Vasemmiston kansanedustaja porilainen Anna Kontula kannustaa suomalaisia piilottelemaan paperittomia
IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelman uusimman jakson vieras Anna Kontula puhuu paperittomien piilottelusta.
Porissa syntynyt Kansanedustaja Anna Kontula (vas) kertoo Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa pitävänsä paperittomien eli esimerkiksi kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden piilottelemista hyvänä ja kannustavansa suomalaisia siihen.
Kontula myös kertoo, miten hän itse auttaa paperittomia.
Koko Sensuroimaton Päivärinta -jakson näet täältä.
Hallinto-oikeus päätti: Laittomasti maassa oleskelevalle ei tarvinnut maksaa toimeentulotukea
Mitäs mieltä? Oikein
Laitonta2018
0
116
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka702447- 671425
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801283EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79885
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19880- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta98736Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe28722- 30686