Tää yks, tiimi ja A-kilta toimivat miten toimivat

TummiaPilviä

Kenen siunaamaa toiminta on? Jossain vaiheessa tää yks kertoi, miten oli vienyt tietoa kaikennäköisistä laihdutusryhmä yms. suurista saavutuksistaan kaupungin hallinnolle. Laihdutus ja muut toimet tapahtuivat tämän yhden kirjaamana valheellisin tiedoin, tekaistusti. Tiedän sen, koska kuuluin laihdutusryhmään, kunnes huomasin koko jutun olevan pelkkää sumutusta.
Ovatko Outokummun viranomaiset toimineet virkavastuulla, mikäli ovat hyväksyneet tiimeilyn ja juottolan ylläpitämisen A-killan päihdekuntoutujien voimalla. Viranomaiset ovat hyväksyneet myös tekaistuja tilastoja, viitsimättä tarkastaa millään tavalla niiden todenperäisyyttä.
Outokummun viranomaiset ovat ilmeisesti niin epätoivoisia, että yrittävät tarttua kaikkiin ohikulkeviin oljenkorsiin. Samalla kun tarttuvat ohi lipuviin oljenkorsiin, tulevat upottaneeksi vakituisia rehellisiä yrityksiä Outokummussa. Jo viisi yritystä on tippunut pois vääristyneen kilpailun vuoksi. Loppujenkin lähtölaskenta on käynnissä.

251

5629

    Vastaukset

    • HuuHaaHuu

      Aavejahti siirtynyt tänne

      • narukäteen

        ei ole monta yhdistyshuijaria täällä, ei tarvii jahtia pitää


      • Aluevaltaukset
        narukäteen kirjoitti:

        ei ole monta yhdistyshuijaria täällä, ei tarvii jahtia pitää

        Hössö outokumpulaisten oma öljysheikki ja käärmeennahkakauppias


    • SEONHYVÄ

      Sosiaalinen media kertoo totuuden...

      • persu50

        Hyvä kun rehti poliittinen kanta on tämä että huijarit esiin ja pois tältä kylältä


    • mietuun

      Kaupungin siunaamaa toimintaa, eihän se muuten kaupungin rakennuksissa puuhailisi toiminimellä lainkaan.

      • toinenkuvaaja

        kyllä tuota olemme ihmetelleet jo useana vuotena kun on saanut noita kaupungin vuokra kiinteistöjä ilmaiseksi vuokrattua joka puolelta Outokumpua


    • välkettä

      tuo hörhöhän rahasti mielenterveyskuntoutujilla yhessä vaiheessa välkkeellä kyllä sen naurun muistaa

    • Kiltojenliitto

      Kyllä tää päihdeyhdistyksen ravintola toiminta a-oikeuksin on yliveto myös viranomaisilta, miten onkaan mahdollista moinen ei ole suomenmaassa vastaavaa toimintaa varmasti.

      • a_luokanhuijaus

        kuulostaa että tuossa viilataan linssiin ihan pahemman kerran myös Kiltaliittoa jos olen oikeassa?


      • Oikea_suunta_nyt
        a_luokanhuijaus kirjoitti:

        kuulostaa että tuossa viilataan linssiin ihan pahemman kerran myös Kiltaliittoa jos olen oikeassa?

        Olet väärässä


      • juomalaulu

        Saahan sitä viinaa myyä killassa, paljon parempi kun ennen oli niin kuivaa toimintaa


      • niinpäniin

        Voihan sitä tehdä mitä vain kun ei ole moraalia jarruttamassa.


    • Mitkä.viisi

      Mitkä viisi yritystä ovat lopettaneet toimintansa A-killan takia?
      Olisi hyvä saada vähän tosiasioita tiedoksi, että voi Iltasanomille kertoa.

      • HessunYstävät

        Olet väärässä, Hessu ja A-Kilta tekee myös hyväntekeväisyyttä pyyteettömästi yrittäjille A-Kilta on auttanut Outokummun yrittäjiä ja on heidän suosiossaan kun on heidän paras yhteistyö kumppaninsakin.


    • nilkitkuriin

      "Outokummun viranomaiset ovat ilmeisesti niin epätoivoisia, että yrittävät tarttua kaikkiin ohikulkeviin oljenkorsiin."
      Kuntapäättäjillä ja virkamiehillä tuntuu olevan sellainen käsitys ettei lait koske heitä. Olisikohan jo aika korjata kyseinen harahaluulo.

    • Nimet-Esille

      Virkamiehiä olisi syytä saattaa julkisuuden häpeäpaaluun ja vastaamaan virka-asemansa väärinkäyttämisestä. Kuka on nimeltä se virkamies/virkamiehet joka nämä sekoilut on hyväksynyt??

    • ryhdistäytykää

      Täällä on ollut esillä ohjeet yhteydenottoon verottajaan, viranomaisiin, iltasanomiin, kiltojenliittoon löytyy myös pikaisella googletuksella yhteystiedot. Jos jollakin on ensikäden tietoa väärinkäytöksistä tai rikkomuksista niin ilmoitus eteenpäin.
      Tyhjänpäiväinen vouhkaus Suomi24llä ei asiaa muuta mihinkään suuntaan, häpeäpaalu esimerkiksi on poistettu käytöstä Suomessa 1894.

      • yhteisetpelisäännöt

        Tuo on se oikea tapa hoitaa asioita, vääryyttä vastaan oikeudella. Rohkeasti vain ilmoitus eteenpäin jos havaitsee vääryyttä, on kaikkien etu että jokainen pelaa samoilla säännöillä.


      • OmaPottaMukaan

        "häpeäpaalu esimerkiksi on poistettu käytöstä Suomessa 1894"
        Harmi, mutta voisihan tuon ottaa uudelleen käyttöön kun monessa muussakin asiassa ollaan palaamassa 1800-luvulle. Torille vaan jalkapuuhun viikonlopuksi jossa kansalaiset voisivat antaa palautetta kukin parhaaksi katsomallaan tavalla. Vaikka orjuus on kielletty laissa ja useissa kansainväisisssä sopimuksissa niin ei tuo näytä nilkkejä haittaavan yhtään.


      • UusiaJuttujaKiitos

        Mielummin lukis jostain muusta, oikeastaan mistä tahansa muusta, saman jauhamisella saatte ainoastaan aikaan vain julkisuutta, puolustajia ja nimeä henkilölle. Suomessa on ammattilaiset jotka virkansa puolesta selvittää epäselvyyksiä ja oikoo vääryyksiä, jos ei miestä/naista toimittamaan tietojaan viranomaisille, niin voi pitää juorunsa omana tietonaan.


    • Kenensiunaamaa

      Itse kiltalaiset toimii. Ei siihen kenenkään siunausta tarvita.
      Onkohan teiltä mopo ja järki kadonneet?

      • aikoihineletty

        No näinhän se on. Ei sitä turhaan olla sanottu notta tää yks puhuu kaupungin nutturapäitä sekaisin. Missään muualla ei ikimaailmassa tämmöiset jutut onnistuisi.


      • menipä

        Naulan kantaan...


      • nuorenaeläkkeelle

        Joensuussa ollessaan hän puhui tai yritti puhua usean henkilön puolelleen omia etuja tavoitellessaan, jäi käsitys epärehellinen työkaveri oli että jos jotain jätti työpaikalle niin hävisi yllättäen ja kyseinen henkilö vain oli ollut mukana hankkeessa.


      • auli79
        nuorenaeläkkeelle kirjoitti:

        Joensuussa ollessaan hän puhui tai yritti puhua usean henkilön puolelleen omia etuja tavoitellessaan, jäi käsitys epärehellinen työkaveri oli että jos jotain jätti työpaikalle niin hävisi yllättäen ja kyseinen henkilö vain oli ollut mukana hankkeessa.

        Outokummussa puuhat vaan jatkuu kunnia mennyt mutta maine sen kun lisääntyy esim. yhdistyksissä


    • Ei-Juurikaan-Kohdillaan

      Kokemuksesta Hessun kanssa toimineena voin sanoa että hyvin vähän on niitä asioita jotka on kohdillaan. Jos jokin on kohdillaan, voi se tilanne Hessulle edullisten suhdanteiden kautta kääntyä kun tuuliviiri ja muille ympärillä olijoille ei sitten olekaan yhtään asiat kohdillaan, kun joutuvat sotkujen selvittäjiksi. Hankepäällikkö hoitaa itsensä puhumalla ulos.

    • ilmoitusluontoinenasia

      Koska saatte aikaiseksi ilmoittaa tiedoistanne eteenpäin?

      Ei täältä viranomaiset tule koskaan tietoja hakemaan.

    • kiltamyyalkoholia

      Täällä olikin joku aika sitten juttua a-kiltojen edustajalta joka totesi että kiltalaiset eivät saa myydä alkoholia eikä toimia yhteityökumppanien ravintola työntekijöinä, jossa alkoholin myyntiä mukana. Voi tulla isoja sanktioita tuolle kiltahessulle kun joku tekee vielä toisen ilmoituksen a-kiltojen liiton palautteeseen toiminnan ylilyönneistä joita tapahtunut.

      • koskateetteilmoituksen

        Vuosia olette harjoitelleet kirjoittelua, olisko aika jo tehdä ilmoitus?


      • Hessu.tietää

        Saahan alkoholia myydä kun on A-Oikeudet kauniissa ravintolassa ja ensi kesänä voisi yrittää hiukan paremmin voitolliseksi tuoda tuota ravintolaa uusin ideoin.


    • Vapaamatkustusta

      Ei ketään olla syytetty kuun asennosta vaan selkeistä pitkään jatkuneista ylilyönneistä joihin ei ole tullut korjausta palautteista huolimatta. Kun keskustelee ihmisten kanssa Outokummussa, ovat ihmiset lopen vittuuntuneet tämän yhden toimintaan ja väärinkäytöksiin. Tämä yksi vetää välistä sen minkä kerkiää pienen ryhmänsä kanssa ja tavalliset ihmiset ja yrittäjät raapivat tuskissaan elantoa pienillä markkinoilla, maksaen kaikenmaailman maksut yhteiskunnalle. Tälle yhdelle ei eläke riitä vaan on ollut pakko vielä vapaamatkustaa.

    • Omatpisnekset

      Onko omat pisnekset menneet huonosti? Eikö kannata, eikö ole riittävästi asiakkaita?
      Kyllä nyt tarmo kannattaisi suunnata oman toiminnan kehittämiseen. Toisen asioiden kaivelulla ja syyttelyllä ei oma tilanne mihinkään parane.
      Peili käyttöön!

    • tuttujuttujo

      Hyvä kello kauas kuuluu ja paha vielä kauemmas. Negatiivinen julkisuus on haitallista. Se vaikuttaa kritiikin kohteeseen eikä siitä voida kääntää vääntämälläkään mitään hyvää. Et ilmeisesti ole paikkakuntalainen kun et ole miehestä kuullutkaan. Outokummun ja Joensuun seudun asioista hiemankin tietävät, tuntevat tapauksen.

      • toistatteitseänne

        Pidätte esillä ja ruokitte oikein huomionhalua, kampanjanne on johtanut vain siihen että koko Outokumpu-palsta on ollut vuoden verran täynnä samaa s*ntaa ilman että se johtanut muuhun kuin asiakasmäärän kasvuun,
        Todistakaa olevanne viisaampia kuin miltä vaikuttaa ja vaihtakaa toimimaton toimintapanne toiseen jolla on mahdollista päästä haluamaanne tulokseen. Toistamalla samaa ja odottamalla erilaista lopputulosta todistatte vain olevanne järkeä vailla.


      • ViranomaisetMahtaa

        Huomaatteko miten tarkoituksella yrittää provosoida?


    • Hessu.tietää

      Mikä provosointi on jos yrittäjällä menee hyvin ja hän puolustaa omaa toiminimeä jossa kaikki kohdillaan eikä vekomistuomiot koske...

      • rehtiäkötoimintaa

        tarkoitatko että hessuteam kiltahessu voi jättää nuo killan velkomistuomiot maksamatta olisi ihan normaali käytäntö tälleen ja pääsisi edelleen kaupungin rakennuksiin vuokralle ensi vuonnakin?


    • Moraalitonta-

      Tää yks voi tietää, muttei välitä asioista isommassa mittakaavassa ja käsittele asioita kokonaisuutena. Lähinnä tuijottelu kohdistuu omaan napaansa ja toisten fyysisiin ominaisuuksiin, joista sitten juoruilee.

    • Heikkiä

      Heikkiä saa näköjään pilkata rauhassa, mutta jos smurffipomosta puoli sanaa sanoo, niin heti bännätään.

    • sitäsaamitätilaa-----

      Ei taida olla kyse juurikaan pilkasta. Tää on sitä suutansa aukonut ihan jonninjoutavaa itse mm. ihmisten henkilökohtaisista asioista, levitellyt toisten terveystietoja jotka kuuluvat vaitiolovelvollisuuden piiriin, juoruillut ja puhellut monestakin asiasta ihan puuta heinää tiimi kilta ylijäämäruoka pelailut jne.... Lista on pitkä
      Pohjahan se outokumpulaistenkin säkissä.
      Yleensä sitä saa mitä tilaa. Nyt kun tulee sitä tilattua takaisin, on turha leikkiä mielensäpahoittajaa kun on itse niin monen mielen pahoittanut.....

    • opetus

      Pahin polleus ja omien mielitekojen tyydyttäminen karisee ja oppii pitämään suutaan pienemmällä.

    • Jartsukka

      Nyt on selvinnyt tämän palstan smurffigeneraattori.

    • Savoon

      Etköhän Heikki unohda koko Outokummun.

    • 8887

      Viisaita kirjoittajia täältä löytyy pilvin pimein mutta se todellinen toiminta asioiden paremmaksi saamiseksi ei onnistu ilmeisesti keneltäkään.
      Tulevaisuuden varalle ryhtykää toimeen jos kenellä teistä valittajista on munaa sellaiseen, epäkohtiin on puututtava tosissaan...

    • YhdistyksienSuojista

      ei ole mitään syytä puolustella valeyrittäjää joka toimii yhdistystensuojista

    • aili43

      Meille tavallisille täältä lukeville Outokumpulaisille tämä varoituskanava on erittäin toimiva kokonaisuus olemme varoittaneet seuroissa, yhdityksissä olevia kavereita ja sukulaisia tästä lupsakasti rupattelevasta muikunmyyjästä.
      Jos täällä ei kukaan varoittaisi mitään, niin ei meidänkään perhe tietäisi mitään koko ukosta mutta meillä on kaksi aktiivista lukijaa jotka eivät pidä asioita sisällään vaan auttaa muitakin etteivät sotkeennu luikurin rinkiin.

      • Mihin.joutuisimme

        Täällä on lopullinen totuus, jonka rehelliset ihmiset nimimerkeillä jakavat.
        Mihin joutuisimme ilman tätä rehellisten ihmisten turvakanavaa.


      • vanhaaruokaa

        olisi ollut hyvä jos olisivat julkaisseet aikaisemmin killan ruokatoiminnan ruokamyrkytys tapauksesta niin kun olin ruoka asiakkaana kallista vanhaa kouluruokaa ostamassa kotiin toimitettuna vielä


      • kesä.asukas
        vanhaaruokaa kirjoitti:

        olisi ollut hyvä jos olisivat julkaisseet aikaisemmin killan ruokatoiminnan ruokamyrkytys tapauksesta niin kun olin ruoka asiakkaana kallista vanhaa kouluruokaa ostamassa kotiin toimitettuna vielä

        Olikohan Kaunisniemen ravintolassakin vanhentuneita lahjoitus ruokia myytävänä?


      • ViaDian.asiakas

        ei niitä ole tarkoitettu myytäviksi, nehän on jaettava tarvitsijoille joilla oikea hätä


      • rantarosvot

        En kyllä uskoisi että K-kaupan Jani mitään roskasakkia kaunarissa ruokkii onhan niillä jokin ravintola a-oikeuksin luulisi riittävän ja pärjäävän.


      • Siirtynee

        nyt ostokset PKO:n myymälään jos tuo lie totta mitä täällä kirjoitetaan.
        Veroja vuosikymmeniä maksaneena ihmettelen tätä touhua.


      • VMR1
        Siirtynee kirjoitti:

        nyt ostokset PKO:n myymälään jos tuo lie totta mitä täällä kirjoitetaan.
        Veroja vuosikymmeniä maksaneena ihmettelen tätä touhua.

        Hessuteamin boikotti puree tiukasti sponsoreihin asti!!


      • Antaatuntua

        Ostan huomisesta alkaen minäkin Sokoksesta eli pkoosta


      • Lumipalloefekti
        VMR1 kirjoitti:

        Hessuteamin boikotti puree tiukasti sponsoreihin asti!!

        Sosiaalinen media levittää tietoa ja ihmiset puhuvat epäkohdista toisilleen. Puhutaan suurista rahasummista ja asiakasmääristä.


      • kahvila

        aika paljon on k-kauppias ottanut takkiinsa ja mitä kahvilan jutuissa perää niin tulee lisääkin hiljaisia äänestäjiä jotka äänestää jaloillaan toisen kaupan kannalle


      • Älyhoiäläainajätä
        kahvila kirjoitti:

        aika paljon on k-kauppias ottanut takkiinsa ja mitä kahvilan jutuissa perää niin tulee lisääkin hiljaisia äänestäjiä jotka äänestää jaloillaan toisen kaupan kannalle

        Tuohan nyt on sulaa tyhmyyttä ottaa "turpiinsa" sarjahuijarin tähden.


      • epärehellinenpariskunta

        Hessuteam rosvoporukka on kyllä kartettava, kakilla jotain epärehellistä toimintaa aina käynnissä!


      • alaukkanen

        Mitä se teille kuuluu vaikka Heikki saakin ruokaa K-Kaupasta että jaksaa yrittää!


      • VaikuttaisiKovastiSiltä

        Ketjuista päätellen ei vaikuttaisi menevän kovin hyvin. Voipi olla että Heikki tekee korjausliikkeen toimintatapoihinsa ja ihmiset lopettavat kirjoittelun. Viisas ja avarakatseinen ottaa palautteet sellaisena kun ne tulevat, anlysoi niitä, tekee uudet johtopäätökset, ja jatkaa eteenpäin. Heikillä voi olla nyt itsetutkiskelun paikka.


      • Vielä-K-kaupan-asiakas
        VaikuttaisiKovastiSiltä kirjoitti:

        Ketjuista päätellen ei vaikuttaisi menevän kovin hyvin. Voipi olla että Heikki tekee korjausliikkeen toimintatapoihinsa ja ihmiset lopettavat kirjoittelun. Viisas ja avarakatseinen ottaa palautteet sellaisena kun ne tulevat, anlysoi niitä, tekee uudet johtopäätökset, ja jatkaa eteenpäin. Heikillä voi olla nyt itsetutkiskelun paikka.

        Taitaa olla K-kauppiaallakin itsetutkiskelun ja toiminnan tarkistamisen paikka.


      • Pohjois-Karj.Sanonta

        Älä koskaan vittuile väärille jätkille. Älä koskaan jätä hommiasi hoitamatta, asiallisesti ja oikein. Äläkä ikinä luule, että väärin hoidetut asiat unohtuvat ajan kanssa. Em. on Pohjois-Karjalainen miesten kronikan kultainen sääntö/sanonta.


      • HessunYstävät

        Hessun taksi kulkee ja koirat haukkuu... Kaunisniemen kahvila-ravintola avaa ovensa ja luukkunsa kaudelle 2019 26.04. ja perjantaikaraoket käynnistyvät. Kausi jatkuu elokuun loppuun.
        Särkiselän leirintäalue palveluineen avataan sääolosuhteiden salliessa toukokuussa.


      • myrskynousee

        Niin, jos säät sallii. Keväisin voi olla myrskyjä, ukonilmaa salamointineen.


      • alaukkanen
        myrskynousee kirjoitti:

        Niin, jos säät sallii. Keväisin voi olla myrskyjä, ukonilmaa salamointineen.

        Outokummun ravintola yrittäjät ovat kateellisia Heikille joka osaa!!!


      • käytöstavat

        Pelaaminen, venkula käytös ja häikäilemätön oman edun tavoittelu eivät kanna yhteisössä pidemmän päälle. Ihmiset kiinnittävät huomiota normien vastaiseen käytökseen, viimeistään hieman pidemmällä juoksulla. Yleensä minkä taakseen jättää sen edestään löytää.


      • heikintapahtumat

        Heikki ei rupea pitämään kylällä ravintolaa josta useat ovat jutelleet kiivaasti, vaan jatkaa Kaunisniemessä ensi kesänä ja järjestää entistä mahtavampia tapahtumia Outokumpulaisten iloksi.


      • eikiitos

        Ruokahalut menee.......


      • tokipatoki

        Ahkerin ja näyttävä pari? Ahkera, näyttävä ja pyyteetön? Just joo....


      • Outokummuntukipilarit

        Kaunarin väki, kunnon väki.


      • OikeamielinenBoikotti

        Kaupan vaihtajat, kunnon väki.


      • hajuntakia
        OikeamielinenBoikotti kirjoitti:

        Kaupan vaihtajat, kunnon väki.

        kauppa vaihtuu heti Pko:n myymälään


    • fffffggg

      auttaako tässä tilanteessa, jos ostan joenkaupungista.

      • mletuun

        Lidl Joensuussa vie voiton hinnoissa eikä taida Lidl antaa kerjuu henkilöille mitään edes lämmmintä kättä!! ☹️☹️☹️☹️


    • Rehellinen-yrittäjä

      Meiltä okulaisilta puuttuu halu ja tahto puuttua suoraan herran toimintaan, olette kuin pikkukakaroita ja kiukuttelette täällä hyväksyen kaiken.
      Hessu saa vedättää teitä 2-0 milloin milläkin verukkeella, yrittäjien kustannuksella kun herra ratsastaa kaupungin avustuksella.
      Ilmaisia lounaita ei ole, jos toimipaikan vuokra on puhdas nolla niin toimipaikkansa vuokrannut yrittäjä ei pärjää silloin venkulalle ja tulee konkurssi nk. on todettu muutamien kohdalla käyneen.

      Meillä ei mene hyvin muutenkaan niin annammeko vielä jonkin venkulan syövän lailla tuhota ihmisten toimeentulomahdollisuudet ??

      Herätkää päättäjät ennen kuin on myöhäistä !!!

      • Oikeayrittäjä

        Sinä "Rehellinen-yrittäjä" et taida olla yrittäjä ollenkaan, kun täällä aikaasi tuhlaat joutavaan.
        Tee työsi hyvin ja hinnoittele se oikein. Heikki porukoineen ei meiltä töitä vie.


      • hyihyi
        Oikeayrittäjä kirjoitti:

        Sinä "Rehellinen-yrittäjä" et taida olla yrittäjä ollenkaan, kun täällä aikaasi tuhlaat joutavaan.
        Tee työsi hyvin ja hinnoittele se oikein. Heikki porukoineen ei meiltä töitä vie.

        Kyllä muuten vie. Ja se on näkynyt useiden yritysten konkursseina ja monen yrittäjän jatkuvasti huononenevana tuloksena. Röyhkeää toimintaa mikä ei kestä minkäänlaista tarkastelua.


      • Omaiset

        Erkki muuta Liperiin ja lopeta Heikin haukkuminen. IP tunnuksesi tiedossa.


      • monipuoli
        Omaiset kirjoitti:

        Erkki muuta Liperiin ja lopeta Heikin haukkuminen. IP tunnuksesi tiedossa.

        Kuka tietää onko hessuntaksilla kelakyytejä jo suunnitteilla kun on niin monipuolinen tiimivetäjä?


      • haloo----
        monipuoli kirjoitti:

        Kuka tietää onko hessuntaksilla kelakyytejä jo suunnitteilla kun on niin monipuolinen tiimivetäjä?

        Kyytejä on järjestetty rahan vastineeksi jo pitkiä aikoja. Mihinkähän suuntaan se "luonnollinen" kehitys oikein olisi menossa muuhun kun kaupalliseen henkilöiden kuljetustoimintaan.


      • röyhkeyttä
        haloo---- kirjoitti:

        Kyytejä on järjestetty rahan vastineeksi jo pitkiä aikoja. Mihinkähän suuntaan se "luonnollinen" kehitys oikein olisi menossa muuhun kun kaupalliseen henkilöiden kuljetustoimintaan.

        Eikö sille riitä eläke. On vielä vietävä leipä rehellisten työntekijoiden suusta


    • MuuttoMarsiin

      Tää yks saisi muuttaa takaisin Savoon tai toiselle planeetalle.

      • Veronmaksajat

        Erkki ja Heikki muutto Liperiin


    • SuurtaLevottomuutta

      Ihmisillä alkaa olemaan jo pelkäämistä tulevaisuuden puolesta. Perheet miettii poismuuttoa.

      • HessunYstävät

        Sepä hyvå, pidot eikun paranee...


    • hessunystäviä

      talvi tulee ja uusia hankkeita jo vireillä... Kaunisniemeen oikea keittiö ensi kesäksi ja toimistokalusteet poisto myyntiin kirpparille 75% uusia lahjoitus tavaroita otetaan lisää vastaan

    • porkele

      Eikö se ala asettumaan vai pitääkö keskustella kun kävelee vastaan.

    • tulenkeskustelemaan

      Joo, ei auta enää muu kun keskustelu.

      • ihanoikein

        Monet on jo suunnitelleet keskustelevansa.


    • Heikinystävät

      Heikistä kehkeytyy kuntavaaleissa SuperHessu.

    • Äänivyöry

      Tuskinpa vaan. Viimeisissä kuntavaaleissa sai kaikista ehdokkaista huonoimman "äänisaaliin" 13 äänellä. Monesti on Hessu yrittänyt ja aina jäänyt rannalle ruikuttelemaan. Vieläköhän kehtaa nolata itsensä uudestaan? Nyt menee äänet varmaan miinuksen puolelle. Veikkaan maksimissaan kymmentä ääntä.

      • hessunystävät

        Niinhän se on! Hessu on Outokummun pelastus ja toivo......


      • Akka-

        Hyvää ?? Perustele !!

        -- Hyvääkö on mielestäsi esimerkiksi
        -- Kilpailun vääristäminen ??
        -- Oikeiden yrittäjien leivän vieminen palkattomalla työvoimalla ?
        -- Heikko osaisten palkkaaminen viinapalkalla ??
        -- A-Kilta on raittiusjärjestö, ei juomanlaskija juopoille...


      • alaukkanen
        Akka- kirjoitti:

        Hyvää ?? Perustele !!

        -- Hyvääkö on mielestäsi esimerkiksi
        -- Kilpailun vääristäminen ??
        -- Oikeiden yrittäjien leivän vieminen palkattomalla työvoimalla ?
        -- Heikko osaisten palkkaaminen viinapalkalla ??
        -- A-Kilta on raittiusjärjestö, ei juomanlaskija juopoille...

        täälläkö mielevikaiset kehittelee uusia syytöksiä pyyteettömästä toiminnasta jota Heikki puuhastelee pyyteettömästi?


      • alaukkanen

        pakasteita vain kaalia vasten niin ohi menee


      • HessunYstävät
        alaukkanen kirjoitti:

        täälläkö mielevikaiset kehittelee uusia syytöksiä pyyteettömästä toiminnasta jota Heikki puuhastelee pyyteettömästi?

        Mistä näitä v.tun selittäjiä riittääkään täällä, ei heille mitään...


    • Tuusniemelletakaisin

      Kannattaisikohan Heikki unohtaa koko Outokumpu.

    • venkulat

      Outokumpu taitaa alkaa pikkuhiljaa unohtamaan.

    • 8887

      Aikansa kutakin, heppu lie hyväuskoisia jymäytellyt ja siltansa polttanut paikkakunnalla.
      Vahinkoa on syntynyt monille ja se muistetaan tulevaisuudessa, muutama yritys on kaatunut hepun toimien ansiosta ja ystävät vähenee ja pian he ovatkin ns. alan miehiä...

      Hepulla on turvana pieni eläke ja sillä pärjää mainiosti, mikäli puolueensa lausumiin on uskominen...

      • kyyninentapaus

        Joensuussakin puuhaili aikansa


      • hirveäkaksikko

        Saarelais on ihan samanlainen tai vielä pahempi


      • Pitkänlinjanvenkuloita
        hirveäkaksikko kirjoitti:

        Saarelais on ihan samanlainen tai vielä pahempi

        Saarelais varasti tavaraa Aikolta ja Kurssikeskukselta ja pisti rahat omaan taskuun.


      • TyyliEiMuuttunut

        Heikki nuorena eläkeläisenä oli Saarelaisen opissa ja nykyisin taitaa jo pelurin hommat siellä Outokummun suunnalla, mutta epäilen että Heikin pitää taas muuttaa sieltäkin pois kun umpikuja häämöttää.


      • Lämpönousee
        TyyliEiMuuttunut kirjoitti:

        Heikki nuorena eläkeläisenä oli Saarelaisen opissa ja nykyisin taitaa jo pelurin hommat siellä Outokummun suunnalla, mutta epäilen että Heikin pitää taas muuttaa sieltäkin pois kun umpikuja häämöttää.

        Äijä hommaa itsensä kuseen tietäen aivan varmasti että stoppi tulee. Outokumpu alkaa olemaan jo aika kuuma paikka tälle yhdelle. Juuri kukaan ei halua olla tekemisissä tämän kanssa.


    • Sitä.ihmettelen

      Miksi täällä jatkuvasti nimellä saa hyökätä K-kauppiasta ja muutamia muita ihmisiä vastaan.
      Onko se kustantajan tahdon mukaista. S-liikkeen vakioasiakas ja seurakunta-aktiivi taitaa olla asialla.

      • eipitäs

        Ei tiennyt K-kauppias mihin ryhtyy.


    • Reilua

      K-Kauppiaan pitäisi jakaa ruokansa sitä tarvitseville rajoitetusti, ei pelkästään tukkuperiaatteella tälle yhdelle hepulle.
      Heppu vaihtaa ilmaisen ruuan rahaksi ilman minkäänlaista vastuuta mahdollisista vahingoista joita vanhan ruuan syöjät mahdollisesti saavat.

      K-Kauppias joutuu pahaan välikäteen joka tapauksessa, minä en antaisi hänenä ilmaisia lounaita kellekään.
      Tarjous voisi olla kaupallaan suuren maailman tapaan -30 % tuotteet viimeisellä avoimella tunnilla - 60 - 70 % kassalla jolloin pienituloiset tarvitsijat saisivat ruokaa edullisesti omaan käyttöönsä ilman velmuilua...

      • Leena43

        Ostot siirtyy heti S markettiin. Heti.


      • Sinnemenee

        S-kaupan rahat menevät Joensuun toriparkkiin ja luksushotelleihin.


      • Pois

        Kauppa vaihtuu heti


    • TiiMatti

      Outokummun A-Kilta ryn päihdekuntoutus on ollut ala arvoista HL aikaan joka on pyrkinyt edistämään vain omaa yksityistä yritystoimintaa jossa on ravintola juottoloineen ja muuta epämääräistä toimintaa.

    • Kauppias

      a-killan ja k-marketin välinen sopimus on terveystarkastajan hyväksymä ja jos a-kilta ei toimi tilojensa, säilytysolosuhteiden tai jonkun muun takia lain vaatimalla tavalla siitä täytyy ilmoittaa terveystarkastajalle. Täällä nimimerkkien takana ruotimalla asia ei etene mihinkään. Meiltä hakee päiväys tuotteet viadia arkisin ja a-kilta vain viikonloppuna. ikävää lukea täältä, kun tahallaan provotaan ja puhutaan asioista totena, niitä kuitenkaan tietämättä. voin keskustella asiasta lisää esim. spostin välityksellä tai puhelimessa.
      terveisin
      Jani Piiroinen
      Kauppias yrityksessä
      K-Market Citykumpu &Alavinkatu

      • ydinperhe

        Kaunarin ravintolassakin oli viikonloppuisin katteet kohdillaan


      • juodayöt
        ydinperhe kirjoitti:

        Kaunarin ravintolassakin oli viikonloppuisin katteet kohdillaan

        olutta riitti


      • 3214

        Samaa rautalankamallia voi käyttää myös verottajan suuntaan, riittävän monta oikeaa ilmoitusta niin takaan että verohallinto kiinnostuu tutkimaan tapauksen.
        Kaikkien on kaikesta tulosta veronsa maksettava, myös Killan ja vetäjänsä. Kuitteja jos rahoista ei löydy miin verottajalta löytyy kyllä laskelmat hyödystä ja veron määrästä jonka killan vetäjä saa maksettavakseen.


      • EiMeneLäpi

        Selityksiä kauppiaalta.


      • omamoka

        Ei ne sinunkaan hommat etene kun lähdit sarjahuijarin kelkkaan....


      • alaukkanen

        kyllä killan pitäisi saada enemmän lihatuotteita k-kauppiaalta muutenhan tuo hyöty on liian pieni ettei kannata autoa edes käynnistää eikä tulla hakemaan mitään


      • SaukkoAnu

        Kaunarin järjettömät vaan jaksaa kerjätä täällä kauppiaalta kaikkea itselleen ihan pokkana ettei mitään rotia!


      • eipitäs

        Vissiin on kauppias saanut palautteita asiakkailta kun tulee "puolustuspuheellaan" tällä tavalla esiin? Ymmärrettävää että pistää miettimään. Pahoin pelkään että vahinkoa on kerinnyt jo tapahtumaan.


