Kuortane tulevaisuus

Riskunen

Nyt kun Kuortaneella on taas kutsuttuna N16 ja N18 pelaajat ja vanhemmille pidetään infoa jossa kerrotaan taas liiton toimesta miten tärkeää on tulla Kuortaneelle opiskelemaan jos meinaa päästä maajoukkueisiin. Vanhempien aivopesu on taas käynnissä. Koskahan muut seurat saisivat tasavertaisen mahdollisuuuden kertoa mitä heillä olisi tarjolla.
Muistavatkohan liiton herrat kertoa vanhemmille että Kuortane on tarkoitus lopettaa yhden/kahden vuoden kuluttu jos liiton suunnitelmat pitävät paikkansa. Sinällään se on oikean suuntainen toimenpide sillä Kuortanetta liiton tuella ei kaipaa kukaan. HIFK äkkiä naisten Liigaan ja sen tuoma julkisuusarvo on aivan toista kuin Kuortaneen.
Nyt herätys pelaajien vanhemmat vaatikaa kertomaan tosiasiat siellä palaverissä ettei tule pettymyksiä sitten myöhemmin.

27

1276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huiskuu34

      Se on kato vanhemmilla maajoukkue tärkeetä, ei ne kysele kuin kauan homma jatkuu, kulut nousee tuet loppuu. Miksi? Aika yksinkertainen juttu 18-tytöt eivät ole tuoneet mitään erikoista MM-kisoista. Oli Siepin ja Riden kalareissu unelma, mitä jäi käteen? Hiljaiseloa

    • gokuortanego

      Mistähän tuo sinun tietosi Kuortaneen lopettamisesta tällä kertaa tulee? Monen huhun mukaan Kuortane olisi pitänyt olla jo loppunut, mutta taitaahan tuo vielä liigassa pelata.

      Jokainen tervejärkinen tietää että niin naisten kuin N-18 joukkueeseen voi päästä ihan mistä tahansa seurasta kun vain taitoa riittää. Jokainen voi katsoa niin Nmj:n kuin N-18 joukkueiden kookoonpanot vaikkapa siltä ajanjaksolta kun Kuortane on ollut olemassa. Yhtään sellaista N-18 mm kisoja ei ole jossa kaikki pelaajat olisi Kuortaneella tai menossa Kuortaneelle vaan joka joukkueesta löytyy pelaajia jotka ei ikinä pelaa Kuortaneella.

      • NogoKuortane

        Jokainen tervejärkinen on huomannut myös sen, että käytännössä Kuortaneen pelaajat ovat valloittaneet ykkös- ja kakkosketjun ja muualta tulleet päätyvät yleensä kolmos- ja nelosketjuihin. Kuortaneelta oleva keskinkertainen pelaaja saa siis yleensä paremman aseman joukkueessa kuin muualta tullut parempi pelaaja. Käytännössä ykkös- ja kakkosketju saavat eniten peliaikaa joten sitä kautta Kuortaneen pelaajia suositaan sen perusteella, että ovat Kuortaneelta.


      • gokuortanego
        NogoKuortane kirjoitti:

        Jokainen tervejärkinen on huomannut myös sen, että käytännössä Kuortaneen pelaajat ovat valloittaneet ykkös- ja kakkosketjun ja muualta tulleet päätyvät yleensä kolmos- ja nelosketjuihin. Kuortaneelta oleva keskinkertainen pelaaja saa siis yleensä paremman aseman joukkueessa kuin muualta tullut parempi pelaaja. Käytännössä ykkös- ja kakkosketju saavat eniten peliaikaa joten sitä kautta Kuortaneen pelaajia suositaan sen perusteella, että ovat Kuortaneelta.

        Uskotko oikeasti että vain Kuortaneen pelaajat valloittavat ykkös ja kakkoskentän paikat? Näinköhän vaikka Bluesissa pelaava Nelli Laitinen tai Kalpassa pelaava Elisa Holopainen jäisi vähälle peliajalle kolmos - nelosketjuissa? Veikkaan että kyseinen kaksikko pelaa niin paljon kun jaksavat vaikka eivät Kuortaneen pelaajia ole.


    • eiriskuenää

      Nyt on tainnut ketjun avaajalta kuin joiltakin muiltakin unohtua se fakta että N-18 joukkueen pelaajavalinnoista ja peluuttamisesta päättää viimekädessä Kärppien päävalmentaja Mira Kuisma eikä kukaan Kuortaneen valmentaja. Suosiikohan Kuisma Kärppien pelaajia??? heh heh

    • sisatietoo

      10-vuotta ja liitto tarkistaa rahoituksen suhteessa menestykseen. kuortane jää mut pelaajat kustantaa enemmän ja enemmän

      • tietoaon

        Ainakin vuoteen 2022 jatkuu entisen suuruisena rahoituksena.


    • Vatjuska

      Kuortaneen lopettamisesta on olemassa liiton päätökset, rahat sieltä siirretään naisten liigan kehittämiseen tämä on tosi. Miten se käytännössä toteutetaan niin jää nähtäväksi. Mutta Kuortanetta ei kaipaa naisten Liigassa kukaan koska se vääristää oikeaa kilpailua. Kertokaapa missä muussa sarjassa tälläistä toimintaa on. Lasten vanhemmilta kerätään jo nyt huimia maksuja ja annetaan lupauksia maajoukkueisiin pääsystä tämän tietää kaikki lajin sisällä toimivat ihmiset. Liitto irtisanoutuu toiminnasta ja se on oikea päätös.

    • Varpanen

      Jos meinataan kehittää Suomalaista naisten jääkiekkoa niin Kuortane heti pois liigasta ja sillä siisti. Eihän tuollainen liiton oma joukkue voi olla tänä päivää. Liittoaan kusee omille nilkoille kun ei kehitä liigaa vaan panostaa vaan Kuortaneeseen ja sen jälkeen yrittää vielä hoitaa kaikki lahjakkaat pelaajat ulkomaille, kehitä siinä sitten sarjaa. Ei tuu mitään jos näin jatkuu. Nyt herätys naisten liigan johtoja liiton vastuu henkilöt.

      • faktatkuntoon

        Ei kehitä? Tiedätkö mitä siellä edes tehdään? Treenimäärät ovat suuremmat kuin millään muulla liigajoukkueella ja arki on suunniteltu tarkkaan. Jos siellä ei kehity niin ei missään.


    • gokuortanego

      Ensinnäkin liitto panostaa naisten kiekkoon yli miljoona euroa vuodessa ja siitä summasta alle 10 % menee Kuortaneelle. Liitto tukee jo nyt useita naisten liigassa pelaavia joukkueita ei siis vain Kuortanetta. Näitä tukia saavia seuroja on Kuortaneen lisäksi ainakin Kalpa, Kärpät, Ilves ja muistaakseni Blues. Sen lisäksi liitto tukee mestiskarsinnoissa olevaa Ifk:ta.

      Se että Kuortane lopetettaisiin ja ne rahat jaettaisiin vaikkapa tasa kaikille seuroille niin siitä tulee niin pieni summa joukkuetta kohti että eipä sillä sarjaa tai markkinointia juuri kehitetä. Kenties kuukausimaksut olisivat hieman pienemmät ja sekin olisi tietysti hyvä asia.

      Esimerkiksi lentopallossa on Kuortaneella ihan samalla periaatteella lentopalloliiton joukkueet sarjoissa ja en kyllä keksi mitään mikä tuossa on niin outoa tai vääristää kilpailua. Jokaisella naisten liigan joukkueella on mahdollisuus rakentaa omia ohjelmiaan ja esitellä niitä joko omista junioreista tuleville pelaajille tai mahdollisesti uusille pelaajille ja näinhän moni seura jo toimiikin.

    • Tottakai

      "viimekädessä Kärppien päävalmentaja Mira Kuisma eikä kukaan Kuortaneen valmentaja. Suosiikohan Kuisma Kärppien pelaajia???"

      Tottakai suosii ja Mira on ollut niin pitkään Kuortaneen kanssa yhteistyössä että tietysti keskenään katsovat ketä sinne valitaan. Ruotsi on nyt hyvä mittari tällä viikolla tuolle joukkueelle.

      • kärppävaiipakoutsit

        "Mira on ollut pitkään yhteistyössä Kuortaneen kanssa" Kerro tästä lisää. Tietääkseni Kuisma ei liene ollut koskaan Kuortaneen kanssa yhteistyössä sen enemmän kuin vaikkapa Ilveksen koutsit.
        Väittäisin että ipan koutsit tehneet enemmän yhteistyötä Kuortaneen kanssa. Se että on ollut N-16 tai nykyään N18 valmentaja ei tarkoita että tekee yhteistyötä pelkästään Kuortaneen kanssa vaan maajoukkuekoutsit tekevät yhteistyötä ainakin niiden joukkueiden kanssa mistä pelaajia kyseisiin joukkueisiin tulee ja niitä tulee muualtakin kuin Kuortaneelta.


    • tyttöjellonat

      Kuisma palauttaa N-18 joukkueen mitaleille! Tuohon nyt Kuortaneella pelaavaan ryhmään kun lisätään Laitinen ja Holopainen niin rupeaa olemaan sellainen nippu kasassa että mitali tulee Japanista. Toki myös ruotsilla on pari pelaajaa Ruotsin naisten maajoukkueen mukana, mutta vahvalta Suomen ryhmä vaikuttaa. Sitten nämä Kuisma suosii jotain pelaajia on ihan höpö höpö juttuja. Kuisma on ilmoittanut julkisesti että haluaa joskus valmentaa Nmj:tä ja mikä olisi parempi näyttö siihen kun palauttaa N-18 mitaleille sitten vuoden 2011. Ihan varmasti valitsee sellaisen joukkueen jolla uskoo olevan parhaat mahdollisuudet menestyä.

    • Tottakai

      ""Mira on ollut pitkään yhteistyössä Kuortaneen kanssa" Kerro tästä lisää. Tietääkseni Kuisma ei liene ollut koskaan Kuortaneen kanssa yhteistyössä sen enemmän kuin vaikkapa Ilveksen koutsit."


      Ehkä ei kannata ihan tyhmäksi heittäytyä. Riskun aikaan Arttu ja Mira käytännössä ovat vetäneet Kuortaneen leiritykset joten siinä on ollut aika pitkä historia yhteistyötä.

      • kärppävaiipakoutsit

        Siis onko Mira vetänyt Artun kanssa Kuortaneen joukkueen leirit vai N-16 ja N-18 leirit Kuortaneella?
        Siinä on aika iso ero. Onhan noilla maajoukkueiden leireillä ollut monesta seurasta koutseja ja tietenkin yhteistyötä maajoukkueleirityksissä tehdään, mutta se ei kyllä tarkoita sitä että Kuisma valitsisi Kuortaneen pelaajia sen takia että on ollut Kuortaneella vetämässä leirejä N-16 tai N-18 joukkueelle. Eli jos leirit olisi olleet vaikkapa Tampereella niin sitten varmaan suosittaisiin ja valittaisiin joukkueeseen enemmän Ilveksen pelaajia??? Jokin tässä ei nyt oiken täsmää....


    • Kuivamaa

      Eihän kyse ole valmentajista vaan liiton toiminnasta ja sen tulevaisuuden ratkaisuista naisten liigan kehittämisestä. Johtoryhmälle on löydetty hyvä pj nyt pitäisi tosissaan lähteä kehittämään hyvää sarjaa kotimaahan, siihen ei kuulu mikään keinotekoisesti rakennettu liiton tuella toimiva joukkue jonne haetaan pelaajia väärillä lupauksilla. Jos halutaan sarjalle lisää arvostusta niin nyt on tehtävä ratkaisuja jotka tukevat sarjan kehittämistä. Kuortane on ensimmäinen askel siihen ratkaisuun ja se pitäisi nyt uskaltaa sanoa ääneen myös liiton toimesta. Jään odottamaan asian osalta julkistuksia.

      • hyväkuortane

        Silläkö liiga olisi hyvä sarja jos Kuortane lopetettaisiin? Jos katsot mistä seuroista Kuortaneelle on pelaajat siirtyneet niin ylivoimaisesti suurin osa on siirtynyt pienistä kasvattajaseuroista joilla ei ole naisten joukkuetta liigassa tai naisten joukkuetta ollenkaan. Olisiko se sitten parempi että nämä pelaajat lopettaisivat pelaamisen kun omassa seurassa ei ole naisten joukkuetta? Pelaajia haetaan väärillä lupauksilla?? Kun joku muu joukkue hakee uusia pelaajia niin onko nekin lupaukset mielestäsi vääriä vai oikeita? Mitä sarjan arvostukseen tulee niin Kuortane ennemmin nostaa kuin laskee sitä. Jos joku joukkue laskee sarjan arvostusta niin ne on Kjt ja Lukko.


      • faktatkuntoon

        Ei se pelkästään liiton rahoilla pyöri.. Pelaajat maksaa noin 300€ kuukausimaksua eli yli 7000€ kuukaudessa yhteensä.


      • halpaako
        faktatkuntoon kirjoitti:

        Ei se pelkästään liiton rahoilla pyöri.. Pelaajat maksaa noin 300€ kuukausimaksua eli yli 7000€ kuukaudessa yhteensä.

        Kattaako tuo 300€ myös asumisen sekä ruokailut? Jos kattaa niin ei siitä paljon jääkiekkotoimintaan jää.


      • faktatkuntoon
        halpaako kirjoitti:

        Kattaako tuo 300€ myös asumisen sekä ruokailut? Jos kattaa niin ei siitä paljon jääkiekkotoimintaan jää.

        Vuokra maksetaan erikseen.


    • näinkötämämenee

      Kuortane näyttää edelleen olevan kirosana monille. No varmaan sitten jos Kuortane lopetettaisiin naisten liiga olisi loistava ja ennen kaikkea erittäin tasainen sarja. Jos Kuortane saataisiin ulos sarjasta niin ei varmasti tulisi yhtään 13 - 0 tai 15 - 0 tulosta kuten tälläkin kaudella on nähty..... Muutenkin kaikki ongelmat olisi ohi Suomalaisessa tyttö / naiskiekossa. N-18 joukkue voittaisi heti kultaa jos Kuortanetta ei olisi ja Nmj veisi kotikisat näytöstyyliin jos Kuortanetta ei olisi.

    • ylävaari

      On kait se hyvä ,että on tämmönen mahdollisuus tytöille,jotka ovat pelanneet poikien kanssaC ikään asti.Parhaat tytöt sieltä Kuortaneelle.Mikä tässä on ongelma?Muutenhan nämä tytöt joutus lopettamaan,jos seurassa ei ole tyttö,tai naisjoukkuetta.Kyllä ne isotkin seurat halajaa tyttöjä Kuortaneelta.Uuusia tyttöjä naistenkin maajoukkueeseen,eikä vanhojen meriittien perusteella.
      Vanhuus se tulee urheilijallekin.Pää pelaa jalat ei.

    • Naistenliiga

      Kuortane heittopussina liigassa tänään 0-9 tappio

    • Ettänäin

      Liigan joulukuun kuukauden pelaaja on näköjään valittu. Voi hyvä sylvi tätä liiton toimintaa ja näitä valintoja. Se vähäinenkin naisten jääkiekon arvostus karisee kyllä tällä tavalla.

    • Nuonvaan

      Kuortaneella ei ole tulevaisuutta.

    • tervetuloamirtsi

      Kuisma palauttaa Kuortaneen taas menestyväksi joukkueeksi ensi kaudella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6323
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4066
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2476
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1458
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe