Kiitos Demarit

Siitä että :

GPS karttaohjelmissa suomi on kuin Balttian maat ja venäjä.

Suuresta työttömyydestä

Korkeista veroista

Siitä että veitte lääke ja matka sekä opiskelu vähennykset verotuksessa

Työnantajat ja omistajat kiittävät siitä kun heillä menee hyvin ja rikastuvat kuitenkin vaikka heillä on niin vaikeaa
4152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Totta on että sossut jarruttavat Suomen kehittymistä. Sellaiset nimet kuin Lipponen, Ahtisaarikin, ja Halonen. Tekisivät Suomen eteen jotain, muka maailmalla huseeraavat. Ja juuri oman maineensa nimissä. Sossut taitavat olla juuri oman edun tavoittejoita.

Äänestä

kun ovat opetelleet kansan kusettamisen todella hyvin!
Esim. Tuomiojan matkat yksityiskoneilla, eka oli yli 100te ja toinen 180te! Eikö näillä ole mitään häpyä?
Puavon autoseikkailut: miehellä ei ole korttia ja haluaa tilamersun! Ja jos en väärin muista, niin sillä ajeltiin omia ajoja!
Äänestäkää vain noita "kansan" ihmisiä.... Heinäluoma lienee ainoa demari, joka omaa jotakin oikeaa aatetta ja on duunareiden puolella. Muut vetävät sen minkä kerkeävät välistä?

Äänestä

Kiitos että luovutte Lipposesta, joutaakin häippäistä jo eläkeputkeen. Kiitos siitä että rupeatte vähenemään, ja ymmärrätte että Suomessa on parempia puolueita.

Äänestä

Ulkoministeriö työntää Ahtisaarelle vissiinkin kärrykaupalla rahaa tästä Aceh-operaatiosta. Huh huu. Minkä hemmetin takia Suomelle kuuluu tämä asia. Selvittäkööt siellä missä kulttuuria tunnetaan. Afrikkassakin hän selvitti 13 vuotta, jonka joku muu olisi selvittänyt 5 vuodessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yrkke kirjoitti:

Siitä että :

GPS karttaohjelmissa suomi on kuin Balttian maat ja venäjä.

Suuresta työttömyydestä

Korkeista veroista

Siitä että veitte lääke ja matka sekä opiskelu vähennykset verotuksessa

Työnantajat ja omistajat kiittävät siitä kun heillä menee hyvin ja rikastuvat kuitenkin vaikka heillä on niin vaikeaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu