Sama tv-ohjelma Akuutti tänään:
Sam Vaknin toikaisee toimittajalle kun tämä kysyy kumpi kärsii enemmän narsisti vai hänen uhrinsa, että narsismi alkaa kärsimyksestä ja kärsimys päättyy kun narsisti kehittää valeminän.
Sam Vaknin toikaisee toimittajalle kun tämä kysyy kumpi kärsii enemmän narsisti vai hänen uhrinsa, että narsismi alkaa kärsimyksestä ja kärsimys päättyy kun narsisti kehittää valeminän.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Ei pääse muutamassa kymmenessä vuodessa.
Tuo mitä Vaknin sanoo siitä että narsisteilla oli aiempina vuosikymmeninä enemmän syytä hakea apua kuin nykyään, pitää tasan tarkkaan paikkansa. itse muistan kirkkaasti, kuinka työpaikoilla tuskin oli mitään mahdollisuutta selvityä öykkäröimällä, ainakaan siellä rivissä. Kyyti olisi ollut kylmää jos ei oltaisi pysytty ruodussa ja huomioitu muita.
Ehkä kova kilpailu työpaikoista on murentanut yhteishengen ja sitä kauttakin ilmapiiri huonontunut.
Sama tyyppi samassa ohjelmassa.
Narsisti ei ole onnellinen tai onneton,
Narsisti on ennemminkin tyytyväinen tai tyytymätön.
Noin olen myös asian nähnyt ja hänet noin koin.
Tuossa on kyllä ajatusta.
Mikä on valeminä? Eikö ihminen tunne itseään ja pelkää oikeaa minään eikä hyväksy minuuttaan?
Käsittääkseni narsistilla sellainen kuvajainen, minkä luo itsestään keräämällä sitä mukavaa hienoa peilikuvaa lähteiltään.
Narsistilla saattaa olla todellinen itse, mutta se on alisteinen sille kuvajaiselle, joka tekee hänestä omasta mielestään paremman ihmisen, sen minkä sitten esittelee muille saadakseen lisää aineistoa kuvajaiseensa.
Eikö+jokainen+toivo+voivansa+ajatella+itsestään+parhain+päin?+Jos+jollakin+on+jotain+enemmän+kuin+toisella,+se+herättää+varmasti+joissakin+kateutta.+Jotkut+eivät+ymmärrä+kokemaansa+mielipahaa+mikä+johtuu+kateudesta,+ja+siksi+haluavat,+jos+kohde+on+vielä+huonokäytöksinen,+tuomita+hänet+narsistiksi,+jotta+saisivat+aidon+oikeutuksen+pahalle+tahdolleen+häntä+kohtaan.+
Parempi+olisi+jos+henkilöt+jotka+tällaiseen+sekaantuvat,+kehittäisivät+omia+vahvuuksiaan,+ja+pysyttelisivät+erossa+"narsisteistaan".+
99%+tästä+on+vain+mielikuvittelua+joka+ruokkii+omia+negatiivisia+tunteita+kuten+viha.+Omaa+tyhmyyttään+ja+tyhjyyttään+"uhri"+pitää+usein+yllä+kyseistä+teatteria+josta+itse+kärsii,+koska+itse+hakeutuu+siihen.+Jos+ei+voi+pysytellä+siitä+erossa,+vahvana+ja+kykenevänä+niin+hyvään+kuin+pahaan,+ei+voi+syyttä+kuin+itseään.
Tietenkin. Itsen rakastaminen sitten myös mahdollistaa toisten rakastamisen.
Mutta eikös normaali ihminen pyri sitä ihan oikeaa itseään kehittämään että voisi ihan oikeasti rakastaa itseään, eikä vain leikkiä jotain näytelmää koko ikänsä, feikkielämää, jolla ei montaakaan yhtymäkohtaa todellisuuteen.
Narsistin kuvajainen on niin kaukana todellisesta itsestään (ainakin minun narsisti-psykopaattini) että vaatii ihan rutkasti tätä narsismitietoutta että voi yhtään ymmärtää miten se on sen kuvajaisensa kehitellyt, eikä sitä oikeaa itseään halua ollenkaan kehitellä edes. Jättää sen oikean itsensä ihan huomiotta.
Narsisti luo kuvajaisensa hinnalla millä hyvänsä, eikä toisten terveys ja hyvinvointi paljoa siinä luomistyössä paina...
Kyse on normaalin ja epänormaalin välillä määristä. Narsismi on hyvin moninkertaista normaaliin verrattuna.
Mitäköhän tarkoittaa "jos jollakin on jotain enemmän kuin toisella"?
Narsisti uhraa kaiken kateuden alttarille. Silloin kun joku toinen tietää asioiden normaalin mallin, narsisti pinkoo naama kireänä lähteitä etsien ja itsensä unohtaen että saisi asiat näyttämään siltä kuin kaikki olisi hänen tahtonsa alaista.
Eikä siinä leikissä edelleen toisten terveydellä ja hyvinvoinnilla ole mitään arvoa, kaikki saa mennä mikä hänen valheitaan hidastaa.
Ihmisessä itsessään on paljon käsittelemättömiä traumoja. Ihminen yksin ilman apua ei kykene tunnistamaan ongelmiaan saati hakemaan apua
Niinhän ihmisessä kuuluukin olla. Siksi me olemme erilaisia.
Jopa elokuvan katsominen tai kolaripaikan ohittaminen tuottaa ogelmallisia tunteita joita ei osaa käsitellä, mutta ihminen ottaa niistä opikseen. Terveyden ja sairauden polut ovat erilaisia.
Yleisesti voi kuitenkin miettiä, että mikä oikeus kellään on toisen elämään?
Siinä ne ongelmat juuri on, kun ei kunnioiteta toisia ihmisiä.
Samaa mieltä
"Yleisesti voi kuitenkin miettiä, että mikä oikeus kellään on toisen elämään?"
Niinpä.
Miten voi kaapata haltuunsa noin vain toisen elämän? Ottaa ja pitää. Paljon on tiluksia minunkin narsisti-psykopaatillani hallussaan ainakin omasta mielestään. Ja pitäähän se aikansa niitä, kun on jalka vähän siellä ja täällä ovenraossa.
Ajelee iltasella ja katsastelee että tuolla ja tuolla, tuollakin ja tuolla... mihin poikkeaisi milloinkin. Suunnittelee, kiertää ja kaartaa.
Jos tulee lähtö, niin sotajalalle käy omaisuudestaan (siitä mitä on omikseen päättänyt ottaa).
Mene poiju katsomaan Autz-ketjusta mitä sinusta puhutaan.
🔽🔽🔽
Ihminen toimii tunneperäisesti ja näkee olemattomia uhkia. Kokee ympäristön ongelmana. Pyrkii toiminnallaan muokkaamaan uhkatekijät pois
Jos näet että joku kokee sinut olemattomiin kuvitelmiinsa vedoten uhkaksi, niin älä reagoi siihen mitenkään. Näytä että olet hänen ystävänsä ja juttele hänelle. Olet hyvä ihminen ja voit auttaa häntä. Toivottavasti teet niin. Hän voi olla vaarallinen vihollinen muuten. Voi olla sekä väärässä, harhainen, että vaarallinen. Voi olla sinun reagoinnistasi kiinni mitä hän sinulle on. Valitse siis parhaiten päin.
Nämä vietot ovat alkukantaisia mutta tuhoisia yhteisöissä, koska muut kärsiväterityistapauksista.
Viettien ja tunteiden säätely tärkeää.
Minusta tuntuu arviot kuulostavat epärelevanteilta. Mielipiteiden tulisi tukeutua johonkin aineistoon tutkittuun autoritaariseen tietoon.
En usko tuohon. Kaikenlaisia höpinöitä.
Ihmiset ovat ihan oikeasti sairaita ja se onvaan hyväksyttävä.
Valeminä on vain rooli, eikä sairaus.
Narskulla vaan puuttuu päästä se jokin.
Onhan ihmisiä muutenkin vammaisia, joilta puuttuu jotakin.
On turha ihmisen ymmärtää narsistia tai keksiä sille ymmärrettäviä taustoja.
Sairas mikä sairas.
Minä murehdin erittäin paljon toisten murheita, ihan päätyökseni koko elämäni ajan. Jos se sinällään nykyään tarkoittaa narsismia, niin siinä tapauksessa olen ehdottomasti narsisti.
Mut minä määrittelen narsismin rakkauden puutteena, että ei välitä toisista.
Hus pois. Ei kiinnosta.
Nykyään kaikki ikiaikaiset hyveetkin ovat narsismia.
Poistun mielelläni täysin koko narsismikeskustelusta aiheena ylipäätäänkään ja poistan myös vanhemmilleni antamani "itsediagnoosit". Psykopaattini pitää typeränä jos kuuntelen kaikkea tosissani. poistan hänelle tekemäni "diagnoosin", koska ehkä huomenna sanotaan että psykopaatit ovat niitä jotka rakastavat koko sydämestään. Tai mitä tahansa minulle arvaamattomia määritelmiä. nähdäkseni narsismi ja psykopatia termi ovat nykyään niin epäselviä, että en yhdistä mitään minun perheestäni siihen. Eli siis vielä kerran: poistan koko perheeni tästä aiheesta ja diagnoosini vanhemmiltani kokonaan, koska narsismi sanojen merkitys on tekemässä minulle erikoista muutosta , että minulle asialla on toisenlainen merkitys, joten tämä keskustelu ei ole minua tai perhettäni varten lainkaan. Olen siitä psykopaattini kanssa samaa mieltä. En ole mukana tässä ilmiössä enää ollenkaan. Irtisanoudun koko ilmiöstä .
Olemme siirtyneet uuteen aikaan....
Selitän asiani jatkossa toisin sanoin. En tähän ilmiöön liitetyin termein.
En aseta ketään perheestäni tämän nimikkeen alle ollenkaan yhtään. tämä on TÄRKEÄÄ!
Vakninin ymmärrän.
Toi Vaknin Suomessa elokuva sentään on hyvä
False self. Kehitysminä.
Kuinka käy sen kehittyvän minuuden, sisäisen lapsen, jos keskittyy vain ja ainoastaan kehitysminän rakentamiseen?
https://www.lastensuojelupaivat.fi/materiaali/sites/2/valtakunnalliset-lastensuojelupaivat/Heidi-Kantonen.pdf
Kehitysminä
= kehityskykyinen, iänmukainen, vaikkakin kehityksessään kesken jäänyt minä.
•
Kaaosminä= toistaa pakonomaisesti traumaattista menneisyyttä, siihen liittyviä tarpeita kykenemättä kasvamaan ja kehittymään.
•
Kuntoutuksen ytimenä on yhteistyö kehitysminänkanssa, sen keskenjääneen kehityksen loppuunsaattamisessa ja kaaosminänsaaminen kehitysminänhallintaan.
Tarkoititkohan kuinka käy todellisen itsen jos keskittyy vain valeminän rakentamiseen.
Vastaus:
Todellinen itse jää alisteiseksi, se on halvaantunut ja valeminän orja.
Taannoin laiton tänne aloituksen "Heitä on kaksi, hän itse ja hänen kuvansa"
Valitettavasti ketjussa oleva vaknin-linkki on sulkeutunut.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15428378/heita-on-kaksi-han-itse-ja-hanen-kuvansa
nyt kuulostaa siltä ettei enää olla narsismissa.
aloittaja lisäilee omia juttujaan narsismiin, valeminä ei kuulu narsismiin millään tavalla.
Minä ajattelen niin, että liittyi tai ei niin eikö se saattaisi loukata narsistien tunteita, että jos muut sössöttää heidän minuudestaan kuin yläpuolelta ?
googlehaku termeillä narsismi valeminä tuottaa 139 tulosta.
Valeminä on täysin olennainen narsismin ymmärtämisen kannalta.
Sinä sössötät, minä mietiskelen.
Olen naimisissa ensimmäinen avioliitto lapsia ei aiemmista suhteista hyvin toimeentuleva velaton ei rikoshistoriaa alkoholiton koulutettu täysijärkinen mies
No kysy pois, jos kerran on kysyttävää.
Narsisti palstalla ei ymmärretä, vaan selitä niin että muut ymmärtää.
Narsku etsii uhrejaankin siten, että joku ymmärtäisi.
Empaattinen ihminen on hyvä uhri.
Miten voi edes yrittää ymmärtää narsismia jos ei ole minkäänlaista näkemystä valeminästä?