Jos jostain Rock yhtyeestä piti tehdä elokuva niin kyllä se Queen leffaa huutaa eetteriin.
Ristiriitaisen vastaan oton saanut Bohemian Rhapsody yllättää mielestäni tunnepitoisella rock-latauksellaan.
Queen yhtyeen laulusolisti Freddie Mercury herätti muissa arvioissa eniten närää vaikka kyseessä oli koko yhtyettä koskeva historiikki kuvaus.
Rami Malek on hyvä herkkähipiäisen Freddien roolissa.
Hesarin kriitikko olisi jostain syystä halunnut nähdä Sacha Cohen Baronin Freddien roolissa vaikka Sacha on pituudeltaan pitempi kuin kitaristi Brian May.
Rami Malek on 175.senttinen eli vain pari senttiä freddietä lyhyempi ilmestys.
Sacha Cohen Baron 191. senttisenä hujoppina olisi ollut koominen ilmestys.
Mutta suurin kritiikki mielestäni yllättäen oli Freddien seksuaalisesta syntynyt kohu, sillä elokuvassa oli mielestäni aivan tarpeeksi materiaalia esittämään että Freddie oli bi-seksuaali.
Sateenkaari porukalle elokuvaa ei ole suunnattu sillä elokuvassa on paljon viitteitä siitä miten Allen Leechin esittämä "homppeli" Paul Prenter manipuloi Freddietä väärälle "homppeli" polulle joka johti Freddien ennen aikaiseen kuolemaan Aidsiin.
Vuodesta 1984. lähtien Queen musaa kunteleena elokuva oli positiivinen yllätys vaikkei kaikki Queen yhtyeen faktat pidäkkään paikkansa, esim. "We Will Rock You" biisi tehtiin jo 1977. News Of The World albumille eikä vasta 80.luvun vaihteessa kuten leffassa oli kirjoitettu.
Mutta pilkun viilaminen on typerää jopa leffakriitikoilta jos Queen musa ei pure.
Bohemian Rhapsody (2018)
7
316
Vastaukset 7
- meikäpoik
En jaksa alkaa arvioimaan tarkasti mutta todella hyvä leffa! Ehdottomasti jatkoon
- suosittelen
Eilen nähty, jos ei erinomainen ainakin erittäin hyvä ja hyvin tehty elokuva. Pääosanesittäjä (Malek) hoitaa homma hyvin. Kannattaa katsoa, on sen arvoinen.
- Brororoum
Ikävää että bändi on paska.
- Anonyymi
Ja millähän perusteella jos saan kysyä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja millähän perusteella jos saan kysyä?
Varmaankin erilainen musiikkimaku? Toisaalta heitto ".... on paska" on niitä netin helpoimpia onelinereita, eikä oikeastaan kerro muusta kuin sen kirjoittajasta.
Queen on bändinä - varsinkin Freddien vielä eläessä ja Johnin ollessa bändissä - tarvittaessa tiukka rytmiryhmä, oopperallinen ja mahtipontinen tai sitten kauniisiin balladeihin venyvä kokonaisuus aikakaudelta, jolloin sävellyskynällä oli vielä merkitystä, eikä autotunea tarvittu. Paul Rodgers -aika ei tietenkään ollut kovin arvostettua, mutta saivat silti levyjä tehtyä sillä kokoonpanolla. Oikeasti toivoisi vielä ainakin yhtä studiolevyä Adam Lambertin kera, mutta ilmeisesti sävelkynä on ehtynyt ja Lambertin soolomateriaali mennyt huonompaan suuntaan koko ajan, joten ehkä näin on hyvä.
Bohemian Rhapsody oli elokuvana varsin onnistunut, bändin historia ei ehkä ihan noin mennyt ja elokuvan kuvausprosessissa oli omat mutkansa, mutta tylsiä kohtia leffassa on varsin vähän ja näyttelijät (varsinkin bändin jäsenet) hyvin paikkansa täyttäviä. Rami Malek on ollut hyvä Mr. Robotissa vielä haasteellisemman materiaalin parissa, eikä tässäkään petä odotuksia. Ei välttämättä elokuva, jonka katsoo monesti uudelleen kun live-esiintymisiä Queenilta voi katsella senkin ajan, mutta kertaistumalta viime aikojen parhaita musiikkielokuvia.
📼
- Anonyymi
No, elokuvassa ei ollut totuutta kuin nimeksi.
Mutta toisaalta ymmärrän että moni asia mitä siinä oli, oli miten Brian ja Roger sen välillä kokivat. Queen oli hajoamaisillaan 1982, ja elokuvassa ehkä käytiin läpi heidään tuntojaa, vaikka oikeastihan he eivät ikinä hajonneet.
Syyt Live aid konserttiin osallistumiseen esitettiin ihan väärin, mutta ehkä se näin oli muka parempaa.
Alkuperäismusiikin käyttö oli kyllä tässä filmissä ainut oikea ratkaisu, koska aina kun joku muu esittää Queenin musiikkia se kuulostaa paskalta, heti kuulee että tämä ei ole oikea Queen, jotain soundista puttuu, eikä se ole kiinni ainoastaan Freddien äänestä, vaan jopa instrumentaaliosioissa kuulee heti että tämä ei ole Queen.
Se johtuu kai siitä että Queen osasi soittaa musiikkinsa niin täydellisesti ja tietysti myös Brian Mayn kitarasoundi on niin ainutlaatuinen, ettei sitä oikein kukaan pysty kunnolla matkimaan, eikä tietenkään John Deaconin bassoa tai Roger Taylorin kellontarkkaa rumpalia, hänenhän väitetään olevan ainut rumpali joka osaa soittaa täsmällisesti ja tahdissa jopa ilman clickiä. Siihen ei nuoremman puolen rumpaleista tunnu pystyvän kukaan.
Queen on tietysti bändinä legenda, ja ihan täydestä syystä. Ja onhan Mercuryn kiehtova persoona, kaiken taustansa etc takia. - Anonyymi
Elokuvan helmenä on Freddie Mercuryn loistava lauluääni ja Queenin musiikki.
Rami Malek kuulemma tavoitti Mercuryn eleet ja olemuksen ja olikin yllätys että hän on ollut hieman feminiinen. Luulin machoksi.
Hieman häiritsi nämä Malekin hammasproteesit, että tippuvatko ne, hän aivan kuin imaisi ne takaisin paikoilleen repliikkien jälkeen.
Yllätys oli myös Mercuryn Intian suunnalla olevat sukujuuret.
En ole varsinsaisesti bändin fani ja siksi elokuva olikin mielenkiintoinen ja yllättävä. Mercuryn lauluääni on omaa luokkaansa se toki tuttua.
Oliko Malekin toolisuoritus kuitenkaan Oscarin arvoinen.
Musiikki vei mukanaan tässä elokuvassa.
Bändin jäsenet näyttivät roolihahahmoiltaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77788Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144760- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44587
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20503- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402452- 30436
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39394- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384