Puinen tuhkauurna

Miettiväinen

Näin pari yötä sitten todella omituista unta. Minulla oli puinen tuhkauurna ja siellä oli tuhkaa. En muista kenen tuhkaa se oli, mutta jonkun läheisen kuitenkin. Mietin että kaadan sen tuhkan isompaan astiaan, mutta kun aion tehdä sen, aloin itkemään. Kaipasin tuota henkilöä niin kovasti. En pystynyt kaatamaan tuhkaa isompaan astiaan ja lähdin ajamaan autolla jonnekin. Maisema oli kuin jostain Jurassic Park -elokuvasta ja eksyin matkalla. Tiet olivat mutkaisia hiekkateitä. Olen koittanut itse tulkita tätä unta, mutta en kyllä tajua sitä.

4

956

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päälimmäisenä tunteena unessa vaikuttaa olevan kaipuu jotain kohtaan, johon olet menettänyt kosketuksen. Et pysty muistamaan läheisen nimeä, mikä on erikoista. Ilmeisesti kyseessä ei siinä tapauksessa ole kuollut sukulainen, vaan jotain muuta.

      Arvoituksellista on, että miksi tuhkat kaadettaisiin suurempaan astiaan. Tämä on eräällä tavalla muuttoa yhdestä ympäristöstä toiseen, toisaalta se on samalla myös kasvamista. Se tarkoittaa tässä tapauksessa joko unennäkijän itsensä kasvamista taikka jonkun muun.

      Unessa muutosta pienemmästä astiasta isompaan ei kyetty tekemään, vaan tilannetta lähdettiin ikään kuin pakoon, mikä johti eksymiseen. Mutkaiset tiet kuvastavat hyvin matkanteon vaikeutta.

      Minusta tässä unessa on kyse siitä, että sen näkijä on kokenut vääjäämättömän elämänmuutoksen olevan tulossa. Tämä muutos voi johtua jonkun läheisen taikka läheisten poismenosta, taikka sellaisen poismenon mahdollisuuden ymmärtämisestä. Unennäkijä kokee, että tämä mahdollinen poismeno jättäisi hänet ikäänkuin tuuliajolle.

      Poismenijä saattaa kuitenkin olla unennäkijä itse. Kenties hän on muuttamassa elämässään jotain, minkä pelkää vaikuttavan entiseen tavalla, että hän menettää yhteyden siihen.

      Kiitos unesi jakamisesta.

      • miettiväinen

        Tämä tulkinta oli kyllä todella osuva. Olen menettänyt erään todella rakkaan henkilön. Hän ei kuitenkaan ole kuollut ja toivon edelleen saavani hänet takaisin elämääni. Olen myös eroamassa miehestäni, mutta asumme edelleen yhdessä koska asuntomme pitäisi ensin myydä. Jotenkin myös tuntuu etten oikein uskaltaisi tehdä elämänmuutosta, vaikka se olisi melkein pakko tehdä oman itseni takia.


      • miettiväinen

        Unohtui sanoa, että kiitos sinulle tästä tulkinnasta.


      • miettiväinen kirjoitti:

        Unohtui sanoa, että kiitos sinulle tästä tulkinnasta.

        Kiitos vastauksestasi.

        Ja jaksamista sinulle vaikeiden valintojen edessä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      226
      5064
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      66
      3354
    3. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      90
      3031
    4. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      37
      2999
    5. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      62
      2865
    6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      90
      2685
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      14
      2401
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      103
      2227
    9. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      151
      1632
    10. Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä

      Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn
      Haapavesi
      9
      1300
    Aihe