Minulla tuntuu oikealla puolella vatsassa hieman navasta ylöspäin sellainen kova kohta, tuntuu varsinkin seistessä kun painaa kädellä. Maatessa tuntuu myös, mutta selkeimmin seistessä. En ole tätä aikaisemmin huomannut kun ei tuo muutoin oireile, joskus on sellaista vihlovaa vatsakipua alueella mutta eipä juuri muuta.
Pitäisikö suolen tuntua miltään? Eikös vatsan alue pitäisi olla pehmeä? Mietin että voisi olla ulostetta, mutta tuo tuntuu vaikka suoli olisi tyhjentynyt. Lääkäriin en halua mennä turhan takia kuten sen että se onkin ulostemassaa.
Vatsan kova kohta
Huolestunutkoturhaan
2
140
Vastaukset
- rasvapatti
Oiskohan lipooma
- kokistajuomaan
Joskus minulla oli tuollai ja tosi kipeä. Määrättiin kalliita lääkkeitäkin. Ei auttanut.
Sitten kävelin mäkkärin ohi ja päätin, että otan hampin kokiksen. Kävi miten kävi.
Söin, ei vaikutusta. Join kokiksen ja kas kummaa.. se meni ohi se kipu. Vatsa alkoi toimimaan ja kaikki ok.
Kokis on siis parempi lääke kun 30 euron lääkkeet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422442Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423012014- 221816
- 241595
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘241445- 1001329
- 431328
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391275Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta371171- 361046