      • teemitäteet
        eipitäs kirjoitti:

        Vissiin on kauppias saanut palautteita asiakkailta kun tulee "puolustuspuheellaan" tällä tavalla esiin? Ymmärrettävää että pistää miettimään. Pahoin pelkään että vahinkoa on kerinnyt jo tapahtumaan.

        se rupeaa pelottamaan epävarmeneva tulevaisuus
        on se muillakin epävarmaa tää eläminen
        jakele vaan ruokiasi kenelle haluat mutta minun rahoistani et ainakaan nauti


      • säälittävää

        On se krooninen....


      • kädetkäyvät

        Kyllä se jaksaa pataroida ja haalia....


      • Liisa49

        Ikävää kun meidän tuttu K-Kauppa joutuu lopettamaan jos kaikki asiakkaat lähtee tuon yhen epärehellisen hessuteam yhteistyökumppanin takia pois.


      • HessuOttaaKaiken

        Kauppias ilkee vielä selitellä täällä psk paikalla että kilta saisi jotain tuosta kuormasta mukamas jotain


      • ei_normaalia

        Outoa kun k-kauppias joutuu selittelemään edesvastuuttoman hössön ruoka puuhailusta


      • munaus
        ei_normaalia kirjoitti:

        Outoa kun k-kauppias joutuu selittelemään edesvastuuttoman hössön ruoka puuhailusta

        Se tietysti rupeaa miettimään mitä tuli tehtyä. Kyllähän sen virheensä voi korjata jos haluaa. Jää nähtäväksi haluaako.


    • Zinzinokilta

      killan vedättäjä on vertaistaan vailla kun nykyisin vedättää zinzinolilla ja magneettikoruilla, ihan tulee mieleen lännen humpuukkimaakarit jotka kauppasi käärmeöljyä ja rihkamaa lopputulos että sai tervakylvyn höyhenillä...

      • vitosennimmari

        Mulle tuli mieleen Nilsiän öljysheikki, savolaisheikki sekin. Aikoinaan Joensuussa tuo sheikki oli eräässä kaupassa nähtävyytenä, nimmarikin olisi maksanut vitosen 😁


      • NilsiänSeppo
        vitosennimmari kirjoitti:

        Mulle tuli mieleen Nilsiän öljysheikki, savolaisheikki sekin. Aikoinaan Joensuussa tuo sheikki oli eräässä kaupassa nähtävyytenä, nimmarikin olisi maksanut vitosen 😁

        Lupasi Nilsiän öljysheikki myydä armeijan panssarivaunuihin hyvät ja laadukkaat öljyt.
        Isänmaallinen mies.

        Olikohan hänellä myös ihmisille jotakin hoitoöljyjä. 😀


      • vitosennimmari
        NilsiänSeppo kirjoitti:

        Lupasi Nilsiän öljysheikki myydä armeijan panssarivaunuihin hyvät ja laadukkaat öljyt.
        Isänmaallinen mies.

        Olikohan hänellä myös ihmisille jotakin hoitoöljyjä. 😀

        Olihan sillä jotain sellaista ihmeöljyä joka paransi kaikki sairaudet mutta taisi lääkelaitos puuttua asiaan 😀


    • vedätysoppi

      Tuon Outokummun A-Kilta Ryn sponsoreille on käynyt ikävästi vuosien saatossa kun Hessun vedätysoppi alkoi vaikuttamaan autioituvan Outokummun yrittäjiin jotka viimeisistäänkin tukivat tiimeilyä.

    • sairasta

      Jumankauta, jätkä ruokkii tätä yhtä ja sen poppoota. Ihmiset ostavat pienillä tuloillaan perheilleen edullisinta henkensä pitimiksi. Tottakai lahjoitusruuista tehdään ilmoitus terveystarkastajalle. Sen jälkeen sapuskaa voidaan jaella miten vaan. Nyt on ylitetty kaikki sovinnaisuuden rajat. K-Kauppa ei tule tuolla meiningillä tule saamaan minkäänlaista arvostusta. Tässä kauppias tekee itsellensä karhunpalveluksen.

      • Kantapäät

        Kyllä se on vaihdettava kauppaa. Katua pitkin ylemmäs PKO:n myymälään.
        Vapaa valinta.


    • 2354

      Jos kauppa menee vaihtoon niin silloin jää hepulle suurempi potti hyvää ruokaa jolla tienata huijarileipäänsä menestyksekkäästi..

      • ViadiastaSaahyvää

        Viadia antaa mulle hyvin ruokaa, en tarvii hessunteamia ruuan hakuun


      • myyntilaskeevarmasti

        Kauppias mitoittaa tukkutilauksensa asiakasvolyymien mukaan. Kaikkein eniten se koskee K-kauppiaaseen.


      • ViadiastaSaahyvää

        mä käyn ainoastaan viaDiasta ruokani en killasta


    • IloUutinen

      Hyvä hyvä, saadaan viadiasta emmän ruokaa...

    • mie.tuun

      Vaikuttaa siltä että Outokummussa vähenee ruokakaupat taas yhdellä, näyttää vaan siltä että kohta pitää ruokansa hakea Joensuun Lidlistä!! ☹️☹️☹️☹️

    • mieti

      Miettiköön kauppias miten toimii ja käyttäytyy. Eihän S-ryhmäkään toimi miten sattuu.

      • Tämähän

        Tämä on S-kaupan kampanja. Kaikki vietit, jotka siihen viittaavat poistetaan. Sensori on S-kaupan asialla.


      • mletuun
        Tämähän kirjoitti:

        Tämä on S-kaupan kampanja. Kaikki vietit, jotka siihen viittaavat poistetaan. Sensori on S-kaupan asialla.

        Eipä täällä Outokummussa paljon kauppoja olekkaan enää joita valita enää mutta Joensuussa Lidl!! ☹️☹️☹️☹️


    • ViaDian.asiakas

      Outokummun ViaDia ja Lidl Joensuussa riittää meidän perheelle täysin

    • Lellukka

      Hössö tappaa paikalliset yritykset yksi kerrallaan tavalla jos toisella, pidetään vahinkonamme jos meissä kenessäkään ei ole munaa lyödä kapuloita rattaisiin.
      Hössön touhu olisi pitänyt viheltää poikki jo aikoja sitten, verottaja kiinnostuisi mm. rötöksistään helpolla. Yksi taho aloittaa rötösten penkomisen ja kas korttitalo kaatuu lähes itsestään..

    • kirosanatuohessu

      Kyllä on hessuteamin että killan sponsoreille käynyt ikävästi vuosien saatossa Outokummussa mitä olemme seuranneet usean keskustelijan voimin ja tappiot ovat olleet huomattavia jo taloudellisestikin. Yksityisten että yritysten boikotointi on ollut vähän yli ampuvaa kun syyttömätkin hessun kanssa jutellet on leimattu sponsoreiksi vaikkei he halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan...

    • persu50

      Kauppias vaan jatkaa ilmaisruoka bisneksen mahdollistamista Heikillä?!?

      • mletuun

        En minäkään, mutta nälkä ajaa kauppaan kun kauppaan vaikka Joensuun Lidliin! ☹️☹️☹️☹️


    • jouluksi

      On kyllä naurettavaa, kuulemma että on kauppaan vika?! Koittakaa ymmärtää että jokaisella on omat etunsa. Kauppias hävittää ruokaa muille säästämään rahaa jätteen maksuun. Ja jos sinä niin olet kateellinen haeppas ite vanhat ruuat ja lahjoita eteenpäin

      • peräalhaalla

        Ei taida olla ainut valon arka asia tuo vanhan ruuan ottaminen jalostaminen myyntiin. Taitaa hössö pitää kauppiaan vikana kun ei anna hyviä lihoja hälle myyntiin.


      • porkkanakeitto
        peräalhaalla kirjoitti:

        Ei taida olla ainut valon arka asia tuo vanhan ruuan ottaminen jalostaminen myyntiin. Taitaa hössö pitää kauppiaan vikana kun ei anna hyviä lihoja hälle myyntiin.

        Jos kauppiaalla olisi nyt vähänkin moraalia, antaisi näille vaan porkkanoita ja sensemmoista, jos on pakko jotain antaa. Toteutuisi kerrankin se laihdutus oikeaoppisesti, eikä vaan paperilla tekaistuna.


    • KauppakäyjaMahakasvaa

      Kunpa tää yks lahjoittaisikin eteenpäin. Kerännyt ilmaisruokaa niin kauan kun minä muistan.

    • hössönruokasampo

      Kylällä K-kaupan boikotti yleinen puheenaihe.

      • jo.on.sakki

        Yhdistyksissä kärkkyy myös ilmaisjouluruokaa ja myy humpuukki maakareiden tuotteita rosvottaren kanssa.


    • TappioksiJäi

      Sepityksistä ja selittelyistä huolimatta K-Kaupan tappioksi jäi Hessun ruuan haku matkat kun moni on nähnyt hänet itse teossa. Boikotti ei selittelyjä kaipaa useamman Outokumpulaisen kaupan vaihtajan mielestäkään.

      • ilmaisruokaa

        ainahan tää on kärkkynyt kauppojen takapihoilla
        laittaisi kauppias vartiointiliikkeen asialle pistäisi ruuankerääjän rautoihin


      • talvisin
        ilmaisruokaa kirjoitti:

        ainahan tää on kärkkynyt kauppojen takapihoilla
        laittaisi kauppias vartiointiliikkeen asialle pistäisi ruuankerääjän rautoihin

        onneks pakkasta muuten kellut näkyis törkeesti lahkeet leikatuista ja lian kyllästämistä shortseista


      • muutamanpäivänateriat

        Välillä ruokalistaa rinnuksilla.


      • eimenerinnuksille

        Kohtahan sille ikänsä puolesta laitetaan ruokalappu.


    • hygieenikko

      Munien raapiminen nyt ei ihan ole matkalle menevää.

    • Tuusniemitietää

      Mut nyt Okulaiset malttakaa tuota suurta puhallusta , mitä omituisten deekujen perhe on ensi kesäksi keksiny.. karaokee ja äiti poika hetkiä. Jossa hössö ja kaikki Kaunarin porukka on yleisönä. Jokohan kimppa tankotanssi esitystä tulossa.. miika ja alaukkanen. Liputkaan ei paljon maksa ja venäjän viinaa pienellä katteella ja toki myös kaupan mynnähtänyttä makkaraa..

      • Jospas

        Hössö raappahousuissaan olisikin Kaunarissa se parhain ihmetyksen kohde josta maksettaisi enempi kuin entisen Nilsiän öjysheikin esiintymisistä.
        Hössö vois vaihtaa välillä ylleen ne itse leikatut shortsit eripituisine lahkeineen, joissa kellut keikkuis komeesti välillä vapaasti vilkkuen.

        Tällä Hössö vasta tiliä tekisi.


      • Kaunariin
        Jospas kirjoitti:

        Hössö raappahousuissaan olisikin Kaunarissa se parhain ihmetyksen kohde josta maksettaisi enempi kuin entisen Nilsiän öjysheikin esiintymisistä.
        Hössö vois vaihtaa välillä ylleen ne itse leikatut shortsit eripituisine lahkeineen, joissa kellut keikkuis komeesti välillä vapaasti vilkkuen.

        Tällä Hössö vasta tiliä tekisi.

        Heikki tekee tiliä, ihan pientä ruokabisneksellä.
        Ei kannata kadehtia.
        Kateelliset kirjoittaa.
        Tulkaa ensi kesänä Kaunariin tarjoilu pelaa.


      • makkaraperunat

        Kun ei saisi tarjoilun lisänä sissijuustoa.


    • Keskiajalla

      haisuliineja ravintolanpitäjiä esiintyi viimeksi runsaammin keskiajalla
      Heidän vaatteista voi lukea ryntäiltä viikon ja joskus jopa kuukauden ruokalistan
      Onha se hienoa että hasuliperinteen jatkajia on edelleenkin joukossamme
      Siihen aikaan kustiin suoraan eteisestä ovenpieleen, kuten nykyäänkin eräässä ravintolaksikin tituleeratussa kesäkuppilassa
      kauniilla paikalla niemenkärjessä

      • lorottelija

        Nyt selvis miksi kaunarin piha haisee kuselta koko kesän


      • ruuanlaitossa

        Munien kaivaminen ei kyllä ole ihan OK.


      • 99856

        Annammeko kyseisen menon jatkua, rannan läheisyys jo luulisi sanelevan kusipaikan jonnekin aivan muualle, ruokien lämmitys olisi tehtävä puhtain käsin tai kertakäyttöhanskat kädessä...

        Kuinka monta mahaa on ollut kuluneen kesän aikana kuralla kokkien hygienian huonouden vuoksi ??
        Olemmeko paikkakuntalaiset niin hövelisti nokasta vedettävissä että sulatamme porsastelua vuodesta toiseen ??


      • 99856

        Totuus ei pala tulessakaan sanotaan, jos kirppujaan kapsuttelee näkyvästi niin ei siitä kukaan valheita ilmoille laita..

        Heppu on häpeäksi paikkakunnalle toilaillessaan näkyvillä paikoilla, spurgun näköinen ja oloinen ukko tiskin takana ei hyvää mainosta ole..


      • kaunisniemeen
        99856 kirjoitti:

        Totuus ei pala tulessakaan sanotaan, jos kirppujaan kapsuttelee näkyvästi niin ei siitä kukaan valheita ilmoille laita..

        Heppu on häpeäksi paikkakunnalle toilaillessaan näkyvillä paikoilla, spurgun näköinen ja oloinen ukko tiskin takana ei hyvää mainosta ole..

        Ensi kesänä onnekas pari järjestää tapahtumia taas ankerina joita mukavaa katsella ja kuunnella...


    • tenttu-ukko

      Onhan se aika linnunpelätin ilmestys. Tulee mieleen roskiksesta noussut vanha takkuinen spurgu.

      • tentunbaari

        Mutta harvalla omaa ravintolaa a-oikeuksin kuitenkaan


      • JaMeidän

        Reilu-Heikki nousee tuhkasta kuin Fenix lintu. Mikään ei taitavaa yrittäjää lannista.
        Reilu-Heikki taas ensi kesän Kaunarin isäntänä kauniin morsiamensa sekä oivallisen henkilökunnan kera.
        Sopii tulla Kaunariin.


      • lissu-
        JaMeidän kirjoitti:

        Reilu-Heikki nousee tuhkasta kuin Fenix lintu. Mikään ei taitavaa yrittäjää lannista.
        Reilu-Heikki taas ensi kesän Kaunarin isäntänä kauniin morsiamensa sekä oivallisen henkilökunnan kera.
        Sopii tulla Kaunariin.

        kyllä heikki hoitaa asiat


      • Heikinystäviä
        JaMeidän kirjoitti:

        Reilu-Heikki nousee tuhkasta kuin Fenix lintu. Mikään ei taitavaa yrittäjää lannista.
        Reilu-Heikki taas ensi kesän Kaunarin isäntänä kauniin morsiamensa sekä oivallisen henkilökunnan kera.
        Sopii tulla Kaunariin.

        Kirjoitit taas niin kauniisti


      • Elsa39

        Hessu on oikea mies kauneus ja terveys bisnekseen


    • Konkkaydin

      Kukahan kadehti.. konkurssi konkurssi. Mut kyllähän elähtäneelle kelpaa haisevan ihran kainalo. Konkkaa vaan..ei teitä kulaan kadehi..

    • voileipiäsipulirenkailla

      Milloin niitä Kaunarin sissijuustovoileipiä alkaa taas saamaan.

      • HessunYstävät

        Älkää hätäilkö ruuista ja juomista kyllä riittää halukkaille... Kaunisniemen kahvila-ravintola avaa ovensa ja luukkunsa kaudelle 2019 26.04. ja perjantaikaraoket käynnistyvät. Kausi jatkuu elokuun loppuun.
        Särkiselän leirintäalue palveluineen avataan sääolosuhteiden salliessa toukokuussa.


      • Kateellisille
        HessunYstävät kirjoitti:

        Älkää hätäilkö ruuista ja juomista kyllä riittää halukkaille... Kaunisniemen kahvila-ravintola avaa ovensa ja luukkunsa kaudelle 2019 26.04. ja perjantaikaraoket käynnistyvät. Kausi jatkuu elokuun loppuun.
        Särkiselän leirintäalue palveluineen avataan sääolosuhteiden salliessa toukokuussa.

        Reilu-Heikki. Outokumpu tarvitsee huippuosaajia.
        Reilu-Heikki parasta A-ryhmää


      • terv-hede

        Juustot alkavat kypysä purkissa. Tavaraa riittää kaikille.


      • Kehitysidea

        Ensi kesänä varmaan kusiputkakin uusitaan tai ei käydä


      • ulkomainen
        Kehitysidea kirjoitti:

        Ensi kesänä varmaan kusiputkakin uusitaan tai ei käydä

        Ei tarvitse käyttää kun vakioasiakkaat pärjäävät ilmankin.


    • jgfjgjhgfhjgv
    • olisikivatietää

      Jos olen oikein ymmärtänyt niin kukaan muu kun kilta ja hessuteam vain pääsee kesällä Kaunisniemeen yrittäjiksi eikä kukaan muu?

    • mletuun

      Outo tuo kaikkien puhuma kilta ja hessuteam eivät varmasti toimi rehellisellä pohjalla siksi pohjalla!! ☹️☹️☹️☹️

      • Liisa49

        Eipä ole ei, se killan vai minkä aa kerhonpäällikkö on käynyt höynäyttämässä paikallisyhdistyksiä jo vuosia sekä kauppaa turhia tuotteita yli hinnalla. Sen samasen naiskaveri tuputti väkisin tuotteita kirpparilla sen takia minä ja ystäväni ei astuta siihen taloon ikinä. Eikä ole tullut semmoista kuvaa että yrittäisivät rehellisesti niin kun muut Outokummussa.


    • pienyrittäjä

      Mitäs tuohon lopettaviin lisäävät ensi vuonna voi olla kauppa, ravintola ja taksikin ehkä?

      • OutokummunYrittäjät

        Olemme varsin hyvin tienneet että hiukan oikeaa yrittämistä vääristäväähän tuossa yhdistys tiimi kuvioissa on jo pitkältä ajalta, mutta emme olleet laskeneet mihinkä tämä vaikutti koko Outokummun yrittäjien kannalta lopulta ja tulee vielä vaikuttamaan jonkin aikaa ennen kuin jokin viranomais intrenssi laittaa kilpailua vääristävät toimijat ulos rehellisten yrittäjien leipää syömästä.

        Osa yrityksistä on lopettaneet myös muista syistä kun tuosta ilmaistyöntekijä, tiimi ja ilmaisruoka toiminnan takia josta täälläkin on kirjoiteltu.

        Terveisin Outokummun Yrittäjät


      • hgvhgvhgvj

        Taksi ja ravintola putovat pois.


    • kärkkyjä

      Vieläkö tää saa K-kauppiaalta ruuat???

      • ilmaisruokaa

        Kädet käyvät. Onhan se pulijengi ruokittava että jaksaavat rötvätä.


      • eiedeshessulle

        Mikään kauppa ei anna ruokatarvikkeita ilmaisin kenellekään


      • K-kaupanJani-kirjoitti

        [Meiltä hakee päiväys tuotteet viadia arkisin ja a-kilta viikonloppuna]


      • Viadiasaavain
        K-kaupanJani-kirjoitti kirjoitti:

        [Meiltä hakee päiväys tuotteet viadia arkisin ja a-kilta viikonloppuna]

        Juuri noin, totta ja a-killan hessuntiimikään ei viikon loppuisin kun toiminta loppuu vuodenvaihteessa.


    • Valeuutisia

      Ei mikään kauppa anna ilmaisia elintarvikkeita. Höpö puheet taas vallalla.

    • sinipersut

      Nuo vaihtoehtoisen totuuden kannattajat vain jahtaavat.

    • Uutiset24

      Omituisia juttuja täällä näin yöllä näköjään ei mitään uutista okusta.

      • ei.välii

        joo aivan sairasta juttua jostain spurkun tekemisistä


    • IhanMitenSattuu

      Nytkö vasta huomasitte siellä itäisessä peräkylässä

    Ketjusta on poistettu 249 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe