Renkaat kannattaa ajaa loppuun

rengasjärkeä

Sattuipa Moottorilehdessä (7/2017) silmiin asiallinen testi. Michelin oli tehnyt testin, ei omilla renkailla, vaan muiden kumeilla. Lopputulos oli se, että rengas kannattaa ajaa laillisuuden rajoille 2 milliin asti. Laaturengas säilyttää ominaisuutensa sinne asti hyvänä. Myös vesikelillä. Mutta halpakumit ei. On siis täysin hullua tämä autolehtien ja rengasmyyjien väittämä, että renkaat pitää vaihtaa jo silloin kun pintaa on vielä 4-5 milliä. Pelkkiä myyntipuheita. Ja vielä parempaa. Täten säästettän valtavasti luonnovaroja. Michelinin tutkimus osoitti, että pelkästtä Euroopassa tehdään vuosittain 128 miljoonaa rengasta turhaan, kun renkaat vaihdetaan liian usein. Hirveätä tuhlausta. Oikeastaan pitäisi säätää laki, että renkaat on ajettava loppuun tai siitä tulee tuntuva sakkomaksu, jos vaihtaa aikaisemmin. Tässä vihje vihreille.

24

849

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Cruzeideri

      Samaa mieltä.

      Sen lisäksi, että Michelin on, päinvastoin kuin muu ala, puhunut renkaiden loppuunajamisen puolesta, ovat he myös alkaneet suunnitella renkaita tuota varten. Eli Michelinit sopivat muita paremmin sakkorajalle ajettaviksi, sillä niiden suunnittelussa on huomioitu muutakin kuin pito uusina.

    • Ajan itse etupainoisella takavetoisella autolla enimmäkseen kaupunkinopeuksia.
      Kun tiellä on uria ja paljon vettä, raskaskin keula nousee liitoon.
      Samaa mieltä, että 2-3 mm riittää, toki ajonopeutta voi aina vähän alentaa olosuhteiden mukaan.

      • Cruzeideri

        Hetkittäisiä liitoja voi sattua, muttei se mikään katastrofi ole, kun vähän osaa ajaa. Eli suoralla tiellähän se keulan liirto veden päällä parin sekunnin ajan ei haittaa mitään edes moottoritiellä, kun auto jatkaa eteenpäin.
        Ongelmia tulee vain jos kovavauhtisessa mutkassa lähtee liirtoon, mutta sen verran voi katsoa eteensä ja ajaa tilanteen mukaan, ettei tuo käytännössä rauhalliselle kuskille mikään ongelma ole.

        Jos ja kun suomalaiset pärjäävät talvella oikeasti liukkaalla, niin mikään vesiolosuhdehan millään renkailla ei ole yhtä paha paikka kuin tavallinen talvisää, pahoista talvikeleistä puhumattakaan.
        Toki kesällä ongelmia voi syntyä, jos ajaa ”urheilullisesti” ja päätyy yllättäen vesiliirtoon. Tässä kuitenkin kyseessä ensisijaisesti kuljettajan päänsisäinen ongelma, ja vasta toissijaisesti rengasongelma. Missä vaan oloissahan ne pidon rajat pystyy ylittämään, kun oikein ”urheilee”.

      • Älä.viitsi
        Cruzeideri kirjoitti:

        Voit pyyhkiä mutullasi sitä itseään. Et voi tietää kenenkään vesiliirron kestosta tai tapahtumapaikasta.

      • AutoJaRenkaatKuskinMukaa
        Älä.viitsi kirjoitti:

        Voit pyyhkiä mutullasi sitä itseään. Et voi tietää kenenkään vesiliirron kestosta tai tapahtumapaikasta.

        Joo, sama ohje ei sovi kaikille. Toiset taitaa hakea oman tuntuman kautta sitä pidon rajaa ja jättää mieleisensä marginaalin. Osa kaiketi menee mainosten ja nopeusrajoitusten mukaan kelistä välittämättä... Siis kaikki ei pysty arvioimaan tuntumaan yhtä herkästi. Jos sitä tuntumaa ei ole, niin kyllä silloin on syytä hankkia niitä parhaimpia renkaita ja vaihtaa tiukimpien suositusten mukaan.

