Hennasta pienituloisten puutarhakaupunki?

Soininvaara oli huolissaan jo vuonna 2010 Päijät-Hämeen kilpailukyvystä.
http://www.soininvaara.fi/2010/09/17/paijat-hameessa-yritettiin-tempautumista-paakaupunkiseudun-kasvun-imuun/

Se imu on menetetty jo Mäntsälässäkin.
8269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ilman muuta köyhille se onkin tarkoitettu sillä eihän kukaan suurituloinen tuonne edes rakentaisi saatikka muuttaisi.
Pitää olla kunnon virkistysalue jossa järvi tai puhas joki ennen kuin me raharikkaat lähdemme polttamaan pelimerkkejämme. Mettää ja joutomaata voi ostaa halvemmallakin kuin 19 euroa neliö.

Äänestä
  • Mettää saa jo jonkinmoisilla puilla varustettuna 5000e /ha . Miksi ostaisi 500m2 20000e ??? Eikä kukaan tule määrittelemään talon kokoa väriä ym. Eikä naapurin seinä ole 5 m päässä omasta seinästä. Viemäreihinkään tuskin tarvinnee liittyä , joten säästöt ovat hirmuiset.

    Äänestä

Hennaan on mennyt miljoona poikineen, eikä takaisin ole tullut oikeastaan yhtään mitään. Miettikääs koko hennan hanketta järjellä ja jos ette ole siihen kykeneväisiä tahi ette osaa työstää mielessänne suurempia kokonaisuuksia niin minä yritän teittii nyt hieman auttaa.

Hennaan on siis mennyt rahaa ja paljon, eikä niitä takaisin saa. Rakentamattomat tontit eivät tuota mitään - minkäänlaista veroa ei kuntaanpäin tule, ei kiinteistöveroa eikä kunnallisveroa kun ei ole niitä asukkaitakaan.
Jos kunta haluaa jotakin tuottoa sieltä, niin kunnan on käytännössä annettava niitä tontteja liki ilmaiseksi ja asetettava ehto että muutaman vuoden kuluttua tontilla on oltava valmis talo tai kauppa raukeaa. Vain sillä tapaa sieltä tulee edes kiinteistöveron muodossa jtakin takaisinkin päin.

Hennaan ei tule mitään kerrostaloja koskaan. Mutta henna saattaisi olla minitaloille hyvä paikka. Sellaisille sinkkubokseille joissa neliöitä on 50-70. Talon määre on se että neliöitä täytyy olla minimissään 50. Henna voisi kuitenkin olla erikoistalousalue jonne saisi rakentaa minimaalisen kokoisia jopa noin 30 neliöisiä koteja. Kun alueella ei olisi asukkaina juurikaan lapsiperheitä, niin kuluja päivähoidosta ym. ei tulisi. Nämä hennan sinkut olisivat pääkaupunkiseudulla junalla töissä käyviä elämäntapaintiaaneja jotka elävät minimaalisella budjetilla ja kasaavat pääomaa myöhmpää elämää varten.
Hennassa ok-tontin hinta saisi olla vain noin 5000 - 7000 euroa ja minitalon rakentamiskulut olisivat noin 50000 - 70000 euroa. Tällä konseptilla me saamme hennaan noin 1000 pikkutaloa tehtyä ja aivan ainutlaatuisen kyläyhteisön perustettua joissa asuu cityihmisiä jotka kuitenkin asuvat maalla.

Äänestä
  • Hienoa! Muuttaisin itsekin. Nyt on pieni tölli työttömyysalueella Savossa ja etelä-Suomessa kärvistellään vuodesta toiseen etsien kohtuuhintaista vuokrakämppää. Kerrostaloissa on aina meteliä ja kaikenmaailman urpoja naapureina. Onko todella näin, että talon määre on min.50m2? Täytyykö sen olla yhdessä kerroksessa vai yläkerta mukaan lukien? Ensimmäinen ongelma taitaa olla se, että yksinelävien suurta määrää ei oikein huomioida asuntorakentamisessa. Vantaa oli jo hiljattain uutisoinnin mukaan ruvennut rajoittamaan rakentamista jossa huomattiin jollekin alueelle tehdyn pääasiassa pienistä asunnoista koostuvia kerrostaloja. Ihmettelen kenelle tämä nyt oikein on ongelma? Jollekin kohta eläkkeelle jäävälle vanhalle käävällekö, jolle ei millään mene jakeluun se, että kaikki nyt eivät yksinkertaisesti vain jaksa tai halua elää perheellisenä. Eikä se sinkkuus kaikille ole mikään nk.välivaihe. Itse olen melkein 50 ja elämästäni olen asunut vain 4 vuotta tosi nuorena avopuolison kanssa. Yksineläviä on Suomessa kuitenkin jo käsittääkseni 1 131000, joten ihan pienestä "prosenttijengistä" ei ole kysymys. ( luku alkaa siis miljoonalla!) Minitalot kohtuuhintaisella tontilla olisivat tosiaan tervetullut juttu. Miksi et laita kuntaan ehdotustasi? Itse en ole orimattilalainen, vaan sattumalta tulin lukaisseeksi tämän ketjun.

    Äänestä



  • Tosi on-

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pienituloisuus kirjoitti:

Soininvaara oli huolissaan jo vuonna 2010 Päijät-Hämeen kilpailukyvystä.
http://www.soininvaara.fi/2010/09/17/paijat-hameessa-yritettiin-tempautumista-paakaupunkiseudun-kasvun-imuun/

Se imu on menetetty jo Mäntsälässäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu