Hei! Minulle diagnosoitiin tämän kuun alussa keskivaikea masennus sekä ahdistuneisuushäiriö. Univaikeuksia ja viitteitä tähän ollut kuitenkin jo keväästä asti. Minkäänlaista aikaisempaa taustaa näiden osalta minulla ei ole.
Lääkitykseksi määrättiin cipralex ja ahdistuneisuuteen oxamin. Pahaan uniaivaikeuteen lisäksi unilääkettä. Lääkkeet aloitin vasta lauantaina, koska kuvittelin aikaisemmin, että niitä en tarvitse. Tilanne kuitenkin lomalla paheni niin, että en nukkunut moneen yöhön ahdistuksen vuoksi ja kotiin palatessani minut passitettiinkin lääkärille ja lääkitys aloitettiin.
Olo on kauhea tällä hetkellä. Tiedän, että lääkkeiden vaikutus vie aikaa. Haluisinkin kuulla nyt positiivisia kokemuksia lääkityksestä sekä masennuksesta toipumiseen. Psykoterapia myös aloitettu ja sairaslomaakin kirjoitettu. Tuntuu kuitenkin, että vertaistuki ja positiiviset tarinat saman läpi käyneiltä auttavat eniten.
Lääkitykseksi määrättiin cipralex ja ahdistuneisuuteen oxamin. Pahaan uniaivaikeuteen lisäksi unilääkettä. Lääkkeet aloitin vasta lauantaina, koska kuvittelin aikaisemmin, että niitä en tarvitse. Tilanne kuitenkin lomalla paheni niin, että en nukkunut moneen yöhön ahdistuksen vuoksi ja kotiin palatessani minut passitettiinkin lääkärille ja lääkitys aloitettiin.
Olo on kauhea tällä hetkellä. Tiedän, että lääkkeiden vaikutus vie aikaa. Haluisinkin kuulla nyt positiivisia kokemuksia lääkityksestä sekä masennuksesta toipumiseen. Psykoterapia myös aloitettu ja sairaslomaakin kirjoitettu. Tuntuu kuitenkin, että vertaistuki ja positiiviset tarinat saman läpi käyneiltä auttavat eniten.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Masennus on joskus itseään ruokkiva. Onkin hyvä seurata omaa vointiaan ja miettiä milloin lääkkeistä voi luopua. Alussa ja akuutissa tilanteessa ne ovat tarpeellisia, mutta jossain vaiheessa alkaa henkinen riippuvuus - usein. Pelkää, että masennus palaa tai miettii olisiko olo vielä huonompi ilman niitä. Tunnustele sitä miten lääkkeet vaikuttavat ja toimi sen mukaan ja puhu lääkärille.
On hyvä yrittää katkaista masennus heti, kun sen huomaa. Pitkään kestänyt hoitamaton masennus usein kroonistuu.
Kyllä se siitä iloksi muuttuu. Usko pois.
http://naiseudenvoima.com/mita-jos-masennus-ei-olekaan-sairaus/
"Mitä jos väittäisin sinulle, että masennus ei ole sairaus? Mitä, jos kertoisin, että masennuslääkityksen hyödyt ovat hyvin tehtyjen tutkimusten mukaan hyvin vähäiset verrattuna lumelääkkeisiin, ja että niiden sivuvaikutusten ja hankalien vieroitusoireiden takia en omasta kokemuksestani voi suositella niitä kenellekään? Mitä jos sanoisin, että toipumisen mahdollistaa ihan jokin muu kuin lääkitys? Kerron tässä kirjoituksessa mm. siitä, millainen ajattelutapa minua auttoi toipumaan masennuksesta, josta kärsin yli 10 vuotta. Kerron myös, miksi uskon, että jotakuinkin pahin karhunpalvelus mitä masentuneelle voi tehdä, on se, että masennusta pidetään sairautena, johon masentunut itse ei voi vaikuttaa.
Tässä kirjoituksessa puhun erityisesti kokemusasiantuntijan äänellä. Minulla on yli vuosikymmenen omakohtainen kokemus masennuksesta. " jatkuu linkissä...
Kuulostaa että sulla ap on asiat oikeastaan aika hyvin. Sulla on terapia jo käynnissä, josta varmasti on apua masennuksen ja sitä ylläpitävien syiden prosesoinnissa. Lääkkeetkin hyvä apua. Nostaa vähintäänkin syvimmästä kuopasta ylös , mutta eiköhän niistä ole suurempikin apu valtaosalle ihmisistä. Pitää vain olla malttia odottaa.
Mulla diagnosoitiin kymmenen vuotta sitten keskivaikea masennus. Muutaman kuukauden yritin sinnitellä ilman lääkettä, kun en vain olisi halunnut, vaikka lääkäri sitä tuputti. Mulle lääke toimi, juurikin sen pari viikkoa joutui odottamaan, mutta helpotus oli suuri kun lääke alkoi vaikuttamaan ja toimintakyky alkoi palautumaan. Kävin myös niinä vuosina kaksi vuotta Kelan tukemassa terapiassa, josta hyödyin. Lääkkeet jätin terapian aikana pois ja pärjäsinkin vallan hyvin ilman niitä.
lääketehtaiden uhri.
Ja nyt sitten joudut syömään noita HYVIN kauan ja samalla tuhoat oman elimistösi terveen toiminnan.
Ei voi muuta kuin sääliä. Vaikealta näyttää.
Ei välttämättä. Minulla oli neljä vuotta sitten masennus joka johtui stressistä ja pääsin siitä yli masislääkityksen avulla. Kävin aivan pohjalla mut sieltä noustiin kun sain unirytmin kondikseen. Haukkumista kestin puoli vuotta ja loppu meinasi minullekkin tulla siinä vaiheessa kun aloin itsekkin uskoa että olen paska ihminen. Nimenomaan lääkkeiden avulla sain itseni tavallaan kovetettua ja minulla oli se vaikutus että olin tunteeton muutaman kuukauden ajan. Sit syksymmällä heitin lääkkeet pois ja olen neljä vuotta pärjännyt hyvin. Keväisin vain meinaa unet karata ja siihen on pitänyt hakea apua...
Aika rajut lääkkeet jos heti annetaan bentsoja vaikka ekaa kertaa olet lääkärillä asiasta. Kyseessä huumeeseen verrattava aine ja riskinä on että jäät koukkuun. Jos alat käsittelemään ahdistusta bentsoilla, et välttämättä koskaan opi käsittelemään sitä ilman lääkkeitä.
Cipralex on hyvä peruslääke keskivaikeaan ahdistukseen/masennukseen ja sen avulla pääsee helpommin pahimman yli. Eikä aiheuta riippuvuutta kuten bentsot. Voi kuitenkin kestää jopa 2kk ennen kuin täysi teho tulee. Eikä kannata liian pitkää odotella tehoja pienellä annoksella vaan rohkeasti nostaa maksimiannokseen ellei tunnu auttavan. Tämä on mielestäni lääkärien yleisimpiä virheitä että liian pitkään yritetään pienellä annoksella vaikkei suurempia sivuoireita, potilalla ehtii jo hävitä usko lääkkeeseen.
Tärkeintä kuitenkin että opit ymmärtämään ja käsittelemään tunteitasi, itselläni tämä onnistui paremmin ilman psykologia, ihan omalla lukemisella/mietiskelyllä. Vasta kun tunteita alkaa hallitsemaan, voi parantua ja pärjätä ilman lääkkeitä. Itse söin lääkkeitä 2008-2015 joten kauan kesti ennen kuin opin elämään ilman. Mutta nyt enää mitään tarvetta lääkkeille vaikkei elämä mitään ruusuista olekaan.
Työpaikoilta puuttuu inhimillisyys tänäpäivänä
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/f8acb907-f619-4e0a-81e9-5846e9512ad1_u0.shtml
Itse jouduin irtisanotuksi työpaikan taholta erinäisten fyysisten ongelmien johdosta vaikka työni tein hyvin eikä siinä ollut valittamista. Enkä varmasti ole ainoa. Kuitenkin luvalliset poissaolot olivat tulkittu työpaikan johdossa kuin en selviäisi työstäni. Siitä lähtien olen suunnitellut itsemurhaa yhtenä ratkaisuna, kun päätös tuli ettei työ enää jatku. En pysty hyväksymään sitä, että vaikka kaiken tekis mahdollisimman hyvin silti rangaistaan. Toki masennusta aika ajoin on ollut ja tuo tilanne pahensi asioita. Erilaisten tahojen kanta vain oli todeta, että ei muuta kuin hakemaan uutta työpaikkaa mutta ei se tälläisen ainakin itse vaikeaksi tragediaksi kokemani asian jälkeen ole onnistunut. Parempi kuitenkin rehellisesti kertoa tilanne niinkuin se on kuin jälkikäteen sitten joutua tekemään selkoa asioista, senkin uhalla ettei tulisi palkatuksi tehtävään. Asia tapahtui reilu 6 vuotta sitten mutta silti tuntuu etten tule koskaan pääsemään ylitse tästä asiasta. Etenkin kun sitä ennen tapahtui henkilökohtaisessa elämässä vaikeita juttuja. Nyt vaikuttaa siltä, että itsari olis paras ja siihenkin pitäisi kerätä voimia ei se ole helppo toteuttaa haluamallaan tavalla vaikka sillä pääsisi tästä paskasta elämästä pois. On tapahtunut asioita joihin en ole pystynyt mitenkään vaikuttamaan monet asiat on menneet niin että, helposti muodostuu käsitys kun erilaisia papereita lukee kuin olisin itse aiheuttanut oman sairastumisen vaikka kyseessä on perinnöllinen sairaus joka tulee jos tulee ja etenee miten etenee. Tämä on ihan eri juttu kuin alkoholismi, huume/päihderiippuvuusjutut ja sellaiset jotka on itse itselleen aiheutettuja.
Kuntoutuspsykoterapia:
https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia
Voihan sitä sanoa että masennuskin on itse aiheutettua, sillä et ole osannut suhtautua asioihin niiden kuulumalla tavalla. Elämässä nyt sattuu kaikille vastoinkäymisiä ja niistä olisi pyrittävä pääsemään eteenpäin.
Masennuksestakin voi tulla riippuvaiseksi, sillä kun sitä potee kauan, ei enää tavallaan muista normaali olotilaa joten masennustila on ainut tuttu ja turvallinen. Näin ollen maailmankuva muuttuu masentuneiden lasien takaa katsovaksi, joka alkaa tuntua omalta normaalilta ajattelutavalta.
Elämän vastoinkäymiset voivat johtaa masennukseen ja masennus taas alkoholismiin.
Jotenkin hölmö ja täysin irti kontekstista se sinun itse aiheutettu- kommentti. Et ole sen parempi kuin muut masentuneet.
Missä menee raja normaalin reaktion ja epänormaalin reaktion välillä? Kuka määrittelee mikä on oikea tapa suhtautua elämän vastoinkäymisiin? Varmasti itsekin pystyy tekemään asioita, jotta välttyisi pahemmalta masennukselta, mutta kyllä se alttius masentuneisuuteen useimmissa tapauksissa olemassa. Joku piirre/ominaisuus, joka on aina ollut olemassa ja jolle ei voi mitään.
Tunnistan itsestäni, että masennustila aiheuttaa riippuvuutta. Jotenkin on kovin helppoa märehtiä, katsoa maailmaa masennusrillit päässä ja omalla tavalla nauttia siitä tilasta, vaikka sisäinen tuska on valtava. Se on hämmentävää. Itse olen monet kerrat havainnut jälkikäteen, kun olen pahimmasta toipunut, kuinka huonossa hapessa olen ollut ja kuinka kuluttavaa se oli, mutta siinä masentuneisuuden tilassa ei pysty ajattelamaan niin rationaalisesti. Minö onneton olen aivan liian monta kertaa kokenut sen. Monien koettelemusten jälkeen olen alkanut pikku hiljaa tajuamaan, että pystyn itsekin asioihin jossain määrin vaikuttamaan, kunhan uskon itse siihen, että se mahdollista ja pystyn näkemään keinoja. Opin koko ajan uutta, tuskin kuitenkaan tuli välttymään kokonaan masentuneisuudelta, sen verran kroonista, mutta ehkä pystyn helpottamaan olotilaani (on mulla lääkkeetkin, josta on ollut korvaamaton apua ja niiden syömiseen olen vihdoinsitoutunut).
Itse omalla lohdallani kuntoutuminen alkoi siitä kun viimein myönnettiin työkyvyttömyyseläke. Keskivaikealla masennuksella ei eläkkeelle päässyt .
Minulle diagnosoitiin keskivaikea masennus ja jonkinsortin sekamuotoinen ahdistus. Kaikki alkoi (ainakin omasta mielestäni) kovin nopeasti mikä pisti pelkotilat päälle. En ole ikinä kuvitellut että olisin sairastunut näin. Ja tuntui kuin kaikki olisi tapahtunut yhdessä yössä. Tosiaan pahan ahdistuskauteni aikana en oikeastaan puhunut mitään, en pystynyt edes lukemaan enkä syömään. laihduin 3 viikossa lähes 10 kiloa. Ainoa mitä tein; kävin lääkärillä. Ja paljon. En huomannut tämän olevan ahdistusta vaan luulin olevani kokoajan fyysisesti sairas, koska ei ollut nälkä.
Oireita oli paljon ja pelkotilat valtavat. Sain opamoxia, ketipinoria ja escitalopramin. Omalla kohdalla olen tyytyväinen että otin lääkkeeni, mielestäni lääkkeet voivat olla akuuttiiin tilaan paras ratkaisu. Vaikka ite olen aina ollut lääkevastainen mut kun sain kunnolla opamoxia, jäivät pelkotilat taakse.
Olin 6 viiikkoa saikulla töistä ja palasin tekemään 3 päivää viikossa- hyvä ratkaisu sekin. Mutta myöhemmin kun olen miettinyt olisi ollut parempi aloittaa 2 päivällä tai jatkaa edes pidempää tätä lyhyempää työviikkoa. Palasin 5 viikon jälkeen takaisin normi vuorotyöhön (myös yövuorot).
Nyt reilu vuosi myöhemmin. Teen edelleen vuorotyötä, mutta olen hyvin väsynyt ja ärtynyt työhöni. Suunnittelen meneväni opintovapaalle.
NEUVONI: vaikka olosi olisi kuinka kurja ja sinusta tuntuisi ettei tästä enää nousta niin asiat muuttuvat. Vaikka kuinka olosi olisi epätoivoinen, anna itsellesi AIKAA LEVÄTÄ, HYVÄKSY ITSESI ja se että tarvitset nyt lepoa ja aikaa. Hyväksymällä tilanteesi, auttaa se varmasti eteenpäin tulevaisuudessa. Jos tuntuu että työ kuormittaa, tee sitä jonkinaikaa osa-aikaisesti. Vaikka saisit vähemmän rahaa. Terveytesi on tärkeintä ja se että sinulla on hyvä olla.
Blogiteksteistä saa vertaiskokemuksia. Tässä pari mitä ite ainakin seuraan:
https://terminaalissa.blogspot.com/
http://rakaspaivakurja.blogspot.com/
kaikki ihmiset masentuvat joskus, se kuuluu elämään !!!
Ei siihen tartte ottaa mitään ssri-myrkkyjä jotka tuhoavat ihmisen.
Juu, ei sellaisiin elämään kuuluviin alakuloisiin jaksoihin kuulukaan mitään lääkkeitä syödä.
Masennus on kuitenkin eri asia. Hoitamaton masennus voi kroonistua, viedä töyökyvyn ja pilata loppuelämän.
Ihmiset pärjäsivät ennen ilman myrkkyjä ja voivat paljon paremmin.
Eikä naapureiden tarttenut elättää niitä, ne hankki itse oman elantonsa.
Kiitos kun muistutit !
Hei vaan ja tsemppii sulle! Aloitus oireet on kamalia, niihin Opamoxia vaan, ei tarvi kärsiä. Kohta huomaat, että alkaa päivä paistamaan kun jaksat hankalan alun yli. Rauhoittavan tarve vähenee pikku hiljaa. Näin itse kokeneena nautin elämästä joka solulla aikoinaan. Psykoterapiaa ehdottomasti, se avaa itselle monta asiaa. Ehdottomasti auttaa asiaa, kun hyväksyt itsesi tälläisenä herkkänä ihmisenä, etkä pode huonommuutta asiasta. Ei insuliini diabeetikkokaan voi olla ilman insuliinia vaikka kuinka harmittas....Hei ihanaa tulevaa joulun aikaa sinulle❤
Minä sain kaksi kuukautta sitten keskivaikean masennus diagnoosin somaattinen oireyhtymä, kun hakeuduin osastolle. Oikeasti olin jo psykoosin partaalla, mutta osastolla ja yöunien parantuessa olo onneksi tasaantui.
Ahdistus on nyt hirveä. Tällä viikolla vaihdettiin lääkitys ja nyt kärvistelen uusissa aloitusoireissa. Oireet alkoi viiveellä ja en uskonut niitä edes tulevan. Hirveä paniikki ja jopa kuoleman toivominen ollut mielessä.
Eilen otin puolikkaan opamoxin avuksi.
Minusta jotenkin kamalaa. Kuitenkin kun lääkäriin menee vaivansa takia, he yrittävät auttaa jotenkin ja se on sitten lääkkeitä. Ymmärrän lääkäriä ja ymmärrän potilasta.
Itseä masenti ja aloin popsimaan c-vitamiinia sen päivän annoksen verran, mitä purkin reunassa luki.
Piristyin ja se siitä sitten.
Minä kuitenkin pelkään näitä mielialalääkkeitä. Ne sotkevat ihmisen aisteja melko vahvasti.
Vitamiinit ei valitettavasti auta unettomuuteen. Itse olen kärsinyt parikymmentä vuotta unettomuudesta.
Nyt ajauduin täydelliseen unettomuuteen, todellisuus hämärtyi, muisti petti, ruoka ei mennyt alas ja paino tippui ja suunnittelin päin kalliota ajamista, kun olo oli niin epätoivoinen.
Tässä tilassa tuntuu ikävältä, kun joku sanoo sen korjautuvan vitamiineilla, joita muutenkin syön. Tästä suosta ei valitettavasti nousta enää noustu ilman lääkärin apua. Ei kukaan huvikseen osastolle hakeudu.
Unettomuuteni parani kun aloin syödä rautatabletteja. 50mg päivä. Minulla on aina ollut hyvä hemoglobiini, mutta kudosrauta/varastorauta eli ferritiini voi silti olla alhainen ja se voi aiheuttaa unettomuutta.
Rautatabletit pitää ottaa niin ettei juo kahvia eikä maitotuotteita kaksi tuntia ennen ja jälkeen, sillä kofeiniini ja kalsium haittaavat raudan imeytymistä. Samaan aikaan ei myöskään kannata ottaa monivitamiinitabletteja, eri hivenaineet estävät toistensa imeytymistä. Sekä rauta että vitamiinipillerit kannattaa ottaa ruuan kanssa.
On niin paljon aineita jotka haittaavat raudan imeytymistä että ei ole ihme jos syntyy raudanpuute, vaikka söisikin terveellisesti. Jos joka aterian yhteydessä juo kahvia tai maitoa, se jo riittää.
Omalla kohdallani yllätti miten rautalisä paransi unta.: )
https://www.kaleva.fi/juttutupa/terveys-ja-hyvinvointi/varastorauta-arvot/6744838
Masennuksen taustallahan on paljon, ihmissuhdeongelmat tärkeimpiä syitä, ja pitkän aikavälin traumakokemukset ihmissuhteissa ja muualla, joita ei ehkä tiedosta. Terapia on paras apukeino ja siihen olen hakeutunutkin. Mutta jotta jaksaa elää ja hoitaa itseään, on fysiikka hyvä saada mahdollisimman hyvään kuntoon. Uni on osa sitä, ja ruokavalio, ja liikunta josta saa ainakin mielihyvähormoneja.
Näistä luontaisista masennuksen apukeinoista lisää seur. sivuilla:
Mitä aikabiologiset hoidot ja kronoterapia ovat?
https://www.mielipalvelut.fi/aikabiologiset-hoidot-eli-rytmit-masennuksessa/
Byää masennus byäää leikkitauti äitii mua kiusattiin koulussa äiti maitoa en haluu töihin ku kiusataan äiti äiti
Että voikin ihminen olla tyhmä !