HALONEN BRYSSELISSÄ

Tasavallan presidentin ja Suomen osuutta on Bushin vierailun yhteydessä äärioikeistosta sekä suomalaisessa mediassa, arvioitu vähättelvästi ja pääosin kielteisesti. On todettu Suomen ajautuneen sivuraiteelle suhteissaan Yhdysvalloihin.

Totuus on ettei Suomella koskaan ole ollut merkittävää roolia Yhdysvaltojen kannalta. Ainoastaan se, että meillä media ei uskaltanut olla korostamatta esimerkiksi Kekkosen aikana hänen kanssakäymisiään Yhdysvalloissa, antoi väärän kuvan. Aiheettomasti uskoimme, että kuulumme Yhdysvaltojen näkökulmasta eturivin valtioihin.

Tietysti paikkamme Euroopan kartalla ja kylmän sodan mainingit sekä tuntemuksemme Neuvostoliitosta mahdollisti sen, että Yhdysvallat käytti Suomea astinlautanaan.

Se aika on ohi. Itäisessä Euroopassa on valtioita, jotka meitä paremmin tuntevat venäläistä ajattelua ja ovat jo sitoutuneet Yhdysvaltoihin.

Näiden valtioiden ongelma on kuitenkin se, että ne eivät vielä pitkään aikaan kykene tarkastelemaan suhteitaan objektiivisesti. Heillä on pelko Venäjän kasvusta ja uhasta. Pyrkiminen Natoon ja ystävyyteen Yhdysvaltojen kanssa osoittaa tätä.

Halosen osuus Brysselissä jäi lyhyeksi, mutta ehkä Suomen kannalta merkityksekkääksi. Tilaisuudessa käytettiin 90 minuutin aikana 52 puheenvuoroa, joka merkitsi keskimäärin vajaata 2 minuuttia puhujaa kohden. Halosen puheenaiheet sen sijaan olivat Suomen kannala painavia. Halonen puhui Venäjästä ja Suomi palasi siihen rooliin, joka sillä on ollut.

Venäjän tulevaisuus kaikesta huolimatta suurvaltana on maailmalle tärkeä ja erityisesti Suomelle. Venäjä etenee hitain askelin demokratian tiellä. Ongelma on ollut se, että sen ensimmäiset askeleet ovat olleet epävarmoja ja siirtyminen demokratian tielle on tapahtunut kaaoksessa ja kenelläkään ei ollut selvää kuvaa mitä piti tehdä ja missä järjestyksessä. Markkinatalousjärjestelmää ei voitu toteuttaa länsimaisin menetelmin. Maailmassa sen läpivieminen on kestänyt satoja vuosia ja Venäjällä muutamassa vuodessa.
Kaiken lisäksi uuden Venäjän johtoon tuli alkoholisti joka ei hallinnut muutosta lainkaan.
Hän oli länsimaisesti tarkastellen takinkääntäjä ja pelle.

Suomella on siis asemansa maailman kartalla sekä lännen suhteessa Venäjään ja se seikka on muistettava keskusteltaessa suhteista Natoon tai Yhdysvaltoihin.

Viimeaikaiset äärioikeistolaiset äänenpainot Suomessa ja viimeksi Ranskan oikeiston edustajan ralliautoilijan taholta saattavat viedä mahdollisuutemme Euroopassa.
8251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niin sanottu kulissijuttuhan tämä oli. Halosen osuus olisi hoitunut vaikka videoneuvotteluilla. Tämähän oli pelkkää teatteria koko juttu. Ei kuule Talvi tällaisilla kokouksiilla ole senkään verran painoarvoa kuin sinun kyläkaupassa käynnillä.

Äänestä
  • Halosen rooli neuvotteluissa oli tarkistaa presidentti Bushin solmio! Ei muuta !

    Äänestä

  • osallistua äärioikeiston sotakampanjaan.

    Olisi todella ollut Suomen kannalta katastrofi ellei tasavallan presidentti olisi osallistunut tapahtumaan. Tietysti kyseessä oli pitkälle suuresta näytelmästä.

    Tosiasia on, että se aihe, josta Halonen puhui oli varmasti eräs merkittävin tulevaisuuden kannalta. Suomi tunnustettiin jälleen Venäjän kysymyksen asiantuntijamaaksi.

    Äänestä

  • www kirjoitti:

    Halosen rooli neuvotteluissa oli tarkistaa presidentti Bushin solmio! Ei muuta !

    kuitenkin Halosen ja Bushin välisista riidattomista suhteista. Pitkään ovat EVAn haukat Penttilä ja Tarkkaa sekä kokomustien europarlamenttaarikko Subb sekä ranskalainen aavikkoralliajaja Vatanen väittäneet, että Halosella on húonot suhteet Yhdysvaltoihin ja erityisesti Bushiin.

    Suomen valtiojohto on ollut oikeassa arvostellessaan Bushin perusteetonta ja epärehellista hyökkäystä Irakiin ilman YKn mandaattia. Brysselin tapaaminen osoittaa kuitenkin sen, että vapaassa maailmassa tulee olla oikeus sanoa perustellut mielipiteensä sen aiheuttamatta välien rikkoutumista.

    Yhdysvallat näyttää pyrkivän siihen, että sen teot annetaan anteeksi Euroopassa. Toivoa sopii, että se on aito.

    Äänestä

  • Tapio.Talvi kirjoitti:

    osallistua äärioikeiston sotakampanjaan.

    Olisi todella ollut Suomen kannalta katastrofi ellei tasavallan presidentti olisi osallistunut tapahtumaan. Tietysti kyseessä oli pitkälle suuresta näytelmästä.

    Tosiasia on, että se aihe, josta Halonen puhui oli varmasti eräs merkittävin tulevaisuuden kannalta. Suomi tunnustettiin jälleen Venäjän kysymyksen asiantuntijamaaksi.

    Aika yksinkertaista todeta tuollaista, sehän on päivänselvää. Ei kannate uskoa noita politiikan kiemuroita, ne ovat itseasiassa aivan... Jos kukaan niin Suomi tuntee Venäjän, senhän tietää esikoululainenkin. hah haa

    Äänestä

  • www kirjoitti:

    Halosen rooli neuvotteluissa oli tarkistaa presidentti Bushin solmio! Ei muuta !

    Vanhat stasin opit tavjalla hallussa, mutta

    ikää vähän liikaa, ei taida tehota Bushiin.

    Äänestä

  • Tapio.Talvi kirjoitti:

    osallistua äärioikeiston sotakampanjaan.

    Olisi todella ollut Suomen kannalta katastrofi ellei tasavallan presidentti olisi osallistunut tapahtumaan. Tietysti kyseessä oli pitkälle suuresta näytelmästä.

    Tosiasia on, että se aihe, josta Halonen puhui oli varmasti eräs merkittävin tulevaisuuden kannalta. Suomi tunnustettiin jälleen Venäjän kysymyksen asiantuntijamaaksi.

    piti Irlanti.

    ett sillei

    Äänestä

Ei pidä vähätellä valtion päämiesten tahi naisten käyttäytymistä globaalisilla alttareilla.
Kolmas valtiomahti voi vaikkapa loukkaantua. Myönnät tahi et niin olemme suomalaisina venäjän naapureita ja euroopan unionin raja. Kehoittaisin opettelemaan venäjän kielen ja matkustamaan vuodeksi venäjälle. Miksi venäjän pitäisi olla länsimainen demokratia? Tahi irakin kristitty öljyntuottaja maa! Sitäpaitsi joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapio.Talvi kirjoitti:

Tasavallan presidentin ja Suomen osuutta on Bushin vierailun yhteydessä äärioikeistosta sekä suomalaisessa mediassa, arvioitu vähättelvästi ja pääosin kielteisesti. On todettu Suomen ajautuneen sivuraiteelle suhteissaan Yhdysvalloihin.

Totuus on ettei Suomella koskaan ole ollut merkittävää roolia Yhdysvaltojen kannalta. Ainoastaan se, että meillä media ei uskaltanut olla korostamatta esimerkiksi Kekkosen aikana hänen kanssakäymisiään Yhdysvalloissa, antoi väärän kuvan. Aiheettomasti uskoimme, että kuulumme Yhdysvaltojen näkökulmasta eturivin valtioihin.

Tietysti paikkamme Euroopan kartalla ja kylmän sodan mainingit sekä tuntemuksemme Neuvostoliitosta mahdollisti sen, että Yhdysvallat käytti Suomea astinlautanaan.

Se aika on ohi. Itäisessä Euroopassa on valtioita, jotka meitä paremmin tuntevat venäläistä ajattelua ja ovat jo sitoutuneet Yhdysvaltoihin.

Näiden valtioiden ongelma on kuitenkin se, että ne eivät vielä pitkään aikaan kykene tarkastelemaan suhteitaan objektiivisesti. Heillä on pelko Venäjän kasvusta ja uhasta. Pyrkiminen Natoon ja ystävyyteen Yhdysvaltojen kanssa osoittaa tätä.

Halosen osuus Brysselissä jäi lyhyeksi, mutta ehkä Suomen kannalta merkityksekkääksi. Tilaisuudessa käytettiin 90 minuutin aikana 52 puheenvuoroa, joka merkitsi keskimäärin vajaata 2 minuuttia puhujaa kohden. Halosen puheenaiheet sen sijaan olivat Suomen kannala painavia. Halonen puhui Venäjästä ja Suomi palasi siihen rooliin, joka sillä on ollut.

Venäjän tulevaisuus kaikesta huolimatta suurvaltana on maailmalle tärkeä ja erityisesti Suomelle. Venäjä etenee hitain askelin demokratian tiellä. Ongelma on ollut se, että sen ensimmäiset askeleet ovat olleet epävarmoja ja siirtyminen demokratian tielle on tapahtunut kaaoksessa ja kenelläkään ei ollut selvää kuvaa mitä piti tehdä ja missä järjestyksessä. Markkinatalousjärjestelmää ei voitu toteuttaa länsimaisin menetelmin. Maailmassa sen läpivieminen on kestänyt satoja vuosia ja Venäjällä muutamassa vuodessa.
Kaiken lisäksi uuden Venäjän johtoon tuli alkoholisti joka ei hallinnut muutosta lainkaan.
Hän oli länsimaisesti tarkastellen takinkääntäjä ja pelle.

Suomella on siis asemansa maailman kartalla sekä lännen suhteessa Venäjään ja se seikka on muistettava keskusteltaessa suhteista Natoon tai Yhdysvaltoihin.

Viimeaikaiset äärioikeistolaiset äänenpainot Suomessa ja viimeksi Ranskan oikeiston edustajan ralliautoilijan taholta saattavat viedä mahdollisuutemme Euroopassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu