Suuria muutoksia tulossa Hämeenlinnaan

Tavalliset vähäjärkiset ihmiset ovat vihdoin alkaneet käsittää että Sosiaalidemokratia ja Arjen Sosialismi ovat ratkaisu niin paikallisiin kuin globaaleihin ongelmiin.

Otetaanpa esimerkkinä ilmastonmuutos, porvareita ja työssäkäyviä proleja pitäisi verottaa rankemmin. Sitten rahoja voitaisiin kohdentaa kehitysapuna Kiinan ja vaikkapa Intian tehtaiden puhdistusjärjestelmiin. Näin päästöt saataisiin kuriin suomalaisten rikkaiden avulla jotka ovat ne aiheuttaneetkin.

Samoin vaikkapa eriarvoisuus, työläisille vain korkeampi progressio. Kertyvät varat voitaisiin käyttää kansallispalkkaan. Näin työttömien ja työläisten välinen kuilu poistuisi.

Paikallisesti ollaan mietitty demariporukassa että SSAB:n tehdas pitäisi sulkea ja siirtää kiinaan.
Näin saisimme ilmastotavoitetta vietyä lähemmäs maalia. Kiinassahan on paljon tehtaita entisestään eikä siellä ole vastaavia tavoitteita, niin tuo ei siellä haittaisi samalla tavoin.

Katugallupeissa on ollut juttua että SDP:n kannatus on Hämeenlinnan alueella yli 35% mikä on kaikkien aikojen korkeimpia lukemia! Yhdessä voimme voittaa ja siirtyä täyteen Arjen Sosialismiin!
10453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ME VAADIMME MAKKARAA JA TULITIKKUJA!!!!!!!!

Äänestä

Suuri kiitos avaajalle, perussuomalaiselle, SDP:lle osoitetusta vaalivoiton ylistyksestä. Ennenaikaista, mutta voitto tulee meille.

Äänestä
  • Hyvä lista, noista voi sitten valita seuraavissakin vaaleissa.

    Äänestä

Avaajalle paljot kiitokset vaalivoiton onnittelusta meidän kaikkien sosialidemokraattien puolesta. Hyvää myötäelämistä.

Äänestä
  • Jo tokkiinsa, palstan perzukkihan se vaati ilmastotragedian käyttöönottoa kaupungilta.

    Äänestä

Yritysten kansallistaminen on hyvä tapa aloittaa tämä! Kannatan ehdottomasti. Kaikki suuryrityksen kansallistetaan ja pienyrityksille lisävero.

Äänestä
  • Kyllä, veroa lisää sillä saadaan kaikki kuntoon

    Äänestä

Moni noista on kai palkittukin vuotuisissa arvonnoissa vähintäänkin jollain kultapossukerhon ristillä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


iloinenvasemmisto kirjoitti:

Tavalliset vähäjärkiset ihmiset ovat vihdoin alkaneet käsittää että Sosiaalidemokratia ja Arjen Sosialismi ovat ratkaisu niin paikallisiin kuin globaaleihin ongelmiin.

Otetaanpa esimerkkinä ilmastonmuutos, porvareita ja työssäkäyviä proleja pitäisi verottaa rankemmin. Sitten rahoja voitaisiin kohdentaa kehitysapuna Kiinan ja vaikkapa Intian tehtaiden puhdistusjärjestelmiin. Näin päästöt saataisiin kuriin suomalaisten rikkaiden avulla jotka ovat ne aiheuttaneetkin.

Samoin vaikkapa eriarvoisuus, työläisille vain korkeampi progressio. Kertyvät varat voitaisiin käyttää kansallispalkkaan. Näin työttömien ja työläisten välinen kuilu poistuisi.

Paikallisesti ollaan mietitty demariporukassa että SSAB:n tehdas pitäisi sulkea ja siirtää kiinaan.
Näin saisimme ilmastotavoitetta vietyä lähemmäs maalia. Kiinassahan on paljon tehtaita entisestään eikä siellä ole vastaavia tavoitteita, niin tuo ei siellä haittaisi samalla tavoin.

Katugallupeissa on ollut juttua että SDP:n kannatus on Hämeenlinnan alueella yli 35% mikä on kaikkien aikojen korkeimpia lukemia! Yhdessä voimme voittaa ja siirtyä täyteen Arjen Sosialismiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu