Ei enää helvetissä

Ekan kerran sairastuin -98 heti peruskoulun päätyttyä, painoni tipahti parissa kuukaudessa 20 kiloa. Mittani olivat tuolloin 1,63cm ja 68 kg ja pidin itseäni pullukkana. Mua kiusattiin koulussa henkisesti, nimiteltiin ja syrjittiin ja itsetuntoni vajosi lähes nollaan ja olin tosi masentunut välillä ja ajattelin että minussa täytyy olla jotain pahasti vialla ja niinpä aloin laihduttamaan, kuvittelin saavani enemmän huomiota ja hyväksyntää sellaisilta joilta en sitä saanut.
Käytin laihdutuslääkkeitäkin aika reilulla kädellä. Välillä söin suruuni ja lihoin vähän ja siitä tuli paha olo ja aloin taas laihduttaa, oksentelin toisinaan enemmän ja vähemmän. Jouduin sairaalahoitoon,painoni oli tipahtanut 43 kiloon. Mutta keskeytin hoidon parin kuukauden jälkeen, hoitoni oli vapaaehtoisella pohjalla.
Vähänaikaa elämäni sujui ihan kohtalaisesti, mutta sitten taas -99 vuoden lopussa alkoi se helvetinmoinen noidankehässä pyöriminen.

Seuraavana keväänä painoni oli 44- 45 kg.
Söin 2 kertaa päivässä ja aina tiettynä aikana ja tein päivän aikana juoksu sekä pyörälenkin, lisäksi kokkailin muille ja maaseudulla kun oltiin, olin veljeni ja äitini apuna navetalla ja tein ne hommat mitkä olisivat kuuluneet veljelleni. Syömisteni yhteydessä otin aina jotain rasvasieppareita yms. Toisinaan vein kaupasta purkeittain laihdutuspillereitä, enkä jäänyt koskaan kiinni.
Vuoden lopussa en enää kestänyt ruuan kanssa nirsoilua ja niinpä rupesin ahmimaan ja oksentamaan, rahaa upposi ruokiin ja herkkuihin valtavat määrät. Ahmin jokatoinen päivä aina iltamyöhällä omassa huoneessani. Mässäsin kolme kiloa kaikkee, punajuuria söin ennenkuin aloin ahminnan ja ahmimisen yhteydessäkin. Vaaka mulla oli vieressä, kävin siitä aina tsekkaamassa paljonko olisi vielä oksennettavaa, kaikki piti saada ulos ja sainkin mutta aikaa siihen meni aina tunti. Vasta kun vaaka näytti 40 kiloa, olin tyytyväinen. Mulla oli omenaviinietikkaa pullokaupalla kaapissani, otin siitä aina huikat oksentamisen jälkeen, ihan siltä varalta jos vaikka olisi muutama murunen jäänyt vatsaan, kurkkuun sattui ihan helvetisti niellessäni tuota omenaviinietikkaa. Välipäivinä söinkin sitten vaan kurkkua ja kävin juoksemassa, join vettä, kahvia ja light-cocacolaa. 2001 jouduin sitten sairaalaan, verensokerini oli vaan 2, eli taju olis pian lähteny. Tällainen oli mun tarinani.

Kuulostaa tosi rankalta!
Hienoa, että olet selvinnyt tuosta kaikesta. Olet ollut todella vahva.
Itse olin sairastanut lievää syömishäiriötä 2 vuotta, kunnes tämä bulimiani puhkesi.
En osaa vain lopettaa tätä oksentamista. Olen laihtunut pari kiloa ja tahdon lisää vain pois, mutta rakastan ruokaa.
olen muuten 170cm 53kg. olisin tyytyväinen 50kg. 49kg houkuttelee myös, mutta tuskin siihen kykenen.