    • Olosko

      Jep. Aina on tullut ajettua kesärenkaat sinne 2-3mm ennen vaihtoa. Talvirenkaissa täytyy katsoa ikää. viimeisimmät nastakumit oli jo seitsämän vuoden ikäisinä liukkaan oloiset ja olisi pitänyt vaihtaa. Auto oli menossa vaihtoon, niin ei raaskinut. Vähän joutui kahdeksattakin vuotta ajelemaan ja oli jo tosi tarkkaa puuhaa jäisellä kelillä.

    • nosinnesaunantaakse

      Suomalainen ajaa kuminsa loppuun, koska on persaukinen. Ei siksi, että ajattelisi luontoa. Maailmassa tehdään tosiaan liikaa renkaita ja Misukka keräsi irtopisteitä huomauttamalla siitä itse ensin. Misukka on siis maailman toiseksi suurin rengassaastuttaja. Eikä aio asemastaan luopua.
      Sinänsä hyvä aihe, mutta ei suomalainen ongelma. Itse vaihdan kesärenkaat viimeistään neljässä millissä. Eko-keskustelut Suomessa on idioottien ylläpitämää kansan kyykyttämistä.

    • tolkkua_

      Vaihdoin vuoden 2000 nastarenkaat viime talvena. On hölmöä vaihtaa ennenaikaisesti. Viralliset rajat on ihan hyviä. Aina pitää toimia kelin ja renkaiden kunnon mukaan. Vesiurissa ei pidä ajaa, joskus tietysti on pakko mutta silloin hiljempaa.

      • Ikinä.ei.pesty.autoa

        Hyvin kesti 17 vuotta ajaa ympäri vuoden. Et ilmeisesti ajellut kuin sunnuntaisin puolipilvisellä kelillä kirkkoon?

      • tai.pesetä
        Ikinä.ei.pesty.autoa kirjoitti:

        Hyvin kesti 17 vuotta ajaa ympäri vuoden. Et ilmeisesti ajellut kuin sunnuntaisin puolipilvisellä kelillä kirkkoon?

        Heh heh. Nastarenkailla ei ajeta kesällä. En kuulu kirkkoon, kilometrejä tänä aikana on tullut vähän kolmattasataa tuhatta .
        Pese Sinäkin hyvä ukko joskus autosi.

      • Vahaa.välillä
        tai.pesetä kirjoitti:

        Heh heh. Nastarenkailla ei ajeta kesällä. En kuulu kirkkoon, kilometrejä tänä aikana on tullut vähän kolmattasataa tuhatta .
        Pese Sinäkin hyvä ukko joskus autosi.

        On kyllä ollut kovat korput nuo renkaat, 300tkm ajoa. Suomen ennätys?

    • koko.ymmärrys.sama.taso

      Suomenkielen ymmärrys näyttää olevan heikko. Kolmattasataa tuhatta on yli 200 000, ei 300 000. Tämä on autolla ajettu kokonaiskilometrimäärä, tarvirenkailla siitä noin neljäsosa eli päälle 50 000.

      • Ei-muuta

        Ehkä kannattaisi kertoa yksityiskohtaisemmin kertyneet kilometrit...Tuosta saa käsityksen talvirenkaille ja sen on paljon kilometrejä.

    • tolkkua_

      Kun puhutaan nastarenkaista niin luulisi kaikkien ymmärtävän että niillä ei ajeta ympäri vuoden. Nimim. "ikinä ei pestä autoa" keksi että nastarenkailla ajetaan. Kysy: mistä keksintö on peräisin?

      • Menetetty.tapaus

        Kannattaisiko jo luovuttaa.

    • Cruzeideri

      Saitko ne yli 100000km(?) ajetut nastarenkaasi lopulta kulumaan sakkorajalle?

      Itsellänikin nyt vanhat nastarenkaat, joissa ihan hitosti pintaa, mutta liukkaat. Tarvitsisi uudet, mutta ei viitsi ”hyviä” heittää menemään. Pitääkö noilla alkaa oikein tosissaan revittelemään, että kuluisivat?

      Tiedoksi uteliaille, että CrossClimatet olivat ihan yhtä hyvät eli huonot talvirenkaat kuin vanhat premium-nastarenkaat, joissa nastat tallella ja paljon uraa.

      • Olet.päästä.vialla

        Sinun juttusi vajakki kiinnostaa yhtä paljon, kuin kilo sitä itseään.

      • Pentti.poika.alkaa

        Miljonääri, eikä viitsi heittää pois. Vajakkipää olet, kohta taas parin vuoden, jauhanta ostin 4kpl renkaita skeidaan.

    • 3454534

      "Laaturengas säilyttää ominaisuutensa sinne asti hyvänä. Myös vesikelillä. Mutta halpakumit ei"

      Nyt 3v ajan olen päässyt vertailemaan Michelin x ice north 2 ja Hankook winer i pike RS renkaita, Michelinillä ajettu 5 talvea ja Hankookilla 3. Kun Hankookit oli uusia, tuntui että jääpito oli jopa hiukan parempi kuin Michelinissä joilla silloin oli jo ajettu muistaakseni 2 talvea. Mutta kun taas pääsin tänä syksynä liukkailla vertailemaan, nyt Michelinin pito tuntuu selvästi paremmalta.

      Tämä tukee aika hyvin tuota väitettä että laadukas merkkirengas säilyttää pidon paremmin loppuun asti. Uusi Hankook päihitti pidossa 2 vuotiaan Michelinin, mutta 5 vuotias Michelin päihittää pidossa 3 vuotiaan Hankookin.

      Oikeastaan yllättävän nopeasti Hankookin pito on heikentynyt ja yllätyin kuinka liukkaita ovat nyt 3 talvea ajettuna. Michelinillä taas ei suurta muutosta pito-ominaisuuksissa. Hankook ei kuitenkaan yhtä arvokas perinteinen merkkirengas ja tuo huono pidon säilyminen selittää varmasti miksi rengas on luokkaa halvempi.

      • Näin.se.menee

        Sinun mutullasi vajakki ei ole v*tunkaan arvoa.

      • Paska.puhetta

        Pitää olla ajettu samalla autolla, samat määrät, tiet, säät. Mutusi ei kelpaa.

      • 5545354363

        Itse tutkimushan on esitetty aloitusviestissä, minun kokemus vain vahvistaa tutkimuksen. Michelin on tunnettu siitä että tekee renkaat kuluttajia eikä rengastestejä varten (vaikka usein voittaakin testit) ja siksi ei ole yllätys että pito suunniteltu hyväksi koko elinkaaren ajaksi.

        Hankook taas pärjää hintaisekseen yllättävän hyvin testeissä, joku juju tässä pitä siis olla ja se on ettei pito-ominaisuudet säily yhtä hyvin elinkaaren aikana kuin laadukkaammassa merkkirenkaassa.

      • Höpsistä.pussiin
        5545354363 kirjoitti:

        Sinun kokemuksella ei ole mitään arvoa. Pitää olla testattu samalla autolla, samat sääolosuhteet, tiestö jne.

      • Huhhuijjaataas
        5545354363 kirjoitti:

        Itse tutkimushan on esitetty aloitusviestissä, minun kokemus vain vahvistaa tutkimuksen. Michelin on tunnettu siitä että tekee renkaat kuluttajia eikä rengastestejä varten (vaikka usein voittaakin testit) ja siksi ei ole yllätys että pito suunniteltu hyväksi koko elinkaaren ajaksi.

        Hankook taas pärjää hintaisekseen yllättävän hyvin testeissä, joku juju tässä pitä siis olla ja se on ettei pito-ominaisuudet säily yhtä hyvin elinkaaren aikana kuin laadukkaammassa merkkirenkaassa.

        Voi teitä vajakki siskoksia Cruzeiderin kanssa, "minun kokemus vain vahvistaa tutkimuksen". Mutulla ei ole mitään arvoa, niinhän te vatipää siskokset painotatte.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      169
      2114
    2. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      14
      2112
    3. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      92
      996
    4. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      837
    5. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      783
    6. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      35
      776
    7. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      156
      772
    8. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      30
      736
    9. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      704
    10. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      50
      674
    Aihe