Oliko Jeesus

LouisPrint

USKOMUSHOITAJA. Vai vaihtoehtoista hoitoa antanut ihminen kun paransi sairaita.
Tieteessä ei tunneta uskomushoitoja vaikka lääkkeet eivät sovi kaikille ja usein oikean lääkkeen löytyminen saattaa kestää pitkäänkin. Siellä on siis uskomuksia. Jeesus tarjosi vaihtoehdon koska lopputulos onnistui. Ei siis uskomuksia vaan täyttä totta.

18

297

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jååpajåå

      Ensin todistat että Jeesus ylipäänsä oli olemassa ja jos oli, niin mitkä kaikki Uudessa testamentissa mainitut teot hän todella suoritti ja mitkä niistä on väitettyjen tapahtumien jälkeen vuosikymmeniä myöhemmin lisättyä myyttiä. Vasta sitten kannattaa alkaa keskustelemaan siitä onko siellä tapahtunut uskomushoitoja.

      Uusi testamentti eikä Raamattu pysty sitten todistamaan itseään oikeaksi vaan siihen tarvitaan ulkopuolinen lähde. Tiedän että ajatus on uskovaisille vieras ja heidän rajalliselle käsityskyvylleen rasittava. Mutta asiaa pitää lähestyä siltä kannalta että hyväksyykö oikeudessa ainoaksi todisteeksi murhaajaksi epäilyn oman lausunnon ettei ole tehnyt sitä, jos muut todisteet viittaavat hänen tehneen sen?

      • "Ensin todistat että Jeesus ylipäänsä oli olemassa ja jos oli, niin mitkä kaikki Uudessa testamentissa mainitut teot hän todella suoritti ja mitkä niistä on väitettyjen tapahtumien jälkeen vuosikymmeniä myöhemmin lisättyä myyttiä. Vasta sitten kannattaa alkaa keskustelemaan siitä onko siellä tapahtunut uskomushoitoja."

        Olemassaolollaan Jeesus todisti, että oli olemassa ja on edelleenkin. Parannetut ihmiset ja muut paikalla olleet todistivat, että Jeesus todella paransi yliluonnollisesti ja sitä samaa Hän tekee tänäkin päivänä. Todisteita ei enää tarvitse uudestaan todistaa,

        "Uusi testamentti eikä Raamattu pysty sitten todistamaan itseään oikeaksi vaan siihen tarvitaan ulkopuolinen lähde."

        Ihmiset, jotka elivät Raamatun aikana olivat juuri se ulkopuolinen lähde. Esim. evankeliumin kirjoittajat perustavat tietonsa juuri siihen, että he itse olivat nähneet ja kokeneet paikan päällä tai he kirjoittivat sen, minkä muut silminnäkijät todistivat tapahtuneen.
        Kaikki yleisen historiankin tiedot perustuvat samanlaiseen lähdeaineistoon.

        " Tiedän että ajatus on uskovaisille vieras ja heidän rajalliselle käsityskyvylleen rasittava. Mutta asiaa pitää lähestyä siltä kannalta että hyväksyykö oikeudessa ainoaksi todisteeksi murhaajaksi epäilyn oman lausunnon ettei ole tehnyt sitä, jos muut todisteet viittaavat hänen tehneen sen? "

        Evankeliumeista ja Jeesuksesta on noin 24.000 käsikirjoituskopiota, mikä on ylivoimaisesti enemmän kuin yhdestäkään muusta saman ajan yleisen historian tapahtumasta.


      • 12____13

        Esim. Pirkkalan pappijuoksu 14 jkr. on totta kun sitä ei ole kielletty Raamatussa. 24.001 käsikirjoituskopiota Raamatussa osallistujalistasta.


      • Mark5 kirjoitti:

        "Ensin todistat että Jeesus ylipäänsä oli olemassa ja jos oli, niin mitkä kaikki Uudessa testamentissa mainitut teot hän todella suoritti ja mitkä niistä on väitettyjen tapahtumien jälkeen vuosikymmeniä myöhemmin lisättyä myyttiä. Vasta sitten kannattaa alkaa keskustelemaan siitä onko siellä tapahtunut uskomushoitoja."

        Olemassaolollaan Jeesus todisti, että oli olemassa ja on edelleenkin. Parannetut ihmiset ja muut paikalla olleet todistivat, että Jeesus todella paransi yliluonnollisesti ja sitä samaa Hän tekee tänäkin päivänä. Todisteita ei enää tarvitse uudestaan todistaa,

        "Uusi testamentti eikä Raamattu pysty sitten todistamaan itseään oikeaksi vaan siihen tarvitaan ulkopuolinen lähde."

        Ihmiset, jotka elivät Raamatun aikana olivat juuri se ulkopuolinen lähde. Esim. evankeliumin kirjoittajat perustavat tietonsa juuri siihen, että he itse olivat nähneet ja kokeneet paikan päällä tai he kirjoittivat sen, minkä muut silminnäkijät todistivat tapahtuneen.
        Kaikki yleisen historiankin tiedot perustuvat samanlaiseen lähdeaineistoon.

        " Tiedän että ajatus on uskovaisille vieras ja heidän rajalliselle käsityskyvylleen rasittava. Mutta asiaa pitää lähestyä siltä kannalta että hyväksyykö oikeudessa ainoaksi todisteeksi murhaajaksi epäilyn oman lausunnon ettei ole tehnyt sitä, jos muut todisteet viittaavat hänen tehneen sen? "

        Evankeliumeista ja Jeesuksesta on noin 24.000 käsikirjoituskopiota, mikä on ylivoimaisesti enemmän kuin yhdestäkään muusta saman ajan yleisen historian tapahtumasta.

        "Olemassaolollaan Jeesus todisti, että oli olemassa ja on edelleenkin. Parannetut ihmiset ja muut paikalla olleet todistivat, että Jeesus todella paransi yliluonnollisesti ja sitä samaa Hän tekee tänäkin päivänä. Todisteita ei enää tarvitse uudestaan todistaa,"

        Raamatussa ei ole lumevaikutusta.
        Kaikki on ehtaa totuutta.


    • jeesuksentemput

      Lasarus oli jeesuksen lähipiiriä ja "sairastui kuoleman vakavasti" lääkäri ei kirjoittanut
      kuolin todistusta.

    • AteistiVaan

      Jeesuksia löytyy tänä päivänäkin pilvin pimein:
      https://en.m.wikipedia.org/wiki/List_of_people_claimed_to_be_Jesus

      Osalla näistä jopa seuraajia...

      Kristityt valitsivat Jeesukseksensa pari tuhatta vuotta sitten. Juutalaiset taas odottavat Jeesustaan vieläkin...

    • Emme tiedä muuta kuin että Raamatussa on kertomuksia Jeesuksen ihmetempuista.

      Onko muuten kukaan esim. helluntailaissaarnaaja onnistunut toistamaan Kaanaan häitten ihmettä?

      • "Onko muuten kukaan esim. helluntailaissaarnaaja onnistunut toistamaan Kaanaan häitten ihmettä?"
        ::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
        En tiedä.
        Miksi sitä pitäisi yrittää kokeilla ja toistaa.
        Siksikö jos jonkun häätarjoilusta loppuu kotikalja kesken ja helluntailainen voisi tällätavoin pelastaa pitojen järjestäjät vähän hankalalta tilanteelta, koska 30 asteen helteessä häävieraille kalja olisi maistunut. Pelkästä näyttämisen halusta se ei tule onnistumaan.

        Pietari käveli veden päällä, vaikka peloissaan rupesi vähän uppoamaan.
        Ilmeisesti he (Jeesus ja Pietari) tulivat sieltä tuuliselta järveltä veneeseen taas kuitenkin kävelemällä? Mutta Pietari kuitenkin rohkeni lähteä kävelemään. Minä en ole kävellyt veden päällä metriäkään - tuskin sinäkään. Viime sunnuntaina kävelin lammen jäällä, mutta se onkin eri asia.

        Matteus 14: 25-32:
        Ja neljännellä yövartiolla Jeesus tuli heidän tykönsä kävellen järven päällä.
        Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän järven päällä, peljästyivät he ja sanoivat: "Se on aave", ja huusivat pelosta.
        Mutta Jeesus puhutteli heitä kohta ja sanoi: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö."
        Pietari vastasi hänelle ja sanoi: "Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten."
        Hän sanoi: "Tule." Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö.
        Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: "Herra, auta minua."
        Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?"
        Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli.


    • Jos Jeesus kuolisi nykypäivänä niin hänestä olisi kaikkein eniten hyötyä elintenlahjoittajana.

      Kuten tämä Australialainen TV-mainos meille kertoo:

      https://youtu.be/9esh_Xjhs20

    • Yksinvastaan

      Etenkin ja kukaan ei ole kyennyt niiltä laudoilta lyömään kyseistä saavutusta.

    • Jukolan

      Yleinen mielipide meillä tiedeuskovilla on tosiasia ettei ateisteilla ole kaikki reliikit museossa. Siksi vallitsee epäjärjestys ja tietoa ei joko löydy tai sitä ei (osata) sulateta konkretiaksi. Insinöörin oppeja ja luomuksia hallitaan kyllä maallisesti mutta isompi kuva on järjenvastainen. Vertauskuvia ei haeta.

    • >>>Jeesus tarjosi vaihtoehdon koska lopputulos onnistui. Ei siis uskomuksia vaan täyttä totta.<<<

      -----------

      Niinkin voi sanoa.
      Tosin minulle Jeesus Kristus ei ole pelkästään joku vaihtoehto vaan elinehto.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      822
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. 42
      496
    Aihe