1. Takaisinottovelvollisuudesta luovutaan
2. Sunnuntaikorvauksisista olisi mahdollista sopia työntekijän ja työnantajan välillä laista ja työehtosopimuksesta poiketen
3. Ylityökorvauksista olisi mahdollista sopia työntekijän ja työnantajan välillä laista ja työehtosopimuksesta poiketen
4. Ensimmäinen sairauspäivä säädettäisiin palkattomaksi.
Näiden toimenpiteiden yhdistelmä olisi vaihtoehto, jolla olisi selkeitä työllisyysvaikutuksia.
Osa toimenpiteistä olisi toteutettavissa nopeasti eduskunnan toimenpitein, koska työaikalaki on paraikaa eduskunnassa. Osa vaatisi jatkovalmistelua, jonka Sipilän hallitus voi käynnistää ja seuraava hallitus saattaa maaliin.
Sipilän hallituksella työsarkaa riittää..
22
214
Vastaukset
- dghdfghdfghdfg
EI miehille turha esittää mitään..
- Pelkkää.ideologiaa
1) Mitä hyvää ja tärkeää tuosta luopumisessa olisi ?
- Työnantajan takaisinottovelvollisuus
Kun työsuhde on päättynyt tuotannollisin tai taloudellisin perusteilla tai saneerausmenettelyn yhteydessä on työnantajalla nk. takaisinottovelvollisuus. Työnantajalla on velvollisuus tarjota muusta kuin henkilöstä johtuvasta syystä irtisanotulle edelleen työtä hakevalle entiselle työntekijälleen tehtäviä, jotka avautuvat neljän kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Jos työsuhde on jatkunut keskeytyksettä sen päättymiseen mennessä vähintään 12 vuotta, takaisinottoaika on kuitenkin kuusi kuukautta.
Edellytyksenä on lisäksi, että työnantajalla on aito lisätyövoiman tarve näihin tehtäviin. Tilanteet, joissa työnantaja siirtää yrityksen sisällä henkilöitä ko. tehtäviin eivät siis täytä edellytyksiä. Myöskään esimerkiksi palkattoman harjoittelijan ottaminen tehtäviin ei riko takaisinottovelvollisuutta, mikäli tehtävään ottaminen ei johdu työnantajan todellisesta tarpeesta.
2) Sovittavissa jo nykyisinkin.
3) Sovittavissa jo nykyisinkin.,
4) On jo nykyisinkin.
Siis täysin samaa turhaa veivaamista, kuin irtisanomisen helpottaminenkin. - Soinionläski
Hallitus nurin! Se on yleislakko!
- Ulvova.mylläri
Monesko kerta lestaa huutavalla on hallituksen kaato hehe.
- Ladydrill
Ulvova.mylläri kirjoitti:
Monesko kerta lestaa huutavalla on hallituksen kaato hehe.
Sitä en tiedä, mutta se on selvää, että kun kommenttiin lisätään nuo hehee jutut, se on epätoivoa se.
- kummaaideointia
"Näiden toimenpiteiden yhdistelmä olisi vaihtoehto"
Avauksen tekstistä ei ilmene, mille tuo yhdistelmä olisi vaihtoehto? Jos avaaja on itse päässään kyhännyt nuo neljä kohtaa, voisiko hän kertoa?
:D- hdfghdfghdfghdfhf
Tuo on vain esimakua tulevasta, komukkapaiseiden puhkaisemiseen kuluu vuosia ja aikaa ei ole..
hdfghdfghdfghdfhf kirjoitti:
Tuo on vain esimakua tulevasta, komukkapaiseiden puhkaisemiseen kuluu vuosia ja aikaa ei ole..
Työmaailma on sinulle selvästikin vierasta, mutta eivät kaikki työntekijät ole "komukoita", mahtaako sellaisia enää edes mistään löytää - siis komukoita!
- milletuoonvaihtoehto
hdfghdfghdfghdfhf kirjoitti:
Tuo on vain esimakua tulevasta, komukkapaiseiden puhkaisemiseen kuluu vuosia ja aikaa ei ole..
Tuo nyt ei ollut oikeastaan vastaus kysymykseen...
:D - ghdfghdfghdfgh
milletuoonvaihtoehto kirjoitti:
Tuo nyt ei ollut oikeastaan vastaus kysymykseen...
:DOleteko oikeasti tyhmiä vai näytteletekö sellaista, pieni ulkomaan matka olisi paikallaan ja ei edes kovin pitkälle, rajan ylitys riittää mihin suuntaan tahansa ja silmät auki niin vastauksia alkaa löytymään.. Tommi nyt tietysti on oma lukunsa ei tarvitse kuin katsoa ikkunasta ulos..
- herätys
Nämä on näitä heidän omia keksintöjään, tässä kuitenkin mennään tänä päivänä
Miehet myivät Subutexia TOR-verkossa ympäri Suomen – kotietsinnöissä löytyi vaarallisia aseita, räjähteitä ja kymmeniä tuhansia käteistä
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/miehet-myivat-subutexia-tor-verkossa-ympari-suomen-kotietsinnoissa-loytyi-vaarallisia-aseita-rajahteita-ja-kymmenia-tuhansia-kateista/7128924#gs.X3QFnKQ
"Vuonna 1919 voimaan tullut alkoholin kieltolaki muodosti Suomeen nopeasti ammattimaisen tai ainakin puoliammattimaisen salakuljetus- ja trokausrikollisuuden. "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_1920-luvulla
" Yhdysvalloissa kieltolain on katsottu olleen syynä järjestäytyneen rikollisuuden syntymiseen."
https://fi.wikipedia.org/wiki/1920-luku
Mielipiteet ja harrastelut erikseen, mitä todella tapahtuu ja mitkä ovat tosiasioita! - onnistuukonyt
Sipilän röyhkee kusetus taas?
- gsdfgsdfgsdfgsdfgn
meinasitko joutua töihin ?
- gsdfgsdfgsdfgsdfgn
gsdfgsdfgsdfgsdfgn kirjoitti:
meinasitko joutua töihin ?
Tiedätkö mitä on työ? No miten tuo liittyy töihin "joutumiseen"?
- Näin_se_on
Minä tiedän, että jos tämä Sipilän esitys hyväksytään, niin seuraa joukkopako ay-liikkeestä.
Olen varma, että vaikka Akavan "ay-myyrä" kehuikin esitystä, Sttk ja Sak hylkäävät sen yksimielisesti. - Aloittajalestakkeelle
"työllisyysvaikutuksia" ?
Sipilistilesta tarkoittaa siis, että tuolla listalla olis työllistäviä vaikutuksia...?
Selitäppäs vähän tarkemmin...
Ai niin, mutta siinähän lestake sipilisti joutuisi ajattelemaan omilla aivoillaan ja lestalahkonne saarnaama viha ay-liikettä kohtaan juontaa juurensa juuri siintä seikasta, että ainut totuus löytyy vain maallikkosaarnaajien julistuksista ei omista ajatuksista ja näin ollen lahko kokee ay-liikkeen kilpailijakseen sekä uhakseen aivopesunsa onnistumiselle.- dsgfsdfgsdfgsdfg
Lääkityksesi ei ole kohdallaan !
- dsgfsdfgsdfgsdfg
dsgfsdfgsdfgsdfg kirjoitti:
Lääkityksesi ei ole kohdallaan !
Et kai väitä oman lääkityksesi olevan kohdallaan, kun joka aamu aloitat typeryyksien kirjoittamisella palstalle?
- Semmost_se_o
Miksi juuri vuonna 2018 työehtojen heikennekset tuntuvat joillekin olevan tärkeää. Ovatko työnantajat heikkoja ja muutoin kyvyttömiä johtamaan yrityksiä ja ihmisiä? Ei hyvä työnantaja halua heikentää yrityksensä tulosta vääntämällä pikkuasioista. Tärkeämpää kuin marginaalisten työehtojen heikennys on, on saada hyviä ja osaavia työntekijöitä. Ei Suomessa nyt niin paljon ole takaisinottovelvollisuuksia, että siitä nyt ihan pitää vääntää. Kertoisiko joku montako laitonta irtisanomista meillä on vuodessa, kun asiantuntijoita näkyy olevan enemmänkin!
Jotkut pienet yritykset ja isommatkin valittavat, että on vaikeaa löytää työvoimaa. Kyllä se on selkeä viesti, että juuri niissä yrityksissä työolot eivät ole kunnossa ja yritys ei ole houkutteleva työnanntaja. Sellaisista pyritään lähtemään heti tilaisuuden tullen pois.
Sitten ihan yksinkertainen asia, tulevatko lestadiolaiset jatkossa töihin ilman sunnuntaikorvausta vai tulevatko ollenkaan töihin sunnuntaisin? Sunnuntaikorvaus houkuttelee hyviä työntekijöitä töihin, jos korvausta ei maksettaisi, ei töihin olisi tunkua kuten ei myöskään ylitöihin.
Täällä Suomessa muutamat ihmiset ajaa vain omia etujaan ja pidemmälle ajateltuna se kyllä kostautuu. Kaikki mulle sulle ei mitään.- fdhgdfghdfghd
Lopeta tuo valehtelu tai kerro mitä työehtoja on heikennetty ?
- Orjakulttuuria
Tulottomien määrä kasvaa rajusti vaikka käyvät töissä.
- Tarkkailua
Työkunto säilyy, tolvana..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1321523
- 1691172
- 1011170
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia781050- 187859
- 39799
- 89762
- 78742
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt70677- 86636