Apua painajaisunen tulkintaan?

Säikähtäjä

Unessa oli tuttu ihminen joka käyttäytyi yllättävän lempeästi, lopussa oli shokkitilanne. Kyseessä ei ole mikään hyvä tuttu. Siis missään merkityksessä "hyvä". Vaikka emme ole olleet paljoa tekemisissä, ehdimme aikoinaan kuitenkin aiheuttaa viileät välit välillemme. Olin ehkä siinä se syyllisempi osapuoli, vaikka kyllä hänenkin luonne paljastui pettymykseksi. En lakannut pitämästä hänestä oikeasti, mutta ehkä vastareaktiona aloin vähän karttaa häntä, kun hänkin minua. Vuosien takaisen välikohtauksen jälkeen ei ole tapahtunut mitään. Olen kyllä vuosien varrella monesti pysähtynyt miettimään häntä, ja ajatellut sitä selkkausta jonka sain aikaan ihastumisellani. Jotenkin edelleen vallalla on ollut se pettymys, joka iski erään kerran täysin yllättäen. Olen toisaalta toisessa ääripäässä kokenut hetkiä, jolloin olen kaivannut ja ikään kuin ihaillut häntä. Tunteeni eivät siis ole pelkästään negatiivisia. Kuten sanoin, saatoin olla asiassa syyllisempi osapuoli, siksi en voi ajatella hänestä pelkästään pahaa. Hän taas on todennäköisesti jo unohtanut minut, mutta sillä ei nyt ole unen tulkinnassa merkitystä.

Mutta nyt siihen uneen! Kävelin kaupungissa, jossa tila muuttui ostoskeskuksen kautta kylpylähotelliksi. Unessa lienee ihan normaalia että ympäristö muuttaa muotoaan, ainakin minulla. Kävelin ostoskeskuksessa joka jossain kohtaa kävelemistä muuttui hotellin suureksi aulaksi, kun viereeni tuli tämä ihminen. Hän tuli niin kiltisti puhumaan minulle! Puhui niin lempeästi "mitäs sinulle kuuluu, mukava nähdä sinua". Minä juttelin unessa luontevasti mukana, vaikka oikeassa tilanteessa en varmasti osaisi hänen kanssaan. Sitten hän hymyili minulle kauniisti ja sanoi "hyvä vaan että avauduit minulle, puhuminen auttaa". Eli olin siis käynyt hänen kanssaan keskustelun, ja itse asiassa minulla on utuinen muistikuva, että näin sen viime yönä jossain aiemmassa unessa. Muuta en muista siitä kuin sen, että olin avautunut jostain, en muista aihettakaan. Jokin henkilökohtaisen elämän juttu. Olimme edenneet hotellin käytäville ja yhtäkkiä tälle toiselle tulee tarve käydä vessassa. Kohdalle tulee käytävävessa, jonne myös minulle tulee tarve mennä (jotain unen erikoista logiikkaa, että minullekin tuli heti tarve käydä vessassa). Kaikki vessakopit näyttivät olevan lukon värin perusteella auki, mutta yksikään ovi ei auennut. Näimmekin sen jälkeen jalkoja koppien alareunoista. Löytyi yksi koppi josta ei näkynyt että siellä olisi ketään, ja lukkokin oli auki. Juuri kun tämä ns. kaverini oli tarttumassa oven kahvaan, sieltä tuli ulos laitapuolen kulkija. Siirryin tämän henkilön kanssa pois oven luota, koska kulkija käveli hoippuvasti. Lähdimme huoneen ovea kohti ja hän oli jo jättämässä meidät rauhaan, mutta käännyin vahingossa katsomaan häntä, ja hän sähähti tälle ns. kaverilleni, todella hirviömäisellä äänellä, että "sä vaanit mua!!". Hän käyttäytyi todella uhkaavasti ja otimme monta pomppua taakse päin. Huomattavaa oli, että vaikka kulkija sai impulssin hyökkäykseen minun katseeseestani, hän kohdisti aggressionsa ainoastaan seuralaiseeni. Siitä huolimatta olin (unen kokijana) se, joka säikähti enemmän, ja hengitykseni kiihtyi ja pulssini nousi, otin kiinni 'kaverista' ja halasin häntä. Joku kolmas osapuoli tuli paikalle, ja laitapuolen kulkija piiloutui takaisin vessaan. Tämä oli painajaisen ns. helpotushetki, ja halasimme tämän ihmisen kanssa toisiamme, ja hän sanoi minulle "ei mitään hätää". Välittömästi sen jälkeen säpsähdin hereille, ja tunsin kiihtyneen hengityksen ja pulssin. En pystynyt nukkumaan enää tuon jälkeen, koska olen nähnyt vessassa ilmestyvästä hyökkääjästä unta aiempinakin öinä. En vain uskaltanut nukkua. Joka yö se on mennyt saman kaavan mukaan, hän ilmestyy julkisesta vessakopista yllättäen ja alkaa käyttäytyä uhkaavasti. En pysty rauhoittamaan häntä, vaan paikalle ilmestyy joku tuntematon kolmas osapuoli. Aiempina öinä olen ollut yksin, nyt mukana oli tämä vanha tuttava. Vieläkö tämä joskus toistuu? Miten tämä pitäisi tulkita?

4

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kerrot unestasi paljon ja voin heti alkuun sanoa, että ympäristön muuttuminen toiseksi sen aikana on tavanomaista. Sellaista tapahtuu kun alkuperäiseen ajatukseen tulee jokin toinen mieleenjuolahdus, mikä lähtee kehittämään unen juonta uuteen suuntaan.

      Seikka, että tila muuttui monen arkipäiväisen ympäristön kautta hotelliaulaksi, voi jossain määrin olla merkityksellinen. Hotelli ei nimittäin ole keskimääräisesti arkipäiväinen ympäristö, paitsi hotellin henkilökunnalle ja erittäin paljon matkustamaan joutuville. Toisin sanoen, kun unessa mainittu ihminen tuli puhumaan unennäkijälle, tapahtui muutos arkipäiväisestä poikkeukselliseen tilanteeseen.

      Tämä voidaan tietysti käsittää, että kyseisen ihmisen yhteydenotto olisi poikkeuksellinen, jolloin uni mukautuisi tähän ja esittäisi tilanteen poikkeavana. Hotelliaula on kuitenkin ympäristönä yleisesti ajateltuna ylellinen. Se siis kertoo, että olosuhteet tapaamiselle olisivat nykyään otolliset.

      Toisaalta hotelliympäristö saattaa viitata siihen hohdokkuuteen, mitä unennäkijä koki, kun kyseistä ihmistä oikeassa elämässään tapaili. Toisin sanoen, elämässä oli silloin hohtoa, mille muut saattaisivat olla kateellisia. Tällaiset seikat sekoittuvat usein unissa. Kenties kyseistä hohtoa kaivattiin unennäkijän nykyiseen elämään.

      Mitä unen aikana käytyihin keskusteluihin tulee, on niillä merkitystä erityisesti unennäkijälle ja hänen suhtautumiselleen kyseiseen henkilöön. Jostain syystä unennäkijällä on ollut tarve kertoa jotain erittäin henkilökohtaista omasta elämästään kyseiselle henkilölle, mitä tukee unessa nähty reaktio, missä henkilö suhtautuu myötämielisesti kuulemaansa asiaan.

      Äkillinen vessassakäymisen tarve saattaa liittyä moneenkiin asiaan, mutta raskaus on niistä ilmeisin.

      Tapaukseen liittyy paljon sähellystä vessassa, mutta lopputulos on, että vihdoin yksi koppi vapautuu, eli suhteen ja lapsensaamisen mahdollisuus etenee. Vessasta tulee kuitenkin esiin epämiellyttävä ihminen, joka koki unennäkijän vastakappaleen olevan vaanimassa jotakin.

      Minusta tässä unessa on kyse toiveesta jäädä raskaaksi, mutta että mahdolliseen isäehdokkaaseen liittyy monia ongelmia, joista vähäisimpänä ei ole isäehdokkaan kielteinen suhtautuminen asiaan.

      Mitä vaanimissyytöksiin tulee, esitti syytöksen unennäkijä tässä tapauksessa itselleen. Toisin sanoen hän pitää itsekin unelmaansa lapsesta huonona, mikäli isäehdokas on huono, ja rankaisee itseään mukamas ulkopuolisen langettamalla tuomiolla vaanimisesta.

      Kiitokset unennäkijälle mielenkiintoisen unen jakamisesta täällä.

      • Säikähtäjä

        Kiitos vastauksestasi!

        Tämä oli mukava, perusteellinen analyysi unestani. Moni huomioistasi oli oikein hyviä, mutta tämä raskaus meni hieman ohi. En ole ikinä halunnut lapsia, enkä halua. En edes alitajunnassa. Et tietenkään voinut tätä tietää, koska en sitä maininnut. Mutta kuitenkin tulkintasi unestani antoi selityksiä, miksi näin sen. Kiitos!


    • Uni-Maailma

      Kysymys saattaa olla niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin intiimin alueen ongelmasta. Koska unen päänäyttämö kohdistuu wc-tiloihin.

      "Olimme edenneet hotellin käytäville ja yhtäkkiä tälle toiselle tulee tarve käydä vessassa. Kohdalle tulee käytävävessa, jonne myös minulle tulee tarve mennä (jotain unen erikoista logiikkaa, että minullekin tuli heti tarve käydä vessassa)."

      Kysymys ei ole unennäkijän ystavästä, vaan uni on napannut tämän henkilön ilmeisesti mukaan "avustajaksi".

      "Kaikki vessakopit näyttivät olevan lukon värin perusteella auki, mutta yksikään ovi ei auennut."

      Tämä saattaisi viitata siihen että haluaako unennäkijä ns. liberaalilla tavalla pitää vessojen ovia auki, tulee mieleen onko unennäkijä ns. vapaan kasvatuksen saanut ihminen? Koska luonnollisten tarpeiden toimitus on kuitenkin aina intiimi tapahtuma ja vaikka unennäkijä haluaisikin unimaailmassa pitää wessojen ovet auki toimitusten ajan, niin uni tuntuisi näyttävän että ovien olisi parempi pysyä kiinni, niin luonnolliset tarpeet olisi helpompi toimittaa?

      " Näimmekin sen jälkeen jalkoja koppien alareunoista. Löytyi yksi koppi josta ei näkynyt että siellä olisi ketään, ja lukkokin oli auki. "

      "Juuri kun tämä ns. kaverini oli tarttumassa oven kahvaan, sieltä tuli ulos laitapuolen kulkija."

      Laitapuolen kulkija ns puliukko on epäsiisteyden ja yleisen hoitamattomuuden arkkityyppi. Tästä tuleekin mieleen, onko unennäkijällä mahdollisesti ongelmia taikka epävarmuutta omalla intiimillä kehonsa alueellaan sen siisteydestä?

      "Siirryin tämän henkilön kanssa pois oven luota, koska kulkija käveli hoippuvasti. Lähdimme huoneen ovea kohti ja hän oli jo jättämässä meidät rauhaan, mutta käännyin vahingossa katsomaan häntä, ja hän sähähti tälle ns. kaverilleni, todella hirviömäisellä äänellä, että "sä vaanit mua!!". Hän käyttäytyi todella uhkaavasti ja otimme monta pomppua taakse päin. Huomattavaa oli, että vaikka kulkija sai impulssin hyökkäykseen minun katseeseestani, hän kohdisti aggressionsa ainoastaan seuralaiseeni."

      Koska tämä ns. epäsiisteyden arkkityyppi ei siedä unennäkijältä yhtään kontrollia ja tarkkailua, tämä saattaa kertoa siitä, että onko unennäkijällä liian suuri tarve kontrolloida omia intiimejä alueitaan, pitää liian suurta tarkkailua tästä alueesta? Vessojen ovien auki oleminen vaikka ne ovat varattuja saattaa vihjata siihen että jos unennäkijä haluaa elämässään olla vapaamielinen ja liberaali, myös tämän intiimin toimituksen suhteen?, että ongelma on saattanut syntyä juuri tästä liian suuresta vapauden ja avoimuuden halusta? Tämän unennäkijä tietää itse parhaiten.
      Tästä voisi siis kieliä laitapuolen kulkijan vihainen sähähdys unennäkijälle. Laitapuolen kulkija varoittaa vihaisena että olisi parempi jättää tämä alue rauhaan, taikka siis antaa rauha tälle alueelle. Laittaa ovet lukkoon, ja antaa rauha toimittaa luonnolliset tarpeet jne. vessassa yleisestikin rauhassa.
      Toisaalta puliukko unessa ilmestymässä aina vessasta vihjaa myös tämän intiimin alueen epäsiisteyteen, kontrolloimattomuuteen. Tämänkin unennäkijä tietysti itse tietää.
      Unennäkijä itse kyllä tietää onko hänellä epävarmuutta oman erogeenisen alueensa "hoitamattomuudesta" tms. Tämähän voisi selittää jatkuvan "puliukon ulostulon toiletista".

      "Siitä huolimatta olin (unen kokijana) se, joka säikähti enemmän, ja hengitykseni kiihtyi ja pulssini nousi, otin kiinni 'kaverista' ja halasin häntä. Joku kolmas osapuoli tuli paikalle, ja laitapuolen kulkija piiloutui takaisin vessaan. Tämä oli painajaisen ns. helpotushetki, ja halasimme tämän ihmisen kanssa toisiamme, ja hän sanoi minulle "ei mitään hätää". "

      Tämä unen osa saattaa olla vain unennäkijän puolustuksellista taktiikkaa jolla pelastaa itsensä vaikeasta tilanteesta. Tämän takia unennäkijä on saattanut napata uneen ns. mörönsyötin vessaan mukaan, jota vastaan laitapuolen kulkijan hyökkäys saadaan kohdistettua ensin. Ns. sijaisuhri.

      "Välittömästi sen jälkeen säpsähdin hereille, ja tunsin kiihtyneen hengityksen ja pulssin. En pystynyt nukkumaan enää tuon jälkeen, koska olen nähnyt vessassa ilmestyvästä hyökkääjästä unta aiempinakin öinä. En vain uskaltanut nukkua. Joka yö se on mennyt saman kaavan mukaan, hän ilmestyy julkisesta vessakopista yllättäen ja alkaa käyttäytyä uhkaavasti. En pysty rauhoittamaan häntä, vaan paikalle ilmestyy joku tuntematon kolmas osapuoli. Aiempina öinä olen ollut yksin, nyt mukana oli tämä vanha tuttava."

      Jokin ylösnoussut ongelma unennäkijällä saattaa olla tällä hetkellä mahdollisesti tuolla intiimillä(wc) alueella. Se voi olla esim. epäsiisteys. Siksi uni valitsee toistuvasti laitapuolen kulkijan kuvajaiseksi uneen.

    • SuoraaPuhettafreudilta

      Koet oman seksuaalisuutesi mörkönä tai peikkona, ja nyt se tuntuu sinusta jopa ihan likaiselta hirviöltä, koska et tunnu hallitsevan sitä ollenkaan. Etkä tulekaan hallitsemaan. Sinun pitää vapauttaa se.
      Koet seksuaalisuutesi vain uhkana jota et pysty kontrolloimaan ollenkaan.
      Epäsiisti puliukko ryntää vessasta ulos karjumaan eteesi niin kauan, kunnes tulet sinuiksi kontrolloimattoman seksuaalisuutesi kanssa.

      Tutustu klitorikseesi, nauti siitä ejakulointeihin saakka. Sen jälkeen päälle maistuu klittaorkun kanssa vaginaorgasmit. Opettele tuntemaan kehosi kokonaisuudessaan, niin vessojen ovet aukeavat ja niistä lennähtää ulos valkoiset joutsenet.

      Älä pelkää kiimaa. Nauti siitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      631
      22497
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      128
      21921
    3. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      118
      11860
    4. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      395
      9867
    5. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      270
      6886
    6. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      25
      5841
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      150
      3069
    8. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      13
      2295
    9. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      68
      1798
    10. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      117
      1641
    Aihe