Paljastelija on pelottava kummajainen, nähty eilen

IkäväTapaus

Turku Ruissalo nähty paljastelija lenkkipolun vierellä lähellä Kansanpuistontien haarautumaa metsikössä. Jotenkin tuli sellainen ajatus että paikka tuttu paljastelijalle ja attentaattia oli suunniteltu etukäteen. Tiesi odotella yksinäistä naislenkkeilijää säässä, jossa vain vähän lenkkeilijöitä liikkeellä. Ehkä oli vaaninut autolla kävelytien alkupäässä tai tehnyt havainnon päätieltä jolloin meni valmiiksi vaanimaan metsään. Puu jonka takaa paljastelu tapahtui oli juuri sen verran paksu että miekkonen mahtui hyvin puun taakse piiloon.
Asiasta ilmoitettu poliisille.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ylilaakari-itsensapaljastajasta-on-harvoin-vaaraa-siirtyminen-vakavampiin-rikoksiin-on-kuitenkin-mahdollista/6097230
"Lauerman mukaan itsensäpaljastelijat ovat useimmiten melko vaarattomia. Kun kyse on kuitenkin poikkeavasta toiminnasta, on olemassa mahdollisuus, että paljastelu ei enää riitäkään ja mennään pidemmälle.

– Jos ajatellaan tilastojen kautta, ovatko itsensäpaljastelijat taipuvaisia syyllistymään muihinkin vakavempiin seksuaalirikoksiin useammin kuin peruskansalainen, niin toki he sitä ovat.

– Vaikka valtaosa heistä on vaarattomia, niin eskaloituminen on mahdollista. Paljastelu ei riitä ja se muuttuu esimerkiksi käpälöimiseksi, raiskauksen yritykseksi tai raiskaukseksi."

31

571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lajijasuris

      Turhanpäiväisiä tällaiset alastomista kohkaamiset, jos ei mitään varsinaista haittaa tai vaaraa ole. Jokainen on nähnyt alastomia ja tulee näkemään normielämässään. So what? Joutaisi poistaa rikoslaista nämä ko. pykälät.

      • IkäväTapaus

        Jostain syystä en muunlaista kommenttia tähän odottanutkaan, netissä kun kaikenmaailman kipeitä pullistelijoita.

        Rangaistukset pitäisi olla huomattavasti kovempia tuollaisilla. Haittaavat lenkkeilyä erittäin korvaamattoman arvokkaassa lenkkeilymaastossa.
        Sen verran hämäriä hiippareita, että tuo nyt rajoittaa minun lenkkeilyäni siellä maastossa mittavasti ja samantein ehkä vaikuttaa suoraan fyysiseen ja henkiseen kuntoon.
        Jos tuo puun takana väijynyt kummajainen ei nyt tällä kertaa aiheuttanut kertavahinkoa, niin pitkällä tähtäimellä kyllä luo turvattomuutta. Ja jos nyt näitä lukee lukutaitoiset niin tuo eskaloituminen on mahdollista. En lähtisi tuttavuutta tekemään moisen kanssa, eli järkyttävän pelottava henkilö on kyseessä.
        Puskis tietää että on pelottava ja silti tekee tuon, eli täysin välinpitämätön muiden terveydestä ja hekisestä hyvinvoinnista, valmis pilaamaan koko historiallisen ja arvokkaan maaston. Täysin välinpitämätön muista ihmisistä.
        Se minkä verran kukakin on nähnyt alastomuutta ei mitenkään kuulu tuohon asiaan. Asia täysin eri. Kukaan hoitoalan ammattilainen esim. ei vertaa arvostamiaan potilaita puskajussiin ja kukaan potilas ei ansaitse sellaisia vertauksia.

        Tästä voi tehdä omat johtopäätöksensä, eli lajijasuris hyvin kyseenalainen tyyppi.
        Jostain luin että nuo paljastelijat yleensä vähälahjaisia joilla heikot tosiasialliset mahdollisuudet suhteisiin sen toisen sukupuolen kanssa.
        Mutta ehkä lajijasuris on itsekin tuollainen puskajussi, jonkalaisia voi hyvinkin vastailla tällaiseen kirjoitukseen.

        Olen huomannut että näillä saiteilla joskus joihinkin raiskaukertomuksiin myös vastaajissa jotain kummajaisia leukailijoita (eli ei puhtaat jauhot pussissa).

      • hihityttääkö

        Millä tavalla se ei ole 'varsinainen haitta' jos joutuu pervon seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi lenkkipolulla? Paljastelija saa seksuaalista nautintoa siitä että vieraat ihmiset näkevät hänet paljastelemassa itseään. Se on viattomien sivullisten hyväksikäyttöä eli ei- fyysistä raiskaamista sanan varsinaisessa merkityksessä. Miten tämä voi olla vielä epäselvää?

        Ihminen on aika paljon muutakin kuin pelkkä fyysinen ruumis. Suomalanen kuvittelee että vain fyysinen kajoaminen vaikuttaa ihmiseen, mikään muu ei.

        Mutta koska lajijasuris itse sanoo ettei tuollainen vaikuta häneen itseensä, toivokaamme että lenkkipoluilla vaanivat pervot osaavat suunnistaa jatkossa hänen luokseen ja jättävät meidät normaalit rauhaan. En minä ainakaan halua nähdä julkisissa tiloissa sen enempää kuin privaatistikaan vieraiden ihmisten itsensäpaljastelua. Lajijasuris puhuu vain omasta puolestaan.

    • nuts

      Kyllä simmosen lötsön ,ehkä kus.polttaman KELLERTÄVÄN,tai ns.haamun valkoisen "nahkapenaalin"vilautus on niiin ETOVA näky ja kokemus,että varmaan menee pilalle loppukin päivä/ilta,yöök!! Ja saa juostakin karkuun,muutenkin kaikki hyypiöt POPLAREISSAAN ovat epäilyttäviä...

      • IkäväTapaus

        Ei kyse tuollaisestakaan, joten huomaan että toinen epällyttävä vastailija jo. Tulee varmaan lisää teikäläisiä nyt kommentoimaan.
        Onneksi tännekin saitille tulossa se kirjautumispakko.

        Vilauttelija on ongelmallinen koska aiheuttaa pelkoa, iso pelkoa laajemmasta turvallisuudesta. Voi hypätä minkä puun takaa tahansa ja olla mitä tahansa, väijyä missä tahansa, maastossa, puistossa, autossa, lähteä seuraamaan mistä tahansa.

        Vilauttelijan röyhkeydellä ei rajoja.
        Hyvin röyhkeitä vastauksia minäkin nyt tähän aloitukseen saanut.

      • lajijasuris
        IkäväTapaus kirjoitti:

        Ei ole ollenkaan varmaa se kirjautumispakko. Eikä ole mitään hyötyä kun feikkitunnuksillä kirjautua. Pitäisi olla pankkitunnisteet, mobiilivarmenne, henkilökortti tms.

        On tottakai vakavampi juttu jos vilauttelija vaikuttaa pelottavalta väijyjältä. Mutta kun moni soittaa poliisille sellaisista kun nähdään jossain 100 metrin päässä joku alasti.

        Jaa ai että minäkö sellainen, en tiedä pitäiskö itkeä vaiko nauraa. Että ei sitten sinnepäinkään. On paljon asioita mitä en halua, mutta onko ne sellaisia mihin välttämättä tarvitaan viranomaisia.

      • IkäväTapaus
        lajijasuris kirjoitti:

        Miksi ei saisi ilmoittaa viranomaisille että paljastelija nähty? Ja miksi ihmeessä kukaan on alasti julkisella paikalla jos ei halua paikalle viranomaisia? Riippuu tietenkin vähän siitäkin, missä on alasti. Jos on alasti uimassa omalla tontillaan jossa ei naapureita ja joku sattuu sen näkemään tilanne eri.
        Nyt kuitenkin kyse noista puskajusseista.
        Sehän siinä juuri on tarkoitus. Älä paljastele jos et halua viranomaisia paikalle.

    • hihityttääkö

      "Lauerman mukaan itsensäpaljastelijat ovat useimmiten melko vaarattomia. Kun kyse on kuitenkin poikkeavasta toiminnasta, on olemassa mahdollisuus, että paljastelu ei enää riitäkään ja mennään pidemmälle."

      Sen sijaan Lauerman kaltaiset julkkispsykiatrit ovat vaarallisia. Heihin suhtaudutaan kritiikittömästi. Heitä kuunnellaan kuin heillä olisi jotakin suurta Tietoa ja Ymmärrystä ihmisen syvimmästä olemuksesta. Ikäänkuin heidän mielipiteensä olisivat jotakin Jumalan sanaan verrattavaa rautaista faktaa.

      Lauerma kuuluu vanhan liiton psykiatreihin jonka käsitykset ihmisten käyttäytymisestä ja ns. psyykkisistä häiriöistä ovat suoraan kivikaudelta. Hän kuuluu koulukuntaan jonka ihmiskäistys on se, että ihminen on sieluton biologinen kone. Ja Lauerma pitää muita ihmisiä banaanikärpäsen kaltaisena materiaalina.

      Lauerma on julkkisurallaan vastoin kaikkia uskottavan lääkärintyön periaatteita antanut mm. lausuntoja sellaisista julkisuuteen päätyneistä henkilöistä ja heidän "psykiatrisista häiriöistään" joita hän ei ole koskaan henkilökohtaisesti edes tavannut. Hän on ottanut hyvin yksityiskohtaisesti kantaa mm. Breivikin psyykkiseen tilaan pelkkien lehtijuttujen perusteella. Tämä on hyvin kyseenalaista toimintaa eikä edes kivikauden koulukuntaa edustava psykiatri ei toimi niin. Hän käyttää aivan surutta jo kuolleita hänelle itselleen vieraita ihmisiä esimerkkitapauksina erilaisista 'psykiatrisista häiriöistä' vaikka ei voi mitenkään tietää näistä henkilöistä oikeasti mitään.

      Tyypillistä näille julkkispsykiatreille ja terapeuteille on myös se, etteivät he koskaan anna yleisölle mitään itsestään. Mitä ME tiedämme esim. Lauermasta ja hänen elämästään? Ja varsinkin niistä arkaluontoisimmista asioista? Emme mitään. He ovat intohimoisia besserwissereitä ja tykkäävät kovasti ronkkia muita ihmisiä ja muiden ihmisten ominaisuuksia, mutta pitävät itsensä ja oman henkilökohtaisen elämänsä visusti yksityisasiana. Jos he paljastelevat itsestään jotakin, se on aina jotakin hyvin pinnallista. Muiden kohdalla heillä tuntuu olevan oikeus ängetä tietäväinen nokkansa nimenomaan niihin kaikkein arimpiin asioihin, kaikista intiimeimmille ja yksityisimmille alueille.

      Tyypillistä näille lauermoille on se että he puhuvat mieluusti esim. empatiakyvyn puutteesta mutta heidän omat edesottamuksensa huutavat koko ajan totaalista kykenemättömyyttä eläytyä niiden ihmisten asemaan joita he käyttävät esimerkkitapauksina jostakin "häiriöstä".

      Uskottava auttamistyötä tekevä "ammattilainen" antaa myös itsestään julki asioita jotka ovat yksityisiä, arkaluontoisia ja intiimejä. Mutta Lauerma on tässä kohtaa erityisen empatiakyvytön tapaus. Hän kokee oikeudekseen käyttää jopa hänelle itselleen täysin tuntemattomia yksityishenkilöitä kuin esineitä ja julistaa suurelle yleisölle vain lehtijuttujen perusteella jotain "tosiasioita" näistä henkilöistä.

      Tämä on raiskaavaa käytöstä.

      Lauerma on ihan viihdyttävä puhuja ja pitää lennokkaita luentoja. Mutta suurena ihmisyyden asiantuntijana ja uskottavana mielenterveystyön ammattilaisena häntä ei voi pitää. Hän on menneisyyden haamu, ja kohtalaisen koominen persoonallisuus ja siinä se mitä hänen ansiokseen voi lukea. Näinpä ei kannata ottaa hänen mielipiteitään tästäkään asiasta vakavasti.

      • kiihtelysvaaralle

        Vai! Saipa kyytiä pönöttäjä.

      • kiihtelysvaaralle
        kiihtelysvaaralle kirjoitti:

        Vai! Saipa kyytiä pönöttäjä.

        Voi hitsi kun tämä uusi teksti korjaaja tekee pikku muutoksia niin että aina pitäisi lukea tarkkaan ennenkuin lähettää.
        Ihan eri vaikutelmaa ilmaisee sana v. a.u! kuin tuo automaatin tarjoilema vai!
        Ääh, nyt pitäisi nukkua eikä kukkua.

        Wau! Saipa pönöttäjä kyytiä.
        Nyt sain kirjoitettua sen mikä tuntuu oikeimmalta.

      • IkäväTapaus

        Minua ei kiinosta pitääkö joku Lauermaa jumalana vai ei eikä sekään mihin liittoon kuuluu kenenkin mielestä.
        Mutta lainaukseni pitää paikkansa. Tuohon ei tarvita Lauermaa että sen ymmärtää.

      • hihityttääkö
        IkäväTapaus kirjoitti:

        Minua ei kiinosta pitääkö joku Lauermaa jumalana vai ei eikä sekään mihin liittoon kuuluu kenenkin mielestä.
        Mutta lainaukseni pitää paikkansa. Tuohon ei tarvita Lauermaa että sen ymmärtää.

        "Tuohon ei tarvita Lauermaa että sen ymmärtää."

        Se on ihan totta. Siksi onkin ihmeellistä miksi lehtijuttuihin pitää aina pyytää joltain lauermoilta asiantuntijalausuntoja itsestäänselvistä asioista.

        Kai ne seuraavaksi kysyvät asiantintujalausuntoa lauermalta siitä kannattaako lapset päästää vieraiden miesten matkaan vai ei, sillä eihän nyt tavallinen tallaaja sellaista kykene itse päättelemään. Sellaisen asian päättelemiseen tarvitaan näitä viisaita asiantuntijoita.

        Me muut olemme katsos niin tyhmiä.

      • MIssäOmaCV

        "Emme mitään. He ovat intohimoisia besserwissereitä ja tykkäävät kovasti ronkkia muita ihmisiä ja muiden ihmisten ominaisuuksia, mutta pitävät itsensä ja oman henkilökohtaisen elämänsä visusti yksityisasiana. Jos he paljastelevat itsestään jotakin, se on aina jotakin hyvin pinnallista."
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Hannu_Lauerma
        Hannu Matti Ilmari Lauerma (s. 30. elokuuta 1961 Kerava) on suomalainen psykiatri. Hän toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorina sekä Turun ja Vantaan yksiköistä koostuvan koko maata palvelevan Psykiatrisen vankisairaalan vastaavana ylilääkärinä.
        Lauerma on suorittanut ylioppilastutkinnon 1980, lääketieteen lisensiaatin tutkinnon 1987 Turun yliopistossa ja väitellyt lääketieteen tohtoriksi 1994. Hän on suorittanut psykiatrian erikoislääkärin opinnot 1994. Lauermalle on myönnetty psykiatrian dosentuuri 1998.

        Lauerma on naimisissa, ja hänellä on kolme poikaa. Hänen isänsä oli professori Matti Lauerma ja äitinsä opettaja.

        Erityinen asiantuntemus

        uni ja unen häiriöt
        psykiatriset ja psykofarmakologiset liikehäiriöt
        skitsofreniatutkimus
        hypnoosi ja dissosiaatioilmiöt
        kriminaalipsykiatria

        Lue lisää Wikipedian asiasisältöä.

        Voi pikkuinen hihitys, jos joutuisit umpilisäkkeen poistoon, niin tahtoisiko nähdä leikkaavan lääkärin oman lisäkkeen edes röntgenkuvana?

        Kaikenlaista tälläkin palstalla näköjään.

      • MissäOmaCV
        hihityttääkö kirjoitti:

        Siksi pitää pyytää asiantuntijaa kun sillä on sitä asiatietoa ja se vastaa siitä antamastaan sisällöstä. Uskoisitko sinä pelkkää toimittajaa asiassa kuin asiassa?

      • hihityttääkö
        MIssäOmaCV kirjoitti:

        "Emme mitään. He ovat intohimoisia besserwissereitä ja tykkäävät kovasti ronkkia muita ihmisiä ja muiden ihmisten ominaisuuksia, mutta pitävät itsensä ja oman henkilökohtaisen elämänsä visusti yksityisasiana. Jos he paljastelevat itsestään jotakin, se on aina jotakin hyvin pinnallista."
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Hannu_Lauerma
        Hannu Matti Ilmari Lauerma (s. 30. elokuuta 1961 Kerava) on suomalainen psykiatri. Hän toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorina sekä Turun ja Vantaan yksiköistä koostuvan koko maata palvelevan Psykiatrisen vankisairaalan vastaavana ylilääkärinä.
        Lauerma on suorittanut ylioppilastutkinnon 1980, lääketieteen lisensiaatin tutkinnon 1987 Turun yliopistossa ja väitellyt lääketieteen tohtoriksi 1994. Hän on suorittanut psykiatrian erikoislääkärin opinnot 1994. Lauermalle on myönnetty psykiatrian dosentuuri 1998.

        Lauerma on naimisissa, ja hänellä on kolme poikaa. Hänen isänsä oli professori Matti Lauerma ja äitinsä opettaja.

        Erityinen asiantuntemus

        uni ja unen häiriöt
        psykiatriset ja psykofarmakologiset liikehäiriöt
        skitsofreniatutkimus
        hypnoosi ja dissosiaatioilmiöt
        kriminaalipsykiatria

        Lue lisää Wikipedian asiasisältöä.

        Voi pikkuinen hihitys, jos joutuisit umpilisäkkeen poistoon, niin tahtoisiko nähdä leikkaavan lääkärin oman lisäkkeen edes röntgenkuvana?

        Kaikenlaista tälläkin palstalla näköjään.

        Jäi arvoitukseksi mihin tuon infopläjäyksesi oli tarkoitus vastata. Luulit ilmeisesti että tässä nyt oli jostain cv:istä häikäisevästä koulutustasosta ja urakokemuksesta kysymys? Voi voi.

        Ei tuollaisen asian tajuamiseen tarvita edes toimittelijaa. Ihan oma järki riittää. Tarvitko sinä itse jonkun ulkopuolisen kertomaan sinulle miten sun pitää ajatella mistäkin asiasta? Että itsensäpaljastelijat voivat olla raiskaajia tai sitten eivät? No kidding.

        Sä voisit mieluummin kysyä idoliltasi Lauermalta mikä hänellä on päässä vialla ettei hän tuollaisena alan asiantuntijana koe että itsensäpaljastelussa itsessään olisi mikään vialla. Että "vaaralliseksi" ihmisen tekee vasta fyysinen teko. Että tämänkin asiantuntijan näkemyksen mukaan VASTA SE jos "paljastelu ei riitäkään ja paljastelija menee pidemmälle" on vakavaa. Paljastelu ei. On vaarallista että näistä julkkisterapeuteista ja psykiatreista sun muista "ihmismielen asiantuntijoista" tehdään yhteiskunnassa jonkinlaisia mielipidejohtajia vaikka heidän näkemyksensä ovat usein ihan mitä sattuu. Se oli mun pointti.

        Opettele lukemaan ja mieluiten vielä ymmärtämään lukemasi asiasisältö. Sitten voimme jatkaa.

        Miksi ihmeessä Lauerma olisi minun idolini?
        Etsi netistä jotain asiantuntevaa tietoa tuosta häiriöstä ja laita linkki tänne niin luen senkin. Minusta asiaa oli niukanlaisesti ainakin suomenkielellä. Tuskin mitään.
        Olisihan se kurja tilanne jos olisi kahden lenkkipolun risteyksessä joista olisi valittava toinen, toisen polun varella olisi käsiksi käyvä raiskaaja ja toisen varrella vilauttelija. Revi sitten siitä.

        Vastasin nimimerkki MissäOmaCV:lle en sinulle.Jos olet sama henkilö olisi suotavaa että edes yhdessä keskustelussa käyttäisit yhtä nimimerkkiä että muut tietävät kenen kanssa keskustelevat.

      • IkäväTapaus
        hihityttääkö kirjoitti:

        Vastasin nimimerkki MissäOmaCV:lle en sinulle.Jos olet sama henkilö olisi suotavaa että edes yhdessä keskustelussa käyttäisit yhtä nimimerkkiä että muut tietävät kenen kanssa keskustelevat.

        Olen sama. Vaikea tietää mitä kenenkin kirjoittajan kommenttien takana on. Onhan olemassa henkilöitä joiden syy nähdä punaista lainauksestani olisi joku toinen. Olen positiivisesti yllättynyt jos tästä aiheesta viriää keskustelua.

      • hihityttääkö
        IkäväTapaus kirjoitti:

        Olen sama. Vaikea tietää mitä kenenkin kirjoittajan kommenttien takana on. Onhan olemassa henkilöitä joiden syy nähdä punaista lainauksestani olisi joku toinen. Olen positiivisesti yllättynyt jos tästä aiheesta viriää keskustelua.

        Siinä tapauksessa olet pihalla kuin lumiukko siitä mihin otin kantaa. Kuten sanoin opettele ymmärtämään lukemasi. Ei maksa vaivaa toistaa itseään.

      • IkäväTapaus
        hihityttääkö kirjoitti:

        Siinä tapauksessa olet pihalla kuin lumiukko siitä mihin otin kantaa. Kuten sanoin opettele ymmärtämään lukemasi. Ei maksa vaivaa toistaa itseään.

        En ole pyytänyt toistamaan. Itse tunnut olevan pihalla tai missä pusikossa nyt oletkin.
        Opettele itse lukemaan. Ymmärsin asiasi.

      • hihityttääkö
        IkäväTapaus kirjoitti:

        En ole pyytänyt toistamaan. Itse tunnut olevan pihalla tai missä pusikossa nyt oletkin.
        Opettele itse lukemaan. Ymmärsin asiasi.

        No et todella ymmärtänyt.

      • IkäväTapaus
        hihityttääkö kirjoitti:

        No et todella ymmärtänyt.

        "Ihminen on aika paljon muutakin kuin pelkkä fyysinen ruumis. Suomalanen kuvittelee että vain fyysinen kajoaminen vaikuttaa ihmiseen, mikään muu ei."
        Tuossa tiedät mitä suomalaiset kuvittelevat, minäkin!
        "Tarvitko sinä itse jonkun ulkopuolisen kertomaan sinulle miten sun pitää ajatella mistäkin asiasta? Että itsensäpaljastelijat voivat olla raiskaajia tai sitten eivät? No kidding. "
        Missä olen noin sanonut? Ymmärryksessäsi vikaa?
        " Että "vaaralliseksi" ihmisen tekee vasta fyysinen teko. Että tämänkin asiantuntijan näkemyksen mukaan VASTA SE jos "paljastelu ei riitäkään ja paljastelija menee pidemmälle" on vakavaa. "
        Vähän ikävä risteys tämä, todellakin.
        Sanon että jos minä (vaikka nainen olenkin) toimisin noin, en voisi olla olematta äärettömän huolissani itsestäni. Jokin on todella pahasti vialla jos toimii noin.

        Mutta minusta, hihitys, olet ylimielisen oloinen eikä sinulla ole mitään syytä minua täällä tölviä.
        Ihan tulee mieleeni että eikö tuo törmäämiseni tuohon kummajaiseen ollut riittävää jonkun mielestä.

        Olen sitten sen verran fiksumpi kuin sinä että ymmärrän ja tiedän todellakin että asioita voi käsittää eri tavoin.

    • IkäväTapaus

      Huomaan kun vilkaisin palstaa laajemmin, että sen sortin palsta. Kummallista että tuollaisia voi yleensä kirjoitella eikä niitä poisteta. Hyvin loukkaavia tekstejä.
      Tämä palsta henkisesti huomattavasti pahempi kuin lenkkipolku.
      Hyi kammotus. Häkkejä tarvittaisiin.

    • Oma_kokemukseni_on

      oppikouluajalta 70-luvulta.

      Olimme Tampereella lähdössä luokkatovereiden kanssa pelaamaan jääkiekkoa kentälle liikuntatunnilla, kun matkalla puistossa seisoi mies pitkä takki päällä mulkkuaan vatkaten. Katselimme siinä hiukan kummeksuen, jolloin mies lausumaan, että "Tuleeko pojatkin mukaan. Tää tekee kyrvälle hyvää".
      Emme kuitenkaan olleet innostuneita ajatuksesta. Emme myöskään paniikissa juosseet siksakkia, kuten nykyään ilmeisesti tehdään. Lähinnä ihmettelimme asiaa keskenämme samalla kun jatkoimme matkaa.
      Pakkasta oli kuitenkin toistakymmentä astetta ja sama mies oli vielä palatessamme puistossa. Nyt emme kiinnittäneet asiaan mitään huomiota, paitsi yksi kaveri joka kysyi että tekeekö hyvää.
      Vastaus oli: "Tekee".

      Eipä tuosta jäänyt traumoja tai mitään. Muistiin se kyllä jäi että näidenkin vuosien jälkeen vielä tapaus tulee mieleen.
      Ei se mies kyllä vaaralliselta näyttänyt, ja jos olisi ollut niin olisi varmaan saanut muutamasta jääkiekkomailasta.

      Tämmöistä kävi aikanaan. Kiitos ja anteeksi.

    • pansionsetä-65

      Voi olla aikanaan siält kakolanmäelt ku se lopetettiin se linna. Kuis se työvoimatoimisto ei ole vielä saanut työllistettyä näinkin pitkän ajan jälkeen kyseistä henkilöä mihinkä lastentarhaan!

    • Riuska_Rannelaukaus
      • 12345654321

        Ikävä tapaus. Ja tapahtunut vuonna 2012!

    • Kiihtelysvaaralle

      Nettisaastan levittely on ikävä juttu.
      Grooming - eihän tuollaista edes ymmärrä varoa sinisilmäiset.

    • Kikkelinpaljastaja

      Turha pelätä paljastelijaa. Olen paljastellut siitintä naisille monet vuodet ja koskaan ei ole tullut mieleen tehdä muuta tuossa tilanteessa. Toimin niin, että menen sopivaan paikkaan ja otan jo jäykistyneen siittimeni esiin ja siinä vetelen edestakaisin odottaen ohikulkevia naisia. Kun heitä siinä sitten kulkee, esittelen heille avoimesti jäykkää siitintäni, ei siinä sen kummempaa.
      Jos nainen pysähtyy katsomaan, silloin tulee takuuvarmasti siemensyöksy ja poistun paikalta.

    • Naiset-myös

      Itse tulin ostarilta, en muista milloin, mutta se oli kesällä. Nuori nainen istui rappusilla jalat levällään ilman alushousuja. Hän oli ilmeisesti myös kussut, koska vana johti rappusia pitkin alas.

      Paikalla ei silloin ollut muita kuin paikallisia romaaneja, jotka eivät ko. käytöksestä hätkähtäneet.
      Summa summarum: paljastelija saattaa olla kumpaa sukupuolta tahansa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      366
      3234
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      141
      1260
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1177
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      137
      1020
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      826
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      160
      752
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      737
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      727
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      699
    Aihe