Persujen kannatus riittä 5. sijaan!

Persujen nousu on alkanut. Kommunistit ohitettiin, vaikka suomenruotsalainen Li Andersson on johdossa. Hänellä on vahva taloudellinen tuki. Persut joutuvat pärjäämään omillaan.
Kommunistit ja muu vihervasemmisto saa media-aikaa suunnattomasti enemmän kuin Perussuomalaiset. Tutkimuksissa virhemarginaali on persuille aina - merkkinen.
Näin ollen Vihreät on jo saavutettu, joten Perussuomalaiset voivat olla jo neljänneksi suurin puolue.

Persut tulevat saamaan valtaosan nyt kantansa ilmoittamatta jättäneiltä.
20247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Mitään pikkujytkyäkään ei ole tulossa persuille, koska suurin mamuaalto meni jo eikä pelkkä mamuöyhötys enää riitä. Lisäksi persut onnistui hallituskaudellaan kusemaan työläisten ja vähäosaisten kintuille kokkareiden apupuolueena. Ja moni kuspääpersu kannattaa vieläkin nykyhallituksen talousoikeistolaista ja ay-vastaista linjaa.

Äänestä

Joo, persut on ainoa puolue joka vastustaa "haittamaahanmuuttoa".
Se on suurin syy siihen, miksi siirryn persujen äänestäjäksi seuraavissa vaaleissa.

1Äänestä

Kyllä+tuo+11-12+%+kannatus+on+realistinen+vaaleissa.+kun+kävin+Tampereen+keskustorilla+5.11.2018,+jossa+oli+Sami+Savio+näytti+olevan+todella+säpinää+ja+porukkaa+oli+teltalla.+En+päässyt+edes+juttusille,+koska+useita+jutusti+häntä...+Seuraavalla+kerralla+sitten................

1Äänestä
  • Aloittaja

    Kannatus+on+nyt+9,8++1,8=11,6+,+kun+Vihreiltä+miinustetaan+virhemarginaali,+jonka+tutkimuslaitokset+jättävät+tekemättä+on+persut+ohi.+Vihreät+ovat+sekaisin,+kun+taas+Perussuomalaisten+rivit+ovat+suorassa.+Vasemmistoliitto+ohitettiin,+vaikka+media+hehkuttaa+sen+saavan+potkua+vihreiden+sekoilusta.On+selvää,+että+kantansa+ilmoittamatta+jättäneet+nostavat+kannatusta+vielä+6-7%:yksikköä.+Kolmen+suurimman+sakkiin+pääsy+on+siis+mahdollista.Pitää+vain+saada+porukat+äänestämään.

    Äänestä

Euroopassa kasvanut ilmiö kasvattaa meilläkin kannatusta siitä saavat perussuomalaiset siivunsa .

1Äänestä
  • Ensin pitäisi Perussuomalaisilla olla jotain agendaa, sellaista johon voisi uskoa että se sitten myös pitää. Paskanjauhajia on politiikassa ollut aina, tulee olemaan ja tuntuu pahenevan. Perussuomalaisilta lisäksi puuttuu, edes luotettavan oloisia ehdokkaita. Puskista sekoilevia öykkäreitä kun ei tarvita mihinkään.

    Äänestä

  • Huhtikuussa+tulette+näkemään+ns.+kevätmyrskyn+,+kun+Perussuomalaiset+yhtyy+yleiseurooppalaiseen+ilmiöön+,jossa+kansan+omaakin+tahtoa+on+kuunneltava+.+Petturit+on+puolueesta+lähteneet+ja+nyt+etsivät+kotiaan+1,5%+kirjaamisella.+Muistetaan,+että+me+rakensimme+maan+.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Venäjä ei tue vasemmisto, koska ruotsinkieliset säätiöt hoitavat heidän tuet.
    Perussuomalaiset eivät saa tukea ulkomailta, kuin korkeintaan Ruotsista.

    Äänestä

  • Perusnuori kirjoitti:

    Venäjä ei tue vasemmisto, koska ruotsinkieliset säätiöt hoitavat heidän tuet.
    Perussuomalaiset eivät saa tukea ulkomailta, kuin korkeintaan Ruotsista.

    Vasuriliito-vihreillä on ylen koko tiedotuskoneisto käytettävissään ja loputtomasti veronmaksajien rahoja

    Äänestä

Aloittaja

Onneksi Perussuomalaiset ovat yhtenäinen joukko. Katsokaa RKP:tä joka äänestää miten sattuu.

Äänestä
  • Heh, persut nimenomaan EI ole yhtenäinen joukko. Persuihin mahtuu ex-kommareita, uusnatseja, talousoikeistolaisia - ja vasemmistolaisia. Osa on ay-liikkeen vastaisia ja osa suhtautuu siihen myönteisesti. Kun äänestää persuja, ei tiedä mitä saa. Muuta kuin mamuöyhötystä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Persut ovat äänestäneet hyvin yhtenäisesti eduskunnassa. RKP on äänestänyt hallitusta vastaan ja puolesta. Yksi edustaja karkasi salista piiloon.
    Mannerheim, joka juhli natsien kanssa ei myöskään kuulunut persuihin.
    Stalinisti opissa Moskovassa oli Nils Torvalds ei kukaan persu. Katso peiliin.

    Äänestä

  • Perusnuori kirjoitti:

    Persut ovat äänestäneet hyvin yhtenäisesti eduskunnassa. RKP on äänestänyt hallitusta vastaan ja puolesta. Yksi edustaja karkasi salista piiloon.
    Mannerheim, joka juhli natsien kanssa ei myöskään kuulunut persuihin.
    Stalinisti opissa Moskovassa oli Nils Torvalds ei kukaan persu. Katso peiliin.

    Packalen äänesti irtisanomisten heikentämisen puolesta. Lisäksi tunnen henkilökohtaisesti useita persukannattajia, jotka ovat ay-liikkeen vastaisia ja hallituksen talous- ja sosiaalipolitiikan kannalla. Mikähän on persujen linja ensi vaalikaudella?

    Äänestä

Persuilta ei mennyt kuin puoli päivää tajuta, että se ei olekaan neljänneksi suurin puolue?! HUH HUH!

Äänestä
  • Hyvissä asemissa ollaan ja persujen rivit ovat suorassa

    Äänestä

Nukkuvat äänestäjät voivat pikkuisen nostaa persujen kannatus prosenttia, mutta mistään hirveistä lukemista ei kyse kuitenkaan ole, on sieltä Halla-Aholta tullut ihan hyviä blokeja, kun jokusen lukaissut ja asiaa ovat olleet, joten kannattaa ihmisten hieman katsella sillä silmällä, että siinä voi olla mahdollinen ehdokas monelle äänestäjälle, jotka epäröivät ja eivät ole vielä muodostaneet mitään mielipidettä, tai kantaa siihen ketä ensi vaaleissa äänestää. Itse ainakin luen monilta eri puolueilta kolumneja yms asia painotteisia blokeja, pitää avara katseisesti punnita vaihtoehtoja ja niitä itselle ja suomalaisille tärkeitä ja hyviä puolia ottaa huomioon, oli se puolue kanta mikä hyvänsä. Henk.kohtaisesti en usko näitä. jo istuneita edustajia, kun on jutut muuttuneet ja mielipiteet vaalien lähestyessä ja Orpo oli eri jutussa jo parin päivän sisään aivan eri mieltä asioista, niin ei viitsi tuollaiselle edes aikaa tuhlata tarkempaan analyysiin. Hyvällä valehtelijalla pitää olla erinomainen muisti, jotta muistaa mitä on valehdellut Orvolla ilmeisen huono muisti, silloin ei kannata valehdella ollenkaan, kun ei muista mitä milloinkin ja mihin kertoo.

Äänestä
  • Niissä Orvon piireissä on ihan normia se jatkuva valehtelu jos joku puhuu totta se on musta lammas

    Äänestä

Aloittaja

Halla-aho on ollut paljon Brysselissä, mutta tulee toki vaalikamppailuun.
Persuille tulee uusia hyviä ehdokkaita. Ulkomailta tulee myös tukea.
Perussuomalaiset ovat vahvassa yhteistyössä ruotsalaisten kanssa.
Mikäli siellä demarit jäävät oppositioon Persujen yhteistyö nousee tärkeäksi..
RKP joutuu ulos myös kulttuuriyhteistyöstä ja se jää paikallispolitiikkaan keskittyväksi micropuolueeksi.

Äänestä

RKP on turha puolue ja ruotsi turha kieli. Englannin merkitys korostuu.
Koululaiset aloittavat englannin päiväkodissa tai 1. luokalla. Kukaan ei viitsi räpeltää lukemaan ruotsia. Suomessa voi jatkaa englanniksi opiskelun ammattiin Laureassa. Hyvin englantia osaamalla saa työpaikan. Sen lisäksi voi opiskella jonkun suuren kulttuurikielen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perusnuori kirjoitti:

Persujen nousu on alkanut. Kommunistit ohitettiin, vaikka suomenruotsalainen Li Andersson on johdossa. Hänellä on vahva taloudellinen tuki. Persut joutuvat pärjäämään omillaan.
Kommunistit ja muu vihervasemmisto saa media-aikaa suunnattomasti enemmän kuin Perussuomalaiset. Tutkimuksissa virhemarginaali on persuille aina - merkkinen.
Näin ollen Vihreät on jo saavutettu, joten Perussuomalaiset voivat olla jo neljänneksi suurin puolue.

Persut tulevat saamaan valtaosan nyt kantansa ilmoittamatta jättäneiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu