https://www.kaleva.fi/lukijalta/mielipiteet/maalaisjarkeni-sanoo-etta-minakin-olisin-paassyt-kotiin-samalla-kyydilla-mika-on-kelan-ohjeistus-taksiyrittajille/809739/
Maalaisjärkeni sanoo, että minäkin olisin päässyt kotiin samalla kyydillä – mikä on Kelan ohjeistus taksiyrittäjille?
Hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa.
Puolisoni sai sairauskohtauksen, hänet piti viedä Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
Menin häntä katsomaan seuraavana päivänä julkisella kulkuneuvolla. Lääkäri kiersi myös vierailuni aikana. Oli ollut pieni tukos aivoverenkierrossa.
Koska oli kaksoispyhien aatto, ja tilanne hyvä, lääkäri päätti kotiuttaa potilaan.
Odoteltiin papereita 3,5 tuntia, sitten hoitaja toi ne huoneeseen ajassa noin kello 15.30.
Nyt menen siihen yllätysosioon, asian ytimeen miksi kirjoitan Kalevaan.
Hoitaja sanoi, että taksilappu on kirjoitettu yhdelle henkilölle, potilaalle. Minä en saa lähteä tuohon taksiin, vaan pitää mennä julkisella kulkuneuvolla kotiin. Kela on hoitajan mukaan antanut tällaiset ohjeet taksiyrittäjille.
Hämmästykseni oli todella suuri, tästä ei Kela ole uutisoinut millään tavalla.
Olin epätietoinen kulkeeko enää linja-autoa Kuusamoon päin? Sama hoitaja otti asiasta selvää, auto lähtee Kuusamoon kello 16.20. Kiittelin tiedosta, ja suuntasin itseni ulos sairaalasta. Oli pimeä, hieman sateli vettä, matkaa on linja-autoasemalle pitkästi kävellä, kun aikaa oli vähän.
”Hoitaja sanoi, että taksilappu on kirjoitettu yhdelle henkilölle, potilaalle.”
Taksi oli tullut vihdoin potilasta hakemaan. Matkalla oli tullut puhetta tästä uudesta Kelan ohjeistuksesta.
Nyt sitten vuorostaan oli hämmästynyt taksiyrittäjä. Hän ei ollut kuullut näistä uusista ohjeista mitään. Vapaita paikkoja oli taksissa ollut. Maalaisjärkeni sanoo, että minäkin olisin päässyt kotiin samalla kyydillä.
Kysymykseni kuuluu Kelalle: Mikä on totuus ja ohjeistus taksiyrittäjille näissä tilanteissa, jotka edellä kuvasin? Haluan rehellisen ja puolueettoman vastauksen.
Minua hämmästyttää suuresti, jos ja kun koulutetut ihmiset puhuvat muunneltua totuutta.
Minä en saa lähteä tuohon taksiin, vaan pitää menn
Miksi_Kela_toimii_näin
0
86
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62463- 1161628
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361366Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1571205- 521115
- 1161101
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051054- 571051
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46929- 60892