Miltä nyt tuntuu, Sipilän kauden ollessa loppusuoralla?
Kepulaiset
15pilkku5
66798
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Sipilä rosvoaa vielä, minkä kerkiää hyvä näin.
Eipä näytä kepulaisilla paljon tuntemuksia olla. Tai eivät tohdi kertoa niistä:)
Puntti tutisee. Puoluetuki romahtaa. Tukiaiset pienenee. Alktiivimalli panee pangollo loisiat töihi..
Vasemmistolla ei tunnu hyvälle. Lestäkyrpa on verran jyystänyt syvälle.
Kyllä 15 prosentinkin kannatus tuntuu erittäin hyvältä niiden vaikeiden ratkaisujen jällkeen, joita pakosta on jouduttu tekemään tämän uudistuksia tekevän hallituksen aikana. Keskusta on ollut kantamassa suurimman vastuun hallituksen toimista, vaikka kaikki hallituspuolueet ovat yhteisesti olleet mukana niissä. Me kannamme vastuumme ja otamme tulevan vaalitappion vastaan ylpeinä keskustalaisina. Me emme ole toimineet väärin, me olemme toimineet Suomen kansan edun mukaisesti. Jos Suomen kansa ei omaa etuaan ymmärrä, siitä ei Keskusta voi ottaa vastuuta. Sanoisin, että tämä on kuitenkin keskustalle mahtava torjuntavoitto.
Minustahan tulisi hyvä lestakepulainen, kun osaisin selitellä asiat noin nätisti.
Vai mitä lestakepulaiset?
"kaikki hallituspuolueet"
Eli kepu, persut, kokoomus ja siniset.
Varsinainen huijarihallitus takakonttineuvotteluineen (joissa saatiin vaaleilla valitsematon puolue hallituksen pönkkääjäksi) ja Sipilän U-käännöksineen taivaan teillä. Unohtamatta samaisen Sipilän jatkuvaa päänsä hakkaamista perustuslakia vastaan.
Mutta tulipa Sipilälle lentotunteja teatraalisella lentonäytöksellään.
Tuo onkin jännä homma, että hallituspuolue persut jäi ykskaks niks ja naks oppositioon ja tilalle tuli soinilaiset! Uusi vaihtoehto, joka lopulta ristittiin Siniseksi tulevaisuudeksi. Jonka ainoa meriitti ja hyvin kyseenalainen sellainen, on, että se möi persettä vastoin Soinin lupauksia. Soinihan sanoi, ettei persut myy persettä. Mutta käsittääkseni, kun Soinikin alkoi persettään myydä, hän oli silloin vielä persu.
Soinin UUVATIT.
Koska Sipilä on onnistunut erittäin hyvin niin tottakai tätä täytyy saada lisää!
Äänestän seuraavissa vaaleissa keskustaa.
Niin minäkin äänestän. En siksi, että kepu mitään hyvää olisi aikaan saanut, mutta säälittäähän tuo lestapuolue jo niin paljon, että tällainen hyväsydäminen ihminen voi antaa äänensä kepuehdokkaalle.
:)
Mies tuli ovesta, kaivaen povesta tukiaislomakkeen. Kaiken sen tuoksun, sen järjenjuoksun muistan mä edelleen.
Vähän mukaeltu kappaleesta Norjalainen villapaita.
Lestapesäke kepu. Sillekö ääni? Lestat, nuo ainoat taivaspaikkaan omasta mielestään oikeutetut nopeasti sikiävät ja laajasti soluttautuvat hurskastelijat pitävät kepua tienä yhteiskunnan vaikuttaviin elimiin. Ja joku kehtaa sanoa, ettei uskonnolla ole tekemistä politiikan kanssa! Kyllä vaan on! Ja huomatkaa, että lestat kuuluvat ev.lut-kirkkoon, mutta katsovat sen kirkon sisällä olevansa etuoikeutettuja verrattuna ei-lestoihin!!!
Miksi lestat ei perusta omaa kirkkokuntaa? Vai onko kannattavampaa siipeillä valmiin organisaation kupeessa? Itse erosin ev.lut-kirkosta juuri siksi, etten ole lesta enkä voi hyväksyä sitä, että lestat (suurin osin kepulaisia) määrittelevät jopa taivaspaikatkin jo täällä maan päällä niin, että samasta kirkkokunnasta vain lestat pääsevät taivaaseen. Katsokaa lestakeput tekojanne ja miettikää sitten, millaiseen taivaspaikkaan niiden perusteella olette oikeutettuja?
https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/
Yrittäjänä otan selville kuka on työntekijöistäni Keskusta tai Kokoomuslainen ja annan heti kenkää kun selviää.
Yrittäjänä otan selville kuka on työntekijöistäni Keskusta tai Kokoomuslainen ja annan heti kenkää kun selviän. ..hic
Paskat, annan kenkää kokoajan ja kovassa kännissä!
Riku+Aallolle+ei+riitänyt+131%+ja+65%+korotukset+vaan+hän+nostaa+taas+palkkaa+ja+palkkioita+kymmeniä+prosenteja.
Taitaa+olla+ahneudessa++Suomen+ennätys?
Joku on katkera ja kateellinen?
Pääasia, että kepun kannatusprosentit 2019 jäävät sinne 15 prosentin tuntumaan. Mieluummin allekin, mutta ollaan nyt realisteja kuitenkin.
Palkatessa ei tarvi ottaa selvää kuka on Kepulainen tai kokomuslainen se selviää verokirjasta kun katsoo.......
Maksaako firmat parempaa palkkaa keskustalaisille?
No totta kai, vasurithan eivät käy töissä!!
Tässä varsinainen palkanvarastaja:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/teollisuusliiton-riku-aallon-ansiot-kasvavat-taas-kymmenilla-prosenteilla-palkka-ja-palkkiot-keskimaarin-jopa-23000-e-kk/0bf6f8cf-b90e-3176-a815-207f27365357
Jaa jaa. Että tuolta tuntuu kepulaisesta. No kyrsiihän se, kun kepun kannatus laskee kuin lehmän häntä Sipilän "ansiosta".
Sinusta siis Aallon vuokrilla kuppaaminen on positiivinen asia? Kojamolla on Helsingin korkeimmat vuokrat.
Siitähän tässä oli kyse, miltä kepulaisista nyt tuntuu, Sipilän kauden ollessa loppusuoralla?
Keskusta on vieläkin suomen suurin puolue, joten lähtekää naperot siitä tosiasiasta.
Hallituskaudella olemme nostaneet suomen vasurien suosta. Työttömyyttä pienennetty yli sadallatuhannella hengellä, ja muutenkin saatu maa nousun tielle. Vaikka vasurit yrittää sitä lakkolulla horjuttaa, kun muutakaan nuo raukat eivät osaa.
Kun pääministeri Sipilä teki rehdin sovinto ehdotuksen, niin Ay johto totesi, että tämähän on parempi, kuin mitä he olisi osannut edes pyytä. Nyt muutaman päivän päästä, Ay johto alkaa taas venkoilemaan lisää myönnytyksiä. Kuka enää uskoo moisia komukka johtajia. SAKn liitot heti hajotettava, liittojen johto laitettava jäsenistönsä mukiseen kuntoon.
Eli johtopaikoista yli puolet kuuluu Keskusta-oikeistolle, niin kuin jäsenistönsäkin on!!!!!!!!!!!!
Taas tuli niin kaukea, ettei voi kuin nauraa.
>>>Keskusta on vieläkin suomen suurin puolue<<<
Aika outo lähtökohta ainakin tuleviin vaaleihin. Eihän tuolla ole mitään merkitystä tulevien vaalien tuloksen kanssa. Jos olisi, miksi edes käydä vaaleja? Valittaisiin vain joku vaalikausi, jonka mukaan suurin puolue olisi ikuisesti suurin puolue.
Mikähän vaalikausi valittaisiin?
:D
Mutta kun puhutaan tosiasioista kuten meillä on tapana, niin KESKUSTA on suurin puolue Suomessa vielä puolivuotta. Tarkoitin sitä että nyt eletään tätä aikaa, eli lokakuun viimeistä päivää vuonna 18 .
Meinaatko sinä että voit olla vaikka puolivuotta syömättä, kun puhut vain seuraavista vaaleista.
Minä elän tätäpäivää, ja olen suomen SUURIMMAN puolueen kannattajana ollut yli 50 vuotta.
Vaikka asunkin suomen suurimmissa kaupugeissa, jonne Keskusta rynnii joukolla mukaan.
Ymmärrän hyvin, että olet ollut yli 50v kepun kannattaja:)
Kepun jäseneksi joutuu vastasyntyneetkin. Kuolleethan siellä on myös ilman muuta.
Minusta tuntuu pahalta, kun Riku Aalto ja Kojamo vei lapsilta ruuat.
Nuorisosäätiöseikkailut ei vaikuta oloosi mitenkään?
Minusta tuntuu pahalta, kun kepulestat raiskaa lapsiaan. Sipilän tuohon puuttua.
https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/hs-voittonen-manipuloi-hyvaksikayttoselvitysta/652692/
Minusta tuntuu myös pahalta, kun suomessa on muutamia sossu-komukoita, he raiskaa kaikkia liikkuvia ihmisiä. Heidät pitäisi eliminoida tyystin maanpäältä.
Siihen on ratkaisu. Älä liiku.
Kerrassaan hienolta tuntuu ihan näin perus suomalaisena. Päätavoitteet on saavutettu, velkaantuminen taitettu ja työllisyystavoite saavutettu. Köyhien asemaa on parannettu ja heidän verotusta kevennetty. Työnteko kannattaa jo paremmin.
Kun vielä saisivat SOTEn maaliin periaatteellisesta vastustuksesta huolimatta niin taitaisi olla ainakin sodan jälkeisen ajan paras ja onnistunein hallitus.
Ei tässä perussuomalaisten kantaa kysytty. Eikä asiaa muuta se, että kirjoitat perussuomalaiset erikseen. Kuten yleensäkin kirjoitat yhdyssanat.
Siinä alkaa maanilveilijöiden tukiaiset ensi vaalien jälkeen olla tiukassa. Hyvä niin että jyväjemmarit joutuu oikeisiin töihin ja aktiivimalli puree muihinkin loisryhmiin. Ruokaa tuotetaan Keski-Euroopassa missä se kannattaa ja sitä tuodaankin Suomeen edulliseen hintaan.
Pellot nopeasti metsiksi hiilinieluiksi ja paperisellua tuottamaan mitä Suomi tarvitsee.
Lestahihhulin aika ohi! Kepuloiset ulos maasta! Se on yleislakko!
Tiu tau tiu tau tili tali tittan kepulit tanssii salolla. pikkuiset terhot ne piilossa pysyy kirkkaalla päivän valolla. Vaan eipä taida meidän antti kepuleita ottaa, eipä se edes usko että aktiivimalli on totta.
Ihan hyvältä tuntuu, kun Sipilä on kertonut korjailleensa vihervasemmiston tekemiä virheitä. Ei hävetä yhtään olla julkikepulainen. Juha on ihan ykkönen. Ja meidän suvussa on aina äänestetty kepua.
Onko ollut muita perinnöllisiä sairauksia?
No, mitä nyt sisäsiittoisuudesta koituu, ei sen kummempia.
Demareiden ahneudesta:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/teollisuusliiton-riku-aallon-ansiot-kasvavat-taas-kymmenilla-prosenteilla-palkka-ja-palkkiot-keskimaarin-jopa-23000-e-kk/0bf6f8cf-b90e-3176-a815-207f27365357
Ja sinun tyhmyydestäsi.
Jos tyhnmyyttä tuomita Rikun jopa vuokralaisten lasten ruuan viemisen suusta niin olen tyhmä.
Nimenomaan. Se on tyhmyyttä tuomita sellaisesta, mitä ei ole tehnyt eli vienyt ruokaa lasten suusta. Moniko vanhempi on ilmoittanut, että nyt lähti heidän vesseliltään soppakulho nenän edestä Aallon toimesta, tonttu?
Niinpä, maksatko vuokran vai ostatko ruokaa.
Koetapa nyt tyhmyyttäsi ymmärtää elämän perusasioita, kaikki eivät ole yhtä rikkaita kuin sinä.
Miltä+se+nyt+tuntuisi,+kun+tänäinen+gallup+näytti+kepulle+15,2%.
Keneltä on varastanut? Ootkos jo tehnyt rikosilmoituksen?
Veronmaksajilta, kepulaisena et ehkä ymmärrä käsitettä, mutta eihän sun tarvitsekaan!
Vasemmistolaisen varkaana siis ymmärrät, mutta et piittaa.
Kepulien lonkerot ulottuvat jo tanskanmaalle, paikallinen moilanen otti asunnottomilta köyhiltä, siis roskasakilta, jolta alkiolaisuuden hengessä tietty voikin hieman varastella:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/e85c9c5f-2382-4663-a722-6817a9d4a948_
Rikkaat ja porvarit ne suurimpia varkaita ovat, sanoohan sen jo järkikin. Milläs ne isot omaisuudet muulla luodaan kuin varastamalla ja petoksella, ei rehellisellä työllä!
Voin pukea tuon tunteen kuvaksi:
https://www.tomoffinlandfoundation.org/Newsletters/Issue_181/eNews_181_Henzel.jpg
Vaara uhkaa! Sosialismi. Kommunismi. Maalaisliitto pelastaa.
Edesmennyt rikoskomisario Sulo Aittoniemi , keskustapuolueesta eronnut kansanedustaja kiteytti asian näin :
"Ei mikään tässä maassa ole ollut niin suuri rosvo kuin keskustapuolue. Ja kun nämä nykyiset poliitikot eivät ymmärrä edes hävetä, saatana......."
Kepulipuolue oli juuri kärynnyt mm. Nuorisosäätiön vaalirahalahjusjupakassa ja Raha-automaattiyhdistyksen rahojen väärinkäytöstä .
Kepulipuolueen Jarmo Korhonen oli piilossa peunakuopassa ja Matti Vanhanen Nurmijärvellä lautakasan alla.
Vanhanen on jo näköjään päässyt irti lautakasan alta, mutta lieneekö Jarmo Korhonen yhä perunakuopassa ?
Jos+keskusta+ylittää+26+%+vaalissa
Se+jo+ihan+kohttuullisen+hyvä+tulos.
Parempi+kuin+nyt+oleva+21,1+%.
Huhtikuussa+veri+punnitaan.
26%++kepulle+olisi+tosi+hyvä+tulos.+Kerrankin+olet+oikeassa.+Ongelma+on+vain+siinä,+että+sen+saavuttaminen+kepulta+on+varsin+epätodennäköistä.+Mutta+ainahan+voit+vaikka+rukoilla+lestajumalaasi,+kai+kepulaisena+sentään+lestakin+olet?
https://www.kaleva.fi/uutiset/kulttuuri/arvio-pauliina-rauhala-kuvaa-hengellisia-kunnon-hoitokokouksia/809993/
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/264207-keskustalainen-lataa-juha-sipilalle-varoitusmerkit-kaantyivat-punaisen-puolelle-nyt
Mistä+vetäiset+tuollaisen+26%,+jonka+katsoisit+kohtuullisen+hyväksi+tulokseksi?
Millaiseksi+tulokseksi+katsoisit+17%+?
Päättävät kepulaiset kertovat tuntemuksiaan. Eivät näy povaavan ihan 26 prosentin kannatusta.
https://yle.fi/uutiset/3-10498955?origin=rss
ps. Tuossa oli tuo eräs näyttänyt prosenttilaskusta esimerkkejä.)
Kertoi sitten, ettei tarkista kirjoituksiaan, kunhan vaan lähettelee ne palstoille. Jutusteleekin ihan puutaheinää kuulema kuin "Veijo Esson baarissa". No, se on kyllä totta.)))
>>>Laskento ollut ravuuri alaani heti kansakoulun alaluokilta lähtien.
Se lähti 9 arvoasteikolla, ja oli oli siinä pariluokkaa, sitten ollut pääosin 10, kokeissa saattoi olla oli 9½, mutta todistukseen ei tainnut tulla kuin kokonaisluvut . Aina kiinnostanut matematiikkaa, ja pitkä oli lukiossakin. Eiköä lukio aikaisiakaan tule arvosteluja tule hävetä.
Silloin vielä oli arvoasteikot kansakoulussa 4-10. Lukiossa oli erilaiset asteikot 70 -luvulla.
Ja taisi peruskoulukin tulla siihen aikoihin, joka muutti näitä myös.
En tarkista kirjoituksiani, on kuin jutustelua " Veijo Esson baarissa "<<<
Nuorisogallup+näyttä+heikkoja+lukuja+menneisyyden+puolueille:
Keskusta+14%
SDP+8%.
Kepuläävään tuodut käenpoikaset vievät kaiken läksiäislahjana.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/01379b2d-d408-4f1c-8ea5-0f4b59f16131_pi.shtml
Kepun kannatushan on suoraan verrannollinen maassa asuvien rosvojen määrään.