Astral:n toiminnasta

Hyväuskoisten_vedätystä

Tänä aamuna kyseisen ohjelma n juontuvuorossa oli Laura Roine. Ohjelmaan soitti nainen, joka kertoi pitkän aikaa omista kokemuksiaan henkimaailmasta ja omasta elämästään.

Kyseinen "henkisyyden lainalaisuudet ja universumin kaikki tietävä näkijä" väitti soittajan karille menneiden ihmissuhteiden johtuvan lapsuudesta, niissä olleista asetelmista ja siellä olleista toiveista. Hyvin tuttua tematiikkaa ja tyypillisten fraasien käyttämistä.

Huom. kun me kasvamme, kehitymme, aikuistumme ja astumme aikuisuuteen, eli mennessämme työelämään, etsiessämme ihmissuhteita ja perustaessamme perheitämme, niin me emme kylläkään olla enää mitään lapsia.
Vaan ihan aikuisia!

Tätä samaa keinoa, tai mitä se nyt onkaan, ovat muutkin kyseisessä ohjelmassa vierailleet itseään joksikin " selvännäkijöiksi, ennustajiksi, meedioiksi, tai shamaaneiksi aika usein käyttäneet. Ilmeisesti hyväksi havaittu kikka.

Eli yritetään ohjata soittajaa ja palvelunkäyttäjää palaamaan takaisin menneisyyteen. Että kaikki vika olisikin ollut henkilön itsensä asennoitumisessa.
Ja että "kaikki olisi ja palvelisi jotakin suurempaa henkistä kehitystä".

Tämänkin aamun soittajaa pidettiin lähestulkoon jonkinsortin naiivina, eli lapsellisena.

Kun me aikuistumme, meillä toki on elämässämme monenlaisia toiveita ja unelmia.
Mutta emme me voi mitenkään tietää, minkälaisia ihmisiä me persoonina kohtaamme.
Todellisen luonteen selviämisessä voi mennä pitkäkin aika, eli useampia vuosia.
Joten kun tänäkin aamuna lähetyksessä ollut juontaja Laura Roine yritti kaiken selittää sillä, että on olemassa narsisteja, sosiopaatteja ja psykopaatteja, niin että mönkään menneet ihmissuhteet olisi selitettävissä vain sillä, että sellaiset ihmissuhteet kokeva olisi itse jollakin tavalla naiivi, on aika pitkälti keittiöpsykologiaa. Ja tällaisia selityksiä, tai vastauksia on aika helppo nostaa esille hatusta, tai keksiä omasta päästä.
Soittajien syyllistäminen, heidän elämässään kohtaamiensa narsistien ym. sijaan on aika makaaberia. Ennemminkin pitäisi sanoa niin päin, että niillä narsisteilla ja psykopaateilla se vasta sen henkisen kehityksen olisikin, kuin uhrien sijaan.

Otaksun myöskin, että kyseinen soittaja on soittanut hänelle aiemminkin.

Soittamista myöskin pitkitettiin ainakin minun mielestä juuri sinne puoleen tuntiin asti. - Ja mitä nyt sitten itsensä soittajan käteen jäi? - Muuta kuin, että hän on ollut itse naiivi, ja toistanut elämässään lapsuuden aikaisia asetelmia, tai silloisia toiveita.

Tai ainakin hän menetti sen vähän yli sata euroa.

Samoin se, että kun kyseiselle soittajalla sanottiin, että hänelle olisi näkyvissä tulevaisuudessa uusi ihmissuhde, se kuulosti aika tutulta sepustukselta. Etenkin, kun se aikaväli heitetään sinne jonnekin epämääräiseen tulevaisuuteen.
Ihmisillä on sitäpaitsi tapana itsellään "toteuttaa" heille sanotut "ennustukset".

Sen sijaan, että tämäkin kyseinen soittaja olisi ollut aiemmissa ihmissuhteissaan mikään naiivi, lapsellinen, tai lapsi, niin ennemminkin hän on ollut aivan liian hyväuskoinen.
Aivan niinkuin soittaessaan kyseiseen lähetykseen.
Se taas on enemmän oikea termi.

1

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Outojuttu

      Katselin pienen pätkän tuota juontoa ja ihmettelin kun Roine vilkuili koko ajan ohi ruudun ikäänkuin olisi lukenut jostain jotain tekstiä. Näytti aika oudolta ainakin sillä hetkellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2762
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      16
      2662
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2237
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      11
      2233
    5. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2167
    6. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2033
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1905
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      599
      1897
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe