Äitini (n. 85 v) sai kesäkuussa lukuisten tutkimusten jälkeen diagnoosin, jossa sanottiin, että todennäköisesti hänellä on aksonaalinen polyneuropatia eli ääreishermorappeutuma. Siihen ei auta Maamme-laulu eikä juuri mikään muukaan. Äidilläni on kyllä muitakin sairauksia sen verran, että oireet menevät päällekkäin ja paikallinen apteekkari hymyilee leveästi aina, kun näkee minut lääkkeitä ostamassa. Yksi syy tähän sairauteen on kilpirauhasen vajaatoiminta, joka löytyy häneltä muiden sairauksien joukosta. Viimeksi määrätty kipuläääke on Lyrica joka aluksi vaikutti sopivalta, mutta nykyään äitini näyttää aamulla suunnilleen haudasta nousseelta muumiolta.
Itse olen juuri 60 v täyttänyt mies ja kohtuullisen terveenä elänyt. Ainoat terveyttä horjuttavat asiat ovat olleet korkeahko verenpaine ja kohtuullinen juoppous. Nykyään oireena on ollut keskisormien pistely ja joskus koko käden tai molempien käsien puutuminen/pistely yöllä. Lisäksi sama pistely on ollut (harvemmin) jaloissa sekä suonenveto varsinkin vasemmassa jalassa. Polyneuropatia on ainakin osittain periytyvä tauti (Duocedim), mutta periytymistapa on vielä tuntematon.
Lisäoireena on ollut lasien kaatelu ja varpaiden lyöminen ovenpieliin, kun en kiinnitä huomiota ympäristöön vaan tulen ja menen niin kuin sattuu. Voivatko nämä olla polyneuropatian ensimmäisiä oireita vai olenko vain juonut liikaa?
Olen vainoharhainen ja kohta luulosairas, mutta kumpikaan ei haittaa , kun sen tietää. Sopivatko oireet polyneuropatiaan eli joko kannattaa mennä Piipolle ostoksille vai odotanko vielä?
Polyneuropatian ensi oireet?
5
835
Vastaukset
- Tutkimuksiin
Oireesi saattavat liittyä rannekanava-oireyhtymään taikka sitten ne liittyvät vain normaaliin ikääntymiseen. Käy neurologilla, niin saat selvyyden. Äidilläsi taas voi, hänen ikänsä johdosta olla rappeutumia lähes joka paikassa. Lääkärit tämänkin parhaiten tietävät.
- VäinöHarhanen
Äidilläni on tosiaan sairauksia ja rappeutumia joka paikassa. Jos lääkärit tietävät parhaiten, sitten ollaan kusessa.
- Anonyymi
Tää näyttää olevan aika vanha ketju, mutta ei kai se mitään.
Mä oon viisikymppinen ja mulla on ollut just toi aksonaalinen polyneuropatia jo viitisen vuotta, tai se todettiin viisi vuotta sitten.
Mulla on myös tuota varpaiden ja jalkojen kolhimista joka paikkaan. Motoriikka, koordinaatio ovat ajoittain ihan hukassa.
Ensioireista en oikein osaa sanoa mutta mulla meni aluksi jaloista tunto sillä tavalla kun kävellessä en ykskaks tuntenut jalkojani ollenkaan.
Myös voimat jaloista katosivat aika nopeasti ja voimien väheneminen jatkuu edelleen.
On ollut myös puutumista sekä ala- että yläraajoissa, sekä kipuja ja tunnottomuutta.
Omalla kohdallani ei ole selvitetty mistä neuropatia on tullut. Alkuun sanottiin että johtuu alkoholista mutta myöhemmin toinen neurologi sanoi että ei johdu alkoholista. Tiedä sitten...
On tullut elämän varrella käytettyä alkoa ja kaikkea muutakin, sekä olin aikoinaan tehohoidossa pitkään jolloin jo alkoi hermovauriojuttuja etenkin jaloissa.
Eli mulla on varmaan monen tekijän summa tää sairaus.
On vaan aika jännä kun joidenkin lääkäreiden mielestä tää on erittäin paha, vakava sairaus ja jotkut taas eivät välitä mitään. Johtuneeko tiedon määrästä, eivät lääkäritkään kaikista sairauksista omaa riittävää tietoa.
Alkuun kokeilin minäkin kaikki hermokipulääkkeet läpi mutta oli liikaa haittoja joten lopetin ne kokonaan. Onneksi pärjään ilman lääkkeitä, joskus otan tarvittaessa kipulääkettä.
Ihmetytti tuo ap:n maininta että äidilleen oli määrätty Lyricaa, kun ottaa äidin iän huomioon. Lääke on sellainen ettei sitä kovin mielellään ikäihmisille pitäisi määrätä.
Vanhemmille ihmisille on muutenkin hankala valita lääkitystä senkin takia koska esim. kaatumiset saattavat lisääntyä jos on vahvat lääkkeet, ja sehän taas lisää tapaturmariskiä.
Polyneuropatian perinnöllisyydestä en tiedä mitään, itse en ainakaan ole perinyt sitä koska koko suvussani ei ole kellään samaa sairautta.- Anonyymi
Minulla on ihan samat oireet, aivan kuten aloittajallakin. Nuo koordinaatio-ongelmat ovat tulleet neuropatian lisäksi viime vuosina. Eilenkin ihmettelin mitä tummaa on isovarpaan kärjessä. Olin huommamattani potkaissut varpaan jonnekin ja kynsi oli revennyt senverran että oli vuotanut verta. Tuo etten huomannut johtuu siitä että diabeteksen seurauksena jaloissani on melko paha neuropatia ja ne ovat melko tunnottomat. Kuitenkin ajoittain on pahojakin hermosärkyjä. Mutta näille neuropatiaoireille ei enää voi mitään, niitä ei voi parantaa vaan on vain yritettävä selvitä.
Vuosikäyntini lääkärille on lykkääntynyt syksyyn koronasulun vuoksi, joten pitänee ottaa puheeksi silloin nuo koordinaatio-ongelmat, ennen kuin tekee enemmän vahinkoja (vasta mehulasi kipattu läppärin näppäimistöön ja varpaita ilmeisesti murtunut).
- Anonyymi
Näin on että sitä kolhii itseään minne sattuu, ajoittain huomaamattakin.
Tavarat putoilee käsistä, etenkin kevyemmät joka viittaa siihen että on hermostovikaa, ei johdu voimasta.
Mulle on sanottu että olisi hyvä yrittää pitää lihakset mahdollisimman hyvässä kunnossa. Niin paljon kävelenkin kuin pystyn mutta silti jalkojen lihakset on menneet heikommiksi.
Mun polyneuropatia ei ole ollut minkään lääkärin seurannassa, todettiin 2015 ja ENMG uusittiin 2017. Tuo toinen kerta oli todella kivulias, joka ikinen pisto sattui niin kovaa että teki mieli huutaa vaan eihän siellä voinut huutaa, johan olisivat odotusaulassa muut ihmetelleet mitä tapahtuu.
Sen jälkeen en meinannut pystyä edes kävelemään kivun takia.
2015 kun tehtiin niin en tuntenut vielä silloin minkäänlaista kipua. Siitä huomasin että oli varmaan mennyt jo parin vuoden aikana pahemmaksi.
Enää en haluaisi siihen ENMG:hen enää ollenkaan kun on se kipu kyllä muistissa.
Tuossa edellinen kirjoitti jotain seurannasta niin haluaisin kysyä miten tätä sitten seurataan? Mulle ei ole ikinä edes ehdotettu mitään seurantaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1216020- 292110
- 1771942
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661114Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101113Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24997- 73987
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24902Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42887Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12755