Sipilä tuhosi jo Keskustan kannatuksen

Pitikö vielä tuhota oman itsekkyyden takia kolmen suuren puolueen mukanaolo? Kohta ollaan sarjasssa pienet.
5139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Toivottavasti ja lopullisesti :/ Sipilä ja Kepu on aiheuttanut Suomelle tuhoa monin tavoin.

Äänestä
  • Pietarilaisen kommission edustaja latkii vain nkaalisoppansa.

    Äänestä

Taidat olla pettynyt, kun hallitus ei anna periksi Kojamon miljonäärien uhkailulle.

Sen tämä lakkoilu takaa, että SAK eiku SDP ei pääse hallitukseen, vaikka olisi suurin puolue. Köh Köh

Äänestä

https://yle.fi/uutiset/3-10471502

Kyllä Sipiläkin periksi antaa. Psst. kerron tässä salaisuuden, mutta älä kerro kenellekään. Kuulin, että AKT laittaa satamat kiinni. Jää joululahjat sitten alennusmyyntikamaksi. Mukaan olisivat liittymässä PAU. Ja Häkämies on kuulemma kahvin lomassa, kampaviineriä syödessään sanonut, että sitten tulee tupenrapinat ja psst. Sipilälle lähtö.

Ihan mietin, että uskoako tuota. Mutta kuulemma totta se on. Lindström ja Orpokin olisivat sanoneet, että "enää ei noilla Sipilän toimilla "kaiveta kuin verta nenästä"

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005874246.html

Onhan se kummaa kun toiset yrittävät saada työllistymistä helpommaksi mutta pääministerimme irtisanomista.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005874439.html

Äänestä
  • Naisitko jos Ann Ihra olisi Selin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Nöyrtymistä kirjoitti:

Pitikö vielä tuhota oman itsekkyyden takia kolmen suuren puolueen mukanaolo? Kohta ollaan sarjasssa pienet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu