Joskus noin vuosi sitten tunsin inhottavaa kirvelyä virtsatessa. Aluksi kirvely ei ollut voimakasta, ajattelin, että se menisi ohi. No eihän se mennyt. Se jatkui vaan. Lopulta alapääni oli niin kipeä, että en voinut virtsata kuin suihkussa. Katsoin peilillä alapäätäni ja siellä oli valkoinen, ehkä hieman verinen rakkula. Se oli ihan emättimen suulla. Peittäessäni sen sormella, pystyin virtsaamaan suihkussa kivuttomasti. Sitä kesti viikon verran ja sitten se parantu. Olin silloin neitsyt, joten mistään sellaisesta taudista ei voinut olla kyse. Mikähän se oli?
Rakkula
Pelokas
1397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kyseisestä rakkulasta on,että se on ollut näppylä.Ei syytä huoleen.Pitää vaan muistaa olla varovainen,koska monenlaista pöpöä on nykyään liikkeellä.