Miks ihminen on niin pelkuri rakkauden ja sydämen asioissa? Tilanteissa, joissa joutuisi laittaa itseään hieman alttiiksi, olla avoin. Siis vaan vaikka kertoa että toinen on ihana ja kiinnostava. Ja sen jälkeen ottaa vastaan mitä tulee, vaikkei tulisi mitään.
Suurin pelko mikä siinä jarruttelee on kaiketi nolatuksi tulemisen pelko? Vaikkei siinä edes pitäisi olla mitään noloa. Mutta siitä huolimatta tämä tuntuu olevan ihan yleismaailmallinen ilmiö, joka on ollut vallallaan kautta historian, ainakin jossain määrin. Onko tämä jotenkin ihmiseen sisäänrakennettu mekanismi?
Pelaahan ihmiset esim lottoakin eikä siinä ole mitään noloa jos häviää. Mikä näissä tunneasioissa on niin vaikeeta, että mielummin vaietaan iäksi kuin avaudutaan tunteista?
Vai miks tää on niin vaikeeta ?
Suurin pelko mikä siinä jarruttelee on kaiketi nolatuksi tulemisen pelko? Vaikkei siinä edes pitäisi olla mitään noloa. Mutta siitä huolimatta tämä tuntuu olevan ihan yleismaailmallinen ilmiö, joka on ollut vallallaan kautta historian, ainakin jossain määrin. Onko tämä jotenkin ihmiseen sisäänrakennettu mekanismi?
Pelaahan ihmiset esim lottoakin eikä siinä ole mitään noloa jos häviää. Mikä näissä tunneasioissa on niin vaikeeta, että mielummin vaietaan iäksi kuin avaudutaan tunteista?
Vai miks tää on niin vaikeeta ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitä tärkeämpi toinen on itselle, sitä vaikeampi on ylittää se kynnys. Nuorena ei osannut ottaa vastaan yksipuolista ihastusta, juoksi karkuun ja päästi sammakoita suustaan, kun toisen yksipuolinen kiinnostus jostain syystä ahdisti. En osaa sanoa miksi se ahdisti silloin, eihän tunteissa ole mitään pahaa. Ihastuksen voisi ottaa myös imartelevana.
Nyt nelikymppisenä osaa ja haluaa hoitaa asian tyylikkäästi ja mahdollisimman lempeästi jos
yksipuolisen tunnistuksen saisi. Nyt osaa jo myös arvostaa, jos joku on rohkea ja uskaltaa kertoa tunteistaan (osuu se sitten tai ei). Eikä tunnustus toisi kiusallista oloa tai huonontaisi kaveri/työkaverisuhteita.
Joskus tunteissa on vaan odotettava oikeaa hetkeä ja uskallusta. Niin, että se hetki tuntuu oikealta. Usein kuitenkin pitkä odotus saa turhautumaan ja epävarmuus kalvaa. Oikeasti uskaltaminen olisi monesti helpompaa kun tunteet on suuret.
Koska jos vahvoja tunteita ja toisella ei olekaan tai suhde katkeaa, menee ihan hajalle. Itse ainakin pelkään että sattuu, en sitä että se olisi noloa.
Niin.. itse ajattelen, että eletty elämä näkyy meissä ja siinä, miten suhtaudumme tunne-elämän tilanteisiin. Mistä löytäisin rohkeuden olla avoin ja olla pelkäämättä tulevaa, jos elämään on ilmestynyt ihminen, joka aidosti kiinnostaa.
Mietin olenko kyllin hyvä kaikkine haavoineni ja näkeekö toinen ulkoisen ”kauneuden” taakse kenties.. voisipa laittaa tarralapun rintaan ; käsiteltävä varoen.
Miksi ajatukset rakentaa esteitä sinne, missä niitä ei vielä todellisuudessa ole? Voisihan olla niin, että elämään tulisi parhaimmassa tapauksessa ihminen, jonka kanssa voisi kokea jotain ainutlaatuista ja hyvää.
Toden totta kirjoitat....luulisi,että juuri se eletty elämä kokemuksineen antaisi rohkeuden ,varmuuden aikuisellekin avata suu...
Mutta,kuinka ollakkaan juuri sillä hetkellä ,sille ihmiselle - miehelle- en osannut sanoa kuin jotain yhdentekevää...
Ja se hetki oli pian ohi..myöhemmin jäi vain haaveilu ja itsensä patistelu lopettaa moiset haihattelut.
Tottakai sattuu, jos ei saa vastakaikua tai os saa pakit, vaikka toisella olisikin tunteita. Silti ilman riskiä, ei mitään saa kuitenkaan. Sattuuko sen tajuaminen samallalailla?
Vaikka riski sattua on silti on myös riski onnistua. Toisella tavalla on vain mahdollisuus jäädä ilman. Useimmiten näissä tilanteissa on jäänyt harmittamaan se, ettei uskaltanut. EI niinkään toisinpäin.
Joskus voi tilanne tehdä sen ettei tee aloitetta. Joskus on katsottava mikä toisen tahtotila on (vaikkei se alku ja tutustinen tietenkään ketään sido ennen kuin yhdessä ollaan sovittu muuta). Jokaisen on kuitenkin itse päätettävä mitä haluaa ja mihin on valmis suhteen takia. Yhteyden alettua näitä asioita tietysti vasta oikeasti jutellaan.
Joskus ehkä vaistoaa, että toinen miettii aloitetta ja kun siinä kohtaa uskaltaisi vähän rohkaista. Olisi kaksi onnellista kohta <3
"Useimmiten näissä tilanteissa on jäänyt harmittamaan se, ettei uskaltanut."
Toki tuokin voi harmittaa vallan vietävästi. Niin on käynyt minullekin. :(
Mutta harmittaa se pakkien saaminenkin; lähinnä se, miksen tajunnut, ettei toinen ollutkaan niin kiinnostunut. Toki myöhemmin voi harmitus helpottaa ja tajuaa, että oli parempi, kun kysyin. Silloin ei jää siihen epävarmuuden tilaan, kun ei tiedä mutta luulee, että vastakaikua olisi ehkä ollutkin.
Kerran kerroin puhelimessa suurelle ihastukselleni, että hän on "ihana". Kun naisen vastaaminen kesti muutaman sekunnin liian kauan, tajusin jo heti, etten ollutkaan niin kiinnostava hänen mielestään. En pitänyt tilannetta nolona, ja itse asiassa yritin vielä tajuttuanikin kiinnostuksen puutteen onkia hänen tuntemuksiaan. Puhelimessa en saanut vastausta, mutta parin päivän päästä hän lähetti tekstiviestin, jossa pahoitteli, ettei voinut olla kiinnostunut minusta.
Eniten asiassa harmittamaan oman arvostelukykyni puute. Ei se ollut edes ainoa kerta, kun niin on käynyt.
Jos lotossa,viiking lotossa tai eurojackis tuli jättipotti niin sitten ihan varmasti pyytäisin sia mies kanssani kaupunkiin museoon...hurraa.
Monesti näin on. Tarvitsee rohkeutta, jos haluaa toteuttaa unelmansa. Turha heittää elämäänsä hukkaan sydämen asioissa,aivan kuin jättäisi elämättä..ja jäädä kaihoomaan toteutumattomien unelmien perään.Eikä se pakkien saanti niin kauheaa ole,voi jäädä jopa hyvä tunne,,siitä kun on uskaltautunut ja voittanut itsensä,varsinkin silloin, jos asia ollut mielessä jo useamman vuoden.
https://youtu.be/Jg2VqUTNjsw