Jouni Mömmön aikaisemmin julkaisematon teksti

Joensuussa kuultiin viime perjantaina Mana Mana -yhtyeen keulahahmon Jouni Mömmön kirjoittama teksti, joka ei ole aikaisemmin ollut julkisuudessa, kertoo Soundi.

Lehden mukaan ennenjulkaisematon teksti kuultiin Lasten Hautausmaa -yhtyeen keikan yhteydessä ravintola La Barressa.

Soundin mukaan keikan alussa lavalle tuli Murheenlaakso-yhtyeen laulaja Kimmo Kuosmanen, joka luki Mömmön tekstin yleisölle.

Viime perjantaina tuli kuluneeksi 27 vuotta Jouni Mömmön kuolemasta.

Mömmö jäi suomirockin historiaan joensuulaisen Mana Mana -yhtyeen laulajana ja laulunkirjoittajana.

Mana Manan ensisingle Maria Magdalena / Vaarallista julkaistiin vuonna 1988 ja ensi-lp Totuus palaa vuonna 1990.

Mana Mana soitti viimeisen keikkansa Savonlinnassa 23.3.1991. Mömmö oli Paiholan mielisairaalassa kesän ja syksyn ja kuoli Joensuussa lääkkeiden yliannostukseen 26.10.1991.
10643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuka tämä on tämä Jouko Monnö?

Äänestä
  • Kuka on Google?

    Äänestä

Gookle on ATK-juttuja,

Äänestä
  • Jouni Mömmö on puolestaan suomirockin historiaa. Koska joensuulaisten merkkimiesten tietäminen vähintään nimeltä kuuluu yleissivistykseen, kertoo Mömmön esittäminen mitäänsanomattomassa valossa enemmän kyselijästä kuin kyselyn kohteesta.

    Äänestä

Oliko se Jouko Mönnö sitten se hasisen kone?

Äänestä

Joensuun musatarjonta aina ollu persiistä

Äänestä

Mana Mana oli kyllä poikkeuksellinen bändi hyvällä tavalla. Harmi, että Mömmö päätti päivänsä... paljon olisi ollut annettavaa, mutta joskus sisäinen kipu on vain liikaa.

Äänestä

Mönnöllä oli sana hallussa. Erityyisesti jäänyt mieleen Peltirumpu. Huikeat sanat.

Äänestä

Mana Mana ja Jouni Mömmö jättivät merkittävän suuren musiikillisen vaikutuksen joka elää yhä.
Monet bändit ovat levyttäneet Mana Manan biisejä, samoin monet bändit soittavat niitä yhä keikoillaan.

Äänestä

Söikö ne manapuuroa? Buhahahahahaaaaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kuolla.Elävänä kirjoitti:

Joensuussa kuultiin viime perjantaina Mana Mana -yhtyeen keulahahmon Jouni Mömmön kirjoittama teksti, joka ei ole aikaisemmin ollut julkisuudessa, kertoo Soundi.

Lehden mukaan ennenjulkaisematon teksti kuultiin Lasten Hautausmaa -yhtyeen keikan yhteydessä ravintola La Barressa.

Soundin mukaan keikan alussa lavalle tuli Murheenlaakso-yhtyeen laulaja Kimmo Kuosmanen, joka luki Mömmön tekstin yleisölle.

Viime perjantaina tuli kuluneeksi 27 vuotta Jouni Mömmön kuolemasta.

Mömmö jäi suomirockin historiaan joensuulaisen Mana Mana -yhtyeen laulajana ja laulunkirjoittajana.

Mana Manan ensisingle Maria Magdalena / Vaarallista julkaistiin vuonna 1988 ja ensi-lp Totuus palaa vuonna 1990.

Mana Mana soitti viimeisen keikkansa Savonlinnassa 23.3.1991. Mömmö oli Paiholan mielisairaalassa kesän ja syksyn ja kuoli Joensuussa lääkkeiden yliannostukseen 26.10.1991.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu