Autoveron uudistus WLTP pohjaiseksi täysin susi

WLTP mittauksen mukainen autovero meni totaalisesti pieleen.
Uudistus kertoo täydellisestä tunaroinnista jolla Suomesta tehdään suuripäästöisten vanhojen autojen kaatopaikka.

Miten?
Kun verotuksen uudistamisella piti vähentää päästöjä ja uudistaa autokantaa niin suurelta osin autoveron osuus kasvoi niin korkeaksi että hieman suuremmat autot menivät mahdottomaksi tai ainakin järjettömäksi ostaa uutena Suomesta. Vaihtoehtona ostaa käytetty suuripäästöinen auto Saksasta tai ruotsista onkin tämän jälkeen selkeästi edullisempi vaihtoehto. Valitettavasti tällä mallilla Suomen autokanta polkee paikallaan suuripäästöisine autoineen mutta Saksa ja Ruotsi pääsee myymään vanhat saastuttavat autonsa Suomeen ja uusimaan omaa autokantaansa uusiin vähäpäästöisiin autoihin.

Suomeen tuodaan keskimäärin 10 vuotta jopa 15 vuotta vanhoja suuripäästöisiä dieselautoja nyt enemmän kuin koskaan, jopa kymmeniä tuhansia vuodessa kun vähänkin suurempien uusien dieselautojen hinnat ovat suomessa järkyttävän korkeita ja viimeisen verouudistuksen jälkeen nousivat pilviin.

Verouudistuksen myötä uusien ja kokoonsa nähden vähäpäästöisten kuten esimerkiksi tila-autojen, puukubussien hinnat ovat menneet sille tasolle että uuden ostamiseen tarvittavalla rahamäärällä alkaa saamaan omistusasunnon ja mitä tämä tekee perheiden ja yritysten ostovoimalle ja muulle kulutukselle jos yritys tai perhe tarvitsee omaan käyttöönsä sopivan auton? Pieleen meni!

Kun omaan käyttöön sopivan vähäpäästöisen uuden auton hinta on Suomessa karannut ulottumattomiin niin auto haetaan Saksasta tai Ruotsista. Autoveron mielettömyys alkaa paljastua jos uuden auton autoveron osuus ylittää esim. keskikokoisen asunnon hankkimiseen tarvittavan omarahoitusosuuden.

Kaikki eivät pärjää kunkin merkin pienimmällä ja vähäpäästöisimmällä mallilla vaan joutuvat ajomäärän, tilan- tai muun käyttötarpeen takia hankkimaan suuremman auton. Kun utta omiin tarpeisiin soveltuvaa autoa ei pysty hankkimaan Suomesta niin haetaan käytetty ulkomailta.

Suomen teille virtaa kiihtyvällä vauhdilla suuripäästöisiä vanhoja autoja jotka jäävät meidän riesaksi seuraavan 10-15 vuoden ajaksi ja sen jälkeen päätyvät romuina takapihoillemme.

Samaan aikaan Hallitusneuvos Merja Sandell VM:stä kertoo:
Autoveron muutoksen valmistelua ei ole vielä aloitettu (Iltalehti perjantai 02.11.2018 klo 15:48) Suomen autoverotaulukot uusittiin syyskuun alussa, mutta loppuvuoden aikana taulukoita ja sitä kautta autoverotusta voidaan joutua vielä muuttamaan, mutta eipä ole muuttunut muutosta ei ole edes aloitettu! Sandellin mukaan uusien WLTP-päästöarvoihin perustuvien verotaulukoiden valmisteluvaiheessa oli käytettävissä vain vähän tietoja siitä, miten uusi mittaustapa vaikuttaa autojen päästölukuihin käytännössä.

Jos verouudistus on näin heikolla pohjalla ja sitä valmistelevat- ja päättävät tahot eivät pysty terveellä maalaisjärjellä näkemään mihin tämä johtaa tai on jo johtanut niin jatkosta ei liene odotettavissa muuta kuin samaa typeryyttä. Varmaa on vain se että ketään ei voi pakottaa ostamaan itselleen tai hankkimaan yritykselleen täysin sopimatonta autoa. Jos pakotteena käytetään uudessa autossa veroa niin tilalle hankitaan käytetty vaikka ulkomailta, se on jo nähty. Valitettavasti se käytettynä tuotu on suuripäästöinen ja keskimäärin 10-15 vuotta aikaisemmin ongelmajätteenä nurkissamme.

Päättäjille suorana palautteena HÄVETKÄÄ TYPERYYTTÄNNE ja nähkää tosiasiat terveen järjen käyttö ei ole kiellettyä. Jo tänä syksynä olette ehtineet uudella verotuksella tehdä tuhoa suomen autokannan uusiutumisessa, tulevissa päästöissä ja saaneet kymmeniä tuhansia autoja 1-15 vuotta aiemmin ongelmajätteeksi pihoillemme.

VM:llä ei ole aloitettu mitään toimia tilanteen korjaamiseksi vieläkään. Toivottavasti hallitus kokee ennen-näkemättämän uudistuksen että vuosikymmeniä jokaista autoa käyttävää kohtaan jatkunut mielettömyys saadaan loppumaan.
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

PäättäjätVaihtoon kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu