Gallup

Kysely:
1. Onko mielestäsi maailmanlaajuinen rauha mahdollinen saavuttaa lähitulevaisuudessa, sanotaan vaikka vuoden aikana?


2. Onko ylipäätään mahdollista ikinä saavuttaa
rauha? Jos ei niin miksi? Onko se vain pelkkä unelma johon on mielestäsi turha haaskata aikaa?
7195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

1. Ei

2. Ei. Ihminen on, mikä on. Maailman historian aikana ei koskaan ole ollut sodatonta, edes lyhyttä, aikaa. Jo alkuihmiset kävivät jatkuvaa kahakointia saalistus reviireistä. Sittemmin sama asia on kehittynyt kylien, kaupunkien ja valtioiden tasolle. Maailmanrauha ei toteudu niin kauan, kun maailmassa on yksikin vallanhaluinen ihminen. Onko se unelma? Monelle on. Onko siihen turha haaskata aikaa? Ei mielestäni, mutta tulosta ei tule, ennen kuin ihminen eliönä on kehittynyt eteenpäin. Sodat sotimisen, esim. kansanmurhan estämiseksi ovat jo hankalampia. Itse kannatan voimatoimia jonkun hullun kansanmurhaajan estämiseksi. Hyvänä esimerkkinä Naton toiminta ex-Jugoslaviassa. Siellä keskeytettiin puhdistus, joka olisi muuten viety karmeaan loppuunsa.

Äänestä
  • 1. Ei

    2. Riippuu siitä miten rauha määritellään, mutta jos se käsitetään laajamittaisten sotien poistumiseksi niin kyllä. Perusteluna viittaan edellisen kirjoittajan kommenttiin
    "Maailman historian aikana ei koskaan ole ollut sodatonta, edes lyhyttä, aikaa. Jo alkuihmiset kävivät jatkuvaa kahakointia saalistus reviireistä. Sittemmin sama asia on kehittynyt kylien, kaupunkien ja valtioiden tasolle."

    Niin, ja kun se edelleen kehittyy mantereenlaajuisten valtioliittojen (esim. EU) ja suurvaltojen (USA,Venäjä,Kiina) tasolle, ei näiden enää kannata sotia keskenään koska nykyisin asein maailmasta ei jäisi mitään jäljelle. Ihmisten ja pienten ryhmien välisiä kahakoita varmasti on niin kauan kuin ihmisiäkin, mutta vakiintunut maailmanjärjestys palauttaa ne alkuperäiseen pieneen mittakaavaansa. Voidaanko näiden kohdalla enää puhua sodista. Maailmansodat tavallaan piti käydä, jotta voitiin testata uutta teknistä tuhovoimaa, huipentumana USAn Japaniin pudottamat ydinpommit. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi olla jo selvää, että sotateknologia on jo niin tuhoisaa, ettei valtioiden kannata sotia keskenään sitä käyttäen. Sen jälkeen ei olekaan nähty tasavahvojen suurvaltojen välisiä sotia.

    Ihmisten ei myöskään ole mahdotonta elää pitkiä aikoja rauhanomaisessa yhteiskunnassa, lähimpänä esimerkkinä naapurimme Ruotsi joka ei ole ollut sodassa vuosisatoihin.

    Äänestä

Rauha saavutetaan vasta kun USA on pyyhitty pois maailman kartalta.

Äänestä

Ei tule mailmanrauhaa ikinä!
USA on sen verran militarisuuntautunut että niillä mielestään on aina ojennettavaa mailmassa.

Ja jos joskun niin kävisii että koko mailma olisi USA:n narussa se aloittasi näiden alusvaltojen riiston. varat pois ohjelman.

Mikään muu maa kuin USA ei uhkaa mailmanrauhaa.
USA on teeroristivaltio mitä vasataan täytyisi käyttää samoja keinoja joita he suosittelevat ns. terroristeja vastaan.

En vaan jaksa ihmettelemästä eurovaltioita kuinka ne ei pysty edes paheksuun kun USA miehitää vonkun valtion?

Äänestä

1.OLEN SITÄ MIELTÄ ETTÄ LIBANON VOISI VETÄYTYÄ SYYRIASTA KOKONAAN
2.NO ESIMERKIKSI IRAKISSA KYLLÄ SE ON MAHDOLLISTA SAAVUTTAA < JA NÄISSÄ SOTAA KÄYVISSÄ MAISSA < ESIM TSETSENIASSA

Äänestä
  • 1.kunhan euroopan maat eivät lähde jenkkien leikkeihin mukaan
    2.miksei olisi

    Äänestä

  • man-legally kirjoitti:

    1.kunhan euroopan maat eivät lähde jenkkien leikkeihin mukaan
    2.miksei olisi

    1,uskon siihen että se voi olla mahdollista
    2.miksei

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


(O o O) &quot;===qp__ kirjoitti:

Kysely:
1. Onko mielestäsi maailmanlaajuinen rauha mahdollinen saavuttaa lähitulevaisuudessa, sanotaan vaikka vuoden aikana?


2. Onko ylipäätään mahdollista ikinä saavuttaa
rauha? Jos ei niin miksi? Onko se vain pelkkä unelma johon on mielestäsi turha haaskata aikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu