Sinisten loppu?

Isänmaamme sinisyys ei lopu, kunhan kansa saa jälleen otteen takaisin itsenäisiksi päättämään omista asioistamme [1 – se saattaa olla lähempänä kuin arvaammekaan. Ensi keväänä 2019 on eduskuntavaalit, … ellei hallitus hajoa sitä ennen.

Siniset on yllättäen noin yhden prosentin kansankannatuksella lukko, joka pitää hallitusta kasassa – tämän tietävät myös Keskustan puheenjohtaja pm. Juha Sipilä ja Kokoomuksen puheenjohtaja vvm. Petteri Orpo. Uskoisin, että kaksikkoa hävettää, sillä he ovat sinisten niskaotehallinnassa …

… jos siniset nyppäävät ammeesta tulpan, holahtaa hallitus viemäriin – saman tien. Koskaan ei olla Suomessa oltu näin ohuen kansansuosion ja – kannatuksen varassa kuin nyt. Mielipidemittaukset kertovat mittauksesta toiseen 0,7 – 1,5 prosentin kannatusta. Sinisillä ei ole identiteettiä – hehän ovat loikkareita ja takinkääntäjiä, ja vain siksi, ettei um. Timo Soini saanut tahtoaan lävitse, jossa terho olisi kasvanut puuksi johtamaan jukuripäisiä persuja ---


Helsingin Sanomat pohti sinisten kohtaloa – alta mittausvirheiden
~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005894733.html - -toimittajana Tuomas Peltomäki.
Kuka äänestäisi sinisiä? Sampo Terho hahmotteli puolueelleen matemaattista kaavaa ja tiivisti sen yhteen sanaan -HS-otsikko

Ilkka Luoma -kommentti yllä olevaan linkkikirjoitukseen 10.11.2018 – 7:26:

Onko siniseksi jäätynyt yhden prosentin kansanosa tuomittu katoamaan eduskunnan paikkajaosta - ylväästä isänmaallisesta väristään huolimatta? Takinkääntäjillä on liki aina ollut p*skainen loppu; muistamme SMP' n ja SKYP' n dilemman ja perikadon. Voisiko sininen olla poikkeus, joka vahvistaa säännön?

1. Työllisyys on vain vähän Sipilän hallituksen ansiota, ja näin on itsensä sumuttamista omia paljolti kiinalaisen maailmanmenon [2 omaksi saavutukseksi ja sehän on jo enemmän kuin huvittavaa.

2. Suomen armeijapolitiikan laskeminen lännen sotakoneen NATOn varaan on ollut ikävä ja ajattelematon roiskaus kansakunnan suuntaan, täällä idän ja lännen vedenjakajalla, jossa kansalaisemme ymmärtävät erinomaisesti mitä merkitsisi oma itsellinen idänpolitiikka sotilaallisesti liittoutumattomana [3.

3. Sotesyherö ei näytä Sipilänkään hallitukselta onnistuvan [4 - tähän silti kysymysmerkki! Voisimme kuitenkin kysyä onko reilua rikastua toisten sairauksilla? Suomessa on yhä enemmän yksinäisiä ja yhä huonommin toimeen tulevia ja nuoria, jotka eivät tänään tiedä mitä huomenna tekevät [5.

4. Ulkopolitiikassa maamme on tuuliajolla ulkoministeriöstä katsottuna - ei ole karismaattista ministeriä - ei ole oikeaa ulkoministeriä [6. Ulkopolitiikka näyttää olevan presidentti Sauli Niinistön suvereenissa hallussa [7, ja reissu-timo vain matkustelee ulkomailla etsimässä itselleen uutta tulevaisuutta [8, kun pohja jytkyttäen putosi kellariin, kun perussuomalaiset "pettivät" ja kaikkosivat muille maille.

5. Entä sitten, voisiko kuitenkin tammenterho pudota suopeaan maaperään ja kasvattaa uuden puun, joka voisi vihertää sinisille auvoisemman taivaan, ehkä, sillä urheilunkin osalta Kimi Räikkönen [9 on itse omin voimin maineensa ja saavutuksensa hankkinut. Entä tammenterho, voisiko se itää itse, kun mitään omaa ei ole?

Hallituksen suurin saavutus on konkreettinen - saamme vihdoin Isäinpäivän liputuspäiväksi - Äitienpäivän rinnalle. Ah tätä tasa-arvon autuutta –

Hyvää Isäinpäivää kaikille iseille!



Sinisten etsikkoaika on alkanut, tai päättynyt, miten vain – on pienen pieni mahdollisuus elpyä, vaikka historiasta kumpuaa SKYP-kohtalo, joilla pettureina (legendaarisen Veikko Vennamon lausahdus) ei ollut mitään sanomaa, sisältöä eikä viestiä, joka olisi puhutellut kansakuntaa.
Entä se pienen pieni pikkuruinen mahdollisuus, joka tosiaan voi olla ministerihenkilöiden varassa – viiden henkilön, joiden puristuksessa koko Sipilän hallitus on.

...
Viitteet:
[1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/12/itsenaisyyden-palauttajat-visio.html -
[2 ”Kiina on lyhyessä ajassa noussut Suomen tärkeimmäksi kauppakumppaniksi. Vaikka pääosa viennistämme suuntautuu Eurooppaan on Kiinan merkitys Suomen taloudelle luultua tärkeämpi. Jos lasketaan yhteen Suomen loppu- ja välivientituotteet sekä maiden väliset investoinnit on Kiina noussut Suomen ykköskumppaniksi. Valmisteilla olevat investoinnit ja vauhdilla kasvavat turistimäärät lisäävät maan tärkeyttä Suomelle … ” -Kauppalehti ~ https://kauppakamari.fi/2017/04/05/kiina-noussut-suomen-tarkeimmaksi-kauppakumppaniksi/ -
[3
[4
[5
[6
[7 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/08/presidentti-sauli-niinisto-idan-ja.html -
[8 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/08/pakeneeko-timo-soini-ongelmia-vai-hapeaa.html -
[9 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2013/03/voittamisen-filosofia-taistelutahto.html -



Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä


DOC sininen_hetki_A_10112018.doc – OpenOffice Writer
PVM 10112018A

577_4948 – 09:27_09:53 SH01

9

1496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luoma ennusti asian aivan kohdilleen.

      • Anonyymi

        Ja ennuste saa sinettinsä kohta, kun ylimääräinen yhdistyskokous päättää yhdistyksen toimimisen, sen hiipuessa kohden saattohoitoa!


    • Anonyymi

      Niin samalla tavalla lopuksi kävi vennamoillekin, totaalinen mahalasku.
      V V parkui takaisin vanhoilla päivillään kepuun ja poika yritti nuolla, jotta olisi saaneet hyväksynnän vielä kepulaisilta.

    • Anonyymi

      Katkeran tien päätös!

      • Anonyymi

        Tiina Ahva on todennäköisesti seuraava pääministeri!


    • Anonyymi

      Loppu tuli nyt yhdistyksellekin?

      Hyvin oli avaus ennustettu!

    • Anonyymi

      Sinisten kannatus oli todellisuudessa koko ajan pyöreä nolla - ei rasitu polla

      • Anonyymi

        Mutta kyllä prosentteja piti olla kun sininen korjaussarja sai useamman edustajan Arkadianmäelle. Ahva näkyvin uusista edustajista.


    • Anonyymi

      Että tällaista. Ja joku Ilkka?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      139
      3720
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      58
      3329
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2724
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      115
      2294
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      171
      1946
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      31
      1416
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      30
      1376
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1182
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      973
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      953
    Aihe