Olen ex-linnakundi, säälikää minua

Minua harmittaa kun ns,entiset linnakundit ruikuttavat medioissa että kuinka on kamalaa kun on "joutunut" olemaan vankilassa ja lusimisten aikana suhde puolisoon selä lapsiin on kärsinyt. Pitäisivät nyt päänsä kiinni ja myöntäisivät että ihan itse ovat vankilaan väkisin halunneet, ei se liene kelleen epäselvää mitä seuraa kun jää rikoksista kiinni. En minäkään kerjää sääliä ja poraa sitä siitä että olen ikäni tehnyt duunia ja maksanut noiden paskahousujen "lomat" laitoksissa.
241024
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Eipä noista "Lainvartijoista" tarvi välittää, onhan nuo uhkailleet vaikka millä ... linnallakin. Totesin vaan, että poliisit ensin ... ei ole sen jälkeen kuulunut mitään.

Äänestä

Tortut housuun sillä saa lisää säälipisteitä, osalla jo onkin.

Äänestä
  • Eihän ketään voi kuin tykätä tortut housuissa olevaa miestä.

    Äänestä

Kyllä vankeja pitää sääliä.

Hehän ovat melkein sataprosenttisesti syyttömänä tuomittuja.

Äänestä
  • Eivätkö linnassa istuvat miehet ole erään kansanosan mielestä
    viattomia pikku enkeleitä ja hiirulaisia, joille virtaa viestejä TV-sättien kautta
    päivät pitkät linnaleskien toimesta?
    HEi, kyllä siihen JOKU syy on, jos nämä pienet hiirulaiset istuvat isoissa taloissa, eivät
    kai he ihan viattomiakaan ole, vai onko rikollisuus tietyissä porukoissa oikein meriitti?

    Äänestä

Sitä on niin helppo arvostella kun ei ole suorittanut vankeusrangaistusta nykyvankilassa, ne ovat tosi rankkoja paikkoja. Jos on rakastunut toiseen vankiin niin seksuaalista kanssakäymistä koitetaan estää ja häiritä. Vankilaviranomaiset määräävät esimerkiksi lounaalla syötävien kokolihapihvien määrän ja sekä sen mitä tuoremehua ja vanukkaita on tarjolla aamupalaksi. Saramäessä selleissä ei saa olla poikakalentereja joiden kuvissa pojilla on erektio päällä ja nallet otetaan pois jos on soittanut suutaan vartijoille, joudut nukkumaan ihan yksin ilman omaa halinalleasi.

Äänestä
  • Vaikea uskoa kertomasi olevan totta.

    Keskitysleireistä olen lukenut karmeita juttuja. Voiko nykyään olla vankiloissa vielä siitäkin karmeammat olosuhteet.

    Äänestä

Olen kyllä kuullut huhuja että vangeille anneta jalkakylpyjä ja tarjota aromiterapiaa kuin kerran kuukaudessa mutta että ei anneta yöksi halinalleja selleihin, niin se pöyristyttää minua. Voiko tämä nimim. LonelyBoyn kertomus olla mahdollista vaikka elämme jo vuotta 2018. Ei tälläistä uskoisi todeksi jollei sitä oltaisi tuotu julkisuuteen.

Äänestä

Linnassa on hyvä lukea ja harrastaa !

Moni olisi paljon paremmassa kunnossa jos heti kiinni jäätyään jättäisi alkoholin sekä huumeet !

Kun linnassa istuu - niin siellähän on sitten aikaa keskittyä - hieman vaikeampiinkin - aiheisiin !

Saa olla itseään paremmassa seurassa - kunhan ei jatka - sitä samaa miksi on joutunut sisään !

Äänestä

Kyllä siellä vankiloissa hyvät olet täytyy olla, kun sieltä pois joutuneet mielellään tekevät jotakin häverikkiä jotta pääsevät takaisin, linnan mukavuuksista nauttimaan.

Äänestä
  • Täytyy muutta lakia.

    Vankilaan pääsee vain lakia noudattavat.
    Olisi hienoa päästä ilmaiselle lomalle hyville sapuskoille ja terveystarkastukset ja muut palvelutkin ilmaisia.
    Päivärahaakin maksetaan.

    Äänestä

  • toivossaelävä kirjoitti:

    Täytyy muutta lakia.

    Vankilaan pääsee vain lakia noudattavat.
    Olisi hienoa päästä ilmaiselle lomalle hyville sapuskoille ja terveystarkastukset ja muut palvelutkin ilmaisia.
    Päivärahaakin maksetaan.

    Ei.
    Vankilaan laitettavat rikolliset tulisi kerran pari viikossa piestä oikein kunnolla harjanvarrella niin että kriminaali on kauttaaltaan sinipunaisena.Sen jälkeen minimaalisen pieni halvin mahdollinen soppa jolla juuri ja juuri elää ja pakotettava raskaaseen fyysiseen hommaan.Nukkuminen lattialla heille olisi aivan suotavaa.Vankilan tulee olla niin karu paikka ettei sinne halua kukaan takaisin.Venäjän vankilassa vanki joutui antamaan seksuaalisia palveluksia kokille saadakseen pienen palasen kuivaa leipää.Voisimme ostaa vankilapalvelut venäjältä.Säästäisimme rahaa rutkasti kun jokainen nakkivaraskin olisi siperiassa kokin kanssa halimassa.

    Äänestä

  • Edistyksellisessä naapurimaassamme venäjällä päätettiin 1996 laittaa kuolemantuomiot jäihin ja kuolemaantuomion Mustan delfiinin vankilassa saaneet sanoivat tästä muutoksesta. Meidät tuomittiinkin elämään.

    Äänestä

Persuthan haluaisi mummot ja papat vanhainkodeista vankiloihin kun niissä on niin paremmat oltavat, paljusellejäkään ei pitäisi enää olla monessa paikassa. Korkeat aidat vankilan ulkopuolella tuovat turvaa pahaa maailmaa vastaan. Piikkilanka muurin päällä muistuttaa vanhoista hyvistä ajoista kun mummolla oli vielä lehmiä.

Äänestä

Suomen vankiloissa on liian lepsu meininki, kieltäisin kaikennäköisen kehonrakentamisen, painot pois ja töitä tekemään yhteiskunnalle on paljon velkaa se sakki. Tullaan vapauteen pullistelemaan ja näyttämään miten hyvässä kunnossa ollan, roppa kestää kesän vetää huumeita talveksi taas lusimaan.

Äänestä
  • Vankeus oli kovaa, talvella suota kaivamassa ja keitto tuotiin hevoskärrillä, keitto oli päältä jäätynyt ja piti kauhalla koputtaa jää rikki ennen kun sai keittoa.

    Välillä nimenhuudossa puuttui porukkaa, keväällä niitä löytyi eri asentoihin jäätyneinä vartijoiden tuvan takaa spermat takapuolesta valuen.

    Nykyään on tuo dna keksitty niin vartijat joutuvat tyytymään pornolehtiin, että silleen.

    Äänestä

  • ToistaSeOliEnnen kirjoitti:

    Vankeus oli kovaa, talvella suota kaivamassa ja keitto tuotiin hevoskärrillä, keitto oli päältä jäätynyt ja piti kauhalla koputtaa jää rikki ennen kun sai keittoa.

    Välillä nimenhuudossa puuttui porukkaa, keväällä niitä löytyi eri asentoihin jäätyneinä vartijoiden tuvan takaa spermat takapuolesta valuen.

    Nykyään on tuo dna keksitty niin vartijat joutuvat tyytymään pornolehtiin, että silleen.

    Hihii!

    Äänestä

Ketjussa tuntuu olevan joku vankilahomopornofantasioista kiihottunut kun useita viestejä jaksat siitä kirjoittaa. Oletko ajatellut vaikka katsoa homonettipornoa tai mennä satuilemaan johonkin homochattiin. Olisi sinulle varmaan sopivampi sivusto kuin suomi24.

Äänestä
  • Huomasin vain yhden homoseksuaalisuuteen viittaavan kommentin ja sekin oli vartijoille piruilua.

    Äänestä

(paska)Köntsä voi sanoa vielä sanottavansa tähän ketjuun.

Äänestä

Kyllähän niitä kaikenmoisii rädyn paseja on

Äänestä

Älä rupee mulle, mul o tatulointiki, y-hyy.

Äänestä

Nyt olisi aika ottaa itseä niskasta kiinni ja parantaa tapansa !

Alkaisi lukemaan vaikka lääkäriksi - sillä niistä on pulaa aina !

Äänestä
  • Ehei! Meille suorastaan tulvii lääkäreitä irakista, afghanistanista, somaliasta ja muista eksoottisista paikoista joissa palkkataso on kovin alhainen heidän korkeaan osaamiseensa verrattuna.Olemme onnenpekkoja jokainen kun saamme aivotuontia sieltäpäin!Itse tässä tanssahtelen ilosta ja naapurin jarkko parvekkeellaan hyppii voltteja onnesta.Ajatella, aivoja Afrikasta Suomeen! Huh! mahtavaa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hevyseppä kirjoitti:

Minua harmittaa kun ns,entiset linnakundit ruikuttavat medioissa että kuinka on kamalaa kun on "joutunut" olemaan vankilassa ja lusimisten aikana suhde puolisoon selä lapsiin on kärsinyt. Pitäisivät nyt päänsä kiinni ja myöntäisivät että ihan itse ovat vankilaan väkisin halunneet, ei se liene kelleen epäselvää mitä seuraa kun jää rikoksista kiinni. En minäkään kerjää sääliä ja poraa sitä siitä että olen ikäni tehnyt duunia ja maksanut noiden paskahousujen "lomat" laitoksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu