Onko kaikki OK Lapua kysyy huolestunut veronmaksaja. Seinäjoki senkun porskuttaa
Mukavasti asuntoja tarjolla
Skinkka_
621077
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Eläkeläispariskunta on myynyt 130 neliön omakotitaloaan lähes kaksi vuotta.
Pienen mäen laella olevassa talossa on kaikki tarpeellinen. Taloa on remontoitu ja rakenteita uusittu paljon.
– Kauppoja ei vain ole tullut. Olemme pudottaneet hinnankin jo 90 000 euroon.
– On mahdotonta hyväksyä, että kirkonkylän keskustassa, jossa kaikki palvelut ovat lähellä, talolle ei löydy ostajaa, ihmettelevät Maritta ja Jukka.
Jokuhan tuumas seinäjoesta, jotta velekaherses ja tämän ovat huluiksissaan saaneet aikaseksi, -nyt sitten ryvetään ja väki kaikkoaa sieltä, kukas noita velekoja makselis kaikki ylihintasta.
-ei kukkaan ei ei.
Nandi-heimolaiset, hottentotit ja Laku-Pekat voivat pelastaa paikkakunnan,
Voisivat ostaa kaupungin tuella halpoja asuntoja.
Olisivat kaupungilla ahkerasti töissä.
Vahvistaisivat potkupallojoukkueita.
Työtelijäitä vävyjä ja minijöitä heinäpelloille.
Lapua on päässyt siihen mihin on pyrkinyt. Kaupungin kehittäminen on jäädytetty riitojen ja valitusten alle. Luotu rasistinen ilmapiiri ja imago, jossa ollaan ittellisiä vähän muiden yläpuolella. Täysin valitun politiikan mukainen tilanne. Väki valuu muualle.
Asui kerran Afrikassa Chickadua joella pikkupoika Huua Kotti musta,kuin pesty noella.Ei ollut puettu paljain Kallen tavoin,kulki melkein paljan navoin.Siten kulki Huua Kotti,hän oli oikea Hottentotti.Naapurina kuningas asui Bambumajassansa sekä kuninkaan rouva ja tytär ynnä koko kansa.Kuninkaan varpaassa oli känsä sekä rengas nenässänsä.Hän oli paksu kuin kaskelotti,mutta oli hauska Hottentotti.
Seinäjoki maakunnan tappaja, tuo kelkkaa ei kenekää pitäisi tyhyjättäväksi antautua, nuahan kahteloo ja tyhyjäävät kaiken minkä voivat napaseensa tapetointeihin hussauksiin.
Kumpi on merkittävämpi muuttolikkeen syy, työntö pois Lapualta vai veto muualle parempaan?
Metsän peitossa kylä oli aivan joen rannassa,
usein nähtiin norsulauma ja leijonan jälkiä sannassa.
Metsään ei siis mennyt kukaan,
ellei ottanut keihästä mukaan.
Aina sen myöskin Huua otti,
hän oli kunnon hottentotti.
Kerran yöllä kylä nukkui, kuului kumma kahina.
Heräsi nyt Huua heti: Mikä on tuo rahina?
Silloin Huua oivalsi:
Nyt on jotain hullusti!
Tiesi myöskin Huua Kotti:
ei se voi olla hottentotti.
40tonnia on kohilaan ei enää enempää....ensi vuonna 25tonnia tolla suunnalla....savelta ei kukaan enää halua mitään ja vielä kun on lestaalue niin ei kiitos. Nyt jää käsiin.
Paljon on asuntoja myynnissä, kun on noita pois lähtijöitä. Vaan kaupaksi eivät tahdo Lapuan talot mennä. Hintapyyntöjä hilataan alaspäin tasaiseen tahtiin, kuukausi kaksi roikkuu myynnissä ja sit 10000 pyyntiä alemmas, ja taas odotteleen. Uutta hinnantarkistusta.
Kyllä on turvallista muuttaa lapualle jos ei vielä täälä jo oo, täälä ei mitää tyhyjää avaruuta haihatella ja siitä pitääs vielä maksella-
-muuta ja tuutänne vaikka heti.
Nää jää meitille käsiin. Ulkokuntalaaset asunnon ostajat on toooodellinen harvinaisuus, keskenämme saamme tehrä kauppoja. Vähän sama fiilis kuin lasten Musta-Pekka korttipelissä. Kenelle jää käteen Lapuan talo, jota ei saa kaupaksi. ei sitten millään.
Millähän nuo rakennusurakoitsijat saavat vaan kaiken tekemänsä kaupan
.
Rakennuslupien määrä on laskenut dramaattisesti.
Itse myin talon tappiolla, muuten ei olisi kaupaksi menny. Hävisin pari kymppiä mutta ei se mitää haittaa jos pääsee lapualta pois,kyllä siitä voi maksaakin
Seinäjoella isommat ongelmat, ylihintaisista taloista ei pääse eroon.
Mutta kasvukeskuksessa talo käy halvan lainan vakuudeksi.
Muuttotappiokunnassa se ei käy vakuutena.
Ylihintaisista ei pääse missään eroon. Seinäjoelle rakennetaan ja on rakennettu tuhatmäärin asuntoja ja kyllä niihin asukkaat löytyvät.
Jos näitä tuhansia asuntoja ei olisi rakennettu, niin hinnat olisivat niin pilvissä, ettei monellakaan olisi varaa asua Seinäjoella.
Sain+omani+myytyä+n.+30%+tappiolla+++10+000+eoron+remontit.
Nokkiin tuli kans mutta myytiin pois. Ensivuonna olis saanu vielä vähemmän?.Seinäjoelle muutettiin aluksi vuokralle divariin. Rauhassa etsitään uutta taloa. Lapset ainakin tykkäsivät muuttaa Seinäjoelle.
Yhtä itkua pitävät tualta velekasesta, jotta lapuan pitäisi tuata puntata kuin ikään nurmon ja muitten tämän kaappaamien -
Suurin este asuntojen kaupankäynnissä Lapualla on niiden heikko vakuusarvo. Pankki myöntää lainaa vain murto-osan kauppahinnasta. Tästä syntyy kieŕre, joka alentaa hintoja. Tämä taas pudottaa hintoja.
Kelleen keles kun on hyvää asuntoa taloa lapualla nyt irtonaisena, aivan ne syyhyttää mitähän pehkanaa tekis pitääkös ostaa vielä.
Totta näkyy olevan Lapuan asuntojen hinta-ale. Ekalla sivulla 4 talon pyyntihintoja veivattu rutkasti alas, tokalla sivulla 3 aletaloa, en jaksanut kattella piremmälle. Asuntoja on Lapualla runsaasti myynnissä, 202 kpl, mutta hitaasti näykyvät käyvän kaupaksi.
https://m.etuovi.com/myytavat-asunnot/lapua
Puolet halvemmalla pitäisi saada verrattuna Seinäjoen hintatasoon. Muuten ei kannata edes harkita ostoa.
Keskustasta kolmio 500 neliö, mutta tulossa peruskorjauksia arvio yli 500 eur neliö.Ostanko?
Ei kannata sekaantua.
Arvo romahtaa lisää.
Vaihda seurakuntaa.
Taloyhtiöstä kiinni mikä kannattaa. Halvalta kuulostaa. Mikä on keskustassa? Lapualla se on aika pieni. Esmes Välilä on siinä kintaalla.
Uutta lätkitään ja vähän käytettyä on etukkaastin tarjolla jotta siitä vain valakkaamaan mieluisaansa.
-Ja helekutin nopiasti, jottet iliman jää
-heh kyllä niitä piisaa !
Joopa joo, ostin kaksi hometaloa. Pannaan maalia pintaan ja vuokralle. 700 pitäs vuokraa saada yhestä. Halpa vuokra jep. Ilmoittele sähköpostiin. [email protected].
Lapualla on sitten nättiä neliöitä tarjolla oikein ymmyrväisiä, nyyt toimeksi ja muutto tänne asumaan rehelliseen todellisuuteen.
Kun velkakupla puhkiaa ensin Helsingissä niin paska lentää tännekki. Peljättää.
Helsingis on kanssa edessä lummiutuminen kyllää, toivottavasti ymmärtävät kaikota sieltä toiminta ihmiset helpommile alueille elää, luvut siellä ovat jo hyvästi vinoutuneita -työstä saatu raha ei riitä normi elämiseen.
Tuntuu vaan että seuraava lama kolkutteloo jo ovella. Lapuan asuntokaupalla ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta. Nyt jo on nähtävissä, että maan laajuinen asuntokauppa on hiipumassa. Jaa mistä johtuu? No siitä johtuu, että ei oo töitä tarjolla. Jostain Seinäjoeltakaan et saa töitä kirveelläkään, Lapuasta puhumattakaan. Ainoa vaihtoehto on ruveta yrittäjäksi, mutta siinäkin tie nousee äkkiä pystyyn, kun ei ole kuluttajia tarpeeksi. Ja tää ongelma ei oo mikään Seinäjoen tai Lapuan. Tää ongelma on koko maan laajuinen, tällä hetkellä. Kaikki vain odottaa parempaa tulevaisuutta, kukaan ei investoi mihinkään, kauppa ei käy, teollisuus piiputtaa, jne. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että Suomi ei pysy Euroopan vauhdissa, lähinnä siis Saksan vahva talous heijastuu tänne pohjolan perukoille negatiivisesti. Brexit vain kiihdyttää tätä kehitystä. Saksasta tulee entistäkin vahvempi, ja aina vain enemmän Suomi laahaa perässä. Kreikan tiellä ollaan, tai itseasiassa paljon pahemmalla tiellä.
Jos näin on, niin turha kallis byrokraattinen esikunta joka kirkonkylästä pitää purkaa.
Verot käytettäköön kuntalaisten palveluihin, eikä päälliköiden koviin palkkoihin ja eläkkeisiin.
Kreikan tauti johtaa perikatoon.
Kreikan tauti on Suomessa jo krooninen ominaisuus. Jos annettaasiin mennä kuntatalous markkinatalouden mukaan, niin rytinä kävis Suomenmaassa. Tampere, Turku, Helsingin seutu ja Oulu on jotensakin omillansa ja niiren taskuilla käy muu Suomi karhuamassa. Seinäjoki on tässä seurassa aivan kersa ja Lapua käpylehmä. Näin se vaan on. Se että asunnot ei tee kauppaansa Lapualla on oire isommasta kuvasta eli kaupungistumisesta ja siihen ei auta kiukku ja itkupotkuraivarit mitään. Itte en tilanteesta pirä yhtään. Täällä syntynyt ja tänne jään.
Työpaikkoja on enemmän kuin osaavia työntekijöitä. Suomen ongelma ei ile työttömyys vaan työvoimapula. Kauhavalla ja Seinäjoella etsitään kissien ja koirien kanssa.
Joo mutta ne on niitä töitä, missä joutuu liata kädet, ja mitä kukaan ei halua tehdä. Ne on ns polskien ja venakkojen hommia, niitä tarttis rahdata tänne lisää, tekemään ne likaiset työt mitkä ei suomipojalle kelpaa. Toki niistä palkoista ei makseta veroa Suomeen, joten eläkkeisiin yms juttuihin ei ole kohta enää maksajia.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/264949-mauri-pekkarinen-jyrahtaa-palattava-aluepolitiikkaan-kasvun-aikana-totuus-paljastui
HAH HAH HAA!!! Oikein jyrähtää, mikäs se nyt oli se pääministeripuolue...
on asuntoja tarjolla niin...haisevia homeloukkuja. ostakaa ostakaa.muta kun pankki ei anna lapuan asuntoihin enää lainaa.
Taloyhtiö ei saanut lainaa pankista peruskorjauksiin. Sanottiin suoraan ettei kannata vanhaa taloa peruskorjata Lapualla. Siinä teille ajattelemista lapualaiset.
Kohta rysähtää. Velkahimmelin nurkka palaa jo, suurin roihahdus tuloo eteläs. Pieni murhe on Lapuan asuntomarkkinat, täällä sentäs tajuutahan mitä velka on.
Seiäjoella maanlaajuinen kerrostalo rakennutaja pisti seikeissä pillit pussiin, kun ei yhtään valmistuneista kerostalo ollut mennyt kaupaksi.
-vahinkohan se sinänsä on kun rakenusmiehet joutuivat ulos ja sitärataa...
Suurin häviäja ovat lapualaiset sijoittajat. Keskustan liike-ja asuinhuoneistot menettäneet parissa vuodessa arvostaan yli puolet. Käytännössä täysin arvottomia. Vakuudet eivät ole enää riittäneet.
Ei ole enää pöntisen sakki uhonnut. Hiljaa ovat kuin hiiret.
Seikkiläs sioittajat upottavat tuan, ammuit muuten väärälle oksalle mitä lapuasta meinasit.
KULLA kulla lapualla pätsätään mukavasti, L-lehtikin aivan pullottaa touhua, jottei meinannut post.laatikkoon sopia.
Kiva on muuten lapualla pispahtaa kaupoissa ja siitten niissä tarjontaa on oon ja selekiät tiät mitä kuruuttaa,
-joo jää muuhunkin aikaa sitten, jottei kaupois kiertämisiin koko päivää tuhuraa -kun käypi näissä paikallisissa.
Ei kukaan ammattisijoittaja sijoita Lapuan kokoiseen kaupunkiin. Omaa tyhmyyttä jos rahat menee.
Oikeita turhapuroja.
Seinäjoeltahan nuo sioijitajat jo vetäytyvät-
mutta rahat jäävät. heh,heh.
Pitäkääs lapualaaset velli/tissi posket naama kii ja miksi muuten haisette kaikki homeelle, ettei vaan olis tuvis vikaa hä
Kuka sen vanhan Kop:n kerrostalon talon omistaa, kun näyttää olevan tyhjillään? Olisi tilaa isommallekin perheelle. https://aijaa.com/ehIIsb
Edelleen odotan vastausta..
Keskustan talot tujlleet tiensä päähän. Ei kannata peruskorjata. Odotetaan parempia aikoja ja sitten puretaan ja tehdään uudet talot. Aikaa voi mennä 20 vuotta.
Parempiin aikoihin ei taida ihmisikä riittää. Se nyt taitaa olla niin että tyhjenöö koko maaseutu Suomessa. Ruoan tuotantohon sitten aikanaan suuryritykset ostaa maat jos ostaa, sama lainalaisuus pätee koko yhteiskuntaan kautta linjan. Vahvempi voittaa valitettavasti.
Siinähän pätöö, en myy saatana! Kuolkoon nälkähän sitte.
Lapualla ei kannata ostaa kuin metsää tai peltoa.
Mikähän sullekin kanataisi, seinäjoki roparille, sieltä kovista olistas ja puuteestas uikutat lapualaisia puntoohin.
Paljon on asuntoja, mutta mitä niillä tekisi? En keksi yhtäkään järkevää syytä, miksi asunnon ostaisin?
Osta ennen kuin uudet loppuvat. Tontitkin myyty melkein kaikki.
No lapualaaset läskit ei asunnot mee kaupaksi. Teidän pitäjästä voisi tehdä vanhain kodin
Pijäs nyt vaihokas pääs kii