Pitkäaikainen ihastus

Sama juttu, sitkeästi on mielessä yötä päivää :’(

Tämä on hyvä vinkki, mutta en itse usko, että tulemme tutustumaan enempää koska en aio tehdä aloitetta, tähän on monia syitä. Emme törmää kuin harvoin, ja joka kerta ei ole sopiva tilanne kysellä kuulumisia, saatamme vain tervehtiä. Hänellä on minusta väärä käsitys, joka minua harmittaa. Käytän ihan liian ison osan ajastani rakennellen ihania kuvia mielessäni meistä vanhoina. Todella, olen vakuuttunut, että olisimme juuri sellainen pari kuin olen hakenut. Hän ei ole kaikista komein tai menestynein, mutta enää sellaisilla asioilla ei ole merkitystäkään. Jos saisin hänet elämääni, tiedän, että itse puhkeisin kukkaan! Saatika mitä minä voisin saada aikaan hänessä. Me yhdessä. Vaan ei auta, tämä on unelmointia ja haluaisin oikeasti lopettaa nämä ajatukset, koska ne ovat vain haavekuvia, todellisuus on sitten jotain muuta kuitenkin ja mieluummin keskittyisin elämään nyt ja tässä. Kierrän kehää ja mietin sittenkin, että entäs jos todellisuus olisi vielä jotain parempaa. :D

Komppaan sinua. Kirjoitat hienosti hänestä Lumikki78. Toivon, että saatte toisenne.

Lumikki78 kirjoitti:

Tämä on hyvä vinkki, mutta en itse usko, että tulemme tutustumaan enempää koska en aio tehdä aloitetta, tähän on monia syitä. Emme törmää kuin harvoin, ja joka kerta ei ole sopiva tilanne kysellä kuulumisia, saatamme vain tervehtiä. Hänellä on minusta väärä käsitys, joka minua harmittaa. Käytän ihan liian ison osan ajastani rakennellen ihania kuvia mielessäni meistä vanhoina. Todella, olen vakuuttunut, että olisimme juuri sellainen pari kuin olen hakenut. Hän ei ole kaikista komein tai menestynein, mutta enää sellaisilla asioilla ei ole merkitystäkään. Jos saisin hänet elämääni, tiedän, että itse puhkeisin kukkaan! Saatika mitä minä voisin saada aikaan hänessä. Me yhdessä. Vaan ei auta, tämä on unelmointia ja haluaisin oikeasti lopettaa nämä ajatukset, koska ne ovat vain haavekuvia, todellisuus on sitten jotain muuta kuitenkin ja mieluummin keskittyisin elämään nyt ja tässä. Kierrän kehää ja mietin sittenkin, että entäs jos todellisuus olisi vielä jotain parempaa. :D

Minä olen miehenä samassa tilanteessa. Haluaisin mutta en vaan uskalla ottaa sitä isointa ensimmäistä askelta hänen suuntaan. Voisi olla niinkin että jos meillä sen hetken tilanteet kolahtaisi kohdilleen alkaisi uusi aika elämässä. Oikeastaan toivon sitä että niin kävisi, tarvitsin vain häneltä myötätuntoa ja hyväksyntää tehdä ne kipeimmät päätökset.

On niin vaikea asettaa itsensä haavoittuvaiseksi, näkyville. En halua menettää unelmiani!
Viestin lähetys riittäisi, jossa kertoisin haluavansa tutustua paremmin, mutta edes sitä en uskalla tehdä vaan odotan, että joskus vielä kohtaamme niin, että aika on oikea ja kaikki tapahtuu itsestään, luonnollisesti. Minullakin alkaisi siitä uusi loppuelämän aika. Niin hänelläkin. Meillä.

Joskus kauan sitten hetki illassa ajoi meitä eteenpäin, mutta jo silloin ajattelin, että nyt tämän kanssa en kiirehdi. On ehtinyt kulua jo vuosikymmen, alan kai katua silloista ajatustani...

Kiitos sinulle 'Miestoteaa'. Niin toivon minäkin. :)

Ihanasti todettu. Kerroitko hänelle syyn vai jätitkö vain hiljaisuuteen?

Hiljaisuuteen se jäi. Silloin kohtasimme useinkin jos vertaa nykytilanteeseen, ajattelin, että viikon tai kahden sisällä juttelisimme uudelleen. Meillä oli paljon yhteisiä tuttuja ja liikuimme samoissa ympyröissä. Niin ei kai sitten kuitenkaan käynyt, tai kävi jotain muuta, en muista enää. Elämä oli silloin erilaista kuin nykyään. Kaikki polut oli auki, nyt toisaalta elämä on valmis ja hyvä näin.
Nykyään olen jännittänyt, kun olemme törmänneet, olen pelännyt, että minusta näkyy kilometrin päähän tämä ihastukseni. Ei mulla vieläkään ole kiire muuten, mutta emme ole enää ihan niin nuoria. Hän muutaman vuoden vanhempi kuin minä.