Suomen kansa on selkeästi osoittanut mitä mieltä se on abortista ja Soinista. Ehdottoman kielteinen kanta suomalaisilla on mukavuusabortteihin ja se nähtiin viime sunnuntaina kun sama pari sai jo kolmannen kerran täyden kymppirivin tuomaristolta! Ohjelmassa missä selkeästi tanssitaan. Tämä jos mikä osoittaa mitä mieltä Suomen kansa on abortista. Turha kysyä enempää mielipiteitä kun se on tällä osoitettu.
Selkeä looginen indeksi
23
74
Vastaukset
- h.h.h
"Suomen kansa on selkeästi osoittanut mitä mieltä se on abortista ja Soinista."
Näin se on.
US:
"Nykyisen ulkoministerin Timo Soinin tilanne on selvästi heikompi, sillä enemmistö suomalaisista, 66 prosenttia, arvioi hänen suorituksensa huonoksi. ”Soinin arvosanaan saattaa vaikuttaa se, että tutkimuksen kyselyajankohtana Soinin luottamusta ministerinä arvioitiin eduskunnassa johtuen hänen abortinvastaisista linjauksistaan.
Vaikka Soini sai äänestyksessä eduskunnan luottamuksen, hänen aborttinäkemyksiinsä kiinnitettiin julkisuudessa paljon huomiota”, EVAn analyysissa todetaan."
Mitä mieltä kansa on???
"Vain 3 prosenttia väestöstä ei hyväksy aborttia lainkaan. 2 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa."- kunhan_vastaan
"Vain 3 prosenttia väestöstä ei hyväksy aborttia lainkaan. 2 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa." Tuossa näkyy selvästi tervehenkinen kansamme kokonaissuhtautuminen aborttiin. Vain 3% on "kokonaisänkyröitä", arvojensa vuoksi kieltävät tiukasti abortin kaikissa tapauksissa. Mutta tärkein tieto tuosta kirjauksesta puuttuu ja on se, että suurin osa ihmisistä hyväksyy lääketieteellisellä perusteella suoritetun abortin eli abortin, jossa sikiö on vaurioitunut, ei-elinkelpoinen ja vaarantaa myös äidinkin hengen. Suurin osa ei hyväksy vapaata aborttia, sitä kuuluisaa "mukavuusaborttia", väitettyä "naisen oikeutta" mielivaltaisesti surmata halutessaan jälkeläisensä.
Tutkimukset ja varsinkin kansanäänestykset ja mielipidemittaukset ja niiden tulkinta on kovin vaarallista, koska kysymyksenasettelu voi olla kovin asenteellinen, harhaanjohtava ja vastausten tulkinta on yleensä vielä asenteellisempaa. Enemmistön mielipiteen ilmaisusta voikin tulla enemmistön tahdon vastainen lopputulos! Tästä on oiva esimerkki BREXIT. - Eikövaan
kunhan_vastaan kirjoitti:
"Vain 3 prosenttia väestöstä ei hyväksy aborttia lainkaan. 2 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa." Tuossa näkyy selvästi tervehenkinen kansamme kokonaissuhtautuminen aborttiin. Vain 3% on "kokonaisänkyröitä", arvojensa vuoksi kieltävät tiukasti abortin kaikissa tapauksissa. Mutta tärkein tieto tuosta kirjauksesta puuttuu ja on se, että suurin osa ihmisistä hyväksyy lääketieteellisellä perusteella suoritetun abortin eli abortin, jossa sikiö on vaurioitunut, ei-elinkelpoinen ja vaarantaa myös äidinkin hengen. Suurin osa ei hyväksy vapaata aborttia, sitä kuuluisaa "mukavuusaborttia", väitettyä "naisen oikeutta" mielivaltaisesti surmata halutessaan jälkeläisensä.
Tutkimukset ja varsinkin kansanäänestykset ja mielipidemittaukset ja niiden tulkinta on kovin vaarallista, koska kysymyksenasettelu voi olla kovin asenteellinen, harhaanjohtava ja vastausten tulkinta on yleensä vielä asenteellisempaa. Enemmistön mielipiteen ilmaisusta voikin tulla enemmistön tahdon vastainen lopputulos! Tästä on oiva esimerkki BREXIT."Suurin osa ei hyväksy vapaata aborttia, sitä kuuluisaa "mukavuusaborttia", väitettyä "naisen oikeutta" mielivaltaisesti surmata halutessaan jälkeläisensä."
Missä kyselyssä sellanen tulos on saatu? Ei ainakaan tuossa mainitussa. Taitaa nyt olla vaan naisten kyykytysmututoiveitas. - kunhan_vastaan
Eikövaan kirjoitti:
"Suurin osa ei hyväksy vapaata aborttia, sitä kuuluisaa "mukavuusaborttia", väitettyä "naisen oikeutta" mielivaltaisesti surmata halutessaan jälkeläisensä."
Missä kyselyssä sellanen tulos on saatu? Ei ainakaan tuossa mainitussa. Taitaa nyt olla vaan naisten kyykytysmututoiveitas.Perustele faktoilla mielipiteesi vai tiedätkö edes, missä tuo tutkimus on esitelty. Esitit vain oman mututuntumasi ja feministipropagandaa, jolla ei ole mitään tutkittua perustetta. Aborttikantaa on tutkittu paljon Suomessakin. Tutustu tutkimustuloksiin, älä levitä mutu-tietoa ja feministiagitaatiota (naisten kyykytys) mikä levittää aborttia muka naisten "oikeutena", jota ei kuitenkaan ole kirjattu yhteenkään lakiin! Oikeus hakea aborttia on lakiin kirjattu ja viranomaiset joko hyväksyvät tai hylkäävät hakemuksen, mutta tämä oikeus puuttuu aviomieheltä/isältä jopa avioliitossa.
- SimoToini
kunhan_vastaan kirjoitti:
Perustele faktoilla mielipiteesi vai tiedätkö edes, missä tuo tutkimus on esitelty. Esitit vain oman mututuntumasi ja feministipropagandaa, jolla ei ole mitään tutkittua perustetta. Aborttikantaa on tutkittu paljon Suomessakin. Tutustu tutkimustuloksiin, älä levitä mutu-tietoa ja feministiagitaatiota (naisten kyykytys) mikä levittää aborttia muka naisten "oikeutena", jota ei kuitenkaan ole kirjattu yhteenkään lakiin! Oikeus hakea aborttia on lakiin kirjattu ja viranomaiset joko hyväksyvät tai hylkäävät hakemuksen, mutta tämä oikeus puuttuu aviomieheltä/isältä jopa avioliitossa.
"jota ei kuitenkaan ole kirjattu yhteenkään lakiin!"
Etkö oo kuullut aborttilaista? Se löytyy esmes Finlexistä nimellä Laki Raskaudenkeskeytyksestä. Siinä sanotaan alussa heti että Raskaus voidaan NAISEN pyynnöstä keskeyttää. Aika selkeesti ilmoitetaan oikeus naiselle. - SimoToini
kunhan_vastaan kirjoitti:
Perustele faktoilla mielipiteesi vai tiedätkö edes, missä tuo tutkimus on esitelty. Esitit vain oman mututuntumasi ja feministipropagandaa, jolla ei ole mitään tutkittua perustetta. Aborttikantaa on tutkittu paljon Suomessakin. Tutustu tutkimustuloksiin, älä levitä mutu-tietoa ja feministiagitaatiota (naisten kyykytys) mikä levittää aborttia muka naisten "oikeutena", jota ei kuitenkaan ole kirjattu yhteenkään lakiin! Oikeus hakea aborttia on lakiin kirjattu ja viranomaiset joko hyväksyvät tai hylkäävät hakemuksen, mutta tämä oikeus puuttuu aviomieheltä/isältä jopa avioliitossa.
Eihän mies aborttia tarvi.
"Tutkimukset ja varsinkin kansanäänestykset ja mielipidemittaukset ja niiden tulkinta on kovin vaarallista, koska kysymyksenasettelu voi olla kovin asenteellinen, harhaanjohtava ja vastausten tulkinta on yleensä vielä asenteellisempaa"
Totta tosiaan, ollaan taas samaa mieltä asiasta. Moiseen kyllä törmää oikeastaan vain mainoksissa, missä "99% oli erittäin tyytyväisiä uuteen kasvovoiteeseen" Kun vastausvaihtoehtoja on pelkästään että a) olen hyvin tyytyväinen b) olen erittäin tyytyväinen. Ihan hatustahan näitä vedetään. Siksihän tutkimusasetelma pitää nähdä, että voidaan vertaisarvioida luotettavuutta ja mitattavuutta. Näitä ei esitetä todellakaan näissä kasvovoidemainoksissa. :)
Toinen paikka missä tätä näkee on ProLife -porukka. Sinä annoit loistavan esimerkin epätieteellisestä ja vilpillisestä asenteellisuudesta, mikä sitten koitui niiden surullisen kuuluisien kansalaisaloitteidenkin kohtaloksi, samoin kuin vuosia taaksepäin tehty Pro Life - kysely kandidaattien aborttikannasta. Sekin oli muotoiltu niin, että ehdokkailta kysyttiin siihen tapaan, että hyväksyvätkö he lapsensa surmaamisen. Totta kai tähän saadaan vastaus että ei. Kun ei kandidaatit tienneet edes mihin he ovat vastanneet. Tästä löytyy ketjut kyllä edelleen täältä, ja tarkat sanamuodot mistä oli kyse. Laitan tänne kun löydän.
Jos olisi kysytty tuossa Ylenkin tutkimuksessa sinun asenteellisella tavallasi, millä lähestyit asiaa näissä kansalaisaloitteissakin eli tuot oman asenteesi aborttiin, etkä vaivaudu kysymään asiaa neutraalilla kielenkäytöllä:
"Hyväksytkö naisen oikeuden surmata halutessaan jälkeläisensä" niin tuskinpa kukaan olisi vastannut että "kyllä". Koska ihmiset ei pidä aborttia ja henkirikosta toisiinsa verrattavina asioina.
Mutta kun on kysytty, että hyväksytkö abortin, niin silloin mitataan neutraalisti sitä asiaa, mitä on tarkoituskin mitata. Näitä asioita jauhetaan niin paljon metodikursseilla jo ihan perusopinnoissa.Ja toinen niistä ketjuista löytyi täältä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/8208827/aanestitko-vaarin-perustein
Osa eurovaaliehdokkaista siis joutui Pro Lifen mannekiiniksi tietämättään ja haluamattaan.- kunhan_vastaan
Tieteilijä kirjoitti: "Kirjoitat: "Hyväksytkö naisen oikeuden surmata halutessaan jälkeläisensä" niin. Koska ihmiset ei pidä aborttia ja henkirikosta toisiinsa verrattavina asioina.
Mutta kun on kysytty, että hyväksytkö abortin, niin silloin mitataan neutraalisti sitä asiaa, mitä on tarkoituskin mitata." Neutraalilla tarkoitat siis tosiasian vastaista kyselyä eli ihmiset eivät saisi vastata tosifaktisiin kysymyksiin abortista, "koska tuskinpa kukaan olisi vastannut että "kyllä"".
Tässä on juuri tuollainen valheuutisasenne, taas kerran. Mielestäsi ei siis saa kysyä mielipidettä todellisesta faktasta, vaan ensin se fakta pitää vesittää. Mutta silloinhan tsygootti/sikiö olisi sijaiskärsijä, mikä ei hänelle olisi mitenkään "neutraali" asia, vaan suorastaan kuolemankysymys Juuri tällaista valhetta vastaan olen. Miten mielipidekyselyn vastaus voi ollakaan oikea, jos ei kysytä oikeista asioista niiden omalla nimellä? Kirjasin ketjussa aiemmin: "Tutkimukset ja varsinkin kansanäänestykset ja mielipidemittaukset ja niiden tulkinta on kovin vaarallista, koska kysymyksenasettelu voi olla kovin asenteellinen, harhaanjohtava ja vastausten tulkinta on yleensä vielä asenteellisempaa. Enemmistön mielipiteen ilmaisusta voikin tulla enemmistön tahdon vastainen lopputulos!" Sinähän juuri paljastit tuon mielipidetutkimuksen räikeän valheellisuuden, jolla ei tosiasiallisesti noilla kriteereillä voi tutkia kansan mielipidettä abortista. Ihmisiltä ei saa kysyä faktoja, vaan muunneltua "totuutta", jonka pohjalta mielipidemittaus esitetäänkin faktana. Etkö näe kannassasi erittäin suurta valhetta ja harhaanjohtamista? Minä näen ed. perustelujeni pohjalta. Tässä tapahtui se kertomani "BREXIT", jonka perusteella muka hyväksytään ihmisyksilön elämän lopettaminen. - Hoitsuopiskelija
kunhan_vastaan kirjoitti:
Tieteilijä kirjoitti: "Kirjoitat: "Hyväksytkö naisen oikeuden surmata halutessaan jälkeläisensä" niin. Koska ihmiset ei pidä aborttia ja henkirikosta toisiinsa verrattavina asioina.
Mutta kun on kysytty, että hyväksytkö abortin, niin silloin mitataan neutraalisti sitä asiaa, mitä on tarkoituskin mitata." Neutraalilla tarkoitat siis tosiasian vastaista kyselyä eli ihmiset eivät saisi vastata tosifaktisiin kysymyksiin abortista, "koska tuskinpa kukaan olisi vastannut että "kyllä"".
Tässä on juuri tuollainen valheuutisasenne, taas kerran. Mielestäsi ei siis saa kysyä mielipidettä todellisesta faktasta, vaan ensin se fakta pitää vesittää. Mutta silloinhan tsygootti/sikiö olisi sijaiskärsijä, mikä ei hänelle olisi mitenkään "neutraali" asia, vaan suorastaan kuolemankysymys Juuri tällaista valhetta vastaan olen. Miten mielipidekyselyn vastaus voi ollakaan oikea, jos ei kysytä oikeista asioista niiden omalla nimellä? Kirjasin ketjussa aiemmin: "Tutkimukset ja varsinkin kansanäänestykset ja mielipidemittaukset ja niiden tulkinta on kovin vaarallista, koska kysymyksenasettelu voi olla kovin asenteellinen, harhaanjohtava ja vastausten tulkinta on yleensä vielä asenteellisempaa. Enemmistön mielipiteen ilmaisusta voikin tulla enemmistön tahdon vastainen lopputulos!" Sinähän juuri paljastit tuon mielipidetutkimuksen räikeän valheellisuuden, jolla ei tosiasiallisesti noilla kriteereillä voi tutkia kansan mielipidettä abortista. Ihmisiltä ei saa kysyä faktoja, vaan muunneltua "totuutta", jonka pohjalta mielipidemittaus esitetäänkin faktana. Etkö näe kannassasi erittäin suurta valhetta ja harhaanjohtamista? Minä näen ed. perustelujeni pohjalta. Tässä tapahtui se kertomani "BREXIT", jonka perusteella muka hyväksytään ihmisyksilön elämän lopettaminen."Mielestäsi ei siis saa kysyä mielipidettä todellisesta faktasta, vaan ensin se fakta pitää vesittää. "
Abortti on suomalaisten mielestä raskauden keskeytys ihan virallisesti ja lääketieteessäkin. Sinä vesität tai värität normaalin lääketieteellisen termin oman mielikuvituksen mukaan. Ei meillä sairaalassakaan puhuta keskeytyspotilaista murhaajina. Tai keskeytyksestä murhana. Murha on rikoslaissa. - Hoitsuopiskelija
kunhan_vastaan kirjoitti:
Tieteilijä kirjoitti: "Kirjoitat: "Hyväksytkö naisen oikeuden surmata halutessaan jälkeläisensä" niin. Koska ihmiset ei pidä aborttia ja henkirikosta toisiinsa verrattavina asioina.
Mutta kun on kysytty, että hyväksytkö abortin, niin silloin mitataan neutraalisti sitä asiaa, mitä on tarkoituskin mitata." Neutraalilla tarkoitat siis tosiasian vastaista kyselyä eli ihmiset eivät saisi vastata tosifaktisiin kysymyksiin abortista, "koska tuskinpa kukaan olisi vastannut että "kyllä"".
Tässä on juuri tuollainen valheuutisasenne, taas kerran. Mielestäsi ei siis saa kysyä mielipidettä todellisesta faktasta, vaan ensin se fakta pitää vesittää. Mutta silloinhan tsygootti/sikiö olisi sijaiskärsijä, mikä ei hänelle olisi mitenkään "neutraali" asia, vaan suorastaan kuolemankysymys Juuri tällaista valhetta vastaan olen. Miten mielipidekyselyn vastaus voi ollakaan oikea, jos ei kysytä oikeista asioista niiden omalla nimellä? Kirjasin ketjussa aiemmin: "Tutkimukset ja varsinkin kansanäänestykset ja mielipidemittaukset ja niiden tulkinta on kovin vaarallista, koska kysymyksenasettelu voi olla kovin asenteellinen, harhaanjohtava ja vastausten tulkinta on yleensä vielä asenteellisempaa. Enemmistön mielipiteen ilmaisusta voikin tulla enemmistön tahdon vastainen lopputulos!" Sinähän juuri paljastit tuon mielipidetutkimuksen räikeän valheellisuuden, jolla ei tosiasiallisesti noilla kriteereillä voi tutkia kansan mielipidettä abortista. Ihmisiltä ei saa kysyä faktoja, vaan muunneltua "totuutta", jonka pohjalta mielipidemittaus esitetäänkin faktana. Etkö näe kannassasi erittäin suurta valhetta ja harhaanjohtamista? Minä näen ed. perustelujeni pohjalta. Tässä tapahtui se kertomani "BREXIT", jonka perusteella muka hyväksytään ihmisyksilön elämän lopettaminen."Mutta silloinhan tsygootti/sikiö olisi sijaiskärsijä, mikä ei hänelle olisi mitenkään "neutraali" asia, vaan suorastaan kuolemankysymys Juuri tällaista valhetta vastaan olen"
Voit sä olla mitä vastaan vain mutta ei lääketieteessä ja hoitotyössä sikiötäkään pidetä yksilönä ennenkuin se selviää kohdun ulkopuolella. Voiko kukaan olla nykypäivänä noin tietämätön? Et sä kai ole päättämässä kenenkään keskeytyksistä? Minä olen naistentaudeissa just harjoittelussa. Että abortteja tulee nähtyä. Useimmiten keskeytys tehdään lääkkeellisesti hyvin aikasin. - kunhan_vastaan
Hoitsuopiskelija kirjoitti:
"Mutta silloinhan tsygootti/sikiö olisi sijaiskärsijä, mikä ei hänelle olisi mitenkään "neutraali" asia, vaan suorastaan kuolemankysymys Juuri tällaista valhetta vastaan olen"
Voit sä olla mitä vastaan vain mutta ei lääketieteessä ja hoitotyössä sikiötäkään pidetä yksilönä ennenkuin se selviää kohdun ulkopuolella. Voiko kukaan olla nykypäivänä noin tietämätön? Et sä kai ole päättämässä kenenkään keskeytyksistä? Minä olen naistentaudeissa just harjoittelussa. Että abortteja tulee nähtyä. Useimmiten keskeytys tehdään lääkkeellisesti hyvin aikasin.Lääkäriliiton eettisen julkaisun mukaan ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä. Biologit ovat täysin samaa mieltä. Abortti on siten ihmisyksilön elämän lopettamista. Hoitotyötä on niin monenlaista, etten tiedä mihin eettisiin perusteluihin väitteesi perustuu.
Ovatko mielestäsi naiset todella niin oppimattomia ja typeriä, ettei heille voi eikä saa kertoa OIKEAA FAKTAA, vaan naisille riittää, että kertoo vain pienen osan totuudesta ja loput, hys hys- mutuja. Silloinhan naiselta estetään mahdollisuus päättää abortista abortin todellisen olemuksen perusteella, mikä faktisesti on jälkeläisensä elämän lopettaminen. Abortti"oikeuden" puolustajat väittävät aina suurin piirtein näin, että jokainen nainen tietää tarpeeksi abortista, ettei tarvitse biologista faktatiedon levitystä, ja sinäkin olet demonisoimassa faktatiedon levityksen. - H.O
kunhan_vastaan kirjoitti:
Lääkäriliiton eettisen julkaisun mukaan ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä. Biologit ovat täysin samaa mieltä. Abortti on siten ihmisyksilön elämän lopettamista. Hoitotyötä on niin monenlaista, etten tiedä mihin eettisiin perusteluihin väitteesi perustuu.
Ovatko mielestäsi naiset todella niin oppimattomia ja typeriä, ettei heille voi eikä saa kertoa OIKEAA FAKTAA, vaan naisille riittää, että kertoo vain pienen osan totuudesta ja loput, hys hys- mutuja. Silloinhan naiselta estetään mahdollisuus päättää abortista abortin todellisen olemuksen perusteella, mikä faktisesti on jälkeläisensä elämän lopettaminen. Abortti"oikeuden" puolustajat väittävät aina suurin piirtein näin, että jokainen nainen tietää tarpeeksi abortista, ettei tarvitse biologista faktatiedon levitystä, ja sinäkin olet demonisoimassa faktatiedon levityksen.Jokainen nainen jota autan keskeytyksessä ja synnytyksessä on tiennyt että miten hedelmöitys on saanut alkunsa ja että tsygootista voi kehittyä sikiö ja lapsi jos mitään ei tehdä. Joillakin päätös on vaikea ja toisille helppo. Mitä aikaisemmin se tehdään sen helpompi. Lääkkeellinen keskeytys on rutiinitoimenpide eikä henkilökuntaa tarvita oikeestaan enää kuin tukena ja neuvomassa. Mulla on itsellä yksi jälkiehkäisy kokemus ja yksi lääkkeellinen keskeytys. Ne ei oikeastaan ero mitenkään toisistaan. Harvoin komplikaatioitakaan tulee. Hormonit palautuu muutamassa päivässä ennalleen. Musta voin auttaa muita kun itselläkin kokemusta. Keskeytys on yks helpoimpia toimenpiteitä. Jokainen on tietty erilainen mut siksi olen tukena.
- H.O
kunhan_vastaan kirjoitti:
Lääkäriliiton eettisen julkaisun mukaan ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä. Biologit ovat täysin samaa mieltä. Abortti on siten ihmisyksilön elämän lopettamista. Hoitotyötä on niin monenlaista, etten tiedä mihin eettisiin perusteluihin väitteesi perustuu.
Ovatko mielestäsi naiset todella niin oppimattomia ja typeriä, ettei heille voi eikä saa kertoa OIKEAA FAKTAA, vaan naisille riittää, että kertoo vain pienen osan totuudesta ja loput, hys hys- mutuja. Silloinhan naiselta estetään mahdollisuus päättää abortista abortin todellisen olemuksen perusteella, mikä faktisesti on jälkeläisensä elämän lopettaminen. Abortti"oikeuden" puolustajat väittävät aina suurin piirtein näin, että jokainen nainen tietää tarpeeksi abortista, ettei tarvitse biologista faktatiedon levitystä, ja sinäkin olet demonisoimassa faktatiedon levityksen.Kyllä meillä yläasteella jo oli sukupuoliopetusta. Olin ite 10 kun opin miten ihmisen sikiö saa alkunsa. Siinä kun nainen hakee aborttia on aina seksiä harrastettu ennen sitä, ja jokainen tietää että siittiö on mennyt munasoluun. Sitten on niitä surullusia tapauksia kun pahasti vammainen ei tiedä ja nää on poliisiasioita. Mut keskeytys tehdään jonkun muun päätöksellä.
- H.O
kunhan_vastaan kirjoitti:
Lääkäriliiton eettisen julkaisun mukaan ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä. Biologit ovat täysin samaa mieltä. Abortti on siten ihmisyksilön elämän lopettamista. Hoitotyötä on niin monenlaista, etten tiedä mihin eettisiin perusteluihin väitteesi perustuu.
Ovatko mielestäsi naiset todella niin oppimattomia ja typeriä, ettei heille voi eikä saa kertoa OIKEAA FAKTAA, vaan naisille riittää, että kertoo vain pienen osan totuudesta ja loput, hys hys- mutuja. Silloinhan naiselta estetään mahdollisuus päättää abortista abortin todellisen olemuksen perusteella, mikä faktisesti on jälkeläisensä elämän lopettaminen. Abortti"oikeuden" puolustajat väittävät aina suurin piirtein näin, että jokainen nainen tietää tarpeeksi abortista, ettei tarvitse biologista faktatiedon levitystä, ja sinäkin olet demonisoimassa faktatiedon levityksen.Oikeaa faktaa on se että ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöittymällä. Olet oikeassa. Usein se päättyykin ennen kuin keskeutystä edes ehtii suunnitella. Hedelmöittymisiä tapahtuu ihan jatkuvasti. Kun nainen on mielestään valmis äidiksi hän antaa hedelmöityksestä kehittyä lapsen. Mutta joskus sekään raskaus ei mene loppuunsaakka. 3 kk on kriittinen raja. Ennen ei kannata riemastua. Monella menee kaikki raskaudet kesken ennen 3 kk jostain kumman syystä.
- kunhan_vastaan
H.O kirjoitti:
Oikeaa faktaa on se että ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöittymällä. Olet oikeassa. Usein se päättyykin ennen kuin keskeutystä edes ehtii suunnitella. Hedelmöittymisiä tapahtuu ihan jatkuvasti. Kun nainen on mielestään valmis äidiksi hän antaa hedelmöityksestä kehittyä lapsen. Mutta joskus sekään raskaus ei mene loppuunsaakka. 3 kk on kriittinen raja. Ennen ei kannata riemastua. Monella menee kaikki raskaudet kesken ennen 3 kk jostain kumman syystä.
Näin on ja harvoin näin asiallisia kirjauksia saakin lukea! Oikein kiitos siitä sinulle. Asia on vaikea, todella vaikea ei-toivotun raskauden yhteydessä, minkä ymmärrän hyvin. Oma missioni onkin juuri oikean tiedon korostaminen, jotta nainen voisi elää aborttipäätöksensä tai sitten lapsen synnyttämisen jälkeenkin sopusoinnussa omien päätöstensä kanssa. En missään vaiheessa aliarvioi kenenkään naisen omaa osuutta ja kykyä siinä prosessissa, vaan niitä, jotka levittävät aivan faktojen vastaista mutu-tietoa, joka on kyllä tehnyt tehtävänsäkin. Sarkasmia jos sallittaan, monet eivät edes tiedä, että abortti on "raskauden" keskeytystä, ei jonkun limaklöntin poistamista naisen kehosta. Raskaushan on sitä, että munasolu on hedelmöittynyt ja uuden ihmisyksilön elämä on alkanut, vaikka nainen ei itse edes sitä tiedä/tunne. Mitään muuta se ei ole. Tietysti on myös valeraskautta, kohdun ulkopuolista raskautta ja voi olla muitakin harvinaisia poikkeuksia, tosin nyt ei tule mieleeni. Raskaus voi tietysti päättyä luonnollisestikin muutaman päivän-kuukauden aikana ja ihan luonnollisista syistä.
"Kun ei kandidaatit tienneet edes mihin he ovat vastanneet. Tästä löytyy ketjut kyllä edelleen täältä, ja tarkat sanamuodot mistä oli kyse. Laitan tänne kun löydän."
Olen kaksi kertaa laittanut linkin, ja se vain poistetaan. Kyse oli eurovaaleista-
Otsikko on:
Äänestitkö väärin perustein?
8.6.2009 8:08
Nyt on noloa Pro Lifen puolelta...
Kävikö täällä kenellekään ohraisesti, eli valitsi ehdokkaansa Pro Lifen listoilta ja tulikin äänestäneeksi valheellisen tuloksen perusteella? Kyllä hälytyskellojen olisi pitänyt soida, jos listoilla on vasemmistolaisiakin "abortin vastustajia"...
Musta tuossa tehtiin oikeasti vain hallaa abortinvastustajille. He haksahtivat äänestämään jotakuta, josta annettiin kuva vastustajana, kun tuli tämä prolife-huijaus.kunhan_vastaan kirjoitti:
Lääkäriliiton eettisen julkaisun mukaan ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä. Biologit ovat täysin samaa mieltä. Abortti on siten ihmisyksilön elämän lopettamista. Hoitotyötä on niin monenlaista, etten tiedä mihin eettisiin perusteluihin väitteesi perustuu.
Ovatko mielestäsi naiset todella niin oppimattomia ja typeriä, ettei heille voi eikä saa kertoa OIKEAA FAKTAA, vaan naisille riittää, että kertoo vain pienen osan totuudesta ja loput, hys hys- mutuja. Silloinhan naiselta estetään mahdollisuus päättää abortista abortin todellisen olemuksen perusteella, mikä faktisesti on jälkeläisensä elämän lopettaminen. Abortti"oikeuden" puolustajat väittävät aina suurin piirtein näin, että jokainen nainen tietää tarpeeksi abortista, ettei tarvitse biologista faktatiedon levitystä, ja sinäkin olet demonisoimassa faktatiedon levityksen."Biologit ovat täysin samaa mieltä. "
Biologien tai lääkärien mielipide ei kiinnosta naista, joka on ei-toivotusti raskaana.- tieteilijä.ei.kirj
tieteilijä kirjoitti:
"Kun ei kandidaatit tienneet edes mihin he ovat vastanneet. Tästä löytyy ketjut kyllä edelleen täältä, ja tarkat sanamuodot mistä oli kyse. Laitan tänne kun löydän."
Olen kaksi kertaa laittanut linkin, ja se vain poistetaan. Kyse oli eurovaaleista-
Otsikko on:
Äänestitkö väärin perustein?
8.6.2009 8:08
Nyt on noloa Pro Lifen puolelta...
Kävikö täällä kenellekään ohraisesti, eli valitsi ehdokkaansa Pro Lifen listoilta ja tulikin äänestäneeksi valheellisen tuloksen perusteella? Kyllä hälytyskellojen olisi pitänyt soida, jos listoilla on vasemmistolaisiakin "abortin vastustajia"...
Musta tuossa tehtiin oikeasti vain hallaa abortinvastustajille. He haksahtivat äänestämään jotakuta, josta annettiin kuva vastustajana, kun tuli tämä prolife-huijaus.Ja kysymyksenasettelusta ko. eurovaaliehdokkaille. Tässä tosi provosoiva, moralisoivaa ja asenteellista. Yhtä tyhjän kanssa tällaiset.
" Kunnioitatteko ihmiselämää hedelmöittymisestä luonnolliseen kuolemaan asti ja tuletteko puolustamaan niitä, joiden elämä halutaan riistää?
A. Kyllä B. En C. En tiedä.
" Kumpi on keskeisempi oikeus: syntymättömän lapsen oikeus elää vai hänen vanhempansa oikeus surmata hänet?"
A. Lapsen oikeus elää. B. Vanhemman oikeus surmata. C. En tiedä"
Missään ei siis kysytä abortista, raskaudenkeskeytykestä ja suhtautumisesta siihen. - kunomalehmäojassa
H.O kirjoitti:
Oikeaa faktaa on se että ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöittymällä. Olet oikeassa. Usein se päättyykin ennen kuin keskeutystä edes ehtii suunnitella. Hedelmöittymisiä tapahtuu ihan jatkuvasti. Kun nainen on mielestään valmis äidiksi hän antaa hedelmöityksestä kehittyä lapsen. Mutta joskus sekään raskaus ei mene loppuunsaakka. 3 kk on kriittinen raja. Ennen ei kannata riemastua. Monella menee kaikki raskaudet kesken ennen 3 kk jostain kumman syystä.
Ilahduttavaa, että joskus sentään saa lukea rehellistäkin tekstiä suosijoilta! Kumpa kaikki kykenisi myöntämään faktat, niin ei muiden tarvisi olla jatkuvasti oikomassa valheita.
Sen sijaan rehellisyyteen perustuvia mielipiteitä on helppo kunn.ioittaa, vaikka ne poikkeis täysin omistani.
Kuitenkin ehkä koet tarvetta vähätellä tek.oasi ja pyrit ajattelemaan, että keskeytetty raskautesi olisi kuitenkin varmaan mennyt kesken itsestäänkin?
Keskenmenot on todella harvinaisia niillä viikoilla kun abortteja tehdään. Jos ultrassa rv6 alkaen kaikki näyttää normaalilta on keskenmenon mahdollisuus enää 2%. Tätä ennen niiltä viikoilta kun nainen huomaa raskauden, se on noin 12-15%. Suurin osa keskenmenoista on varhaisia, kun nainen ei edes tiennyt raskaudesta.
- Hoitsuopisklija
"Ehdottoman kielteinen kanta suomalaisilla on mukavuusabortteihin ja se nähtiin viime sunnuntaina kun sama pari sai jo kolmannen kerran täyden kymppirivin tuomaristolta! "
Ai tää oliki joku vitsi? Sitä arvelin. :-) TTK oli. - Anonyymi
Soini ei oikein saanut kansalta tukea aborttikantojensa takia. Tuskin on persujen akatkaan sitä tukeneet saati kukaan kouluja käynyt. Soini oli pelkästään olutta, makkaraa vetävien ja naisia alistavien pupijunttien sankari.
- Anonyymi
Laitetaas talteen ja tutkitaan onko aihetta kunnoianloukkaussyyteen nostolle.
Suosijafanaatikonkin kannattaisi hiukan harkita mitä oksentaa näppikseltään siinä sumeamielisen vimmaisessa raivossaan.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.923965Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973317Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1262627Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2142021Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m891806Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.201794Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä971729- 1101559
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11301- 571212