Soini Amerikassa

TV uutisissa tuli juuri pätkä Soinin Amerikan vierailusta, kuvassa hän kätteli USA;n ulkomoinisterin kanssa. En ole koskaan kenelläkään politiikolla nähnyt noi ryppysiä housuja, oli aivan kuin hän olisi nulkahtunut päällysvaatteet päällä eilen ja sitten ei ollutkaan muita vaatteita että olisi voinut vaihtaa.
Eikö ulkoministerillä ole varaa vai onko niin ettei hänellä ole ketään joka huomaa tällaiset asiat?
7194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oli kuulemma Trumpin rukousaamiasellakin esittänyt ruokatoiveeksi nakkimukin ja keskikaljaa.

Äänestä

Taasko Soini on lentänyt ympäri maailmaa ilmastoa saastuttamassa. Amerikoissa saa kunnon ruokaa aamiaisella, ei mitään kasviksia.

Äänestä

On aivan sama amerikkalaisille mitä joku Soini sanoo tai tekee. Jenkit painivat kokonaan eri sarjassa kuin me. Niin tieteessä, taloudessa ja politiikassakin. Trump ei tietäisi kuka Soini on, elleivät avustajat olisi kertoneet.

Äänestä

Oli hauska lyllerö Liian lyin housuin...

Äänestä

Lienee samalla tutustunut millaista on möyriä kaktuspiikki puissa ja millaiset kiksit niistä saa.

Äänestä

Palstalaisten on syytä muistaa kuinka raskas ko.lento on pituudeltaan ja ennenkaikkea aikaeron vuoksi. Matkan jälkeen suurin osa on viikon ihan tööttööt, harva pystyisi parin päivän kuluttua istumaan suorassa kyselytuntilähetyksessä.

Äänestä

Pölhöimpien 'äänestäjien mielestä on pelkkää plussaa, että varapaavi pääseen matkustamaan ihan ulkomaille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hirveän_näköiset kirjoitti:

TV uutisissa tuli juuri pätkä Soinin Amerikan vierailusta, kuvassa hän kätteli USA;n ulkomoinisterin kanssa. En ole koskaan kenelläkään politiikolla nähnyt noi ryppysiä housuja, oli aivan kuin hän olisi nulkahtunut päällysvaatteet päällä eilen ja sitten ei ollutkaan muita vaatteita että olisi voinut vaihtaa.
Eikö ulkoministerillä ole varaa vai onko niin ettei hänellä ole ketään joka huomaa tällaiset asiat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu