Minä en ymmärrä, että mikä minua vaivaa. Kaikki alkoi pikku hiljaa 2011 jolloin entinen avomieheni petti minua ja lopulta erosimme. Aloin saamaan tuolloin myös pakko-oireita kuten käsien / tavaroiden peseminen. Muutin omaan asuntoon 2013 jolloin pakko-oireet loppuivat ja taisin olla jopa onnellinen tuolloin. Tuli vuosi 2014 marraskuu ja työllistyn vakituiseen työsuhteeseen. Kaikki hiljalleen muuttui vuonna 2015 toukokuussa kun havahduin siihen, että minua työpaikkakiusataan. Minua kiusattiin myös koko peruskoulun ajan 9 vuotta. Lokuussa 2015 aloin syömään vähemmän ja kärsin syömishäiriöstä. Helmikuussa 2016 jouduin sairaalaan osastolle koska painoin enään 45 kiloa. Seuraavan kerrran olin osastolla pääsiäisenä ja kolmannen kerran toukokuussa. Tuli kesäloma ja aloin käydä ravintoterapeutilla. Palasin syksyllä töihin ja työpaikkakiusaaminen jatkui ja syömishäiriö kiristi otetta sekä pahaolo. Tuli tammikuu 2017 jolloin silloinen esimies irtisanoi minut vedoten tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin vaikka hän oli marraskuussa 2016 vakinaistanut juuri kaksi uutta työntekijää. Liitto riitautti asian. Asia vielä kesken. Myös äitini sairastui syöpään vuonna 2017 syksyllä mutta onneksi siitä myöhemmin selvisi. Nyt tämän kahden vuoden aikana olen käynyt henkistä kamppailua itseni kanssa. Syömishäiriö loppu samantien kun minut irtisanottiin. Nyt olen normaali painoinen ja syön 5 kertaa päivässä. Olen myös työllistynyt. Henkisesti on ollut raskasta. Etenkin tämä päivä. Siksi tänne kirjoitankin. Tänään ajaessa töihin pääsi itku. Olen henkisesti aika loppu. Tuntuu, että kukaan ystävä ei ymmärrä ja moni on jäänyt matkan varrelle koska eivät jaksa tukea minua silloin kun tukea tarvitsisin. Terapeutilla olen käynyt mutta en saanut juurikaan apua. Nyt olen miettinyt, että varaan ajan lääkärille koska henkinen puoli on koetuksella. Sairaslomalle turha jäädä koska potkut siitäkin tulisi. Olen väsynyt, katkera, vihainen, surullinen ja kaikkea mahdollista. Jotain on muuttunut. Tuntuu, että elämä pelkkää tekohengitystä. Kesti pitkään ymmärtää se, että irtisanominen ei ollut minun syyni. Tukea olen kaivannut läheisiltä koska en ole saanut sitä haluamallani tavalla. Siskoni on myös sanonut, että minun tulisi jättää asia sikseen mutta miten voisin enkä halua. Olen välillä todella ahdistunut ja välillä saan agressiivisia kohtauksia pienistä. Ärsyynnyn kaikista äänistä. Välillä olen todella surullinen ja uskon, että ei minulle ole luvassa enään mitään hyvää ja välillä tuntuu, että ainoa ulospääsy tästä on lähtö oman käden kautta. Isä ja äiti olisi varmaan ainoat jotka jäisi kaipaamaan. Töissä tunnen välillä olevan näkymätön. Elämässä ollut paljon vastoinkäymisiä. Tällä hetkellä kaipaisin olkapäätä johon nojautua mutta se taitaa olla liikaa pyydetty. Loputon stressi jostakin. Palkka on sellainen, että sillä pärjää vaikka verot syökin palkkaa. Huolettaa kaikki. Auto vie suuren siivun tuloista mutta auto pakko olla koska työmatka 50km ja julkisia ei kuljea. Tiedä enään, että mitä tässä elämässä tekisi. Tällä hetkellä olen niin väsynyt, että kaikki huoletkin tuntuu niin suurilta.
Mikä minua vaivaa?
miksiMinä
280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
rukoile jeesusta, kyllä joku aina välittää <3
hyvää joulun odottelua
Sain eilen soitettua työterveyteen ja lääkäri soitti takaisin kun sain soittoajan. Eipä siitä paljoa viisaammaksi tullut. Ehdotti sairaslomaa mutta sitä minä en halua. Ei nykypäivän työelämstä voi olla pois. Lohdullista oli kuulla, että kiukunpuuskani ovat ihan normaaleja. Hän myös kertoi, että olisi hyvä purkaa asioita ammatti ihmisen kanssa kun olen käynyt läpi näin raskaita asioita. Kertoi myös, että kaverit tai oma suku ei välttämässä ymmärrä sitä mitä olen läpi käynyt koska eivät ole itse kokeneet samaa. Kehotti varaamaan ajan työterveyspsykologille ja olemaan loppuviikon sairaslomalla. Sairaslomaa en ota mutta voisihan sitä käydä muutaman kerran purkamassa ajatuksia koska edesssäpäin ovat vielä raskaammat ajat kun kärjät käynnistyvät.