Kerronpa samalla oman mielipiteeni. Itsemurhan tapahtuessa se harvemmin pysyy kauaa salassa. Asiasta uutisoidaan tai puhutaan somessa, ja yhtäkkiä se koskettaa kaikkia, myös niitä jotka eivät tätä kyseistä henkilöä ole koskaan tunteneetkaan. Ja tiedän itsekin toimineeni niin, kun eräs tuttuni (huom ei ystäväni vaan pelkästään tuttuni) hirtti itsensä reilu vuosi sitten. Tein surusta omani, vaikka olin nähnyt kyseistä henkilöä vain pari kertaa. Jaariteltiin kavereiden kanssa, että voi miten kamalaa ja miten tällaista voi tapahtua. Kai me tehtiin niin koska kaikki muutkin teki. Miksemme kohdistaisi tätä samaa myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat yhä hengissä ja ennen kaikkea meille oikeasti tärkeitä? Se on oikeaa välittämistä, kun ymmärtää tehdä sen silloinkin vaikka kyseessä ei olisi välttämättä vakavasti sairas ihminen jolla menee heikosti.
Kuinka tekopyhää onkaan kun joku on laiminlyönyt lapsiaan koko elämänsä, lukee sitten aamun lehdestä artikkelin nuoren ihmisen itsemurhasta ja sanoo olevansa niin surullinen eikä koskaan toivoisi omalle skidilleen tuollaista. Tai joku on kussut kaikki suhteensa, pettänyt läheisensä, elänyt elämäänsä rottaillen ja saanut ehkä jonkun toisen ihmisen voimaan lähes yhtä huonosti kuin tuon itsemurhan tehnyt tyyppi, ja sitten sanoo että ihan hirveää. Mitäpä jos alkaisimme elää ja valita tekomme niin, ettemme satuttaisi niillä muita, ettemme edes mahdollistaisi tuollaista. Hyvä se on varmasti jälkeenpäin itkeä, kun vahinko on jo sattunut. Ja kun se on sattunut jollekin toiselle. Lohdullista tässä on se, että itsemurha ei mielestäni ole loppukädessä pelkästään ulkomaailman syytä. Kyllä syytä löytyy siitä ihmisestä itsestäänkin. Eli emme voi syyttää pelkästään kiusaajia, vanhempia, traumoja tai huonoa psyykettä. Se on usein monen tekijän summa ja lopulta ihan kyseisen jampan oma tietoinen (tai joskus vähemmän tietoinen) valinta. Vanhemmat syyttää usein itseään, ulkopuoliset ehkä vanhempia tai kiusaajia ja psykologit etsii syitä traumoista. Mutta kai sellainen ihminen joka haluaa listiä itsensä uskoo, että vika on hänessä itsessään. Muuten hän lähtisi etsimään ratkaisuja, jos vain tietäisi miten.
Tiedämme itse pohjimmiltamme olemmeko hyviä vai pahoja, kumman puolelle tekomme ovat elämämme aikana enemmän kallistuneet. Ainakin suurin osa meistä tietää jos on rehellinen itselleen, ja loput oppii tuntemaan itsensä ajan kanssa. Ja sitten on tietenkin se pieni osa niitä ihmisiä jotka eivät tunne myötätuntoa muita kohtaan eivätkä näin ollen näe omia vikojaan tai välitä niistä. On totta ettei voi vetää tarkkaa rajaa sille kuka on hyvä ja kuka paha, meissä kaikissa tosiaan on sekä hyvää että pahaa ja jotkut ihmiset jopa pystyy muuttumaan. Mutta ne jotka hakevat ratkaisua itsemurhasta eivät luultavasti viitsi nähdä vaivaa muuttuakseen. Onko itsemurha oikeasti kenenkään muun syy? Luonnossakin asiat menee niin, että heikommat kuolee ja vahvat jää henkiin. Ne jotka taistelee elämästään selviää. Itsemurhalla satuttaa läheisiään vähintään yhtä paljon kuin itseä on oman elämänsä aikana satutettu. Jos tilanne on se, ettei elämässä oikeasti ole ketään joka itsestä välittää, on juttu sitten vähän toinen. Jos todella on tehnyt töitä asioiden eteen, sitä yleensä onnistuu. Ymmärränhän minä sen että joillain on niin rankkaa ettei aamulla pääse ylös sängystä, jaksa käydä kaupassa tai tehdä asioita jotka tekisivät elämänlaadusta parempaa.
Minä luulin pitkään että haluan kuolla, kunnes tuli tilanne eteen jossa olisi voinut oikeasti käydä niin. Toinen ihminen uhkasi henkeäni. Silloin tajusin että en halua kuolla. Haluan elää. Haluan etsiä ratkaisuja. Ja haluan olla parempi ihminen, jotta voisin taas rakastaa itseäni. Nyt voin paljon paremmin, mutta asioitani eivät oikeastaan korjanneet ulkopuolisen tahon edustajat, vaan se lähti lopulta minusta itsestäni. Mikä siinä on, kun ihmiset tuntuu jatkuvasti unohtavan että heidän elämänsä on täysin heidän omissa käsissään? Emme voi muuttaa sitä pahaa mitä meille on tapahtunut vaikka se ei olisikaan johtunut meistä itsestämme, vaan voimme hyväksyä ne asiat ja jatkaa elämäämme koska toipuminen on meistä itsestämme kiinni.
Kuinka tekopyhää onkaan kun joku on laiminlyönyt lapsiaan koko elämänsä, lukee sitten aamun lehdestä artikkelin nuoren ihmisen itsemurhasta ja sanoo olevansa niin surullinen eikä koskaan toivoisi omalle skidilleen tuollaista. Tai joku on kussut kaikki suhteensa, pettänyt läheisensä, elänyt elämäänsä rottaillen ja saanut ehkä jonkun toisen ihmisen voimaan lähes yhtä huonosti kuin tuon itsemurhan tehnyt tyyppi, ja sitten sanoo että ihan hirveää. Mitäpä jos alkaisimme elää ja valita tekomme niin, ettemme satuttaisi niillä muita, ettemme edes mahdollistaisi tuollaista. Hyvä se on varmasti jälkeenpäin itkeä, kun vahinko on jo sattunut. Ja kun se on sattunut jollekin toiselle. Lohdullista tässä on se, että itsemurha ei mielestäni ole loppukädessä pelkästään ulkomaailman syytä. Kyllä syytä löytyy siitä ihmisestä itsestäänkin. Eli emme voi syyttää pelkästään kiusaajia, vanhempia, traumoja tai huonoa psyykettä. Se on usein monen tekijän summa ja lopulta ihan kyseisen jampan oma tietoinen (tai joskus vähemmän tietoinen) valinta. Vanhemmat syyttää usein itseään, ulkopuoliset ehkä vanhempia tai kiusaajia ja psykologit etsii syitä traumoista. Mutta kai sellainen ihminen joka haluaa listiä itsensä uskoo, että vika on hänessä itsessään. Muuten hän lähtisi etsimään ratkaisuja, jos vain tietäisi miten.
Tiedämme itse pohjimmiltamme olemmeko hyviä vai pahoja, kumman puolelle tekomme ovat elämämme aikana enemmän kallistuneet. Ainakin suurin osa meistä tietää jos on rehellinen itselleen, ja loput oppii tuntemaan itsensä ajan kanssa. Ja sitten on tietenkin se pieni osa niitä ihmisiä jotka eivät tunne myötätuntoa muita kohtaan eivätkä näin ollen näe omia vikojaan tai välitä niistä. On totta ettei voi vetää tarkkaa rajaa sille kuka on hyvä ja kuka paha, meissä kaikissa tosiaan on sekä hyvää että pahaa ja jotkut ihmiset jopa pystyy muuttumaan. Mutta ne jotka hakevat ratkaisua itsemurhasta eivät luultavasti viitsi nähdä vaivaa muuttuakseen. Onko itsemurha oikeasti kenenkään muun syy? Luonnossakin asiat menee niin, että heikommat kuolee ja vahvat jää henkiin. Ne jotka taistelee elämästään selviää. Itsemurhalla satuttaa läheisiään vähintään yhtä paljon kuin itseä on oman elämänsä aikana satutettu. Jos tilanne on se, ettei elämässä oikeasti ole ketään joka itsestä välittää, on juttu sitten vähän toinen. Jos todella on tehnyt töitä asioiden eteen, sitä yleensä onnistuu. Ymmärränhän minä sen että joillain on niin rankkaa ettei aamulla pääse ylös sängystä, jaksa käydä kaupassa tai tehdä asioita jotka tekisivät elämänlaadusta parempaa.
Minä luulin pitkään että haluan kuolla, kunnes tuli tilanne eteen jossa olisi voinut oikeasti käydä niin. Toinen ihminen uhkasi henkeäni. Silloin tajusin että en halua kuolla. Haluan elää. Haluan etsiä ratkaisuja. Ja haluan olla parempi ihminen, jotta voisin taas rakastaa itseäni. Nyt voin paljon paremmin, mutta asioitani eivät oikeastaan korjanneet ulkopuolisen tahon edustajat, vaan se lähti lopulta minusta itsestäni. Mikä siinä on, kun ihmiset tuntuu jatkuvasti unohtavan että heidän elämänsä on täysin heidän omissa käsissään? Emme voi muuttaa sitä pahaa mitä meille on tapahtunut vaikka se ei olisikaan johtunut meistä itsestämme, vaan voimme hyväksyä ne asiat ja jatkaa elämäämme koska toipuminen on meistä itsestämme kiinni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olla pelko perseessä, kun pitää tommosta sontaa tänne suoltaa. Oles nyt armelias itsellesi ja ystävillesi ja ilmianna kaikki "ystäväsi".
Ei. Kerroin vaan oman mielipiteeni ja halusin herättää keskustelua aiheesta. :) elämää kuuluu arvostaa ja se oli mun pointti. Olis kiva jos ihmiset olis rehellisiä itselleen ja muille. Mä tiiän kyllä kaikki omat virheeni ja olen niistä saanu kärsiäkin, mites sinä? Veikkaan että et ainakin kun katsoo tohon sun asenteeseen. Lammas. Tai pikemminkin rotta.
-AP
Mulla on ollu itsemurha ajatuksia mut oon nyt päässy niistä yli
Niin tämähän oli selvitetty tutkimus, että kun psykologien palveluihin joku ilmoittautui verrattuna niihin, jotka eivät ilmoittautuneet, niin itsemurhariski ilmoittautuneille kasvoi kaksikymmenkertaiseksi.