Joulukuussa kertaamaan Sodankylään

Pentti666

Onko kukaan lähdössä?

9

1511

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hugazaga

      Haha, täällä kommentoivista 60 % on käynyt armeijan joskus hevosvetoisen tykistön aikaan, 19 % on sivareita ja 20 % on kylläkin ollut suht modernissa armeijassa, mutta itärajan toisella puolella. Itse kuulun siihen ensimmäiseen ryhmään eli kävin silloin kun sotilaat olivat vielä miehiå, kapiaiset juoppoja ja maastopuku mallia -62.

    • EiEnää

      Itse olen jo ajat sitten kerrannut Lapissa Rovajärvellä 2-erikertaa. Olen jo niin vanha, että mahdolliseen tulevaan sotaan ei enää kelpuuteta, mutta harjoitelkaa te nuoret hyvin, koska epävarmalta näyttää tällähetkellä rauhan säilyminen pohjanperillä, merkit eivät ole hyvät.
      Jo kuollut isäni oli jatkosodassa rintamasotilaana monenlaista kurjuutta kokemassa, joka vaikutti hänen loppuelämäänsä ja myös minuun hänen lapsenaan negatiivisesti.
      Sodankylä on hyvä kertauspaikka, tunnen seudun, koska olen jo kauan asunut Sodankylän alueella.
      Kun tulisi kovat pakkaset ja lunta reilusti, niin hauskahan sitä silloin olisi peuhata harjoitusalueella, nyt näyttää talven tulo huonolta, ei sivakka huilaa vielä, kun sulat maat.
      Armeijalla on hyvät vaatteet, joten ei tarvitse palella. Itse en koskaan tuntenut vilua, kun olin armeijan vaatteissa, silloin sarkapuku, maastopuku jne. huopavuorikumisaappaat. Kyllä kelpaa olla suomalainen sotilas vaatteiden osalta. Fyysinen ja psyykkinen kunto kun on kova niin talvisessa maastossa tulee toimeen oikein hyvin ja luonto opettaa tavat miten helpommin selviää. Joukon mukana on tietenkin vaikeampi itseään joskus huoltaa, verrattuna jos yksin olisi metsässä, mutta toisaalta selviämään oppii kyllä helposti, jos haluaa.
      Kybersotilaat eivät kaiketi paljoa ole ulkona, niistä en tiedä mitään. Joulukuu on paras luppoaika olla kertaamassa, ehdotinkin kerran, että joulukuussa pitäisi harjoituksia järjestää silloiselle päättävälle "sotakomissaarille", nyt sitten on kuultu tämä.
      Yksin ei joudu kertaamaan eli muitakin lähtijöitä on, sota-aikana naapuristakin on seuraa haitaksi asti.

    • ilmainenlomatuli

      Ottaa sen valtion tarjoamana ilmaisena "lomana" :D

      Pitää tietyn huumorintajun mielessä että jokaista viskipulloakaan ei kannata varastella everstin laatikoista ja juoda viimeiseen tippaan asti sitä :D

    • Vk78

      Lähdössä ollaan 4-12.12. Alkaa roi, loppuu skylä

    • KivaaDokaamistaOli

      Ei huvittanut enää lähteä leikkimään ja muijakin huusi että et lähde sinne ryyppäämään...Kusin vahigossa kapparin teltan päälle viimeksi kun olin kertaamassa ja täydessä kännissä.

    • Spade

      Lähdössä ollaan juu. 7-12.12.Ja roista aloitellaan ja sodankylään lopetellaan.
      Ei kauhea hinku olisi lähtä mutta kai sitä kerran ainakin pitää kävästä kattomassa nykymeiningit.

    • Jakmini

      Ei.

    • Puolustakaa-te

      Ei huvittanut lähteä leikkimään.

    • Anonyymi

      Ennemmin lähden kaljalle kuin haistelemaan toisten kiveshikeä..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe