historiaa ja vertaa sosialidemokraatteja mihin puolueeseen hyvänsä, Sundqvist suitsuttelee.
- Puolue elää vahvasti, on vallassa kiinni ja pystyy kohtuullisessa määrin toteuttamaan omaa tahtoaan laajemminkin suomalaisessa yhteiskunnassa, hän lisää.
- Muualla Pohjoismaissa sosialidemokraattien kannatus on hiipunut takavuosien hurjista kannatuslukemista. Suomessa tällaista hiipumista ei ole tapahtunut, pikemminkin kannatuskäyrät ovat nousussa, hän sanoo.
Sundqvistin mukaan SDP:n tulevaisuus näyttää myös erityisen valoisalta. Nuoria on mukana enemmän kuin aikoihin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Onko Uffesta tullut Keskustalainen?
Ei Uffesta ole tullut kepukkaa, vaan kepukoista on tullut demareita. Kun kepukat ovat alkaneet mieltää itsensä demarien alueosastoksi, he ovat alkaneet myös tällä palstalla enenevässä määrin käsitellä SDP:n politiikkaa.
...