Myooma ja runsaat vuodot

Olen 50 v. nainen, jolla todettiin viitisen vuotta sitten ultrassa myooma kohdussa (oli runsaat kuukautiset, hyytymiä, kipua). Sain lääkkeen (Caprilon), joka tulehduskipulääkkeen ohella hillitsikin jonkin verran vuotoja.
Nyt yllätyksekseni olen huomannut viimeisen puolen vuoden aikana vuotojen vähentyneen itsestään (Caprilonkin on jo loppunut, enkä ole uusinut reseptiä), ja hyytymät loppuneet melkein kokonaan. Muistelen gynen kuitenkin sanoneen, ettei myooma poistu niin kauan kuin on omaa hormonitoimintaa, että päin vastoin se tyypillisesti kasvaa vaihdevuosiin asti.
Onko kellään kokemuksia, että myooma olisi alkanut pienentyä jo ennen vaihdevuosia? Tai että runsaat vuodot olisivat pienentyneet myoomasta huolimatta? Minulla on vuodot nyt siis noin alle kolmasosa entisestä. Ne kestävät myös vähemmän aikaa.
Asia tietysti selviäisi gynellä, mutta ultra on aika kallis, joten olisi kiva kuulla kokemuksia asiasta.
31222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olisikohan ne vaihtarit nyt sitten alkaneet?

Äänestä
  • Ei ole mitään vaihdevuosioireita ja kuukautisetkin on säännölliset.

    Äänestä

Minulla on ollut submukoottinen myooma vuosia ja kuukautiset ovat muuttuneet todella oudoiksi. Vuoto saattaa olla yhden päivän todella runsasta ja sitten on monta tuntia taukoa, jopa kahdeksan tuntia, ilman mitään vuotoa. Vähän hankalaa, koska ei tiedä päättyivätkö kuukautiset vai oliko vain tauko. Joka tapauksessa, vuotomäärä on vähentynyt taukojen takia. Voikohan myooma aiheuttaa tällaista?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


50v kirjoitti:

Olen 50 v. nainen, jolla todettiin viitisen vuotta sitten ultrassa myooma kohdussa (oli runsaat kuukautiset, hyytymiä, kipua). Sain lääkkeen (Caprilon), joka tulehduskipulääkkeen ohella hillitsikin jonkin verran vuotoja.
Nyt yllätyksekseni olen huomannut viimeisen puolen vuoden aikana vuotojen vähentyneen itsestään (Caprilonkin on jo loppunut, enkä ole uusinut reseptiä), ja hyytymät loppuneet melkein kokonaan. Muistelen gynen kuitenkin sanoneen, ettei myooma poistu niin kauan kuin on omaa hormonitoimintaa, että päin vastoin se tyypillisesti kasvaa vaihdevuosiin asti.
Onko kellään kokemuksia, että myooma olisi alkanut pienentyä jo ennen vaihdevuosia? Tai että runsaat vuodot olisivat pienentyneet myoomasta huolimatta? Minulla on vuodot nyt siis noin alle kolmasosa entisestä. Ne kestävät myös vähemmän aikaa.
Asia tietysti selviäisi gynellä, mutta ultra on aika kallis, joten olisi kiva kuulla kokemuksia asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu